Paidasta mekoksi! - ohje kaavan muokkaamiseen ja soveltamiseen




Olen jo pitkään ollut erittäin laiska piirtämään uusia kaavoja. Jotenkin se niiden valitseminen ja arkilta tihrustaminen ja piirtäminen ja säilyttäminen... huoh, menee aikaa niin paljon. Koska rakastan mekkojen ompelua pienelle Tinttara-prinsessalleni, olen ajan mittaan kehittynyt ihan kelvoksi kaavan muokkaajaksi. Käytän nimittäin lähes aina joustavissa mekoissa hyväksi havaitsemaani paitakaavaa, jota lyhennän helmasta sopivasti. Siihen liitän valitsemani helman ja muita härpäkkeitä mitä milloin keksinkin. Tein tähän koosteen eniten käyttämistäni versioista, jos niistä olisi sinullekin iloa.

Yleensä mekon kuosittelussa riittää pelkästään se valittu paitakaava sekä mittanauha, jonka avulla helmaosan saa leikattua. Ainoastaan kellohelmoja varten piirrän kaavan mittojen mukaan. Hyvä ohje puoli- ja täyskellohelman piirtämiseen löytyy Unelmallisen blogista.

Helmaosa täytyy suurimmassa osassa tapauksia rypyttää jollakin konstilla, jotta se saadaan täsmäämään yläosaan. Helmaosan leveyttä voi säätää vapaasti; mitä leveämpi, sitä enemmän ryppyä ja muhkeutta. Rypyttämisen olen hoitanut kahdella tavalla, joko rypytyslankojen ompelulla (suora ommel, pisin tikin pituus - > alalankaa vetämällä voi vetää rypylle) taikka framilonilla, jonka ompelen kolmipistesiksakilla kankaan reunaan venyttäen mahdollisimman paljon. Kolmas tapa, jota aion kokeilla seuraavaksi, on rypyttää saumurilla (differentiaalisyöttö maksimille, tikin pituus maksimille ja neulalankojen kiristys). Helmaosan voi myös laskostaa haluamallaan tavalla. Pääasia on se, että helman yläreuna istuu hyvin yläosan alareunaan. Monesti olen tykännyt ommella saumaan vielä framilonin tukea ja joustoa antamaan, ellen sitä ole rypytykseen jo käyttänyt.

Ja vielä helman viimeistelystä. Rullapäärme on yksi hyvä vaihtoehto helman huolitteluun, jos sellainen saumuristasi tai ompelukoneestasi löytyy. Voit tehdä myös tavallisen käänteen helmaan ja tikata vaikkapa kaksoisneulalla. Kellohelmasta tulee tosi kaunis, jos sen huolittelee esim. vinonauhan avulla tai ompelee reunaan pitsinauhan. Helppo tapa on myös huolitella helma saumurilla, kääntää saumuriommel nurjalle ja tikata päältä. Helmaan voi ommella myös erillisen frillan tai rimpsun, tehdä siihen kuminauha- tai nyörikujan tai huolitella se resorikantilla, jolloin helma pussittaa hieman. Vaihtoehtoja on lukuisia!

Seuraavat kuvat ovat suuntaa antavia, mutta toivottavasti idea niistä selviää. Kerrohan mitä tykkäät, mikä on sinun suosikkisi? Vai onko sinulla vinkata jokin uusi malli minun kokeiltavakseni? Ja hei, vaikka kyseessä on nyt lasten mekot, toimivat samat ideat periaatteessa yhtä lailla myös aikuisten koossa.


















Ihan mahtavaa loppuviikkoa just Siulle ♥! Meillä on tiedossa 5-vuotissynttärihulinaa, joten tekemistä ja vauhtia riittänee. Toivottavasti tulee mukavat kekkerit :)

24 kommenttia

  1. Mahtava postaus! Hyvä Hanna!!! Ihan huiput ohjeetkin (teen täällä aaltoja sulle)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo kiitos Anni ♥ Hetken sain kikkailla powerpointilla, kun ei oikeita piirto-ohjelmia ole ;)

      Poista
  2. Kivan näköiseksi olet saanut itse säätämällä ja eikö vaan ole mukavampi tehdä paitakaavasta? Itseltä puuttuu vielä täydellinen 86 kokoa oleva paitakaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin on :) Minä tein kokoon 86 asti Bert-bodysta muokkaamalla ja nyt olen havainnut Paapiin Myyryn parhaaksi. Kiitos Teresa!

