Eläintutkijalle vaatetta









Kun intohimoinen käsillä tekijä huomaa yhtäkkiä, ettei ompelu tai muutkaan käsityöt innosta yhtään, iskee ahdistus. Ompeluhuone seisoo tyhjillään, kankaat odottavat kaapissa. Pitäisi tehdä -listalla on yhtä ja toista, mutta kun ei vaan lähde. Koska käsityöt ovat jo vuosia olleet minulle henkireikä ja luovuuden lähde kiireiden keskellä, oli olo aika onneton yhden ison ilon aiheen ollessa jäähyllä. Olotilalle on nimikin, ompelujumi. Tällä kertaa aiheuttajana mitä todennäköisemmin stressi.

Olen aiemminkin maininnut, että meidän viisivuotiaan intohimona ovat eläimet ja erityisesti linnut. Eläinkankaita oli kerääntynyt häntä ajatellen kesän aikana jemmaan ja aika tiuhaan pieni mies kävi niitä ihastelemassa. Lopulta lapsen toive eläinpaidoista oli se, mikä auttoi selättämään ompelujumin. 

Aloin ommella sitä kuuluisaa pertsaa - yksinkertaista, helppoa ja aika nopeaa. Suoria saumoja ja kivoja kuoseja. Muutama paita ja niiden seuraksi parit housut. Housujenkin suhteen ryömin aidan alta, ja tein niistä supersimppelit Papun housukaavaa käyttäen. Malli on tasona aika pöljä, mutta hoikan muksun päällä ihan tosi kiva. Paidan kaava on Raide koossa 116 levydestä ja 122 pituudesta. Kankaat ovat Ainolasta, Ommelliselta, Verson puodista ja Jyväskylän kangaskaupasta. 

Se auttoi. Ilo alkoi taas pirskahdella, kankaat houkutella ja hetkiä ompeluun löytyä.  Ja kun inspiraatio palasi, sain kiinni myös flowsta. Ihan parasta, mikä ihana tunne! Olen täysin sitä mieltä, että jokaisella tulisi olla se oma flown aiheuttaja, sillä sen parempaa stressin poistajaa ei ole. Näiden paitojen jälkeen on syntynyt jo paljon uutta, täälläkin jo nähtyä, ja koko ajan mielessä kuplii lisää. 

Nyt marraskuun ollessa jo hyvässä vauhdissa olen siirtynyt jo ihan täysillä joulumoodiin. Nähtäväksi jää, kuinka paljon se täällä blogissa näkyy, kun hitsi vie noita lahja-asioita ei voi etukäteen näyttää... Mutta jotakin tulee varmasti. Voi vitsi, ihan sormet syyhyää jo ♥

13 kommenttia

  1. Komeita paitoja, yksinkertaisessa mallissa kuviot tulevat parhaiten esiin. Onnekas pikkumies uusissa vaatteissa. Varmaan monelle tulee noita 'taukoja' kun työt eivät lähde sujumaan, mutta kunhan pääsee taas alkuun, helpollakin työllä, niin sitä piristyy ja ompelukone surisee taas iloisesti. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmeli ♥ Niin minäkin luulen, että jumit kuuluvat asiaan. Ihana tunne, kun se helpottaa :)

      Poista
  2. Tuo jumittaminen on kyllä niin kurjaa, mutta onneksi se on yleensä ohimenevää.. Tosi kivoja vaatteita! ❤

    VastaaPoista
  3. Peruspertsat on ihan parhaita kun kankaat on kauniita!

    VastaaPoista
  4. Kivoja eläinkuoseja, tykkään! :)
    Täälläkin siirryään vähitellen joulumoodiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulumoodi piristää kyllä kovasti tätä harmautta ♥ Kiitos Pikku Akka!

      Poista
  5. Oi, ihania vaatteita taas! Ja tosiaankin lääke käsityöjumiin taitaa olla ne simppelit jutut. Että pääsee eteenpäin ja saa valmista. Eikä tule tuplajumia:D Mulla kans ollut neulejumi. Sain itseni vauhtiin neulomalla ihan perussukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♥ Perusjutut ovat ihan liian vähän arvostettuja, kuitenkin käytännöllisimpiä ja kivoja tehdä :D

      Poista
  6. Yhdyn ihailijoiden kuoroon 👍😀 Tosi hienoja kuoseja olet jälleen löytänyt, kun pukee tuollaista ylle näinä synkkien kelien aikana, niin varmasti lähtee päivä pirteämmin käyntiin! Itselläni myös jumia tässä ollut tovin, mutta sain sen eilen murrettua. Jumin syynä oli syksyn kiireet arkirumbineen sekä se, että piti perehtyä uuden saumurin hienouksiin, eikä energiaa uuden oppimiseen ole ollut. Noh, nyt on härkä taltutettu sarvista ja pöydällä komeilee iso läjä puolivalmiita boxereita 😉. Iloa ja valoa marraskuun pimeyteen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla jäi bokseriompelut kaavan piirtämisen asteelle ja isänpäivä meni jo :D Kiva, että sait saumurin valmiuteen, hyvällä koneella on ilo huristaa! Kiitos Emännys, nämä paidat ovat kyllä superkovassa käytössä ♥

      Poista
  7. Ihania pertsoja! Minulla on ollut koko syksyn ompelujumi. :( Toivon, että työstressit alkaisivat nyt pian helpottaa. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!