Pitsikaulusmekko oopperaan ja ilta aikuisena









Olipa kerran nainen, joka muisti ikänsä aina kysyttäessä väärin. Kolmenkympin rajapyykki oli ohitettu jo muutama vuosi sitten, mutta sitkeästi hän kyselylomakkeisiin rasti olevansa 25-30-vuotiaiden osastossa. Töissä piti saman vuosimallin kollegalta varmistaa, että kuinkas paljon me tänä vuonna täytämmekään. Naisen päivän sai pilalle, jos nuori kaupan kassa erehtyi teitittelemään tai puhelinmyyjä rouvittelemaan, mutta iloa tuotti se, kun viinipulloa ostaessa piti näyttää paperit. Aikuisen naisen vartalossa eli sitkeänä sielu, joka piti itseään tyttönä. 

Lapsien saamisen ja asuntolainan myötä naisen oli väistämättömästi ymmärrettävä olevansa aikuinen, vastuunsa kantava ja asiallinen. Ihan aina käytös ja toiminta ei aikuismaista ollut sittenkään, asiallisesta puhumattakaan. Yritystä oli jo kuitenkin ja nainen pohti toisinaan asiaa ystäviensä kanssa. Että niinkuin mitä se aikuisuus on? Pitääkö tyylin tai musiikkimaun muuttua, voiko ostaa yksisarviskuoret kännykkään, saako tilata ravintolassa lasten listalta kananuggetteja, jos tahtoo? Ei tarvitse, voi ja saa.

Erään keskustelun jälkeen nainen päätti ystävänsä kanssa olla aikuinen ja sivistää itseään taiteen ja kulttuurin keinoin. Sillä kyllähän nyt aikuisen kuuluu olla oopperassa käynyt ja klassisesta musiikista nauttia, tietenkin! Liput tilattiin ja keskityttiin heti tärkeimpään; mitä sinne laitetaan päälle. Puheissa vilahtelivat lähes iltapuvut, pitkät hameet ja bleiserit nyt ainakin. Ja tietenkin itse tehtynä, sillä näillä aikuisilla ystävillä riitti myös kädentaitoja. Ainut mikä puuttui oli lopulta aika.

Eräänä heinäkuisena lauantaina nainen mallaili itseään peilin edessä. Ei tullut iltapukua, vaan trikoomekko. Onkohan moukkamainen, voiko siinä lähteä, onko se riittävän aikuinen? Tyylikkyyttä tavoitellen nainen täydensi asuaan stay up-sukilla, jotta paarman puremat koivet eivät vilkkuisi sekä käsilaukulla, joka oli suoraan teinien suosiman vaatekaupan hyllyltä. Sai luvan kelvata. Jo ensimmäisellä vessareissulla ohuita sukkia kohennellessaan nainen kuuli inhottavan rits-äänen, joka kuuluu sukan irrotessa yläosan pitsistä. Oopperaan mentiin siis yhdellä ehjällä stay upilla ja toisella pystyraitaiseksi revenneellä sukalla ja paukamaisella kintulla. Nainen vs. Aikuisuus 0-1.

Ennen oopperaa ystävykset päättivät mennä syömään, kerrankin hienosti ja ilman jälkikasvua. Tehtiin oikein pöytävaraus ja mentiin niin sanotusti parempaan ravintolaan. Sellaiseen missä ei ollut leikkipaikkaa eikä värityskuvia tarjolla. Koska ajateltiin olla aikuisia, päätettiin ottaa valmiit menut alkuruuista jälkkäreihin. Ei mitään pitsaa tai pastaa, vaan päivän kalaa ja ylikypsää lihaa. Pakko olla hyvää, kun on niin hienoa. Olihan se ihan maukasta, mutta kyllä siinä paistinliemessä lillutettua sellerilisuketta maistellessaan nainen katseli kaipaavasti ohitse kulkevaa burgeria ranskalaisineen. Eikä sellerin kanssa ollut edes ketsuppia. Nainen vs. Aikuisuus 0-2.

