Lapsille vaatteet jouluksi










Joulun aika lasten kanssa on ihanaa ja täynnä vauhtia, iloa ja yhdessä tekemistä. Lasten riemu tarttuu nostaen omankin joulutunnelman korkealle. Jouluyönä nukkumaan mennessä tunsin suurta kiitollisuutta omasta perheestäni ja onnistuneesta juhlaillasta, peitellessäni eskarilaista lahjaksi saamansa valtavan haipehmon viereen ja lopulta saadessani kainalooni Tinttaraisen, joka vielä unissaankin kikatteli. 

Samaan aikaan jouluun mahtuu suuria tunteita myös toiselta laidalta. Joulupukin odottelu jännittää ja kärsimättömyys saa lapset keksimään kaikki mahdolliset koiruudet, joilla sisaruksen saa kiljumaan. On niin rankkaa yrittää olla kiltti, että se ei kerrassaan aina onnistu. Joulupöydästä toiselle kelpaa ainoastaan kylmäsavulohi ja herneet, toinen söisi pelkästään perunoita ja karkkia. Pipareiden leipomista ei voinut enää harkitakaan, sillä en jaksanut kuunnella jatkuvaa mankumista siitä, koska niitä saa syödä. Lahjaksi saatu peli kiristää hermoja, kun aina ei vaan voi voittaa. Kun yhdessä saa olla useamman päivän 24/7, käy mielessä jo se, koska päiväkoti aukeaakaan jälleen. Haaveilen, kuinka ihana olisi vaan maata sohvalla katsoen jotain muuta kuin piirrettyä elokuvaa, syödä vapaasti joulukarkkeja ja jättää erotuomarin/ ohjelmatoimiston rooli ottamatta.

Mutta silti, siinä hetkessä, kun koko perhe makaa sekalaisessa kasassa niitä piirrettyjä katsoen tai kisaillen korttipelissä siitä, kenen lemmikki kakkasi lattialle (Who did it- peli, aivan hittipeli!), en voisi olla onnellisempi. Haluan iloita ja arvostaa näitä hetkiä vielä pienten lasteni kanssa, sillä tulevaisuudessa joulurauhaa varmasti riittää eri tavoin ja tätä elämänvaihetta kaipaa. Aika aikaa kutakin ♥

Ompelin pikkumuruille jouluvaatteet Lalian burgundyn värisestä trikoosta, kuten instakuvien perusteella noin puolet muistakin ompelijoista... Sävy sopii kauniisti jouluun, mutta on täysin käyttökelpoinen muutenkin. Pojan paitaan tein eteen pystyleikkauksen, kaava muuten vanha Ottobren Special edition (1/13).  Tinttaran mekko puolestaan on LillaLumin Julia-mekko, joka on nätin kapoinen frillamekko. Yläosaa lyhensin jokusen sentin, koska neiti on suht lyhytselkäinen.  Kummallekin asut kelpasivat hyvin. 

Toivottavasti Sinunkin joulusi on ollut sellainen, kuin toivoit ♥ 

Jouluarvonta 24.12. 2019 - 7.1.2020



On aika tunnelmoinnin, ilon ja yhdessä olon. Aika kiitollisuuden ja levon, rauhoittumisen ja rentoutumisen. Aika nauttia lahjojen jakamisesta ja herkkuruuista, joululauluista ja -elokuvista. Juuri alkanut viikon loma on enemmän kuin tarpeen ja koetan oikeasti ottaa ihan iisisti ilman suuria suunnitelmia siitä, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Aion viettää aikaa perheeni kanssa, lukea ja ommella, tavata ystäviä. Olla stressaamatta. Päästää Tontutkin loman viettoon (jos et seurannut meidän joulukalenteria, voit kurkistaa sinne instan kautta). Vietä Sinäkin omanlainen ja onnellinen joulu tehden niitä asioita, jotka tuntuvat hyvältä ja tähän hetkeen tarpeelliselta ♥

Haluan kiittää Sinua, että olet ollut mukanani tänäkin vuonna. Sen ja joulun kunniaksi käynnistellään jo neljättä vuotta perättäin jouluarvonta! Palkintona on 70 euron lahjakortti Verson puodille ja sen voit voittaa jättämällä kommentin tähän postaukseen. Mielelläni kuulisin terveisesi ♥  Toivon, että olet lukijani Bloggerin, Bloglovin'in,  facebookin ja/tai instagramin kautta. Voit liittyä lukijaksi myös arvonnan aikana. Jätäthän sähköpostiosoitteesi tai muuten tunnistettavan nimimerkin, jotta tavoitan sinut, jos onni potkaisee. 

