Bomber-hommia ja vinkkejä vetoketjun ompeluun




Pitää olla melkoisessa tynnyrissä elänyt, jos on onnistunut missaamaan sen, että bomber-takit ovat tämän kevään suuri hitti. Kaupoissa rekit notkuvat valmiita pusakoita, kun taas ompeleville on kaavoja tarjolla useammassakin lehdessä. Bomberit kuuluvat siihen trendikategoriaan mistä ensin ajattelin, että ei todellakaan minulle, mutta niin se vain on naisen mieli muuttuvainen. Tykkään mallista kovasti! 

Aloitin ompelun yllä olevasta ruusutakista. Ihana, ohut collegekangas löytyi Eurokankaan laarista, joten testiversiolle ei tullut hintaa  kuin 7 euroa. Käytin Kotiliesi käsityö -lehden 4/16 kaavaa, jota muokkasin hieman pidentämällä hihoja sekä kaventamalla hihoja ja sivusaumaa. Ihan kiva ja erityisesti olkapäistä istuva kaava, mutta minun päälläni liian lyhyt ja suoralinjainen.

Muokkasin seuraavaa versiota pidentämällä helmaa sekä kaventamalla kylkiä sen verran, että bomber istuu vyötäröltä paremmin. Kankaaksi valitsin Poniletti- joustocollarin, jota oli saatavilla Hellin-verkkokaupassa. Tovin mietin, että onko kuosi vähän liikaa minulle, mutta eipä kai, sen verran monesti takki on jo päälle eksynyt. Mitä mieltä sinä olet? Löytyykö sinun kaapistasi jo bombertakki?






Bombereita ommellessani ja tätä postausta suunnitellessani olin jo etukäteen kirjoittanut vinkkejä vetoketjun ompeluun, sillä se monesti tuntuu olevan etenkin aloitteleville ompelijoille suurin kompastuskivi. Mutta sattuipa sopivasti, sillä Jujunan blogiin ilmestyi juuri todella kattava tietopaketti vetoketjun valinnasta ja ompelusta! Vaikka siellä tosiaan on superhyvät ohjeet, laitan tähän kuitenkin omat vinkkini, kun kerran ne olin jo kirjoittanut :D Kertaushan on opintojen äiti, eikö niin! Seuraavat neuvot perustuvat omaan kokemukseeni.
  • Valitse oikeanlainen vetoketju. Mitä ohuempi kangas, sitä sirompi ketjun tulee olla. Raskaat metalliketjut ovat näyttäviä, mutta vaativat napakat kankaat alleen. Huomaa myös ero avo- ja umpiketjun välillä; avoketjulla voit korvata umpiketjun, mutta ei toisinpäin. (Näistä eroista löytyy erinomaiset kuvaukset tuolta Jujunalta :) )
  • Yritä löytää juuri sopivan pituinen vetoketju (ovat yleensä viiden sentin välein). Helpompaa on passata kaavan pituutta kuin katkaista ketjua etenkään yläreunasta. Keinoja kuitenkin on esim. tämä tai sitten ihan poikki napsaisu, jos pää jää sauman sisään. Jos valmiita metallisia stoppareita ei ole saatavilla, voi stopparin tehdä ompelemalla muutaman ompeleen hammastuksen ympärille. 
  • Jos leikkaat vetoketjun päitä, niin polta ne umpeen! Ei lähde sitten purkautumaan.
  • Joustavat ja ohuet kankaat voi ja kannattaa tukea silitettävällä tukikankaalla tai -nauhalla. Tukematon joustava kangas venyy herkästi ommellessa, jolloin lopputuloksena on se, että kangas on loppupäässä vetoketjua pidempi.
  • Huolittele saumurilla ommeltavan kankaan reunat. Näyttävät siistimmältä sekä pysyvät paremmin muodossa.
  • Jos ompelet kuviollista kangasta, pyri kohdistamaan kuvio. Kohdista myös tikkaukset ja saumat. Ompele ensin toinen reuna, passaa kohdistukset kohdalleen ja ompele sitten toinen puoli.
  • Tähän kohtaan kaikista parhaaksi osoittautunut vinkkini: HARSI! Niin tylsältä kuin se kuulostaa, se totta tosiaan kannattaa. Eli neulattuasi vetoketjun kankaaseen ompele käsin pitkillä pistoilla vetskari kiinni. Nykyään en itse enää vaivaudu tukemaan kankaita, sillä harsiminen pitää kankaan kohdallaan. Harsimalla saat myös mallattua vetskarin täydellisesti kohdalleen (ne kohdistukset!).  Aikaa ei mene juuri enempää, joten kehotan lämmöllä kokeilemaan.
  • Ommellessasi käytä vetoketjupaininjalkaa, jotta pääset riittävän lähelle vetoketjun hammastusta. 
  • Jos mahdollista ompele molemmat reunat samasta suunnasta eli esim. pääntieltä helmaa kohti, jotta kankaat eivät veny eri suuntiin. Jos et tee näin, niin se harsiminen onneksi auttaa ;)
  • Kun olet saanut vetoketjun ommeltua paikoilleen ( eli kankaan oikea puoli vasten vetoketjun oikeaa puolta), käännä vetoketju oikeaan asentoon ja tikkaa päältä. Käytä yläsyöttäjää, jos kangas vetää kurttuun.
  • Ommellessasi vetoketjun yli (esim. jumppiksen haarasaumassa tai hupun reunassa) käytä käsipyörää ainakin paksumpien vetoketjujen kohdalla, ettei turhaan neulat napsu poikki.
  • Jos haluat esim. huppariin siistit vetoketjun sisäreunat, voit ommella alavarat, huolitella kantinkääntäjällä (en löydä linkkiä tähän hätään) tai  siistiä vinonauhalla (ohje). Antaa muuten kummasti hienomman yleisilmeen.
Näillä kohti vapun viettoa! Juhlasää on kyllä kerrassaan kammottava, lunta tulee pystyyn ja poikittain. Onneksi voi huoletta jäädä bomberi päällä kotiin lasten kanssa simaa hörppimään eikä tarvitse keliä uhmaten lähteä kaupungille pörräämään. Poika keksi onneksi näpsän ratkaisun kehnoa pikniksäätä kirotessani - ollaan retkellä olohuoneessa. Eli ei muuta kuin viltti lattialle, eväät esiin ja kippis! Miten teillä juhlitaan?