Oopperajuhlien miljöö oli hieno, linna henki historiaa ja Saimaa oli upea sinäkin iltana. Ahtauduttuaan tungoksen läpi omalle paikalleen, nainen kurkisti oopperan käsiohjelmaa. Ja mitä vielä, siinähän spoilattiin koko juoni, päähenkilön kuolemakin tuli tietoon jo ennen esityksen alkua! Nainen pyöräytti silmiään. Ooppera alkoi ja yleisössä henkäiltiin ihastuneina. Nainen kuunteli ja katseli, ikään kuin odottaen. Kaunista ja ihan hienoa, mutta ei kylmiä väreitä. Nainen kaipasi tunnetta, joka lävistäisi sydämen ja liikuttaisi mieltä. Väliajalla hän kuiskasi ystävälleen, että seuraavan kerran mennään elokuviin. Nainen vs. Aikuisuus 0-3.

Kotiin ajettiin Hesburgerin kautta.


Mekko on Kangaskapinan burgundyn väristä elastaanitrikoota ja pitsi tilattu Etsyn kautta. Kaava on oma, sama viritys kuin näissä mekoissa. Erityisen tyytyväinen olen pääntien onnistumiseen, kun sain sen sopimaan täydellisesti pitsin muotoon. Kyllä tällä enemmän on käyttöä kuin iltapuvulla.

Mitä Sinä olet mieltä, kannattaako oopperalle antaa uusi mahdollisuus joskus? 

Karhuja, kiviä ja mustetta - vaatteita pojalle Roon kankaista










Blogiyhteistyössä Story of Roo

Loma se vaan jatkuu, vielä pari viikkoa saa hölläillä. Tai no, ensi viikolla alkaa todennäköisesti hillitön hermoilu pian alkavasta uudesta työstä, ihmeen rennosti sitä onkin tähän mennessä menty... Kuten ennenkin olen maininnut, lomailu lasten kanssa on yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa. Sain festarireissupostaukseeni ihan mahtavan kuvakommentin, jossa todettiin jota kuinkin näin: " Kaksi asiaa, joita rakastan eniten; olla lasteni kanssa ja se, kun en ole lasteni kanssa." Juuri tuota loma on.

Päivät täyttyvät riemukkaasta kiljumisesta ja järvessä pulikoinnista, siitä ilosta, että vihdoin on oikea kesä ja ihana ihana lämpö. Miten parasta onkaan, että päivän asuksi riittää sortsit tai hellemekko, kenkiä ei tarvitse oikeastaan lainkaan! Välillä rauhoitutaan värityskirjan äärelle ja pari kertaa päivässä pelataan erä Muuttuvaa labyrinttia tai Yatzia. Pidetään paljon sylissä ja nuuhkitaan hiekan ja auringon tuoksuista pörrötukkaa niin, että sydän pakahtuu onnesta. Hyväntuulisen puuhastelun keskellä on hyvä säilyttää harmonia ja muistaa aika ajoin kinastella siitä, kumpi saa enemmän nakkeja keittoonsa tai kumman kanssa äiti on ollut enemmän kahdestaan, tapella samasta oranssista tussista, kun viisi muuta oranssia ei ole sopivia ja hermostua siitä, kun toisen jalat ovat väärällä puolella penkkiä. Isompi kuormittaa tämän kaiken ohessa omaa sekä kaikkien kanssaihmisten työmuistia lukemalla lähes tauotta lintukirjaa. Ihan koko ajan, ääneen. Kaiken muun toiminnan kanssa yhtä aikaa. Tai no, huijasin - uimaan se ei kirjaa vie, vaan opus odottaa saunakammarissa. On ihanaa, että lapsella on vankat kiinnostuksen kohteet ja akateemiset taidot pari vuotta ikätason yli,  jatkuva monologi lintujen sielunmaisemasta on vaan välillä, öhöm, hieman rasittavaa... Hyvänä puolena mainittakoon, että tiedän itsekin linnuista enemmän kuin aiemmin!

Helteisten ja hulisevien päivien jälkeen on ihana vetäytyä viileään aittaan, saatella lapset yöpuulle ja hipsiä lasten tuhistessa vielä hetkeksi lukemaan terassille. Nauttimaan hiljaisuudesta ja valosta, joka surukseni ilta illalta tuntuu jo lyhenevän. Ja ihailemaan mahtavaa täysikuuta, kurkkaapa sinäkin tänään! Ahmimaan loppuja heinäkuun päiviä, imemään kesää sieluun viimeiseen asti. Tasapaino se olla pitää, kaikessa.

