Lapsille vaatteet jouluksi










Joulun aika lasten kanssa on ihanaa ja täynnä vauhtia, iloa ja yhdessä tekemistä. Lasten riemu tarttuu nostaen omankin joulutunnelman korkealle. Jouluyönä nukkumaan mennessä tunsin suurta kiitollisuutta omasta perheestäni ja onnistuneesta juhlaillasta, peitellessäni eskarilaista lahjaksi saamansa valtavan haipehmon viereen ja lopulta saadessani kainalooni Tinttaraisen, joka vielä unissaankin kikatteli. 

Samaan aikaan jouluun mahtuu suuria tunteita myös toiselta laidalta. Joulupukin odottelu jännittää ja kärsimättömyys saa lapset keksimään kaikki mahdolliset koiruudet, joilla sisaruksen saa kiljumaan. On niin rankkaa yrittää olla kiltti, että se ei kerrassaan aina onnistu. Joulupöydästä toiselle kelpaa ainoastaan kylmäsavulohi ja herneet, toinen söisi pelkästään perunoita ja karkkia. Pipareiden leipomista ei voinut enää harkitakaan, sillä en jaksanut kuunnella jatkuvaa mankumista siitä, koska niitä saa syödä. Lahjaksi saatu peli kiristää hermoja, kun aina ei vaan voi voittaa. Kun yhdessä saa olla useamman päivän 24/7, käy mielessä jo se, koska päiväkoti aukeaakaan jälleen. Haaveilen, kuinka ihana olisi vaan maata sohvalla katsoen jotain muuta kuin piirrettyä elokuvaa, syödä vapaasti joulukarkkeja ja jättää erotuomarin/ ohjelmatoimiston rooli ottamatta.

Mutta silti, siinä hetkessä, kun koko perhe makaa sekalaisessa kasassa niitä piirrettyjä katsoen tai kisaillen korttipelissä siitä, kenen lemmikki kakkasi lattialle (Who did it- peli, aivan hittipeli!), en voisi olla onnellisempi. Haluan iloita ja arvostaa näitä hetkiä vielä pienten lasteni kanssa, sillä tulevaisuudessa joulurauhaa varmasti riittää eri tavoin ja tätä elämänvaihetta kaipaa. Aika aikaa kutakin ♥

Ompelin pikkumuruille jouluvaatteet Lalian burgundyn värisestä trikoosta, kuten instakuvien perusteella noin puolet muistakin ompelijoista... Sävy sopii kauniisti jouluun, mutta on täysin käyttökelpoinen muutenkin. Pojan paitaan tein eteen pystyleikkauksen, kaava muuten vanha Ottobren Special edition (1/13).  Tinttaran mekko puolestaan on LillaLumin Julia-mekko, joka on nätin kapoinen frillamekko. Yläosaa lyhensin jokusen sentin, koska neiti on suht lyhytselkäinen.  Kummallekin asut kelpasivat hyvin. 

Toivottavasti Sinunkin joulusi on ollut sellainen, kuin toivoit ♥ 

2 kommenttia

  1. Olipa niin tuttuja ajatuksia juttusi pullollaan. Täälläkin ollaan yritetty selvitä yhdessä vuorokaudet ympäriinsä. Pientä nahistelua välillä, mutta kyllä se tästä. Täällä on lautapelien kuninkaat ja kuningattaret olleet Virus, Dobble ja Pyjamadrama. Niin kiva pelata yhdessä, välillä voittaa ja välillä hävitä ja välillä ne häviäjän kortit saa kerätä lattialta. :D
    Kaunit tuo väri, josta olet ommellut lasten jouluvaatteet. :)

    VastaaPoista
  2. Kivat jouluvaatteet, tykkään tästä punaisen sävystä! Ja niin tutun kuuloista.. :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!