Satumaista joulua ja paljon arpaonnea ♥

Joulutyynyt konekirjoen


Yhteistyössä Pfaff Suomi





Avoin vapaan ompelun jousijalka.

Näytetäänpä kerrankin myös nurjaa puolta! Liimapintainen revittävä tukikangas toimi erittäin hyvin tässä työssä ja oli helppo myös poistaa ompelun jälkeen.



Pallot tein ympyräohjaimella.
Revittävä tukikangas oli mukavan jämäkkä, mutta vaati käsitellessä enemmän tarkkuutta kuin tarrapintainen.



Ai että näitä oli hauska tehdä! Pitkin syksyä olen ommellut niin pertsaa ja itseään toistavia töitä, että inspiraatio ja ideointi on ollut melko vähäistä. Saadessani vision joulutyynyistä ja ryhtyessäni sitä toteuttamaan, koin pitkästä aikaa vapauttavan luovuuden purskahduksen ja flown virtaavan. Harmaata, hopeaa ja aavistus kimallusta sopii meidän jouluun erinomaisesti ja olen tyynyihin oikeasti tosi tyytyväinen.

Käytin ommellessani avointa vapaan ompelun jousijalkaa, joka mahdollistaa vapaan ompelutekniikan. Yksinkertaisesti sanoen kyse on siitä, että ompeleilla voi ikään kuin piirtää kankaalle. Ompelukoneen syöttäjät lasketaan alas, jolloin kangasta voi liikuttaa mihin suuntaan vaan.  Aiemman kirjailukokeiluni voit nähdä täältä. Piirsin kankaalle haluamani kuviot, joita pitkin ompelin edestakaisin saadakseni haluamani vahvuuden kuvioon. Homma olisi ollut muuten hauska ja vaivaton, mutta käyttämäni hopealanka nirhautui rullalle vähän väliä ja jouduin korjaamaan ylälangan noin sata kertaa. En antanut sen kuitenkaan häiritä, vaan sitkeästi langoitin aina uudestaan, kunnes kirjailu oli valmis. Joulupalloja tehdessä käytin lisäksi ympyräohjaintahttp://www.pfaff.com/fi-FI/Accessories/Circular-Attachment, jotta sain palloista symmetrisiä ja siistejä. Liian täydellistä jälkeä en tavoitellut, vaan ompeleesta sai näkyä, että se on tehty "käsin".

Tyynyjen kangas on mustaa joustofarkkua, jonka käytin nurja puoli ulospäin. Se oli ainut juuri sopiva harmaan sävy mikä löytyi paikallisesta kangaskaupasta ja hintaakin tuli vain noin kuusi euroa. Koska kangas oli joustavaa, oli se tuettava hyvin ommellessa. En halunnut kankaan kuitenkaan jäävän liian jäykäksi valmiissa työssä, joten revittävä tukikangas oli paras vaihtoehto. Käytin himmelikuviota ommellessani liimapintaista tukikangasta, joka oli kyllä aivan loistava tähän hommaan; napakka, helposti ommellessa kulkeva ja juuri sopivan tukeva tähän. Pallojen alle testasin tavallista revittävää tukikangasta.

Tänään on meillä tehty kunnon joulusiivous ja pieni lomakin on jo ihastuttavan lähellä, joten nyt on hyvä istahtaa uusien joulutyynyjen väliin ja alkaa hieman jo rauhoittua joulun viettoon ♥  Jouluaattona blogistani löytyy jotain jo perinteeksi muodostunutta, kannattaa olla kuulolla ;)


4 helppoa, mutta näyttävää jouluaskartelua lasten kanssa - Käsityöblogien joulukalenterin 16.luukku

Minulla on ilo julkaista tänään oma luukkuni Käsityöblogien yhteisessä joulukalenterissa. Eilinen luukku avautui Madam B.C.:n blogissa ja huomenna sen tarjoilee Nonnu Neuloja. Mutta tänään toivon Sinun viivähtävän ja viihtyvän hetken luonani. 

Joulun aika on ollut minulle aina erityistä ja odotettua aikaa (vaikka tänä vuonna se ei blogissani ole juuri ilmi tullutkaan) ja ilokseni olen saanut siirrettyä intoni myös lapsiini. Erityisesti Tinttara on kunnostautunut puuhastelussa kanssani sekä myös itsekseen. Parhaita askarteluja ovat mielestäni sellaiset, joissa helpoilla ohjeilla ja edullisilla tarvikkeilla saadaan aikaan kaunista ja näyttävää. Sellaiset missä lapsi voi oikeasti tehdä itse ja yhdessä aikuisen kanssa saaden kokemuksen käsillä tekemisen ilosta ja merkityksellisyydestä. Esittelen teille neljä suosikkiani tältä vuodelta.




