Vuosi 2018 paketissa

































Tässä kohtaa on perinteisesti aika tehdä jonkinlainen loppulausuma menneestä vuodesta. Vaikka viikot ovat kuluneet ihan huiman nopeaa vauhtia, tuntuu vuosi olleen tosi pitkä. Talvi ja kevät kuluivat kuin jäitä poltellen odotellessamme uuteen kotiin muuttoa ja viimein huhtikuussa pääsimme omakotitaloasujiksi. Oli ihanan pinkit synttärijuhlat, Tukholman reissu parhaassa seurassa, retkeilyä mukuloiden kanssa monessa metsässä ja haikeutta oman eskariryhmän hyvästelystä. Kesään kuului kauan kaivattua parisuhdeaikaa puolison kanssa, vauhdikkaita huvipuistoreissuja, ikimuistoisia festareita ja helteisiä hetkiä mökillä. Syksy toi mukanaan uuden ja innoittavan työn sekä hellittämättömän stressin, joka tuntui vievän ilon kaikesta. Loppuvuotta kohti elo alkoi onneksi taas helpottaa ja joulun odotus lasten kanssa toi lämpöä kylmään ja pimeään talveen. 

Vuonna 2018 tuntui, ettei aikaa käsitöille ollut entiseen malliin. Ylpeyttä tunsin erityisesti saadessani valmiiksi tyttöselle yksityiskohtia täynnä olevan parkatakin sekä uimapuvun, jollaisia en ollut ennen tehnyt. Tykkään kovasti  myös tekemistäni tabletin suojuksesta sekä pikkulaukusta, jotka ilahduttavat päivittäin töissä käytännöllisyydellään ja ulkoasullaan. Lisäksi ompelin vuoden mittaan melkoisen määrän erilaisia mekkoja, paitoja ja bomber-takkeja keskittyen pääasiassa lastenvaatteisiin. Käytössäni oleva Pfaffin ompelukone sekä blogiyhteistyöt eri yritysten kanssa haastoivat minua kokeilemaan uusia asioita konekirjailusta lycran ompeluun. Kokosin yllä oleviin kuviin omia suosikkejani tämän vuoden käsitöistä ja blogipostauksista. 

Ompelijan näkökulmasta viime vuoden yksi kohokohta oli Ommel-tapahtuma, mikä minun ja monen muun riemuksi on järjestymässä myös ensi kesänä! Mainintansa ansaitsee Tampereen käsityömessut, jotka eivät pettäneet tänäkään vuonna. Kävin myös rintaliivikurssin Imatran työväen opistolla, mutta sen anti ei ole vielä jalostunut jatkokäyttöön. Ihania käsityökirjoja tupsahti postiluukusta useampi, mainittakoon etenkin Kototekoja-kirja sekä viimeisin Klompelompe. Inspiraatiosta ja ideoista ei siis ollut lainkaan pulaa, päinvastoin - niitä riittää seuraavillekin vuosille. 

Koska kässäilytahti oli hitaampi viime vuonna, blogi vietti hiljaiseloa aiempaan verrattuna, mutta ei onneksi kuihtunut kokonaan. Kaikkia ompeluitani en enää blogiin asti saanut edes, kun etenkin omien pertsojen kuvaaminen tuntui päivänvalon puutteessa ihan hölmöltä. Joulua kohti olen näköjään ottanut loppukirin ja postausten määrä on kuitenkin noussut sinne 60:een. ISuosittuja ovat olleet tekemäni tutoriaalit mekkokaavan muokkaamiseen, kehyskukkaron/-laukun ompeluun, pupurepun tekemiseen sekä tuplavetoketjullisen laukun ompeluun. Suosittujen listan kärjessä keikkuvat myös vanhemmat ohjeet rusettiturbaaniin sekä rusettipipoon

Ihanaa on ollut huomata, että edelleen teitä riittää siellä ruudun toisella puolella, itse asiassa jopa edellisiä vuosia enemmän.  Tyhmää olisi väittää, etä ihan vaan itselleni tätä teen, sillä kyllä teillä lukijoilla on se isoin merkitys. Kiitos, että olette ♥ Ja erityisen iso kiitos jokaiselle kommenttinsa johonkin foorumiini jättäneelle, niiden antama ilo on suuren suuri! Kiitos teille ♥ Toivottavasti just Sinä kuljet kanssani myös tänä alkaneena vuonna.

