Kiitollinen, siunattu, onnellinen

Tunnustan olevani välillä hankala ihminen. Nalkutan miehelle siitä, kun ruuanlaiton jälkeen pöydät jäävät pyyhkimättä (hän siis tekee sen ruuan kuitenkin...). Menetän hermoni kaksivuotiaan kanssa, kun uloslähtö kiireessä  menee temppuiluksi. Harmistun, kun vauva ei illalla nukahdakaan ja menetän "oman aikani". Valitan pikkujutuista ja katson oikeudekseni ilmaista tyytymättömyyttä lähipiirillekin. Puolustuksenani voin käyttää sitä, etten todellakaan ole ongelmani kanssa yksin, ainakaan mitä sosiaaliseen mediaan on uskominen.

Hävettää myöntää, että liian usein vasta ympärillä havaittava epäonni saa huomaamaan, kuinka hemmetin onnekas sitä itse onkaan. Maailmalla tapahtuvat raadollisuudet saavat tuntemaan kiitollisuutta siitä, että voin liikkua turvallisin mielin lasteni kanssa ulkona. Että meillä on koti mihin palata, että minulla on ne lapset. Tuttavan kokema menetys muistuttaa siitä onnesta, että saan herätä aamulla puolisoni vierestä ja nukahtaa siihen illalla. Kertomukset vakavista sairauksista, saavat iloitsemaan tämän hetkisestä terveydestä. Siitä, että voin itse juosta pitkästä aikaa. Siitä, että läheiseni ovat kotona sairaalan sijaan.

Onneksi älyän hetkittäin, nykyään entistä useammin, pysähtyä muistamaan ja kiittämään elämästä, joka ei todellakaan ole hullumpi. Jos pystyn murehtimaan sitä, mitä minulla on liikaa - oli se sitten vaatetta, tavaraa, herkkuja, töitä, tekemistä, (kangasta) - ei minulta puutu todellakaan mitään. 

Tämän yritän muistaa seuraavan kerran, kun aion avata suuni kitistäkseni jostain turhasta. Kiitos ♥


 Viimeisille lämpöisille päiville ompelin pari toppia. Ruusuhuivista tykkään, kaavana vanha hyväksi todettu hihaton. Maxiraitainen toppi sen sijaan arveluttaa. Raidoista pidän, kuten huomattu on, mutta tässä pätee kyllä vanha sanonta vaakaraitojen lihottavasta vaikutuksesta. Ehkä neuletakin kanssa kävisi paremmin? Kaavana Till dawn, Ob 2/14 muistaakseni.




















Hän seuraili meitä kuvausten ajan :)


29 kommenttia

  1. Mukava postaus, vaikka aihe onkin valitettavan tuttu :D Itsekin syyllistyn valittamiseen, vaikka siitä muille myös paasaan että "lopettakaa se valittaminen ja tehkää asialle jotain". Ei se ole aina helppoa ja joskus purnaus auttaa päästämään höyryjä niin että voi taas keskittyä olennaiseen. :)

    Topit on tosi hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia ♥ Eiköhän meissä jokaisessa asu pieni valittaja, mutta hyvää tekee se, että välillä keskittyy näkemään olennaisen :) Höyryjen päästö on kyllä pakollista tällä temperamentilla ;)

      Poista
  2. Yhdyn sanoihisi täysin! Mutta ihmisiähän me kaikki ollaan eikä aina voi se aurinko paistaa sielä kotona vaikka kaikki olisikin ulkoisesti hyvin :) onneksi kuitenkin on niitäkin hetkiä jolloin osaa arvostaa sitä kattoa pään päällä,ruokaa lautasella sekä rauhaa ja rakkautta♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin! Sekään ei kannata, että jatkuvasti itseään syyllistäisi siitä, ettei olisi "oikeutettu" tuntemaan harmia mistään toisten hätään verraten. Kiitos kommentista Nanni :)

      Poista
  3. Ihania aurinkoisia kuvia ja hienoja istuvia paitoja sinulla.

