Klompelompe - Neuleita kaikkiin vuodenaikoihin









Kirja saatu arvostelukappaleena Gummerus Kustannukselta.

On kässäkirjoja ja sitten on kässäkirjoja. Klompelompet kuuluva ehdottomasti jälkimmäisiin. Ne ovat viehättäviä, sykähdyttäviä ja täynnä ohjeita, jotka houkuttavat kaivamaan pyöröpuikot esille. Värit ja kuvat kolahtavat söpöydessään ja harmonisuudessaan. 

Norjalaiselta kaksikolta Hanne Andreassen Hjelmåsilta ja Torunn Steinslandilta on ilmestynyt kolmas neulekirja, joka jatkaa heidän aiempien Klompelompe-kirjojen jälijillä. Paljon on tuttua ja jo aiemmin nähtyä neulepintaa ja kuviota, samoin värimaailman suhteen Klompelompe pysyttelee itselleen uskollisena. Tämä kirja painottuu nimensä mukaisesti kaikkiin vuodenaikoihin sekä arkeen ja juhlaan, joten se on teemoiteltu eri tavoin kuin aiemmat kirjat. Teemat ovat Sydäntalvi, Kevättalvi, Perinnejuhlat, Kesävaatteita, Päikkyyn ja kouluun, Syksyistä kotoilua, Jouluneuleita sekä Koristeita. Erikoisuutena tästä löytyy mm. neulottu kastemekko, jakku hääpuvun kanssa käytettäväksi sekä suloiset tonttulakit. 

Vaikka pääpaino kirjassa on lastenvaatteissa, löytyy tästä mielestäni yllättävän paljon ohjeita myös aikuiselle. Omaan silmääni pistivät erityisesti pipot ja muut asusteet, joista varmasti jonkun neulon ehtiessäni. Lastenvaatteissakin on muutama houkuttava, kuten esimerkiksi Joulumekko. Suurin pulma tässä kirjassa on, että se on täynnä toinen toistaan suloisempia vauvanvaatteita! Miehelleni ei ihan mennyt läpi se, että josko perheenlisäystä hankkisi sen takia, että voisi neuloa ihania vauvaneuleita... (ei, vauvoja ei ole tulossa oikeasti).  Mutta katsokaa nyt noita kuvia, ihania ♥! Muuten lasten neuleissa koot ovat pääasiassa 12-vuotiaaseen asti, joten kyllä sieltä isommillekin jotain löytyy. 

Klompelompessa on tuttuun tapaan lankasuositukset kaikille malleille ja he suosivat edelleen Sandnes Garnia. Edelleen halpislankojen suosijana olisin ollut iloinen, jos lankojen ohessa olisi kerrottu niiden paksuudesta, jolloin soveltamistyö olisi helpompaa. Onneksi google auttaa tässäkin asiassa. Mutta summasummarum, ihana ja kaunis kirja, josta löytyy useampi kokeilemisen arvoinen malli.

Löytyykö Sinulta hyllystäsi Klompelompeja? 




4 kommenttia

  1. Heti tuli hullu neulomishinku, vaikka en ole ikinä saanut mitään muuta valmiiksi neulottua, kuin yhden pipon ja lapaset :D

    VastaaPoista
  2. Mie juuri kirjastosta hain tämän kirjan ja voi että se onkin ihana! Mielestäni parempi kuin edellinen. Kyllä tässä on niin monta ihanaa ohjetta, että täytyy ehkä hankkia ihan omaksi. Nyt houkuttaa just eniten nuo jouluohjeet.

    VastaaPoista
  3. Löytyy suomenkieliset Klompelompet ja niistä on ollut paljon iloa ❤ Juuri eilen sain Lillyn syysponchon valmiiksi tyttärelleni.

    VastaaPoista
  4. Minä tilasin just tämän uuden kirjan, mutta oli jotenkin vähän pettymys. Ei toki mikään huono, mutta itse tykkään paljon enempi niistä kahdesta edellisestä. Kuvat ja ennen kaikkea mallit on niissä paljon kauniimpia 😍

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!