Ohje SUPERhelppoon rusettisolmupantaan











Joskus sitä miettii, onko joku ohje liiankin yksinkertainen jaettavaksi. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että jos tästä yhdellekin iloa olisi, on se sen väärti. Joten ole hyvä, helppoakin helpompi solmupanta! Tätä voi helposti muokata rusetin kokoa muokkaamalla tai rusetin päiden muotoa vaihtamalla. Mitä kapoisempi on rusetin keskikohta, sen sirommalle solmulle se asettuu. Ja kun rusetin solmii pannan sauman päälle, voi pannan asentoa päässä vaihdella.

Kuvan mukainen rusetti on tehty tytön 50 cm päähän. Jos teet selkeästi isomman tai pienemmän pannan, muokkaa rusetin mittoja (ja pienessä koossa toki myös pannan korkeutta).

Suloista sunnuntaita ja alkavaa vappuviikkoa just Siulle ♥

Ensimmäinen makrameetyöni





Olin lomalla. Suunnitelmani olivat etukäteen suuret, kuten liian usein ennen lomaa. Luulin järjestäväni vaatekaapit ja valokuvat, opettavani lapsille kaikkea tavoitteellisesti loogisesta ajattelusta eettiseen pohdintaan, istuttavani yrttejä ruukkuihin ja leipovani lasten kanssa vaikka ja mitä. Aioin myös ommella seuraavan koon vaatteet molemmille ja päivittäväni omatkin vaatteeni. Jännä, että näin loman loppumetreillä aikaa tuntuu eniten kuluneen siihen, että yömyöhään tuijotin Gilmoren tyttöjä (koska lomalla parasta on valvoa yksin), mussutin pääsiäisrakeita pussitolkulla (koska niitä saa vain tähän aikaan vuodesta) tai istuin vessassa lukkojen takana pelaamassa kännykkäpeliä lohikäärmeitä vapauttaen (koska... no, tälle ei ole pätevää syytä).

Onneksi nämä kaksi viikkoa pitivät sisällä muutakin, vaikka aikeeni jäivätkin suunniteltua kapoisemmiksi. Retkeilimme, pyöräilimme ja muuten ulkoilimme perheen kanssa tosi paljon ja valloitimme useamman meille uuden kohteen. Lasten kanssa huovutimme, kirjoimme vohvelikankaita ja leivoimme jopa pullaa, mitä en yleensä ikinä tee. Innostuin jumppaamaan etänä ja ilahdutin ohi kulkevia naapureita zumbaamalla villisti ikkunan edessä. Ehdin lukea pari kirjaa ja netflixin töllötyksen ohessa oikeasti ommellakin useamman vaatteen. 

Loman kunniaksi tein myös ensimmäisen makrameetyöni. Tätä olen suunnitellut pitkään ja hartaasti, raahannut metsästä kotiin kelottuneita kepukoita ja Paulina- punoskuteen hommannut Lankavalta jo vuosi sitten. Homma on tyssännyt siihen, että kaikkialla lukee ohjeena "opettele muutamat solmut ja sitten vaan luovasti kokoamaan oman tyylistä työtä...". Hohhoijaa, ei oikein lähtenyt sillä. Huomaan tarvitsevani selkeät ohjeet aloitellessani jotain uutta tekniikkaa, sillä silloin en osaa vielä soveltaa. Onneksi Lankavan sivuilta löytyi ilmainen ohje Okra-seinävaatteeseen, joka osoittautui hyvin ymmärrettäväksi ja hyväksi valinnaksi aloittelijalle. Valmis työ on noin 45 x 70 cm kooltaan.

Solmut itsessään olivat helppoja ja nopeasti opittavissa. Solmeilu oli mukavaa ja koko työ valmistui kahdessa illassa. Ymmärrän helposti makrameen koukuttavuuden ja mielessäni haaveilin jo uudesta työstä. Näissä kuitenkin on vähän sama pulma kuin lasten kanssa askartelussa; tekeminen on tosi kivaa, mutta mihin sen valmiin tuotoksen oikein sijoittaisi? Tälle yhdelle löysin kotoa paikan, mutta enempää ei ehkä tarvita...