    VastaaPoista
  4. Kiva kirjoitus. Se on kyllä hämmästyttävää kuinka ankealta sitä saa välillä itse kukin elämänsä kuulostamaan. Itselläni auttaa usein jo se, että viettää vaikka illan jossain ihan muualla kuin kotona ja omien kavereiden kanssa. Tai käy vaikkaedes yksin lenkillä. Yleensä kotiin palatessa ovesta avautuva näkymä asukkaineen päivineen tuntuu jo vähintään kivalta. :) kivat topit ja näytät raidoitettunakin oikein sutjakalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Pienikin oma hetki jonkin kivan parissa auttaa kyllä valitusmoodiin :) ja liikunta etenkin ; kunnon jumputus soimaan ja tossua toisen eteen!

      Poista
  5. Amen! Samaa aina ajoittain pohdin ja muistutan itseäni omasta onnekkuudestani, silloin kun se pääsee unohtumaan arjen stressin alle.. Kauniita ovat topit, ja tuo sun tukkasi, se saa kuvat hehkumaan! :)

    VastaaPoista
  6. Raitatoppi on just ihanan pirteä ja sinä kaunis! :) Täällä myös yks marisija, mulla on vakio-kitinät; liian aikaiset aamut, miksi aina minä joudun siivoamaan...jne. Harvoin keksin mitään "uusia" kitinän aiheita (okei, kylmä/sateinen kesä oli kyllä narina nr1. tänä vuonna, eikä se kuulu vakio-kitinöihini) :D Positiivisuushaaste on kyllä toiminut aika kivasti ja tulee mietittyä usein niitä elämän ja arjen onnelliseksi tekeviä juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika ❤️ Tutulta kuulostaa tuokin ;) positiivisten kirjaaminen on kyllä viisautta, sellaisia harjoituksia ohjeistin monesti asiakkaille, mutta miten ne ei aina itselle muistu...

      Poista
  7. Niin tutulta kuulostaa.. :) Ihania toppeja!

    VastaaPoista
  8. Hienoa pohdintaa elämästä, mutta lohduseksi voin sanoa, että asiat ovat inhimillisiä. Toisaalta olen sitä mieltä, että on syytä olla kiitollinen, mutta siitä mitä on, myös lupa nauttia. Kukin omalla tavallaan. Jokaisen elämä on ainutkertainen.
    Vaatteet ovat kauniit, eikä raita ole todellakaan paha, vaan raikas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos Sanne-Maija! Eipä tosiaan parane alkaa liikaa velloa muiden epätoivossa, vaan nimenomaan nauttia siitä mitä on :)

      Poista
  9. Älä turhaan murehdi maksiraidasta - sopii sulle hyvin eikä lihota ollenkaan!

    VastaaPoista
  10. Hienot topit!

    Samaistun kirjoittamaasi. Joskus törmäsin tekstiin, jossa sanottiin, "Mieti jos menettäisit kaiken, mitä sinulla on ja sitten yht'äkkiä saisitkin sen kaiken takaisin. Miten rikas olisit". Näinhän se menee. :)

    Oon olevinani niin kiireinen, että en yleensä lueskele blogeja, vaan nautiskelen ennemminkin niiden visuaalisesta tarjonnasta. Täällä sinun blogissasi huomaan, että päätän kuitenkin lukea ensimmäisen kappaleen ja sen jälkeen luenkin kaiken :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi, tuo oli ilo kuulla!! Nyt on taas kausi, että kovasti kirjoituttaa ja vaikka ompelukset se juttu onkin, niin tulee höpistyä mielen päällä olevia juttuja samalla. Mahtavaa, jos tykkäät :) Kiitos 9-10!