      Poista
  3. Kiitos vinkeistä! Postauksen sisältö oli paljon enemmän kuin mitä otsikon perusteella odotin :)

    VastaaPoista
  4. Hei kiitos näistä vinkeistä..menee kokeiluun ainakin tuo "cocoon"
    Itse olen ommellut mekon helmaan esim pitsin . Myös alavaralla saa nätin helman.

    -Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo alavara, sekin on kiva vaihtoehto! Pitsi on kyllä oma ikisuosikkini :) Kiitos Sari, mukavaa, jos oli ohjeesta iloa!

      Poista
  5. Oih, ihania vaatteita olet jälleen tehnyt. Olet kyllä tosi taitava, ihan käsittämätöntä :) Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maatiaiskanasen elämää :) Mukavaa loppuviikkoa ♥

      Poista
  6. Mahtavat ohjeet! Osaa noista olen jo tehnytkin, mutta cocoon-mallisia en koskaan enkä noita rimpsumekkojakaan. Pakko varmaan kokeilla nyt myös nekin :-) Miten muuten tuo yksisarvismekon helmarimpsu on tehty? Ihan rypytyslangallako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiitos Johanna ♥ Tuon yksisarvismekon helmarimpsun rypytin ompelemalla sen keskelle framilonin. Kaitale oli aavistuksen lyhyempi kuin helman ympärys, mutta se teki itse asiassa tosi kivan tuosta helmasta, kun vetää vähän tulppaanimaiseksi.

      Poista
  7. Mäkin teen pääsääntöisesti omat ja tyttären mekot paitakaavasta muokkamaalla, se kaavojen piirtäminen on olevinaan aina niin työlästä, että ei jaksa :D Tuun täältä kyllä lunttaan vähän inspistä, kun seuraavaa kangasta alan leikkaan, kiitos tosi paljon tästä postauksesta! :)

    VastaaPoista
  8. Niin ihania mekkoja! Ja tosi hyvä selkeä postaus, kiitos vinkeistä. Vaikka nämä konstit periaatteessa tiesin entuudestaan, niin tämäntyyppiset muistutukset toimivat inspiraationa ja "liikkeellepanijana". Heti tuli ompeluhinku! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti se on itsellänikin niin, että vaikka jotain tietää, tarvitsee sitä lisäpotkua välillä. Toivottavasti tämä toimii vaikka sellaisena :) Ihana, jos inspiroi, kiitos Saara ♥

      Poista
  9. Nyt vaan kaipaisi tyttöä, jolle tehdä mekkoja 😝 Tosi ihania ja tahtoisin kovasti ommella tuollaisia! Poikien kaavojen kanssa kikkailumahikset ovat vähän pienemmät... 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä ihan samaa mieltä, en keksi pojalle yhtä paljon variaatioita. Lähinnä leikkaukset ja taskut on se juttuni pojan paidoissa :) Kokeile ommella itsellesi tai lahjaksi, jos mekkokärpänen puraisee ;) Kiitos Emännys!

      Poista
  10. Se kaavojen piirtäminen on kyllä niiiin tylsää.. Ja kun säilytys ei tahdo oikein onnistua. Yritän pitää piirretyt kaavat lehden välissä (joihinkin lehtiin olen päällystysvaiheessa tehnyt kaavoille oman "taskun" takasivulle), mutta kun kaavoja alkaa olla paljon yhden lehden välissä, ne putoilevat ja hukkuvat.. Silloin ärsyttää todella, kun tietää tehneensä joskus ennenkin jossain tietyssä koossa jotain, ja just sitä oikeaa kaavaa ei vaan löydy mistään... Paitakaava on tosi hyvä mekon pohjaksi! Kiva tää sun postaus, näkee melkein yhdellä silmäyksellä monta erilaista helmavaihtoehtoa. Aina joskus sitä miettii, että minkäslainen helmasta tälleen tehdessä lopulta tuleekaan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kaavoille kansio muovitaskuineen, jossa kaavat säilyvät hyvin, mutta vievät kyllä tilaa. Vältän uusien piirtämistä miten vain voin ;) Mukava, että postauksesta on iloa, kiitos Raisa ♥

      Poista
  11. Kiitos inspiroivasta postauksesta ja selkeistä ohjeista! Pitää varmaan tehdä itselle, kun ei lähipiirissään ole pikkutyttöjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan itsellesi sitten :) Kiitos siulle Annika ♥

      Poista
  12. Kiitos ,ihania malleja <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!