Niin tämä vuosi... Koska olen vannoutunut tavoitteiden ja suunnitelmien laatija, on mielessäni jo muutama ajatus tulevista töistä. Vuonna 2019 aion ommella laukun tai ehkä jopa useamman, onnistua tekemään itselleni joustamattomasta kankaasta topin sekä ommella sopivat alusvaatteet. Tarkoitus olisi tänä vuonna ommella itselleni työkelpoisia vaatteita  sekä toki täydentää lasten vaatekaappeja heidän venyessä kohti seuraavia kokomerkintöjä. Frilloja, helmoja ja eläinkuoseja on luvassa jatkossakin siis. Samalla aion säilyttää kohtuuden ja ommella oikeasti tarvelähtöisesti ja muistaa tämän myös tarvikehankinnoissa. Ja hei, jos Sinulla on mielessäsi jokin postausidea tai toiveohje, niin kerro ihmeessä!  

Tämän postauksen myötä toivotan mahtavan hyvää alkanutta vuotta just Siulle.  Tuokoon vuosi iloa, valoa, terveyttä, rakkautta, ystävyyttä ja muita onnenhetkiä ♥! 

Ps. Vielä muutama päivä aikaa osallistua jouluarvontaan!

16 kommenttia

  1. Hyvää alkanutta vuotta ja kiitos ihanasta blogistasi, joka on innostanut ja kannustanut aina vain enemmän ompelusten ääreen. Tyylisi blogissa on niin lämmin ja rento, mutta silti aina asiapitoinen, tykkään siitä kovasti. Toivon, että jaksat päivitellä täällä ensi vuonnakin arjen antamien mahdollisuuksien puitteissa ❤️.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis ihanasta kommenstistasi Emännys ♥! Tällaiset sanat tuovat aina iloa ja innostusta, kiitos ♥

      Poista
  2. Kiitos ihanasta blogistasi! Sitä on antoisaa seurata. Sinulla on hienoja ideoita ja taitavia toteutuksia. Lisäksi tykkään myös tyylistäsi kirjoittaa. Itse pidän kovasti myös pertsoista. :)

    Hyvää alkanutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -S sinulle ♥ Pertsat on kyllä ihan parhaita, niitä luvasa jatkossakin ;)

      Poista
  3. Monenmoista ihanaa olet vuoden aikana tehnyt. Erityisen ilahtunut olen vetoketjupussukan ja kehyskukkaron kuvallisista ohjeista. Edellistä olen hyödyntänyt monta kertaa ja jälkimmäistäkin jo kerran. Mahtavaa, että jaksat pitää blogia, vaikka niin monet ovat lopettaneet. Onnellista alkanutta vuotta Sinullekin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti tulla vielä kurkkaamaan Sun blogiin, kun olit mun postauksesssa kommentoinut sun peruspertsoista ja bloggauskynnyksestä. Eihän sulla täällä ole mitään peruspertsoja. Peruspertsa on mulle ihan sellainen peruspaita, jossa on suora helma ja pitkät hihat ja kantit pääntiellä. :D Jatketaan samaan malliin! <3

      Poista
    2. Ihana kuulla, että ohjeista on ollut iloa! Joku se tässä bloggaamisessa kuitenkin vetää, ei sitä lopettaa voi :) Kiva, kun sinäkin jatkat! Kiitos Pikku Akka ♥

      Poista
  4. On värikäs paketti menneestä vuodesta. Olen ihaillut pirteitä valokuviasi ja pannut korvan taakse joitain työohjeita. Uusi vuosi lähtee käyntiin pikkuhiljaa ja kyllä me ompelijat ja kutojt saamme tuloksia aikaan. Mukavaa vuoden alkua. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmeli siulle ihanista ja aina niin kannustavista kommenteistasi ♥ Kässävuosi on vasta aluillaan, saapi nähdä mitä kaikkea tänä vuonna syntyy!

      Poista
  5. Upeita käsitöitä olet tehnyt, olipa mukava katsoa koonti niistä. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä teet tänä vuonna. Hyvää alkanutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  6. Ihania käsitöitä olet tehnyt vuoden aikana! Tykkään katsella ideoita ja saada inspiraatiota käsitöihin vaikken kaikkea ehtisikään itse toteuttaa. Jatka samaan malliin! Lea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lea ♥ Ilo kuulla, että tykkäät! Ideoita on hyvä poimia, eihän sitä tiedä, koska niitä tarvitsee :)

      Poista
  7. Valtavasti sinä kyllä saat aikaan jos tämä vuosi oli hiljaiseloa.. Paljon upeita ompeluksia ja ohjeita! On mukava seurata toisten tekemisiä ja poimia ideoita, varsinkin nyt kun itsellä on hiljaisempaa kässäilyrintamalla.. Onnekasta alkanutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa ihan tuhannesti ♥ Onnea teidänkin vuoteen, olkoon se käsitöiden täyteinen :)

      Poista
  8. Sulla on kyllä ihania töitä aina �� Itse aion hyödyntää sun mekonmuokkaus tutoriaalia ihan piakkoin joten kiitos siitä :) Vaikka en kovin usein ehdi käsityöblogeja lueskella niin sun blogin yritän käydä kurkkaamassa mahdollisimman usein :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!