DIY Turbaanipipo rusetilla




Olin vastikään tämän opintotaipaleeni todennäköisesti viimeisellä luennolla. Vaikka jäljellä on vielä tentittävää ja muutama tehtävä sekä harjoittelujaksoakin juhannukseen asti, tuntuu opiskelu olevan vahvasti jo viimeisellä suoralla. Toisaalta huojentavaa, toisaalta kutkuttavan jännittävää ja aika lailla haikeaakin. Syksyn kuviotkin alkaa olla jo selvät, sillä kävi kuten yleensä käy: asioilla on tapana järjestyä parhain päin. 

Viime viikon painaneet deadlinet ja pänttäämiset alkoivat aiheuttaa jo vierotusoireita ompelusta, joten eilen oli ihan pakkopakko istahtaa lattialle leikkaamaan ja ompelemaan, ja testailla pitempään suunnitelmissa ollutta turbaanipipoa. Sitä tehdessä kuvasin vaiheet, jos kenties sinäkin tahdot samanmoisen myssykän ommella? Hämärässä otetut kuvat eivät taaskaan oikeutta tee, mutta asia tullee selväksi. Ja jos ei, niin kysy rohkeasti :)

Tämän version halusin kokeilla tehdä ilman ompelukonetta ja se onnistuikin mainiosti muutamilla käsin ommelluilla pistoilla. Tämä pipo on kaksinkertainen (eli vuorillinen), mutta kevyempään versioon tarvitaan ompelukonetta alareunan taitteen ompelua varten. Alkuperäisen ohjeen, jota tässä varioin, olen nähnyt Youtubessa, mutta en enää löytänyt sitä, (linkin saa lähettää, jos löydät!). 

Aluksi tarvitset kaavan. Mittaa pään ympärys niskasta otsaa kohti ja vähennä pari senttiä - siitä tulee kaavan suoran reunan mitta (huomioi kankaan joustavuus, napakasta kankaasta ei tarvitse vähentää mitään pään mitasta). Kaaren korkeuteen minulla ei ole yleispätevää neuvoa, mutta tässä mitat ovat suora reuna 45 cm ja kaaren korkein kohta 27 cm. Kaaren piirsin mitaten alareunan keskikohdasta tuon laen korkeuden (27 cm) sivuille ja yhdistämällä alareunaan. Oletettavasti kokoa voi suurentaa samassa suhteessa mittoja kasvattamalla (esim. leveys 50 cm x korkeus 30 cm). 
Edit. Suhde on laskuni mukaan: Leveys päänympäryksen mukaan ja korkeus on siitä 60%. 

Tätä pipoa kavensin kuvan mukaisesti pari senttiä, jolloin siitä tuli aavistuksen nafti 46 senttiseen päähän. 


Jos teet yksinkertaisen pipon, leikkaa kangas yksinkertaisena ja lisää alareunaan käännevara. Ompele käänne ja jatka ohjeen mukaisesti. 












 Pujota rusetti keskikohtasuikaleen alta.


Kangasta säästyy, jos ompelet rusettikappaleen koneella, jolloin kangasta tarvitaan vain haluttu rusetin koko taitteelta leikaten. Voit ommella myös pitemmän suikaleen, jonka taittelet tampin alle rusetin muotoon. Vaihtoehtoja on monia!



Neiti oli itse tosi tyytyväinen uuteen rusettipipoonsa (joskaan Pikku Kakkoseen liimautunut katse ei sitä välitä näissä kuvissa), joten näitä pitää kesäksi ommella varmasti ainakin pari lisää. Oletko sinä turbaanipipoja ommellut? Olisiko sinulla hyvin jippoja antaa?

Ja hei, tämä on niin nopea tehdä, että ehdit ommella vaikka parikin jo äitienpäiväksi! Jos käytät tätä ohjetta, olisin iloinen, jos kerrot mielipiteesi siitä :)

Ihanaa ja rakkaudentäyteistä viikonloppua, toivottavasti jokainen saisi nauttia siitä perheensä parissa ♥

64 kommenttia

  1. Söpönen! Mulla on ompelematta niin turbaani- kuin rusettipipokin.

    VastaaPoista
  2. Suloinen! Pitäisiköhän itsellekin toteuttaa tällainen.. :) Ohje on ainakin erinomainen!

    VastaaPoista
  3. Kiitos selkeästä ohjeesta, voi hyvinkin olla että tulee kokeiltua meidänkin neideille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä ja vinkkaa minulle kuinka toimi 😊 Kiitos Elina ❤️!

      Poista
  4. Kiitos selkeistä ohjeista! Ja kaunis pipo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ohje, tällainen tuli. Linkitin ohjeesi blogiini. Jääköhän näihin koukkuun? :) https://nurinkudin.blogspot.fi/2017/05/turbaanipipo.html

      Poista
  5. Tätä kaipasinkimn! Kiitos todella paljon!

