Kantinkääntäjä ompelukoneeseen

Yhteistyössä Pfaff Suomi





Pistolevy reikineen
Apulevy kiinnitettynä
Kantinkääntäjä kiinnitettynä


Käsitöitä voi ilman muuta tehdä esimerkiksi  mummon vanhaa singeriä polkemalla ja tylsillä saksilla kangasta nirhaten, jos kärsivällisyys kestää. Itselläni ei kuitenkaan kestä ja siksi kaikki harrastusta sujuvoittavat keinot ovat hyvin tervetulleita. Välineurheilu tällä saralla sai uuden sysäyksen, kun sain kokeiltavaksi uuden kantinkääntäjän, joka -tittiditittididii - sopii ompelukoneeseen!

Kantinkääntäjä on vekotin, joka nimensä mukaisesti kääntää kanttia eli sen resorisuikaleen, jolla huolitellaan usein mm. lasten paitojen pääntiet tai vauvan bodyjen kaikki reunat. Kanttaaminen käy huolitteluksi toki myös muuallekin; helmoihin, hihansuihin, taskun reunoihin, hupun reunaan... Kanttauksen voi tehdä käsin siten, että sopivan napakka kaitale venytetään huoliteltavan kankaan reunaan, saumuroidaan kiinni, käännetään oikein päin ja tikataan päältä ( jos pitäisi valita joku oma ompelubravuuri, niin itse asiassa valitsisin juurikin kanttaamisen). Monivaiheista ja aikaa vievää suhteessa siihen, että kantinkääntäjä tekee kaikki vaiheet yhdellä kertaa, ja oikein asennettuna siististi ja nopeasti. Pulmana monella on kuitenkin ollut se, että kantinkääntäjät on yleensä tarkoitettu vain peitetikkikoneisiin kiinnitettäviksi. Ompelukoneella tikkaavalla on keinona ollut teipata kääntäjä paikoilleen, mutta kokemuksesta kerron, että se on melko säätämistä.

Ja nyt on siis ilmestynyt kantinkääntäjä, joka sopii ompelukoneeseen! Oikeastaan tämä on tarkoitettu tilkkutöihin ja joustamattomille materiaaleille, mutta uhmasin ohjeita ja testailin suoraan trikoolle. Nettisivuillakaan ei ole tästä vielä tietoa, mutta laittamalla viestiä esim. Pfaff Suomen facebook-sivun kautta saat varmasti infoa lisää. Tämä sopii Pfaff Expression (ja ilmeisesti Husqvarnan uudempiin) malleihin, joissa on sopiva pistolevy. Oma koneeni oli vanhempaa mallia, joten jouduin vaihtamaan pistolevyn, jotta siitä tarvittavat reiät löytyivät ja sain apulevyn sekä kääntäjän kiinnitettyä. Käytettävä kaitale pitää olla 4,5 cm ja kantti kääntyy nelinkertaiseksi. Ompeleena kannattaa ainakin näin trikoolla käyttää kaksoisneulaa ja - ommelta. Kantinkääntäjän mukana tulee paininjalka, joka pitää kantin reunan hyvin paikoillaan. 

Kanttaamista testailin t-paitaan, johon tein hihoihin halkion. Hihojen reunat kanttasin ja jätin päihin solmimiseen nauhat. Lisäksi huolittelin pääntien kanttaamalla. Trikookaitaleen kanssa pulmaa oli hieman rullaavien reunojen kanssa, mutta leikatessani sileästä reunasta onnistui kanttikin kauniisti. Ompeleen kohta oli helppo säätää pysymään oikealla etäisyydellä. Kokeilin myös resorista leikatulla kaitaleella ja sekin onnistui mainiosti. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos tämä kohdalle osuu. Kantinkääntäjän työssään pääsee näkemään Instagramin storyjeni kohokohdista ja oheisella videolla.


Oletko Sinä kokeillut koskaan kantinkääntäjää vai sujukoo kanttaus käsin? 
Suloista sunnuntaita ♥

Syksyn 2019 neulekirjat: Talvilapset, Neulekekkerit ja Hyvän mielen villasukat

Syksyn ensi merkit näkyvät kellastuneiden koivun lehtien lisäksi siinä, että neulojia hemmotellaan uusilla käsityökirjoilla. Tutustuin kolmeen tämän syksyn uutuuteen ja esittelen ne nyt teillekin. Kaikki kirjat olen saanut niiden kustantajilta arvostelukappaleina. Lyhykäisesti sanottuna; jokainen kirja on ihana, omanlaisensa ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen ♥

Hanne Andreassen Hjelmås ja Torunn Steinsland: Klompelompe - Talvilapset / Gummerus








Jos olet blogiani lukenut aiemmin, muistat minun hehkuttaneen Klompelompeja ennenkin. Kolme aiempaa kirjaa ovat juurtuneet hyllyyni tiukasti eikä Talvilapset tee poikkeusta. Klompelompen neljäs kirja pysyy tyylilleen uskollisena; kauniita ja tunnelmallisia kuvia, harmonisen pastelliset värisävyt ja sopivassa suhteessa pintaneuleita ja kirjoneuleita. Nimensä mukaisesti painotus on talviseen maisemaan ja lämpötilaan sopivissa vaatteissa ja asusteissa, ja nimenomaan lasten vaatteissa vauvasta noin 10-vuotiaisiin. Pari mallia on myös naisten koossa ja uutena juttuna on Baby Born-nukelle sopivat kaavat! Aiemmista kirjoista tuttua teemoittelua ei tällä kertaa ole.  