Sain keväällä nämä ihanat Story of Roon kankaat  ja alkukesän aikana niistä valmistui vaatetta tuolle tulevalle ornitologille. Roon kuosit ovat mukavan leikkisiä ja värit kauniin pehmeitä, joten niistä on aina ilo ommella. Mustasta Round and round- trikoosta tein pojalleni pitkähihaisen paidan ja pipon, näyttävät kuulemma asteroideilta. Valkopohjainen Ink of miracles muuntui t-paidaksi. Molemmissa kikkailin kaavalla sen verran, että siirsin sivusauman etukappaleen puolelle viistosti ja pitkähihaiseen tein myös olkakaarrokkeen yksivärisestä. Mintun kirjavasta Bunny the dream reader- kankaasta ompelin paidan pojalle sekä legginssit tytölle ( ei ole kuvattuna). Vaikka minusta tuo kuosi on ihana, ei poika ole paitaa harmikseni päälleen kelpuuttanut. Neiti sen sijaan tykkää legsuistaan kovasti. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, on huppari karhucollarista, jota en enää verkkokaupasta löytänyt. Kankaan murrettu vihreän sävy on kaunis ja laatu taattua, pehmeää ja kestävää. Hupparin kaavana oli Block stripes, Ottobresta 4/15. Paidat kuosittelin PaaPiin kaavakirjan Myyry-kaavasta. 

Nyt kipin kapin rannalle, kuuma päivä tulossa ♥

Urheilutrikoosta housut ja (toivon mukaan) intoa lenkkipoluille








Blogiyhteistyössä Kikapi, housujen urheilutrikoo saatu

Näillä helteillä ei hirmuisesti lenkkeily houkuttele, ainakaan näin mökkiolosuhteissa. Paarmojen ja hyttysten hyökkäystä vastaan pitäisi suojautua niin pitkillä lahkeilla ja hihoilla, että tuskanhiki kihoaa otsalle jo ajatuksesta. Lenkkeilyn sijaan minua vetää tällä hetkellä puoleensa laituri, auringonpaiste ja hyvä kirja. Sup-lautoja olen silmät innosta kiiluen etsinyt verkkokaupoista, mutta sellaista en kyllä täksi kesäksi enää saa. Harmi, se olisi kyllä ollut varmasti paras kesälaji, näyttää tosi mukavalta. Oletko sinä jo kokeillut suppailua?

Koska loma ja mökkeily loppuu aikanaan ja viileämmät säätkin ovat taatusti jo kulman takana, ei ole hullumpi juttu, että uudet vaatteet lenkille tai jumppasaliin ovat valmiina. Sain loppukeväästä Kikapilta kokeiltavakseni kompressio urheilutrikoota, josta valitsin Anemone-kuosin. Kompressiotrikoo on erittäin napakkaa ja palautuvaa urheiluvaatteisiin tarkoitettua kangasta, jossa on lycraa ja nailonia. Tunnultaan se on vähän paksumpaa ja jämäkämpää kuin peruslycrat. Kangas joustaa kivasti joka suuntaan, mikä on hyvä huomioida ommellessa. 

Ompelin tästä kauniista kuosista itselleni juoksutrikoot (tai kävelytrikoot, sillä polvi ei kestä juosta, mutta juoksutrikoot kuulostaa kivemmalta) Suuri Käsityö 3/15 lehdestä löytämälläni kaavalla. Tykkäsin sen reisiä kiertävästä leikkauksesta ja takakaarrokkeesta, sisäpuolelta löytyy myös tasku. Vyötärö olisi saanut ulottua hieman korkeammalle, mutta hyvä se on näinkin. Saumuroin kappaleet nurjat puolet vastakkain ja ulkopuolelle jäävät saumanvarat tikkasin siksakilla litteiksi.

Pöksyistä innostuneena ompelin myös topin palalaarista löytyneestä ohuemmasta lycrasta. Kokeilin tähän Puuhakaspajan Aava-treenitopin kaavaa etukaarrokkeella. Kiva malli ja jatkoon, mutta seuraavan kerran teen kaarrokkeen kaksinkertaisena. En osaa sanoa, oliko kaavan mukana tullut ohjeistus vähän vajavainen vai ymmärrykseni vain, mutta v-aukon huolittelu tuntui melko kimurantilta. 

Että näillä eväillä sitten kuntoilumotivaatiota kasvattamaan taas syksyä kohti, lisääkin lycraa odottelee kangaskaapissa vaatteiksi muuntumistaan!