    VastaaPoista
  6. Tulipa hieno! Minä kokeilin myös raitakankaalla. Oli niin helppo tehdä :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos, ihanaa! Mä ostin tyttärelle rusettiturbaanin, pakko kun oli saada, mutta en ehtinyt järkeillä itse ja äkkiseltään en muka löytänyt ohjetta (huonot hakusanat oli mulla). Nyt voikin tehdä sitten kasan lisää (jos ehtii ja jaksaa), nämä ovat aivan älyttömän söpöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan ompeluhommiin, kaikkiin vaatteisiin mätsäävät turbaanit ;) Kiva, että on iloa ❤️

      Poista
  8. Heippa! Ohje oli selkeä kuvien kera. Kiitos. Tein tytölle yksinkertaisena ja taitteen alareunaan. Hyvä tuli.

    VastaaPoista
  9. Tämä oli ihan pakko ottaa heti toteutukseen! ❤ Tein ilman rusettia. Oikein passeli käsityö sohvannurkassa tai lämpimämmällä pihakeinussa istumiseen.. Mutta silti jäin miettimään, voisiko tätä toteuttaa hieman nopeammin koneella, hmm.. Kiitos selkeästä ohjeesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro ihmeessä, jos keksit ratkaisun! :) Mukava, että oli näinkin iloa ❤️

      Poista
  10. Ihana pipo ja ihanan selkeä ohje! Jopa minä, surkea ohjeiden ymmärtäjä, tajusin tämän ekalla katsomisella! :D <3

    Tsemppiä loppurutistukseen! Mulla vielä puolitoista vuotta opintoja jäljellä ja fiilis on jälleen kerran aika epäileväinen jatkon suhteen. Aika näyttää valmistunko tähän ammattiin ollenkaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, jotenkin tuo ohjeiden kirjoitus selkokielellä on sikavaikeaa 😄 Kiitos Marika ❤️ Jaksuja siullekin kouluhommiin, toivottavasti menee asiat kuten toivot 😘

      Poista
  11. Tosi hieno pipo ja hyvä ohje.
    Täytyy ruveta ompelu hommiin.
    Kiitos.T:Tytti

    VastaaPoista
  12. Ihana pipo ja mahtavan hyvä ohje, kiitos siitä! Pakko oli heti päästä kokeilemaan: https://nappituntuma.blogspot.fi/2017/05/ommeltuja-asioita.html

    VastaaPoista
  13. Mietinkin juuri viikolla, että kuinka tällainen hattu tehdään. Kiitos siis ohjeesta, kokeilen hetikohta kun sopiva kangas kotiutuu.

    VastaaPoista
  14. Olipa tosi söpö ja näppärä ohje. Jäin miettimään onnistuisiko tuo miten ompelukoneella, kaipa sen poimutuksen kohdalle tulevan sauman voisi vaan ommella yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä ollut näköjään vielä liittynyt lukijaksi, vaikka käynkin täällä kurkkimassa, niin tulipa nyt klikattua :)

      Poista
    2. Ihana, että klikkasit :) Kiitos Johanna ❤️ Kerrohan, jos keksit ompelukoneella hyvän tavan!

      Poista
  15. Moikka. Aivan ihana ohje taas :). Teen hyvin vastaavia (pääasiassa kantoliinakankaista) ja jätän harsimatta/rypyttämättä aivan päälakeen, jolloin sen yläosan saa nätisti ommeltua piiloon, kun rusetti on paikallaan :)
    T. Annukka Mankinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Annukka ❤️ Siis miten teet sen keskiosan? Rypytätkö kaaren kahdessa osassa ja keskelle jää ryppyttämätön kohta?

      Poista
  16. Juuri näin :). En osaa laittaa kuvaa tähän, mutta keskelle jää vain rypyttämätön osio. Laitan facebookin kautta sinulle kuvan vielä.

    VastaaPoista
  17. Ihana pipo! Menee ehdottomasti to do-listalle! Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ohjeesta! Mä haluisin nähdä sen Annukka Mankisen version. Onko jossain kuvaa nähtävissä?

      Poista
  18. Moikka ja kiitos tuhannesti ohjeesta! Tein parit turbaanit tällä ohjeella ja linkkasin ohjeen blogiinikin. https://moniajoa.wordpress.com/2017/05/27/ompeluprojekti-rusettiturbaani-ja-vanhan-ponchon-tuunaus/
    T:Henna-Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla :) Pitääpä tulla vieraisille. Kiitos Henna-Riikka!

