Pikkuneiti Pottupelto

Kiitos ihan sylin (ja kangaskaapin) täydeltä edelliseen avautumiseeni tulvineista kommenteista ja saamastani vertaistuesta! Ei ne kaapit yhtään tyhjempiä ole, mutta ainahan se on mukava tietää, että muillakin on samoja vaivoja :) Ihania tarinoita olitte kertoneet!

Viime viikonloppuna sain nauttia muutaman tunnin ihan omassa viehättävässä seurassani, kun mies ja poika lähtivät mummilaan ja typynen nukkui kauneusuniaan pitkän kaavan mukaan. Ensimmäiseksi kasasin itselleni parit legginssit. Ne kuvaan, kunhan teen sopivat yläosat niihin joskus hamassa tulevaisuudessa - sitten kun nukkumatti ehtii vierailla vauvan luona ennen kymppiuutisia. Jostain syystä neiti on päättänyt, että äidin on turha haaveilla omasta ilta-ajasta, sillä hän vaatii vieressä köllöttäjän  k o k o illaksi. Onko kellään muulla perhepetiläisellä ollut samaa ongelmaa? Legginssien jälkeen valmistui myös pari bodya.


Mekkobodyyn perehdyin ensimmäistä kertaa, kun tahdoin tehdä Noshin siileistä typykällekin jotain. Raitakankaan leikkasin vinoon langan suuntaan, mikä oli erittäin huono ratkaisu täyspuuvillaisen kankaan kohdalla, sillä joustoa ei ole noin päin nimeksikään. Tästä tuli body, jonka vain äiti pukee vauvalle. Helmaosan rypytin vapaalla kädellä framilonilla. Koska en halunnut paksua saumaa vauvan ihoa vasten, ompelin poikkisauman siten, että se jää helman ja bodyn alaosan väliin. Kaavan pohjana käytin Bert-bodya, josta olen siirtänyt nepparit olalle.



Pottupelto-kuosin karkkiversio (Koot.fi) oli pakko päästä saksimaan välittömästi ja siitäkin tein bodyn. Siihen nähden kuinka unisex-hengessä puin esikoistani, on hämmentävää, kuinka paljon tämän toisen kohdalla tahdon tyttöyttä tuoda esiin. Taitaa kyseessä olla lähinnä omat vaatemieltymykseni, joita lapset eivät tässä vaiheessa osaa vielä vastustaa. Tyttömäisyyttä tuomaan muokkasin tuohon puhvihihat. Tein sen ennen kuin kysyin neuvoa kaavan muokkaamiseen, ja väärin levennetyn kaavan vuoksi hihaan tuli leveyttä kauttaaltaan liikaa. Kavensin sitä vielä kuvien ottamisen jälkeen ja lopputulos on nyt ihan ok. 

Vinkkinä teille, jotka tahdotte puhvihihaksi tavallista muokata; hihan kaava katkaistaan pyöriön alapuolelta, halkaistaan muutamaan osaan ja levitetään VAIN yläosaa (minä levitin siis koko hihaa) taikka korotetaan pyöriön kaarta levittämättä sitä lainkaan.


Koska ompelu oli muuten joutuisaa tuona päivänä, päätin tutustua jo useamman kuukauden kaapissa odottaneeseen kantinkääntäjään. Luettuani hehkutuksia sen näppäryydestä, olin sortunut itsekin sellaisen tilaamaan Ebaysta. Teippiviritys ompelukoneeseen kuitenkin epäilytti ja siksi kokeilu venyi.


Mutta nyt. Paluuta ei ole ja voin todellakin liittyä hehkuttajien joukkoon. Kantti kääntyi kuin unelma ja mikä vauhti! Olen ollut ihan taitava kanttaamaan käsinenikin, mutta voi pojat kuinka paljon aikaa tuo kapistus säästääkään. Ei tarvitse laskea kertoimia, venytellä tasaisesti, neulata, saumuroida ja tikkailla - kaikki vaiheet taittuvat kerralla! Suosittelen! 







Hän oli iso apu ompelutyössä. Tai no ei oikeastaan. Lähinnä ehkä omasta mielestään vain.

Ihanaa tulevaa helleviikonloppua ♥♥


26 kommenttia

  1. Sinulle on Liebster Award haase http://monitaituri.blogspot.fi/2015/08/liebster-award.html :)

    VastaaPoista
  2. Voisitko tehdä ohjeistuksen kantinkääntäjän teippivirityksestä ja käytöstä? Minua houkuttelisi sen ostaminen, joten kaipaisin ohjeita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kyllä :) Hyvä ohje löytyy jo Nauravalta napilta, mutta voin tehdä vielä oman version ehtiessäni. Kiitos toiveesta!