Oletko kokeillut makrameeta? Onko Sinulla hyviä vinkkejä ja ohjetta, mistä jatkaa?

Iloa tähän viikkoon just Siulle ♥

Esittelyssä Fanni-sarja lapsen tunnetaitojen tukemiseen


*Tunnekortit ja kaksi uusinta kirjaa saatu arvostelukappaleena Kumma kustannukselta.









Kun lapsi opettelee pukemaan itse, tukee aikuinen sitä sanoittamalla tehtävän vaiheita, antamalla aikaa ja näyttämällä mallia.  Kun harjoitellaan vaipoista eroon, rytmittää aikuinen arkea ja tarjoaa tilaisuuksia istua potalla sopivissa kohdissa. Kun opetellaan ajamaan pyörällä, juoksee aikuinen vierellä, tukee tarakasta ja rohkaisee. Vaikka lapsi oppiikin monia asioita itsenäisesti, ympäristöä seuraamalla ja itse kokeilemalla, on myös monia taitoja, joiden harjoitteluun tarvitaan aikuisen apua. Yksi tällainen asia on tunnetaidot.

Tunnetaidot ovat tällä hetkellä puhutuimpia teemoja lasten kanssa työskentelevien parissa ja nyt rantautuneet koko ajan enemmän myös perheiden tietoisuuteen. Tunnetaitoja tarvitaan arjessa jatkuvasti ja ne ovat iso osa sitä, kuinka lapsi (tai aikuinen) toimii erilaisissa tilanteissa. Tunnetaitoja vahvistaessa harjoitellaan mm. tunteiden tunnistamista itsessä ja muissa, niiden nimeämistä, erilaisia keinoja ilmaista omia tunteita sekä itsehillintää. Koska teema on niin pinnalla nyt, on sen tueksi tarjolla paljon myös materiaaleja. Olen tosi innoissani päästessäni esittelemään teille tämän hetken ehdottoman suosikkini, joka on ollut kovassa käytössä niin töissä kuin kotona!

Kyseessä on kahden psykologin, Julia Pöyhösen ja Heidi Livingstonen, luoma ja Linnea Bellaminen kuvittama Fanni- sarja. Sarjaan kuuluu tällä hetkellä viisi kirjaa sekä tunnetaitokortit. Kirjoissa käsitellään tunneteemoja perustunteiden tunnistamisesta stressin säätelyyn, pelkojen voittamiseen sekä rauhoittumisen taitoihin. Voit lukea kirjojen tarkemmat kuvaukset täältä.  Korttisetistä löytyy tunnekortit, joissa on eläinhahmoilla kuvitettu erilaisia tunnetiloja, tunnelämpömittari sekä tilannekortit, joissa kuvataan tunteita herättäviä arkisia tilanteita.  Sarja on tarkoitettu pääasiassa 4-7-vuotiaille ja ainakin meidän kohderyhmäläiset ihastuivat Fanneihin todella. 

Kirjasarjassa pääroolissa on tunteikas Fanni-norsu, joka seikkailee ystäviensä Ralf-liikerin ja Lenni- ja Lilli-mustasorsien kanssa. Suloiset eläinlapset kiehtovat niin aikuista kuin lasta! Kirjoissa on ihana, ilmeikäs kuvitus ja hahmot ovat hauskoja. Tarinoissa viehättää se, että lapset pystyvät helposti samaistumaan niihin ja keskustelua syntyy luontevasti. Esimerkiksi kertomus levottomasta liikeristä ja sen tunteiden kuohahtelusta osui ja upposi ihan täysillä kiihkeästi elävään eskarilaiseen, ja pääsimme hyvin miettimään keinoja vaikeisiin tilanteisiin. Nuoremman muksun kanssa puolestaan pohdimme sitä, kuinka samassa tilanteessa voi tuntea monenlaisia tunteita ja miksi se saattaa hämmentää.