      Poista
  11. Kuulostaa tutulta. Valivalivali (ja varsinkin hallituksen työntekijöihin kohdistuneen juustohöylän jälkeen megavalivali). Ja kuitenkin kaikki on hyvin. Toisaalta on hyvä päästellä sitä valitusta poiskin, ettei jää möyryämään sisälle kurjaksi möykyksi. On pieniä valituksia ja suuria valituksia, ja se on hyvä että musitaa pienten valitusten keskellä olla kiitollinen siitä, että on vain pieniä asioita, mistä valittaa. ♡
    Ps. Ihanat topit, maksiraitakin tosi kiva, pitoon vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti on parempi purkaa tunteitaan, myös niitä negatiivisia! Silloin pysyy paremmin balanssissa :) mutta jatkuvan negatiivisia ihmisiä, ketkä esim fb-päivityksissään aina valittaa, ei oikein jaksa... Kiitos Kätsä ❤️

      Poista
  12. Kuulostaa tutulta. Valivalivali (ja varsinkin hallituksen työntekijöihin kohdistuneen juustohöylän jälkeen megavalivali). Ja kuitenkin kaikki on hyvin. Toisaalta on hyvä päästellä sitä valitusta poiskin, ettei jää möyryämään sisälle kurjaksi möykyksi. On pieniä valituksia ja suuria valituksia, ja se on hyvä että musitaa pienten valitusten keskellä olla kiitollinen siitä, että on vain pieniä asioita, mistä valittaa. ♡
    Ps. Ihanat topit, maksiraitakin tosi kiva, pitoon vaan!

    VastaaPoista
  13. Ihanat topit, molemmat! Sulla on minusta niin kapoinen vyötärö, että ei näytä ollenkaan lihottavan raidat :). Ja kuvissa on niin rauhallinen, kaunis tunnelma. Hieno kirjoitus tärkeästä asiasta. Kyllä sitä usein havaitsee kitisevänsä niistä kurjuuksistaan, vaikka olisi siinä rinnalla aikasta paljon niitä asioita mistä iloita. Onneksi sille valituksellekin on oma tilansa ja aikansa, ja toivottavasti kukaan ei koskaan väheksy toisen harmin aiheita. Meillä on kuitenkin kaikilla ne omat tunteet ja elämä elettävänä, ja silloin, kun ei tunnu niin hyvälle, on oikeus myös se ilmaista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti olette tavoittaneet sen miyä halusinkin sanoa ❤️ Juurikin samaa mieltä olen! Kiitos Hanna kauniista sanoistasi!

      Poista
  14. Syvällinen ja aina ajankohtainen aihe! Kiitollisuus ja onnellisuus arkisistakin asioista ovat tärkeitä ja usein sen ymmärtää vasta, kun menettää itselleen jotain rakasta. Toisinaan onkin hyvä pysähtyä pohtimaan kuinka hyvin ne omat asiat kuitenkin ovat juuri sillä hetkellä.
    Kirjoitit aiheesta mielenkiintoisesti ja ihailtavan rehellisellä otteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura ♥♥! Luulin vastanneeni tähän jo, mutta minne lie katosi :/ Olen niin samaa mieltä, mukava, että tykkäsit :)

      Poista
  15. Kivoja toppeja! Etkä näytä kyllä yhtään lihavalta raidallisessakaan :)
    Hyvin kirjoitettu ja minulle hyvin ajankohtainen teksti! Tunnistan siitä liiankin hyvin itseni. Tämä kesä on ollut monella tapaa hyvin rankka ja valitettua on tullut monet kerrat enemmän tai vähemmän aiheesta. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut arvostavani paljon enemmän hyviä hetkiä ja mukavia päiviä. Valitan totta kai vieläkin, mutta jotenkin huomaan nauttivani enemmän niistä pienistä ja suurista kauniista asioista elämässäni. Pitäisi todella muistaa olla kiitollinen siitä mitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla Unelmallinen ❤️ Ehkä se valitus ei ole edes niin paha, kunhan huomaa myös hyvän. Itseltähän se on pois, jos keskittyy vain ikäviin puoliin. Tsemppiä siulle :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!