Iloista ja värikästä vappua ♥


15 kommenttia

  1. Kauniita ovat sinun takkisi.
    Minulta löytyy ruusukuvioinen ohuesta collegesta ommeltu samantyylinen takki joka on 20v vanha. Ommeltu joskus 90-luvulla. Onneksi en heittänyt pois että voin olla muodissa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Pirena ♥ Niin se muoti kiertää, mahtavaa, että voi ottaa käyttöön vanhoja vaatteita uudelleen trendikkäinä :)

      Poista
  2. Kauniita takkeja molemmat mutta minä pidän ylemmästä enemmän sinun päälläsi. Alempi muistuttaa enemmän huputonta slim fit- hupparia, ylemmän rennompi istuvuus on enemmän bomber- tyylinen :) Minä en ole aikoihin ehtinyt ompelemaan itselle tai lapsille mitään mutta tällaiset ovat olleet jonossa jo kauan, kankaatkin olis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonja! Totta tuo määritelmäsi :D ylempi olisi miusta kivempi vähän pidempänä, nyt se on liikkuessa lähemmäs bolero eikä ainakaan kiinni ole kiva. Onneksi mallia on helppo varioida :) Tsempit ompeluihin, toivottavasti jostain löytyy aikaa ❤️

      Poista
  3. Huippuvinkki vappupiknikille! Heti huomenna käyttöön. :)
    Onpas hyvännäköiset bomberit. Passaa sulle. Ihana sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Pikku Akka ♥ Piknik oli mainio, nakit maistuivat paljon paremmilta lattialla kuin pöydän ääressä :D

      Poista
  4. Voi miten ihanat bomberit! <3 Oikein kivaa vappupiknikkiä teille! Meilläkin rentoillaan oman perheen kesken tämä vappu. Pyöritään sokerihumalassa ja puhalletaan ilmapalloja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostivat nuo suunnitelmat, aika sama setti meilläkin :D Kiitos Marika ♥

      Poista
  5. Ihania! <3 molemmat tosi kivoja, itselle iskee tuo kukkakuosi enemmän. Ajatuksena olis itselleni tehdä kanssa, saa nähdä millon olis siihen aikaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni ♥ Ei tuossa kauhian paljon aikaa mene, kun hommaksi ottaa :) Mutta ainakin itsellä pulma on yleensä juuri se ryhtyminen; tekemisen sijaan tussaan ja mietin ja sitten kun lopulta alan hommiin, on jo pian valmista!

      Poista
  6. Upeat bomberit! Itse tein lapsille samisteluun bomberit :) ja jotenkin olen ajatellut, että tällainen ei miun vaatekaappiin sovi, mutta jotenkin päivä päivältä alkaa houkuttelemaan enemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa antaa mahdollisuus! Ja tosiaan eri malliset bomberit istuu eri tavoin, itse tykkään enemmän vähän pidemmistä malleista. Kokeile ihmeessä :) Kiitos Hanna ♥

      Poista
  7. Bombereita tosiaan näkyy nyt joka puolella :) Itselleni en osaa tällaista pusakkamallista ajatella (vääränlainen kroppa), mutta lapselle olisi tällainen tuloillaan. Kangas on valmiina, mutta vetskari ja vuorikangas hankkimatta. Kiitos vetskarivinkeistä. Ne tulivatkin tarpeeseen. Vähän jännittää koko bomberin teko, kun tiedän, että kangasvalinta saattaa olla vähän kinkkinen. Nämä sinun tekemäsi ovat ihania ja sopivat sinulle mainiosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Pizzicato ❤️ Olet varmaan omasi jo ommellut, toivottavasti tuli ihania :)

      Poista
  8. Tosi nätit bomberit! Tuo poniletti kuosi ihastuttaa erityisesti, kauniit värit siinä. Hyvät vinkit olit koostanut vetskarin ompeluun, noilla onnistuu varmasti.
    Ja totta tosiaan bombereilta ei ole voinut välttyä. Pitihän se itsekin ommella kun kaikilla muillakin on:) Kaavoja onkin ollut nyt monessa kässälehdessä, että jokainen löytää varmasti itselleen mieluisen.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!