Mielestäni oivaltavin asia kirjoissa on niiden loppuosasta löytyvä tehtäväosio, jossa on monta valmiiksi suunniteltua harjoitusta lasten kanssa tehtäväksi. Harjoitukset ovat helppoja, konkreettisia ja lasta motivoivia. Esimerkiksi tunnelämpömittarin väriasteikko on meillä arjessa käytössä päivittäin. Harjoitukset tekevät oikein hyvää myös aikuiselle, vaikkakin välillä saattaa ärsyttää, kun lapset huomauttavat äidin olevan nyt vähän keltaisella... Tehtävien lisäksi aikuisille löytyy teoriaosio, mikä auttaa ymmärtämään mm. aikuisen roolia lapsen stressin säätelyssä, avaa eri tunteiden tarkoitusta ja vinkkaa hyviä keinoja lapsen rauhoittumisen tukemiseen. 

Parasta tässä kokonaisuudessa on se, että se yhdistää niin sanotusti huvin ja hyödyn. Lapset kuuntelevat ja katselevat kirjoja mielellään ja samalla oppivat elämän kannalta tärkeitä taitoja. Koska kirjat ovat hyvin kirjoitettuja ja viehättäviä, jaksaa aikuinenkin palata niihin usemman kerran. Fannille lämmin suositus ♥

Onko Fanni-sarja jo sinulle tuttu?

Toinen Infinity shawl





Kun kerran on hyväksi havaittu, niin mitä sitä vaihtamaan. Neulemallia nimittäin. Neuloin ennen joulua lahjaksi tämän Infinity shawlin ja sitä tehdessäni ihaistuin sen muhkeuteen ja ennen kaikkea yksinkertaisuuteen. Ohje löytyy täältä. Oikein, nurin, rivi kerrallaan - tämän parempaa elokuvan katselu- neuletta ei olekaan! (Neuloin tätä oikeasti jopa leffateatterissa...). Tämän Alize Angora gold- langan ostin langan Tampereen kässämessuilta sen värin ollessa mieleinen minulle ja hintakin oli muistaakseni vain 10 e/ 2 kerää. Lanka on pääasiassa akryylia ja villaa on vaan nimeksi, mutta ajattelin sen riittävän omiksi tarpeiksi. Ja koska glitteri, ihan parasta.

Neuloessani huivia eräällä automatkalla, sanoi äitini toivovansa samanlaista. Niinhän siinä kävi, että huivi matkasi äitin syntymäpäivälahjaksi ja oma huivini odottaa edelleen tekijäänsä. Saa nähdä jaksanko vielä kolmannen samanmoisen tehdä vai löytyykö joku toinen yhtä vähäistä ajatustoimintaa vaativa malli. Jos tiedät jonkun, niin vinkkaa ihmeessä.

Nyt toivottelen just Siulle rentouttavaa, aurinkoista ja maistuvaa pääsiäisen aikaa! Ollaan yhdessä oman perheen kanssa, soitellaan videopuheluita muiden läheisten kanssa ja nautitaan ihanasta kevätsäästä ulkoillen, kun sitä ei vielä ainakaan ole kielletty ♥ Ja syödään suklaata! (Siinä olen kunnostautunut jo liiankin hyvin). 

Kettuja, pupuja ja 25 puuhaideaa lapsille kotiin








Viime viikkoina ajatus on ollut niin levällään, etten ole tiennyt mistä langanpäästä tarttuisin. Kun korona vei arjesta monta tuttua, strukturoivaa ja lohdullista tekijää tuoden tilalle ison huolen ja epäuskoisuuden, on elämä ollut ihan kummallista. Epävarmuuden ja erityisesti epätietoisuuden kestäminen ei ole vahvuuteni normaalistikaan, joten tämä on oikein murehtijan kulta-aikaa. 

Huolehtimisen ja vartin välein uutisten päivittämisen keskeltä alkoi kuitenkin nostaa päätään toinen luonteenpiirteeni eli ratkaisukeskeisyys. Tästä selvitään aivan varmasti jotenkin, elämä jatkuu ja arjessa on edelleen valtavasti hyviä asioita. Kun lapset ja mies kotoilivat (lue: yksi yrittää tehdä töitä ja kaksi muuta häiritsevät) ja itse jatkoin työpaikalla, halusin tehdä jotain konkreettista pitkien päivien helpottamiseksi kotirintamalla. 