      Poista
  3. Tuo pikku kaveri, mikä hurmaava hymy! ♥
    Mä en ehkä kestä, kun esittelet näitä kangasihanuuksia (tässä ja edellisessä)! ;) Olen pysynyt viime aikoina hyvin kohtuudessa, mutta tuota pottupeltoa on ehkä pakko saada.
    Suloiset vaatteet, kyllä tyttömäistä pitää olla pienestä pitäen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on aika hurmaava kyllä ❤️ Just tänään siivosin kangaskaapin ja ihanuuksia löytyy sen verran, ettei tarvii ostoksilla toivottavasti käydä vuoteen ;) Kiitos ja tervetuloa Manda!

      Poista
  4. Oi miten ihanat vaatteet pienellä neidillä! Kantinkääntäjä kyllä himottais täälläkin, toistaiseksi vielä käsin mennään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noranda :) Kantinkääntäjän kätevyys todellakin yllätti! Luulen kyllä, että esim. paidan pääntiet kanttaan edelleen renkaana, kun se ehkä on siistimpi niin.

      Poista
  5. Oi miten ihana omasta-mielestä-apulainen sulla siellä on! Ja niin kauniit vaatteet! 😊

    VastaaPoista
  6. Voi miten soman bodyn teit potuista <3 ihanaa nähä valmiita vaatteita omasta kankaasta (:

    VastaaPoista
  7. Teidän neiti on niin sulopallero kyllä! <3 Ihania vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä pallero :D Pituutta saisi olla ehkä himppa lisää, mutta käyrillään kasvaa hyvin. Kiitos Sonja ❤️

      Poista
  8. Voi noita palluraisia jalkoja ja pieniä varpaita <3 Meillä molemmat lapset valvoivat vauvoina 23 saakka iltaisin, tankaten maitoa ja läheisyyttä, ja sitten nukkuivat pitkät unet. (me myöhästyttiin aina kaikista perhekerhoista kun ne alkoi jo 9 :D) Söpöiset vaatteet on neidillä taas kerran. Sulla on silmää yhdistellä kuoseja ja värejä niin että ne toimii yhteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika kivasta kommentista ❤️ Kuulostaa tutulta just tuo tankkaus! Vähän ketuttaa välillä, mutta lyhyt aikahan tämä lopulta on.

      Poista
  9. Tuo pottupelto-kuosi on kyllä niin ihana!! Ihania vaatteita olet taas ommellut! Ja typykkä se vasta suloinen onkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa :)! Pottupelto tässä värissä kolahti kyllä täysillä.

      Poista
  10. Oi tuota pottupeltoa. En olekaan huomannut edes sitä olevan tuossa värissä! Tuo kantinkääntäjä on kyllä niin mahtava kapistus. Mulla pitäis vain saada hommattua peittariin tarvittavat vempaimet, että saisin sen siihenkin viritettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peittarissa tuo kääntäjä toimii varmaan vielä kivemmin :) Kiitos Nanni!

      Poista
  11. Ihania! Olin jo innoissani kysymässä mistä olet löytänyt pinkkiä vinoraitaa, kunnes huomasin lukea tekstit kunnolla :) Tässä värissä minäkin voisin tarvita Pottupeltoa, kaikki suosikit samassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen takia miekin tähän ihastuin :) Pinkki vinoraita olisi kyllä kiva! Kiitos Unelmallinen ❤️

      Poista
  12. Oo miten söpöä:) Tosi kaunis bodymekko/body ja tuo pottupelto on kyllä aika herkku kuosi:) Ostaessani peittarin, hommasin siihen samalla kantinkääntäjän aloituspaketin. Alkuun tykkäsin kanttailla sillä paljonkin, mutta nykyään melkeinpä aina ilman kääntäjää. Eli saumuroin resorin, käännän nurjalle ja sitten peittarilla päälle tikkaus ja leikkaan ylimääräisen resorin pois. Tosi hienosti näyttää toimivan ompelukoneessa tuo kääntäjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Pipo! Peittari on haavelistallani toptenissä, jos vaan ompeluhuoneen joskus saisin. Nyt pitää tyytyä tuohon kääntäjään :)

      Poista
  13. Pottupelto on hurmaava bodyssa, ihanat kaikki muutkin vaatteet taas :). Siellä taitaa olla tulossa ompelijatar ;). Perhepedissä nukuttiin mekin. Minä jäin aina samaan aikaan pojan kanssa nukkumaan, kun en jaksanut enää pojan lopulta nukahdettua nousta minnekään. Eihän siinä itselle tai parisuhteelle aikaa jäänyt. Miehen kanssa oltiin ennen poikaa jo 10 vuotta asuttu saman katon alla, joten ei se sitten niin kamalalta tuntunut olla vain pojan käytössä sen reilun vuoden (tosin en väitä etteikö välillä ärsyttänytkin ;)). Eli ei minusta nyt mitään lohtua kyllä ollut :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että tämä imetysaika on pitemmässä mittakaavassa nopea hujaus, muuta ehtii sitten myöhemmin. Olihan siusta vertaistukea, kiitos Hanna ❤️

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!