Suolalyhdyt syntyvät vanhoista lasipurkeista ja merisuolasta. Lisäksi tarvitaan yleisliimaa, mahdollisesti hilettä sekä haluamasi koristeet. Nämä huurteiset lyhdyt sopivat led-tuikuille, sillä oikea tuikku saattaa kuumentuessaan halkaista lasipurkin.

Ohje: Pese lasipurkki ja irrota etiketit. Sekoita kulhossa karkea merisuola, hieman hienoa (meri)suolaa sekä halutessasi hilettä. Levitä siveltimellä liima purkin pinnalle. Lusikoi suolamassaa liimapinnan päälle ja ravistele irtonaiset suolat takaisin kulhoon. Anna kuivua. Ylijääneen suolaseoksen voit laittaa purkin pohjalle ja ledtuikkukynttilän sen päälle. Lopuksi kietaise purkin suulle nauha ja puolukanvarpu tai koristele muilla haluamillasi tavoilla. Säilytä ja siirrä lyhtyä hellästi, sillä liimattu suola varisee helposti osuessaan johonkin.





Hylsytähdet ovat oma suosikkini jo parin vuoden takaa! Näytin aiemmin tekemiäni tähtiä neitoselle ja hänkin tahtoi samanlaisia tehdä. Annoin muksun asetella renkaat pöydälle haluamallaan tavalla - näytin tosin ensin mallia, jotta idea tähden syntymisestä selvisi - ja tökkiä niitä paikoilleen, kun itse lisäsin liimaa.

Ohje: Leikkaa wc- tai talouspaperirullasta noin 1 cm levyisiä renkaita ja paina ne soikeaksi. Voit myös taittaa renkaan kaksin kerroin ("pupunkorvat" kuten lapsi nimesi). Sommittele rauhassa kuvioita, näistä saa ihan huikean hienoja ja isojakin koristeita! Yhdistä renkaat kuumaliimalla (aikuinen huolehtii turvallisuudesta!) toisiinsa. Levitä liimaa valmiin tähden päälle ja ripottele hilettä.





Helmikranssiin tarvitaan styroxrengas ja  nipuissa myytäviä akryylimarjoja/helmiä, joissa on rautalankatikku kiinni tai vaihtoehtoisesti helmiä ja kuumaliimaa. Itse käytin tikullisia versioita, joita saa askarteluliikkeistä tai kiinakaupoista, jos sielu antaa periksi. Minulla antoi. Tinttara sai tökkiä  helmiä kanssani niin pitkään kuin jaksoi ja jatkoin itse loppuun.

Ohje: Jos rautalangat ovat liian pitkiä, katkaise ne pihdeillä noin 3 cm pituisiksi. Töki styroxrenkaaseen. Jos käytät irtonaisia helmiä, liimaa ne kuumaliimalla kranssiin kiinni. 




Tätä joulumaisemaa oli ihana tehdä! Hiippailimme neitosen kanssa pimeässä illassa taskulamppujen valossa läheiselle tuoreelle hakkuuaukiolle, jossa luonnonmateriaalia oli tarjolla yllin kyllin. Kotiin palattuamme kokosin pohjan ja yhdessä asettelimme kivet, havut ja jäkälät. Lopuksi ipana sai laittaa tontut ja eläimet paikoilleen. 

Ohje: Asetelman voit tehdä mihin tahansa astiaan, lyhtyyn, lasipurkkiin tai tällaiseen Ikean minikasvihuoneeseen, kuten minä. Koristeiksi sopivat erilaiset joulukoristeet ja -hahmot, eläinfiguurit, joulukukkien mukana tulevat koristetikut tms. Asetelmani tontut, talot, linnut ja kuuset ovat messuostoksia ja niissä on tikku pohjassa kiinnitystä varten. 
Leikkaa pohjalle oasissientä ja levitä reunoille pikkukiviä. Molempia saat kukkakaupasta ja sientä voit muotoilla terävällä veitsellä. Jos koristeissasi ei ole tikkuja pohjassa, et välttämättä tarvitse oasissientä, vaan voit käyttää pelkkiä luonnon materiaaleja (muista kerätessäsi kunnioittaa jokamiehenoikeuksia). Asettele hahmot ja koristeet kivasti ja kruunaa koko komeus paristokäyttöisellä minivalosarjalla.

