Toppi itselle ja ohje nyörirypytyksen ompeluun

Eurokankaan palalaarista pilkisti pitkästä aikaa trikookangas,
jonka halusin kotiuttaa itselleni. 80 cm kangasta maksoi 4,5 euroa.
Kuosi aiheuttaa jonkin asteisen kalsarimielleyhtymän, mutta ei liian häiritsevästi kuitenkaan.
Ja jos en ihan väärässä ole, on tätä kuviointia vilahdellut kaupan hyllyilläkin jonkin verran?
Päätin tehdä vallitsevaan kesätoppipulaan simppelin yläosan
ja omalla hihattoman paidan kaavalla ompeloin tällaisen. 



Kaula-aukon kanssa askartelin toivottoman pitkään, kun keksin "letittää" tai silmukoida reunan.
Ratkoja ja sakset saivat kilpaa purkaa liian tiukaksi kiristynyttä pääntietä ja liian ohutta lettiä.
Suunnitelmaani en kuitenkaan ollut valmis muuttamaan ja parin tunnin jälkeen tuli valmista.
(Note to self: tee letitys seuraavan kerran kankaaseen, jonka nurja puoli on saman värinen
ja jätä reilusti väljyyttä! Paras lopputulos tuli, kun letitin kaksinkertaisen kaitaleen.)


Helma sai jujukseen jälleen nyörirypytyksen ja samalla ajattelin tehdä ohjeen sellaiseen.
Alunperin saman tyylisen kujan tekoon sain apua Annukalta
ja sittemmin olen harjoitellut tähän oman tavan. (Virallisesta nimityksestä en tosin ole varma.) 

Aloitetaan siis! (Pahoittelut kuvien huonosta laadusta, hämärä painoin päälle.)
1. Tee ensin vaate muuten valmiiksi, myös helman käänne. Silitä toisen sivusauman molemmin puolin palanen tukikangasta lähelle alareunaa. Merkitse nyörin aukkojen kohdat (itse saan ne symmetrisesti niin, että merkitsen ensin toisen, taitan kankaan kaksinkerroin, pistän neulan merkin läpi ja teen toisen merkin neulan reikään toiselle puolelle).


2. Tee reiät sirkkarenkaita varten. (Sirkkojen sijaan voit tehdä myös napinlävet ommellen.)


 3. Laita sirkkarengas paikoilleen, katso tarkempi ohje paketin kyljestä. Isomman puolen tappi kannattaa laittaa oikealta puolelta läpi ja litteä osa nurjan puolelle.




4. Mittaa haluamasi pituus nyöritykselle (pystysuunnassa sivusauman mukaan). Itselläni tämä on usein noin 25 senttiä. Mittaa myös leveys niin, että sirkkojen reunoille jää ompeluvara. Leikkaa mittojen mukainen kaitale huomioiden tulevat käännösvarat.
5. Silitä kaitaleen nurjalle puolelle reunoille tai kauttaaltaan tukikangas (pakko mainostaa tähän väliin, Karnaluksilta ostamani tukinauha on ihan p a r a s t a!) . Silitä kaikille reunoille pienet käänteet. (Kyllä, silitän hellan päällä sanomalehti alustana. Laiskuus iskee iltaisin ;) )



6. Neulaa kaitale paidan sivusauman kohdalle nurjat puolet vastakkain. 
Pyri kohdistamaan paidan sivusauma keskelle, minulla se lipsahti vähän vinoon. 
Tämä on tärkeää erityisesti silloin, jos lanka erottuu kankaasta hyvin.


7.Ompele kaitale reunoja myöten paitaan kiinni, varo katkaisemasta neulaa sirkkoihin
(ai mistäkö tiedän...). Halutessaan kannattaa tukea tukikankaalla myös paidan puolta, niin se ei veny ompeleen alla.


8. Seuraavaksi käännä paita oikein päin ja tikkaa sivusaumaa pitkin suoralla.
Aloita alareunasta, mutta lopeta noin 1,5 cm ennen kaitaleen yläreunaa!
Päättele yläreuna huolella, jotta se kestää nyörin vetämisen.



9.  Pujota nyöri aloittaen toisesta reiästä, käy kääntymässä yläreunassa ja palaa toista sivua alas.

 

10. Leikkaa nyöri sopivan pituiseksi, kiristä ja solmi. Valmis!


Tulipa seikkaperäinen selostus, mutta toivottavasti siitä jollekin iloa on :)
Samaa ohjettahan voi soveltaa muihinkin vaatteisiin,
suunnitelmissani olisi kokeilla legginsseihin vastaavaa.
 Kysyä saa ja pitää, jos jokin jäi epäselväksi!

Leppoisaa vapaapäivää huomiselle ♥




 



14 kommenttia

  1. Nätti toppi! Letitys on hauska idea, samoin tuo rypytys. Kiva tuo kuosi, ei ollenkaan tule kalsarit mieleen (ehkä meillä on ollut tylsiä kalsareita kaupoissa ;)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Letitystä pitää testata kyllä uudestaan, tykkäsin itsekin :)

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta! Kaupasta ostettu lempparipaita alkaa olla jo aika kulahtanut ja olenkin miettinyt samanlaisen tekemistä, mutta se on jäänyt juurikin tuon nyörirypytyksen vuoksi tekemättä. Noilla ohjeilla kyllä uskallan vihdoin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla!! Tämä on kyllä superhelppo ja nopeakin tapa saada ilmettä perusvaatteeseen :)

      Poista
  3. Kivannäköinen toppi! Mulla tuli tuosta nyörirypytyksestä myös mieleen leggarit, vois olla hauskat myös niissä!
    Muutenkin sulla on täällä tosi kivoja ja hienoja ompeluksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika kivoista sanoistasi :) ! Legginssit on ehdottomasti suunnitelmalistalla ;)

      Poista
  4. Näppärä idea, kiitos ohjeesta! Tosi kätevästi saa kivan yksityiskohdan vaatteeseen. Ja niinkuin mainitsit, tuotahan voi soveltaa mihin vaan kohtaan vaatetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Olen vähän liiankin tykästynyt näihin, pitänee keksiä jo jotain uutta ;)

      Poista
  5. Muistan ekan kerran kun tein tämmöisen ja aivot meinas nyrjähtää kaikesta miettimisestä, että miten se ois fiksuin tehdä :D Ekaan kun ei tullut sirkarenkaita ollenkaan vaan nyörit tulevat vain sieltä taitteen alta tai no ääh en osaa selittää. Tästä on varmasti monelle kovasti apua, eikä tartte aivoparkoja rasittaa niin kuin mun piti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin meinas miullakin ekalla yrityksellä :D Jotenkin luulin paljon monimutkaisemmaksi kuin onkaan. Tuo onkin hyvä idea tehdä vain taitteen alta (hyvin tajusin ;) ), pitää kokeilla seuraavan kerran!

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!