Pinkkii ja violettii sekä avautumista siitä, miksi minä tätä teen
















Väriskaala ja ompeluiden kohde pysyy samana kuin edellisessä postauksessa. On niin ihana ommella söpöjä vaatteita kauniista kuoseista, etenkin kun saaja lähes poksahtaa onnesta ne nähdessään ♥

Viime syksy ja edelleen tämä vuoden alku ovat olleet minulle jokseenkin stressaavaa ja hektistä aikaa. Paljon muutoksia ja uuden opettelua, sellaisia asioita, joihin olen itse vaikuttanut sekä sellaista, mikä ei omissa käsissä ole. Kiireestä (tai siis ihan siitä perusarjesta, missä tunnit nakuttavat ihan liian nopeasti) ääneen mainitessani olen nyt muutaman kerran saanut lähipiiristä kehotuksen vähentää ompelua, koska pitäisi huilata. Tuo kommentti ärsyttää useastakin syystä; a) muun elämän takia joudun väistämättä ompelemaan vähemmän kuin tahtoisin, b) miksi vähentäisin juuri sitä minkä koen itselleni mielekkääksi, c) en vain kerta kaikkiaan ole sitä tyyppiä, joka "lepää" tekemättä mitään ja d) vähennän mielummin vaikka pyykinpesua tai ruuanlaittoa, eli sellaista minkä koen pakkopullana muutenkin. Tiedän kommentoijien tarkoittavan vain hyvää, mutta seuraavan kerran kuulen mielummin "voin hoitaa lapsia, niin sinä saat ommella", awink awink vaan...

Sen vuoksi tahdon avata jälleen kerran niitä syitä MIKSI minä ompelen ja teen käsitöitä.

1. Tunnen suurta iloa saadessani luoda jotain kaunista, käytännöllistä ja tarpeellista. Käsityöt ovat minun taiteeni, minun keinoni ilmaista itseäni, toteuttaa luovia ideoita ja tuoda mielikuvia näkyväksi. Vaatteen valmistuessa sauma saumalta ilo kasvaa, hei jes, tästä tulee ihana, ja lopulta saan tuntea ylpeyttä omasta työstäni. Onnistumisen kokemukset kasvattavat myönteistä kuvaa omasta toimijuudestani. On tärkeää saada olla taitava jossakin.

2. Käsityöt tekevät tutkitusti aivoille hyvää.  Käsitöiden tekemisen on myös todettu laskevan stressiä (siis jos niitä tykkää tehdä). Se on sama kuin himourheilijan on päästävä lenkille, kun nuppia kiristää; käsityöläisen on saatava ommella jokunen sauma tai neuloa pätkä rentoutuakseen. Etenkin silloin, jos aikaa käsityön tekemiseen on vähänkin enemmän ja kaikki härvelit ovat yhteistyössä, vie flow lähes aina mukanaan. Ja mikäpä olisi flowta parempaa rentoutumista?

3. Ommellessa tunnen hallitsevani tilanteen. Aina ei kaikki asiat toimi oman vision mukaan, lapset kärttyävät, mies ei ymmärrä, posteljooni kantaa laskuja ja kastike palaa pohjaan. Kankaat eivät kiukuttele, vaan asettuvat toiveideni mukaisesti ja ompeleet kulkevat juuri sinne minne minä ohjaan. Langat ovat kirjaimellisesti minun käsissäni. Käsitöitä tehdessä pystyy unohtamaan muut asiat, sillä yleensä ne vaativat keskittymistä täydellä kapasiteetilla.

4. Käsityöt auttavat haastamaan itseni. Nälkä kasvaa syödessä, perusjutut muuttuvat helpoiksi tehdä, vaativammat tehtävät alkavat kiinnostaa. Edelleen ompelen pertsaa pääasiassa, mutta senkin kanssa voi oppia uutta ja kokeilla erilaisia kikkoja, jotka antavat ilmettä vaatteelle. Itselleni uuden tekniikan oppiminen tai onnistunut oivallus tuovat huikean fiiliksen.