Parasta tässä: Kauniit vaatteet ja asusteet, supersuloiset vauvat ja muutenkin idylliset kuvat, ohjeiden monipuolisuus ja tasokuvaukset, pienet yksityiskohdat, joilla saada tyttömäisyyttä tai poikamaisuutta yksinkertaisiin malleihin.
Kehitettävää: Talvilapset eroaa kooltaan ja kannen ilmeeltä vanhoista kirjoista. Koska kyseessä on kirjasarja, niin tykkäisin yhtenäisyydestä kantta myöten.
Kenelle: Sinulle, joka olet neulonut aiemminkin, pidät herkästä tyylistä ja klassisesta kuvioinnista ja haluat neuloa toisiinsa sopivia vaatteita ja myssyjä tumppuineen.
Oma suosikki: Julie-tunika ja nuken vaatteet

Veera Jussila : Neulekekkerit - Saumattomat lasten neuleet / Tammi






Neulekekkereiden arvoa nostaa jo kirjaa avaamatta se, että sen kirjoittaja Veera on blogijuttujen kautta tutuksi tullut ja mainio tyyppi ♥ Veera on nainen Mehukekkerit-blogin takana, ja Neulekekkereissä on selkeästi blogista tuttu tyyli tunnistettavissa. Tämän kirjan mukana neulotaan saumattomasti vaatteita ja asusteita 1-12-vuotiaille selkeiden ja yksityiskohtaisten ohjeiden avulla.  Valikoimasta löytyy huiveja, pipoja, lapasia, villahousuja ja neuletakkeja, mutta myös kaksi kesämekkoa .Kuvissa on jotain hyvin suomalaista; lumista tai ruskaista maisemaa, maanläheisiä värisävyjä, raikkautta ja kuulautta. Kirjan taitossa on hyödynnetty paljon valkoista tilaa ja selkeyttä. Ohjeiden lisäksi Neulekekkereissä on huomioita ihanasti vasta-alkajatkin kertomalla materiaaleista ja tarvikkeista sekä avaamalla kuvallisin ohjein tekniikoita. Erikoisuutena ovat varpaista varteen neulottavat sukat ja kuvallinen ohje Magic loop-tekniikasta, mikä ainakin minulla on kokeilematta. 

Parasta tässä: Yksinkertaisuus ja selkeys, loistavat inforuudut ohjeiden yhteydessä (mm. lankavaihtoehdot, aina plussaa), ekologinen näkökulma, unisex-mallit, mukavat nimet ja Veeran ottamat valokuvat, joissa näkyy paikallisuus ja aitous.
Kehitettävää: Tämä on ainoastaan makuasia, mutta minun makuuni valkoista tilaa on aavistus liikaa. Kuvat olisivat toimineet isompinakin.
Kenelle: Sinulle, joka haluat päästä harrastuksessasi alkuun ja kaipaat helppoa neulottavaa, rakastat luonnollisuutta ja arvostat ekologisuuden huomioimista.
Oma suosikki: Kätkö-neulehuppari


Mia Sumell ja Sanna Wikström: Hyvän mielen villasukat / Otava







Karkkivärejä, söpöilyä, kauniita sanoja ja tunnelmointia. Hyvän mielen villasukat-kirjassa on löydetty uusi, ihana tulokulma käsitöihin, sillä näiden sukkien on tarkoitus lämmittää varpaiden lisäksi myös mieltä! Kirja kuuluu Hidasta elämää- sarjaan, joka painottaa mielen ja kehon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, rauhoittumiseen ja onnellisuuteen. Hyvän mielen villasukissa on 12 sukkaohjetta; suurin osa kirjoneuletta ja muutamat pitsisukat. Ohjeiden tekijä on Mia Sumell, joka pyörittää Sullavikat- sivustoa ja jonka ohjeita on aiemmin ollut saatavilla ainakin verkkokaupan kautta. Sukkaohjeet ovat sellaisenaankin kivoja, mutta nyt sukkia neulotaan oikeasti ajatuksella ja tunteella. Silmukoihin sekoitetaan muun muassa tsemppiä, lepoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, rohkeutta tai luovuutta ja sivuilta löytyy ajatuksia näihin aiheisiin liittyen. Värivalinnoilla tuetaan tunnetilaa ja henkinen hyvinvointi korostuu neulomisen toimiessa rauhoittumisen keinona. Näitä sukkia olisi ihana neuloa lahjaksi itselle tärkeille ihmisille tai mikäpä ettei itsellekin, sillä ainahan sitä iloa, lepoa ja lempeyttä kaipaa.

Parasta tässä: Kauneus, tämä kirja saa huokaamaan ihastuksesta! Väri-iloittelu, ilahduttava lähestymistapa ja mielen hyvinvoinnin tavoittelu, kauniit ja suht helpon oloiset kirjoneuleet. värilliset neulekaaviot ilman hirveitä langanjuoksuja.
Kehitettävää: Kaikki sukat ovat pitkävartisia, joten ihan nopeita nämä ei ainakaan minun tasoiselle neulojalle ole. En näe näitä ihan aloittelijoille tarkoitettuina.
Kenelle: Sinulle, joka olet valmis astumaan villasukkien karkkikauppaan, haluat kokea ja tuottaa muillekin iloa käsitöiden kautta, rakastat värikylläisiä kirjoneuleita ja pystyt käyttämään rauhassa aikaa niiden tekemiseen.
Oma suosikki: Unelmat, Ilot ja Rohkeudet

Mistä kirjasta Sinä aloittaisit? Näistä riittää kyllä inspiraatiota pitkäksi aikaa ♥