Nyt jatkan auringossa löhöilyä ja paarmojen metsästystä, heipat ♥



Ihan parasta aikaa sekä jokunen paita









Viime viikonloppu oli yksi parhaita ehkä jopa vuosiin. Pääsimme mieheni kanssa nauttimaan pidennetystä viikonloppuvapaasta, kun suuntasimme Keski-Suomeen festareille. Nautimme musiikista ja ystäväpariskunnan seurasta sekä ihan huikean hienosta kesäsäästä. Kävelin jalkani rakoille ja tanssin pääni pyörälle, fiilistelin hyvää energiaa ja hilpeää mielentilaa ja rauhoituin kävellessäni pimenevässä kesäillassa kohti hotellia Jyväsjärven liplattaessa vierellä. Tunnelmassa oli taikaa.

Viimeisen festaripäivän kääntyessä iltaa kohden, havahduin miettimään miksi oloni oli niin kepeä. Tunsin olevani täysin kotonani tuhatpäisen massan seassa ja laulaessani ääntäni käheäksi. Sitten tajusin sen. Tunsin olevani nuori jälleen, vapaudesta huumaantunut. Vähän villi, sopivasti vastuuton, saavani keskittyä vain siihen, että minulla on hyvä olla. Itsekästä ehkä, mietin hetken, mutta niin tarpeellista ja äärettömän harvinaista herkkua lapsiperhearjessa. Koska tiesin lasteni olevan mitä parhaimmassa hoidossa äitini hoivissa, saatoin rentoutua täysin ja lipua virran mukana. Vailla huolia, vailla suunnitelmia, vailla suorittamista. Nauroin enemmän kuin aikoihin. Olo oli kupliva, eikä vain parin nautitun siiderin takia. Tunsin olevani juuri oikeassa paikassa ja pitkästä aikaa, jotenkin ihan oma itseni. Se nainen, joka on viime vuosien aikana hautautunut pyykkikasojen, leikkipuistojen, työpäivien ja "mitä tänään syötäisiin"-murheilun taakse, ja jonka todellakin oli aika päästä tuulettumaan. Kun Elli Haloo käski huutaa ilosta, onnesta ja vapaudesta, minä todella tein niin sydämeni kyllyydestä.

Vapauden hurmassa oli myös toinen hienous sen lisäksi, että koin olevani entinen oma itseni, se huolettomampi ja spontaanimpi ja iloisempikin. Saimme ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen olla pidempään kuin yhden vuorokauden mieheni kanssa kaksin. Vaikka vanhemmuus on parasta mitä maailmassani on ja lapset kalleista kallein aarteeni, oli niin virkistävää nähdä ja kokea parisuhteen toinen osapuoli ulkona perhearjen ja ruuhkavuosien myllerryksestä. Hänkin omana itsenään, hauskana ja komeana, minulle juuri sopivana. Kutsua toista etunimellä, eikä olla vain äiti ja isi. Oli lohdullista ja virkistävää tuntea, että tässä me olemme, samalla puolella, edelleen toista varten. Ikäänkuin ihastua uudelleen. Ihan parasta. 

Kokonaisuudessaan tämä miniloma oli siis juuri se, mitä tähän kohtaan tarvitsin, vaikka en sitä etukäteen tiennytkään. Herkkua niin mielenterveydelle kuin parisuhteelle. Koska Jyväskylään asti mentiin, ei kässäilijä voinut festaroinninkaan tuoksinassa sivuuttaa käyntejä Ommellisella, Jyväskylän kangaskaupassa ja Lankakauppa Titityyssä. Ohhoh, mitkä karkkikaupat! Ja se kotiinpaluu, kuinka ihana kolmen yön jälkeen olikaan saada omat pikkumurut taas syliin. Ikäväkiukunkin jaksoi ottaa vastaan hyvällä ilmeellä ja huumorilla. Ensi vuotta odotellessa...

Ennen kesän reissuja ehdin ommella itselleni paitoja, joita olen kaivannut vaatevarastooni jo hyvän tovin. Toppeja, t-paitoja ja yhden pitkähihaisenkin. Tyylini on jossain murroksessa selvästi, sillä tunikoiden ja mekkojen seuraksi olen alkanut ikävöidä paitoja. Sellaisia farkkujen kanssa pidettäviä, joiden ei tarvitse yltää lantion alapuolelle - sellaisia, joista muutama vuosi sitten luovuin kokonaan. No näin se "muoti" kulkee ja kuljettaa. 