5. Saan pukea lapseni ja itseni sellaisiin vaatteisiin, jotka ovat minun ja/tai heidän makuunsa sopivia. Saan käyttää laadukkaita materiaaleja tietäen millaisissa oloissa vaate valmistuu. Saan ihastua ihaniin kuoseihin ja yhdistellä värejä mieleni mukaan. Saan luoda tyylini itse. Ja toki tässä lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä rakkaan harrastukseni tuloksena saan aikaan jotain sellaista hyödykettä, mitä joka tapauksessa tarvitaan!

6. Koska minä haluan. Tämä on minulle tärkeää. Tämä on minun harrastukseni. Käsityöt ja suklaa tulevat halvemmiksi kuin terapia ♥

Jos sinä teet käsitöitä, niin mitkä ovat Sinun syitäsi?

Kuvien vaatteet: Pipo ilman kaavaa Ommellisen Babushka roses-joustocollegesta, tupsu Kehrältä. Paidan kaava Ottobresta 4/14 koossa 92, mutta pidennetty kankaan riittävyyden mukaan. Legginssit PaaPiin kaavakirjan Liljat koossa 98, ihan huippukaava kapoiselle! Sukat neuloin jämälankia hyödyntäen akuuttiin tarpeeseen.

Heippa ♥

31 kommenttia

  1. Niin söpöjä vaatteita taas kerran! Ymmärrän hyvin joka pointin. Minäkin tingin (ja liian usein kieltämättä...) siivouksesta sun muista kotihommista ja käytän mieluummin aikani käsitöihin. Ne vaan on se mun juttu, mikä tekee onnelliseksi. Voimia sinne arjen keskelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna ♥ Minä oon onneksi oppinut nyt sen, etten tingi enää yöunista entiseen malliin, koska ei vaan jaksa. Mutta siivoominen, sitä ehtii myöhemminkin :D

      Poista
  2. Just näin! Muistan kun itkuisessa vauva-arjessa tuntui, että jotkut ajattelivat etten voi olla väsynyt, kun jaksan ommella. Ehkä juuri siksi selvisin eteenpäin, että otin hetken omaa aikaa ja ompelin. Joku lähtee lenkille, mä otan koneen ja kankaat esiin ja saan jotain tehtyä alusta loppuun valmiiksi kaiken keskeneräsyyden seassa.

    Ja sama homma, en oo ehtinyt ommella ihan niin paljon kun haluisin (kandikandi ja kohta se työelämä päiväkodissa) mutta oon korvannut sitä neulomisella. Rivi silloin, toinen tällöin. Pysyy edes joku järki päässä ja stressi poissa käsitöiden avulla.

    Onneksi perhe näkee, kuinka henkireikä nää ompelut ja muut mulle on ja ah viikoittainen ompelukurssi-ilta!! Paras ratkasu pitkään aikaan :D ja niitten kommentit, jotka ei tätä ymmärrä, jätetään omaan arvoonsa, eikö vaan :)

    Ja ihania vaatteita, noi ruusut tytöllä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että oli osuva juttu siullekin, kiitos Inka ♥ Tuo ompelukurssi on kyllä jättipotti, hyvä idea ja varmasti tarpeellinen :) Neulominen on miusta jotenkin rennompaa kuin ompelu ja sen takia miullakin on viime aikoina entistä enemmän syntynyt niitä villasukkia...Mutta pääasia, että jotakin!

      Poista
  3. Samat syyt on mulla. Työ (miun) on niin abstraktia ja mitään konkreettista valmista ei tule. On ihana tehdä jotain näkyvää. On ihana pukea rakkaille itse neulotut sukat jalkaan ja pipot päähän.
    Ihanaa tuo lila babushka roses 😍 Ja taas kerran niin suloisia vaatteita. Pitääkin ottaa tuo Paapin leggarien kaava testaukseen meillä, kun aika monet tuntuu olevan toivottoman leveitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan just noin Hanna ♥ Tuota legginssikaavaa kyllä suosittelen, en enää muilla tee:)

      Poista
  4. Samoista syistä minäkin teen käsitöitä 😊 Ihan parasta terapiaa ja vastapainoa muulle elämälle! Ihanan pirteitä ompeluksia 👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika ♥ Uskon, että aika monella käsitöihin hurahtaneella syyt ovat samankaltaisia :)

      Poista
  5. Oh, samoja syitä täälläkin. :) Käsityöt on mulle myös tapa 'hallita' elämää tai vähintään kaikkea mikä mielessä pyörii - jokin asia, minkä varmasti osaan, mistä tulee kaunista, missä voi aina kehittyä, mikä ilahduttaa itseäni ja muita.

