Karhu-villasukat





Joku aloittaa joululahjojen tekemisen hyvissä ajoin ennen kesän ensimmäisiä helteitä ja syksyn saapuessa paketit ovat jo kauniisti käärittyinä odottamassa h-hetkeä.  Minä en ole se joku, vaan se, joka saa marraskuussa valmiiksi edellisen vuoden joululahjan... 

Lupasin veljelleni vuosi sitten neuloa joululahjaksi toivomansa villasukat ja hän halusi ehdottomasti Karhut. Olutaihe ei itseäni juurikaan inspiroinut ja senpä vuoksi niiden aloittaminen otti aikansa. Sukat valmistuivat kuitenkin melko nopeasti alkuun päästyään siitäkin huolimatta, että niiden pitäisi mahtua koon 45 jalkaan. Lankana käytin mustaa 7 veljestä ja keltaista Nallea puikoilla 3, mikä teki jäljestä hieman epätasaista, mutta mielummin käytin jämiä pois kuin lähdin lankakaupoille. Karhulogon kaavio löytyi Rosannan blogista.  Pitkät langanjuoksut ja niiden pyörittely oli ainut haastava osuus, mutta siitäkin selvittiin. Nyt vain toivon, että sukat ovat sopivat ja mittaa on tarpeeksi  lähes kaksimetrisen veljeni koipeen :D

Yritetään löytää valoisia ajatuksia ja hyvän mielen energiaa näin syksyn pimeimpien hetkien lähestyessä ♥

4 kommenttia

  1. Tosi hienot sukat! Minullakin on vähän sama ongelma joskus tällaisten toivekuvioiden kanssa, ei millään nappaisi tehdä, vaan sitten jos on luvannut niin tehtävähän ne on...

    VastaaPoista
  2. Juu, en tekisi minä olutmainoksia:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En raaskinut kieltäytyä, vaikka kuvio ei omakaan suosikkini ole. Toisaalta, ne on vaan sukat karhukuviolla, ei sen kummempaa. Onneksi jokainen voi itse päättää mitä neuloo :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!