Luukku 13: Sielulintu



Joulumekon ei tarvitse olla aina punainen. Tänä vuonna omani on mustavalkoinen, ihanaa Verson puodin Sielunlintua. Kaunis kuosi ei esittelyjä kaipaa, sillä se on varmasti monelle jo jossain värissä vastaan tullut. Sininen keltaisella painatuksella, sammaleen vihreä, syvän punainen tai se viime vuoden kultamusta ihanuus - upeita kaikki, mutta tämä on kyllä oma suosikkini. Mustalla pohjalla on jännä pellavainen efektipainatus, mikä toivottavasti estää myös mustan pinnan haalistumisen pesussa. Tähän asti on kestänyt kyllä jo useamman pesun täysin moitteetta.

Mekon olen ommellut jo kuukausi sitten ja se on ehtinyt käydä messuilemassakin Tampereella. Kaava on oma tunikakaavani, johon lisäsin framilonin rinnan alapuolelle muotoa tuomaan. Pääntie on huoliteltu aiemmin vinkkaamallani tavalla. Malli on makuuni ajaton ja monikäyttöinen. Riittävän siisti joulukirkkoon, mutta sopivan mukava sohvalle köllähtämiseen joulupöydän herkkujen jälkeen.

Millainen on sinun jouluasusi?



Pakko mainita tämän mekon olleen mieluisuudestaan huolimatta kuvausten suhteen oikea murheenkryyni. Nämä ovat jo kolmannet kuvat, jotka pak... pyysin miestäni koltusta ottamaan, sillä yhtään kelpoista ruutua ei vaan ollut, kiitos pimeiden iltapäivien. Nyt nuhanenästä ja kuumeen kalventamista poskista huolimatta piti tarttua tilaisuuteen, kun vihdoin oli valoa sopivasti. Onneksi pimeä kausi taittuu jo viikon kuluttua, kun on talvipäivän seisaus.



Jouluaattoon  11 yötä ♥


11 kommenttia

  1. Kaunis mekko! Minäkin menen hyvin samantapaisella asulla, hiukan rentoa että on mukava olla. =) Onneksi on ollut tämä muutaman sentin lumikerros nyt pimeimpänä aikana, pimeässäkin näkee jonkin verran. Ja onneksi alkaa pian pimeys vähenemään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi tekee kyllä paljon, ihana valkoinen joulu viimein ❤️ Kiitos Heidi!

      Poista
  2. Meinasin tehdä lähestulkoon aivan samanlaisen joulumekon!! :D Mun pala oli kuitenkin sen verran nafti, että teenkin punaisesta Sielulinnusta. Sain valokuvaajalta vielä sattumalta siihen sopivan uniikin kaulakorun lahjaksi. Kivan näköinen mekko! Mustavalkoinen on hyvä valinta, parempikin kun joulumekko sopii muulloinkin käyttöön kuin kerran vuodessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, musta on ehkä monikäyttöisempi :) Odotan innolla näkeväni siun mekon! Kiitos Unelmallinen ❤️

      Poista
  3. Oi miten kaunis ja tyylikäs mekko :) Käy sulle tosi hyvin.

    VastaaPoista
  4. Kaunis mekko ja tuo kuosi on kyl superihana. Niin kaunis nimikin sillä. No mut kivat kuvat tuli kummiskin lopulta. Tää vuodenaika on kyl ihan tuskaa kuvausmielessä ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna ❤️ Näistä kuvista tykkäsin itsekin :) Kevättä odotellessa!

      Poista
  5. Ihanuus! Minunkaan joulumekko ei ole punainen. Pitäisi vaan saada kuvattua se joku päivä. :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis mekko<3 Sielunlintu näyttää olevankin aika hitti ompeluharrastajien keskuudessa, ja ei mikään ihmekkään, kuosi on kyllä hirmu kaunis. Erityisesti tuosta musta-valkoisesta voisin ajatella itselle tunikaa tai paitaa:)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!