    VastaaPoista
  6. Ihanat vaatteet. <3 Samaistun täysin noihin sun luettelemiin asioihin. Olipa harrastus mikä tahansa, se on sitä omaa aikaa ja tilaisuus tuulettaa omaa päätä hetkisen arjen keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sarkku K♥ Kiva kuulla, että teksti osui! Pään tuuletus on kyllä niin tarpeellista :)

      Poista
  7. Ihanat vaatteet ja mitä nätein esittelijä.
    Minä ajattelen samalla tavalla myös käsitöistä.Ne on tärkeintä terapiaa kiireen keskellä.Kun istahtaa vaikka neuleen kanssa hetkeksi ,niin mieli rauhittuu ja ressi poistuu.
    Mukavia ompelu hetkiä sinulle.
    T:Tytti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tytti ♥ Silmukoissa on kyllä taikaa, ihania käsityöhetkiä sinullekin!

      Poista
  8. Toiselle terapiaa on urheilu, toiselle puutarhailu ja jollekin käsityö. Mulle ne on nuo kaksi viimeistä. Talvisaikaan teen käsitöitä; ompelen ja neulon. Kesän nollailen päätä tuolla pihahommissa. Ei ole oikeaa tai väärää, on vain se juuri itselle sopiva! Sun ompelemat vaatteet on niin käytännöllisiä, mutta kauniita ♥ Ja blogistasi saa itsekkin inspiraatiota omiin tuotoksiin :) Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Satu ♥ Puutarhahommiin minä en ole päässyt käsiksi, mutta uskon sen olevan kyllä yhtä lailla mukanaan vievää. Ehkä oma piha innostaa minutkin ensi kesänä ;)

      Poista
  9. Se tavallinenkin arki sujuu paremmin, kun voi välillä ideoida jotain kivaa ja toteuttaa ainakin osaa siitä. Söpöstä mallista näkee, että työsi tulokset ovat todella mieleen, nuo sukatkin ovat niin ihanat. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmeli ♥ Tytölle on kiitollista ommella, hän ilahtuu aina :) Tosin varmistan nykyään aina kangasvalinnat etukäteen, neiti on tarkka siitä.

      Poista
  10. Lisään ääneni myötäilijöiden kuoroon 😉 Itselläni on kaksi ”pakollista” henkireikää: kuntoilu ja ompelu. Onni on oma ompelunurkkaus, joka on sopivasti piilossa, jolloin voin jättää keskeneräiset työt levälleen ja jatkaa aina pala silloin ja toinen tällöin. On tärkeää tiedostaa omat stressinpurkukeinot ja hyödyntää niitä ennen kuin on liian myöhäistä! Tsemppiä kevättalveen. Ja ps. Jälleen mitä ihastuttavimpia tuotoksia on esillä! Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuntoilu on kyllä hyvä! Itse olen nyt ottanut itseäni niskasta liikunnan suhteen ja ihan innostunutkin salilla käymään, mutta hitsi kun nuo flunssat häiritsee... Kiitos paljon Emännys ♥ Olen samaa mieltä, että on kyllä tosi tärkeä tietää nuo omat keinot, säästyy monelta harmilta, kun ei pääse stressi kertymään. Kivaa kevättä siullekin!

      Poista
  11. Ihana kirjoitus! Niin samaa mieltä olen käsitöiden tekemisestä! Lisäksi ne itse tehdyt vaatteet ja neuleet ilahduttaa aina valmiinakin.
    Pari päivää sitten neuloin tunikaa, niin yksi sukulainen totesi että pitäisi itsekin opetella neulomaan niin saisi paitoja halvemmalla. Totesin siihen vaan että riippuu mistä langasta tekee. Mutta kyllä harmitti. Kun ei sillä rahalla ole minulle mitään tekemistä käsitöiden kanssa.