Kuvien topit tein Ommellisen mekkokaavan avulla, jota muokkasin pääntieltä ja väljemmäksi sekä pussitin helmaa framilonilla. Musta on viskoositrikoota, pilkullinen jotain lycran tyyppistä ja kukallinen joku melko joustamaton laaritrikoo. Värikäs ja ruusuinen lyhythihainen ovat omia sovelluksia, joita tein ennen kuin löysin Kangaskapinan Aalto-kaavan, joka istuu erittäin hyvin (maksuton pdf-kaava, kannattaa kokeilla!). Sillä tein mustan pitsisomisteisen sekä raidallisen paidan. Pitkähihainen on oman kaavan kuositeltu versio ja ihana havunneulaskuosi pehmeää viskoositrikoota Alina Piulta. Näillä pääsee hyvin alkuun, urakka jatkukoon loman jälkeen.

Ihania hellepäiviä just siulle, muista syödä tarpeeksi jätskiä ♥

Kohtaamisia ja yksisarvisia










Kohtaaminen kaupan kassalla. Ketuttaa, tiukka päivä takana. Kassahihnalle tavaroita mättäessä tomaattipussi repeää ja satamiljoonaa kirsikan kokoista palleroa leviää pitkin hihnaa ja lattiaa. Takana jonottaja huokaisee, huokaisen itsekin. Tämäkin vielä. Melkein itkettää, kunnes myyjä lohduttaa ja sanoo, että sattuuhan näitä ja auttaa keräämään tomaatit uuteen pussiin. Jutustelee niitä näitä ja saa pienen hymyn nousemaan suupieliini. Myyjän ystävällisyys ja iloisuus tehoaa ja oma olo kirkastuu.

Kohtaaminen metsäpolulla. Koirat loikkivat metsässä ja minä tallustan kapeaa ja mutaista polkua pitkin. Äkkiä läheltä kuuluu mopon pörinää. Ajatuksissani sinkoaa ärräpäitä, kohta sieltä ajetaan taas kiihdytellen ohi ja joudun hyppäämään pensaikkoon alta pois, niin kuin viimeksi. Melkein ajoivat koiran päältä. Perhanan teinit, en varmasti itse ole ollut niin ärsyttävän ylimielinen nuorempana. Ennakkoajatuksestani poiketen vastaan tuleekin vain yksi mopoilija. Poika pysäyttää moponsa ja nostaa visiiriään, "menkää vaan rauhassa, mie oottelen tässä sen aikaa." Hämmästyneenä ja ilahtuneena ohitan mopon ja kiitän, vähän oikeastaan nolottaa. Hienoa käytöstä nuorelta mieheltä, tekee vaikutuksen.

Kohtaaminen autotiellä. On myöhäinen kesäilta ja ajan itsekseni tuttavan mökiltä kotia kohti. Siellä voi sitten olla hirviä, varoittelivat. Istun ratissa jännittyneenä ja tienreunoja pälyillen, mutta lopulta kaupungin valot levittäytyvät jo edessä. Juuri ennen taajamaan siirtymistä näen tiellä jotain ja hidastan. Keskellä tietä kävelee kettuemo kahden poikasensa kanssa. Ne pääsevät tien yli ja emokettu pysähtyy ja katsoo minua kohti. Kylmät väreet kulkevat selässäni ja iho nousee kananlihalle. Olen aina ajatellut ketun olevan oma voimaeläimeni ja koen kohtaamisen viestivän minulle jotakin. Hymyilen ja tunnen rauhaa, asiat järjestyvät. 

Kohtaaminen yöllä vessassa. Äitiii, kuuluu huuto lastenhuoneesta. Olen juuri saanut unen ja kiukku nostaa päätään väsyneissä aivoissani, mitä nyt taas? Raivokkain askelin marssin huoneeseen ja saatan tytön vessaan. Nuokun jakkaralla lapsen asioidessa. Hypätessään alas pöntöltä tyttö ottaa minua kaulasta, moiskauttaa märän pusun ja kuiskaa rakastavansa minua. Niin minäkin sinua. Sydän pakahduksissani kannan lapsen sänkyynsä ja jään istumaan viereen katsellen, kuinka uni ottaa pikkuisen aalloilleen. Tunnen puhdasta rakkautta.