Millaisia askarteluja sinä olet tehnyt lasten kanssa? 
Oikein ihanaa joulun odotusta ja lämpiä yhdessä oloa Siulle tärkeiden ihmisten kanssa ♥

Jasu-huppari


Kaava saatu LillaLumilta









Kuten viime postauksessa kirjoittelin, ovat muksut entistä tarkempia vaatteistaan. Sen takia olikin iso ilo, kun osasin ommella eskarilaiselle kaksi hupparia, joistä heittämällä tuli hänen lempivaatteitaan. Ovat kuulemma koululaiselle sopivia. Voi luoja, oikeasti hän on melkein koululainen! Miun pieni poika, joka edelleen kiihtyy nollasta sataan hetkessä ja elää niin täysillä, intoutuu pokemoneista ja futiksesta, joka laskee kertolaskuja ja pohtii varsin filosofisia ajatuksia. Kumpaahan meistä jännittää enemmän tuleva vuosi?

Sain kokeiltavakseni LillaLumin Jasu-hupparin kaavan, mikä on erityisen sopiva hoikille lapsille ja muokkaamisvaihtoehtojakin kaavasta löytyy. Kokohaitari on laaja, 80 - 170 cm, itse ompelin nyt 134 cm hupparin. Kiva slimmi malli, jossa on tosi hyvän mallinen huppu! Myös tuo taitellen ommeltava tasku on kivan näköinen ja helppo ommella (tosin hetken tavasin ohjetta, oli yksinkertaisempi kuin aluksi luulin). Nyt näitä kahta ei tosiaan saisi edes pesuun laittaa, kun ovat käytössä ahkerasti. Mikäpä sen parempi palaute olisikaan käsityöstä ♥

Nyt kipinkapin jouluompeluiden pariin, parit lahjat pitäisi vielä valmistaa... Ihanaa viikonloppua just siulle, kaivellaan joulumieltä sadesäästä huolimatta!

Vaatteita lasten ehdoilla
















Nyt koitti se hetki, kun 4-vee neiti suuressa itsetietoisuudessaan päätti, että ei tahdo enää mekkoja. Tai ainakaan niitä mekkoja, joita äitinä olen tottunut ompelemaan ja jotka vielä hetki sitten olivat tytön ainoa pukine. Tällä hetkellä muksu kiskoo ylleen mitä eriskummallisempia komboja legginssejä, pitkähihaisia paitoja ja niiden päälle hihattomia kesätoppeja. Varovaisille (tai ihan suorillekin kommenteille) asua koskien hän tuhahtaa ja kertoo olevansa tyylikäs. Koska paitoja ei juurikaan valmiina ollut sopivassa koossa, ompelin nyt kerralla useamman ansaiten ison kasan hyvä äiti-pisteitä. Saatuaan sateenkaari- ja LOL-paidat, ei hän päälleen ole muuta juuri kelpuuttanutkaan, vaan nuo kiertävät suoraan pesusta päälle... Tinttaran vaatimuksia vastasi hyvin Sun yellow-kaava, jossa on ihanat olkafrillat valmiina. Niiden seuraksi tein muutamat legginssit 110 koossa, joten kasvunvaraakin on. Kankaat ovat Verson puodista ja Nappinjalta, kuvat on tilattu Aliexpressistä. 

Eskarilaisen kaapissa pulaa oli etenkin housuista, mutta en malttanut olla ompelematta myös paria paitaa pojan itse valitsemista kankaista. Pertsaa, niin pertsaa, mutta mitäpä sitä muutakaan. Paitakaava oli jo koossa 134 (Paapiin Myyry) ja housut Mock denim, joita kavensin reilusti pojan toivoessa melko ihonmyötäisiä lahkeita. Apinat ja camokuosin ostin Ommelliselta, raitapaitaan kierrätin oman paitani. 

Vaikka mielelläni pukisin lapseni minun makuni mukaan sävy sävyyn ja nätisti, haluan kunnioittaa heidän omia mielipiteitään ja sitä, miten he kokevat olonsa mukavaksi. Olen ylpeä siitä, että lapset tietävät mitä toivovat ja uskaltavat ilmaista sen. Veikeää on nähdä kuinka vaatteet voivat olla jo näin pienille merkittävä itseilmaisun keino. Onneksi on mahdollista ommella sellaisia vaatteita, joissa kohtaavat toisensa sekä minun että lapsen näkemys ainakin kohtuullisesti. Ovatko teillä lapset tarkkoja vaatteistaan?

Ihanaa viikonloppua, toivotetaan tervetulleeksi joulukuu ♥ Jouluisia juttuja on tiedossa täälläkin ensi kuun puolella.

Ps. Käsityöblogien yhteinen joulukalenteri aukeaa jälleen 1.12. Listan mukana olevista blogeista löydät täältä.