    P.s. Ihana kun jaksat jakaa näitä ompeluksiasi täällä blogissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommestistasi ♥ Tuo on kyllä tylsää, että joku tänä päivänä vielä noin kommentoi. Mutta edelleen tosiaan taitaa löytyä niitä, jotka kuvittelevat käsitöitä tehtävän vain halvan hinnan vuoksi. Vaikka se tosiaan on kyllä päinvastoin yleensä, materiaalit maksaa yleensä aika lailla.

      Poista
  12. Noi ruusut! En kestä! 😍
    Mä en edes kehtaa myöntää, kuinka monta kertaa oon vaihtanut siivoamisen neulomiseen tai uuden vaatteen ompeluun. Kun oma aika on kortilla, on ihanaa, että on tällainen harrastus, jota voi tehdä kotona tai tarvittaessa ottaa neuleen vaikka mukaan. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuo on just hyvä :D Välillä on ihan tarpeellista varastaa itselle pieni hetki. Ja tuo mukana kulkeva neule on kyllä parhautta. Sen puoleen harmittaa ihan, kun opiskeluni loppuivat, kun ei ehdi enää neuloa kuten luennoilla istuessa ;) Kiitos Nea ♥

      Poista
  13. Syy ehdottomasti: koska minä haluan ja nautin käsitöistä. Kiitos ihanasta blogista ❤ Milli

    VastaaPoista
  14. Tää on niin ihana kuosi! ❤ Mun tuli tilattua näitä ruusuja ennen joulua kolmessa eri värissä ja kovassa käytössä on kaikki niistä valmistuneet olleet.. Tässä mekossa onkin jotain kovin tuttua.. ;)

    Täällä on ihan samoja syitä ompelulle. Ja kun käsityömessujen yhteydessä poikkesin hakemassa kaksi ikealaista työpöytää, tuli mulla työhön ryhtymisestäkin astetta helpompaa.. Se kuuluisa aika vaan tahtoo olla niin kortilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika on kyllä suurin este näin pienten lasten kanssa! Nykyään osaan sentään miettiä myös omaa jaksamista, enkä ompele yökausia väkisin. Harmittaa, kun ei tule valmista niin paljon kuin toivoisi... Mutta joo nuo ruusut on vaan niin kauniita ❤️

      Poista
  15. Kirjoitit kuin omasta kynästäni. Käsityöt on juuri tuota. Tekeminen ja myöhemmin vaatteen pitäminen saa hymyn huulille. "Hei, mähän onnistui ja oivalsi tuossa!" Huomasin, että joku muukin käy ompelukurssilla. Mullekin ihan parasta, ennen suunnittelin vain, että milloin?! Nyt on lähes varma aika päästä ompelukoneen ääreen säännöllisesti. Tulee myös väliajalla valmisteltu ja viimeistelty juttuja. Aika moni ei toki ymmärrä ja pitävät vaan piheytenä 80-luvun tyyliin, vaikkei tää kovin halvaksi kyllä tule. Onneksi on some ja muut intoilijat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somella on suuri merkitys inspiraation ja jakamisen kannalta! Voi vitsi, ompelukurssi houkuttelisi kyllä, sitten tulisi varmasti ommeltua :) Kiitos Magnolia ❤️

      Poista
  16. Huh, oot sinä ommellu taas niin ihania kamppeita<3 Edellisen postauksen jumppiskin niin söpö. Kukkakuosit ja hempeät värit iskee suoraan mun sydämeen:) Tuosta paitakankaasta voisin hyvin kuvitella itselleni paidan. Ja ihan samoista syistä minäkin ompelen. Tykkään just siitä kaikesta, mitä ompeluun liittyy. Käsillä tekeminen, itsensä toteuttaminen, ideoiden suunnittelu ja toteutus, haaveilu..<3 Ja käsityöt on parasta terapiaa kiireisen arjen keskellä.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!