Aloitin kokoamalla lapsia (ja ehkä sitä miestäkin) varten päiväjärjestyksen. Instassa hehkutinkin jo pikapiirtämistä eli sitä, että ihan tikku-ukkoja piirtäen ja riipustelemalla voi jäsentää sitä mitä tulee tapahtumaan ja missä järjestyksessä. Kuva kertoo oikeasti enemmän ja auttaa lasta ymmärtämään ja muistamaan sovitut asiat. Toimintaterapeutti suosittelee ;) Lisäksi päätimme, että joka päivä lapsilla on yksi "kotitehtävä" eri teemoihin liittyen nyt, kun eskaria ja varhaiskasvatusta ei ole oppia tarjoamassa. Tehtävät ovat sellaisia, että lapset pärjäävät pääasiassa keskenään ja iskä saa rauhassa tehdä töitä sen aikaa. Jos kaipaat ideoita teillekin, niin nappaa tästä ja sovella sopivaksi. 

1. Pelatkaa yhdessä x määrä lautapelejä.
2. Keksikää tarina ja esittäkää se pehmoleluilla.
3. Piirtäkää kuva aiheesta unelma-autosi/ lempipaikkasi/ mikä haluaisit olla isona/ tms.
4. Tehkää luonnonmateriaaleista aakkoset/numerot pihalle.
5. Vesileikki kylppärissä, testatkaa mikä kelluu?
6. Tehkää ompelukuvat.
7. Askarrelkaa paperihylsyistä kiikarit ja etsikää niillä kevään merkkejä, piirtäkää kuva niistä.
8. Rakentakaa legoista eläintarha / maatila ja leikkikää eläinleikkiä.
9. Suunnitelkaa ja piirtäkää omat pehmolelut, mitkä voidaan myöhemmin yhdessä toteuttaa.
10. Tehkää temppurata olohuoneeseen.
11. Kokeilkaa omia jumppaliikkeitä ja harjoitelkaa niitä.
12. Rakentakaa x määrä palapelejä.
13. Puuhakirjoista x määrä tehtäviä.
14. Kirjoita / piirrä kirje jollekin kaverille.
15. Kuunnelkaa klassista musiikkia ja maalatkaa sen tahdissa mitä mieleen tulee.
16. Muovailuvahasta oma nimi.
17. Musisoikaa yhdessä. Hyviä rytmejä tarjoaa mm. Konserttikeskus, jonka sivulle on striimattu useampia lastenkonsertteja. Joko livenä tai tallenteena.
18. Tehkää unelmakartat lehdistä kuvia leikkaamalla ja paperille liimaamalla.
19. Savityöt / taikataikina / soodataikina. Itse hain Tigerista ilmakuivuvaa savea.
20. Perinneleikit. Leikkikää ainakin piilosta, polttopalloa ja aarteen etsintää.
21. Siivoa oma huoneesi/ järjestä lelusi. (Takuusuosikki...)
22. Käykää ottamassa valokuvia kiinnostavista asioista ulkona, esitelkää ne vanhemmille lopuksi.
23. Piirtäkää sarjakuva.
24. Harjoitelkaa narulla hyppäämistä ja hulavanteen pyöritystä.
25. Kerätkää luonnosta 1 iso kivi, 2 käpyä, 3 keppiä, 4 lehteä, 5 ruohonkortta jne. ja järjestäkää lukujono kymppiin asti.

Lisää loistavia ideoita tekemiseen löytyy mm. Sormustimen Annilta, Kototeon instagramista löytyvästä kässäkerhosta ja Leikki leikkinä-blogista. Kyllä näillä jo useamman päivän viihdyttää jälkikasvua ja ehkä myös itseä siinä ohessa. 

Ja vielä nuo vaatteet! Sain käsiini himoittuja Metsolan eläinkuoseja, joista ompelin molemmille muksuille. Paidat on simppeleitä, jotta ihanat ketut ja pupuset pääsevät oikeuksiinsa. Taisivat olla PaaPiin Myyry-kaavalla molemmat tehtyjä. Ihania pastellisävyjä ja arjen kauneutta tässä muodossa.

Voimaa, valoa ja hyviä ideoita just Siulle ♥