Kohtaaminen päiväkodin eteisessä. "Tässä olisi teille tällainen, en jaksa viedä kirpparille." Katson erään äidin kädessä heiluvaa, pullistelevaa muovikassia, jota hän ojentaa minulle. Kassi on täynnä pieniä tytön vaatteita - juuri sopivia minun lapselleni, mutta liian pieniä hänen lapselleen. Kiitän hämmästyneenä ja kysyn mitä olen velkaa. En mitään kuulemma. Kotona pengomme kassia tytön kanssa riumusta kiljahdellen, miten ihania vaatteita! Seuraavan kerran tavatessani saman äidin, kapsahdan hänen kaulaansa ja kiitän tuhannesti.  Meillä molemmilla on hyvä mieli.

......

Saaduista vaatteista kiitokseksi ompelin paidan ja legginssit. Valitsin kankaaksi ihanan Myytti-trikoon (Pipoiksi.fi), koska yksisarviset. Paidan kaava löytyi frilloineen Ottobresta 1/17. Legginssit tein Käpysen Splash-trkoosta, kaava PaaPiin kaavakirjan Lilja. Toivon setin olevan mieluisa.

Myyttiä jäi juuri sen verran, että sain siitä vielä omallekin muruselle ommeltua. Tein mekon pitkillä hihoilla, jotta on monikäyttöisempi. Helma pyörii ja rimpsu löytyy, joten ihastus oli taattu. Mekon kaava on oma muokkaus; paitakaava poikki, siihen puolikello sekä suorasta kaitaleesta rypytetty frilla. Jos kaipaat ideoita kuositteluun, löydät sellaisia mm. täältä.

Nyt painan kaasupoljinta vielä päivän verran kiivaasti, kunnes lähdemme reissuun muutamaksi viikoksi. Mökiltä sitten naputtelen blogiin valmistuneita, niitä on nyt paljon. Nähdään siis pian :)

Muistetaan olla ystävällisiä toisillemme, se voi yllättää ja ilahduttaa ♥

Paitapulan paikkausta
















Kyllä on viisivuotiaalla tarkka maku. Kaukana ovat ne ajat, jolloin äiti päätti mitä päälle laitetaan. Nykyään keskustellaan ja tarjotaan vaihtoehtoja, mietitään niiden yhteensopivuutta ja sitä, mitähän kaverit ovat mieltä (siis lapsi miettii, mistähän se sen on keksinyt jo näin varhain?) . Ainut mistä vanhempana ei voi tinkiä, on säähän ja tilanteeseen sopivuus, tosin välillä siitäkin saa vääntää kättä. 

Kankaiden valinnassa olen jo pitkään varmistanut lapsilta itseltään heidän mielipiteensä. Tyrmättyä väriä tai kuosia on aika turha jatkojalostaa vaatteksi, sillä yleensä se saa jäädä pölyttymään kaappiin. Hankalaksi asian tekee se, että välillä jo kertaalleen hyväksytty kangas ei vaatteena kuitenkaan kelpaa. Tarkkaa logiikkaa en ole löytänyt lemppareihin, mutta kuten poika sanoo " tää on mun tyyli!". 

Näiden kuvien kankaat ovat kaikki pojan itsensä valitsemia. Nuorelle eläintutkijalle kettu-, panda- ja dinokuosit olivat helppo valinta ja muutkin vakuuttivat tarkan pukeutujan. Ilo tehdä sellaista, mistä lapsi itse tykkää, vaikkei se omaa makua aina olisikaan. Vaatteiden kanssa menin sieltä mistä aita oli melko matala, en nyt viitsinyt alkaa kikkailla mitään.

Dino- ja Auto-paidat: PaaPii design, kaava Raide (Ottobre 6/12) koko 116
Panda-paita: Vimma, kaava Raide 116
Tyrsky-paita: Nosh organics, kaava Ottobre 3/17, 116
Keltaiset housut: Nosh organics, Jujunan Walk, koko 116 pidennettynä
Mustat housut: Jyväskylän kangaskauppa, Papun housukaava (SK joku numero), 116
Raita-paita: Jyväskylän kangaskauppa, kaava Raide 116 lyhyillä hihoilla
Kettu-paita: Ehta, kaava muokattu ja halkiot lisätty Myyry-paitaan (PaaPiin kirja)

Nyt lähdetään takaisin mustikkametsään, heippa taas ♥