      Poista
  19. Ihana ja yksinkertainen ohje, kiitos siitä :) Tällaisen teenkin ystäväni 1v synttäripakettiin mekon lisäksi :)

    VastaaPoista
  20. Suurkiitos ohjeesta, juuri tälläistä olen pitkään kaivannut! Tein lapselle yksinkertaisena ja oikein hyvin onnistui. Seuraavakin on jo työn alla, tällä kertaa itselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan, mahtavaa, että moni on innostunut ❤️ Itsekin pitäisi tehdä pari lisää ja neidille kuulemma pinkki 😉

      Poista
  21. Paljon kiitoksia inspiroivasta ohjeesta!! Olen ihan aloittelija ja kädetön, voisitko tarkentaa tuota ihan alkua, kun harsitaan ruttusauma. Onko kangas silloin siis nelinkertaisena vai harsinko ensin ikään kuin ison puoliympyrän mallisen kaaren (jolloin kangas kaksinkertaisena) ? Entä miten sen saa sitten käännettyä oikein päin?

    Nimim. Tähänkö se jo jäi? Nolona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nolo aloittelija pahoittelee luetun ymmärtämistä..pari kertaa yritystä ja uudelleen lukua ja nyt on pipo hyvässä vauhdissa !! Kiitokset ohjeesta vielä!

      Poista
    2. Mahtavaa, että onnistui kuitenkin :) Pahoittelut vastauksen viipymisestä! Iloisia ompeluita ❤️

      Poista
  22. Kiitos paljon! 💛 näitä tehdään varmasti lisää ⭐️

    https://sukathukassa.blogspot.fi/2017/08/ihana-uni.html?m=0

    VastaaPoista
  23. Minäkin tein ja onnistui hyvin. Huolittelin rusetin koneella. Ihanan selkeä ohje, kiitos! :)

    VastaaPoista
  24. Kiitos ohjeesta!
    Tätä on pakko kokeilla

    VastaaPoista
  25. Mikä on tyttäresi päänympärys? Voisin siitä päätellä josko näillä mitoilla tulisi kummitytölle sopiva :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolloin py on ollut noin 47 cm. Tuo oli pikkuisen napakka ja siksi laitoinkin ohjeeseen, että kannattaa mitata niskasta otsaa kohti päänympärys, niin tulee vähän enemmän väljyyttä :) Toivottavasti saat onnistumaan hyvin ♥

      Poista
  26. Googletin itse tehty pipo ja tuli tällanen rusettipipo. ☺ Sellasen ompelin iltasella käsin tytölleni. Ajattelin, että teen harjoituskappaleen, mutta siitä tulikin ihan käyttöpipo. Rusetti näyttää "raskaalta" versiolta, mutta onneksi voi pitää myös ilman rusettiakin. Leveysmitaksi laitoin 48cm, kun tyttöni py.50cm. Kiitos selkeestä ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla, kiitos Salla ♥ Rusetin kokoa varioimalla saa kyllä tosi erinäköisiä pipoja.

      Poista
  27. Halusin tehdä itselleni turbaanipipon rusetilla ja löysin tämän ohjeen. En uskonut, että onnistuisin, mutta sain aikaan hienon pipon. Aion ommella useamman rusetin, joilla saa helposti vaihtelua pipoon :) Kiitos!

    VastaaPoista
  28. Kokeiluun meni. Itse en laittanut lainkaan tuota suikaletta reikään vaan käänsin rypyt vaan sisäpuolelle, muuten hyvä mut vähän paksuksi jäi, joten seuraavaksi kokeilen jättää yläosan rypyttämättä. Kiitos hyvästä ohjeesta😊

    VastaaPoista
  29. Testasin tänään tätö turbaanipipoa ja tuli kyllä yllättävän hyvä minun tekemäksi😁 Hyvä ohje👌🏻 https://ketunkoloon.blogspot.com/2018/08/housut-ja-turbaanipipo-itselle.html?m=1

    VastaaPoista
  30. Super helppo ohje, joka on hyvin muunneltavissa eri kokoisiksi!On tullut tehtyä niin aikuisille kuin lapsille,ruseteilla ja ilman.😊

    VastaaPoista
  31. Iso kiitos ohjeesta! Ensimmäinen käsityö sitten kouluaikojen ja onnistui! 🤗

    VastaaPoista
  32. Ihan huippu ohje, kiitos siitä! ❤️ Oli tosi nopee tehä, valmistu tytön aamupäikkyjen aikana. Taian tehä näitä useemman. 🤗

    VastaaPoista
  33. Kiitos selvästä ohjeesta. Itselleni ompelin yhden sytomyssyksi.

    VastaaPoista
  34. Kiitos täältäkin! Olen nyt tehnyt kymmenisen pipoa tällä ohjeella. Itselle kesäpipoksi ja ystävälle kasan sytomyssyjä.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!