Klompelompe - neuleita koko perheelle - kirja ja arvonta ♥

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.











Mistähän minä aloittaisin... Kehuisinko kirjan kauneutta ja houkuttelevaa ulkoasua,  ihailisinko harmonisia kuvia vai hehkuttaisinko monipuolisia malleja ja hölmömmällekin neulojalle ymmärrettäviä ohjeita? Meneekö överiksi, jos teen nuo kaikki?

Norjalaisen naiskaksikon ensimmäinen neulekirja, Klompelompe - ihania neuleita lapsille, hurmasi käsityöihmiset vuonna 2015 tuoreella ilmeellään ja moderneiksi muokatuilla klassisilla neulemalleilla. Itsekin olen tuota kirjaa pitänyt hyllyssäni kirjastosta kuukausitolkulla vain lainaa uusimalla, mielessäni useampikin malli mitä tahtoisin kokeilla.

Kun viime keväänä sain vihiä siitä, että Klompelompe saa jatkoa kirjalla, jossa olisi neulemalleja laajemmin aikuisillekin, innostuin todella. Eka osa antoi jo odottaa paljon, eikä kakkososa tuota pettymystä. Odottelin omaa kirjaani jo juhannusta ennen, mutta posti - tuo Suomen epäonnisin pakettien välittäjä -  onnistui hukkaamaan useammankin lähetyksen. Lopulta Klompelompe - Neuleita koko perheelle  kuitenkin kolahti postilaatikkoomme ja pakkasin sen lankojen kera kesälomalle mukaan. Kirjasta löytyy ohjeita niin neulepaitoihin, villahaalareihin ja - housuihin sekä monenlaisiin asusteisiin niin lapsille kuin naisille ja miehillekin. Omalla suosikkilistalla olivat erilaiset pipot ja tuubihuivit sekä vauvaneuleet, joita olisi ihana tehdä lähipiirin uusille vauvoille.

Kokeiltavan arvoisista malleista oli siis runsauden pula. Monta sellaista mitä tekisi mieli neuloa, kun vain olisi aikaa... Päädyin tekemään ensimmäiseksi Annie- pipon ja -kaulurin tytöllemme ja heti perään Peikkopoika-pipon pojalle. Lankana minulla on näissä Karnaluksin tuliaisina merino-akryylisekoite,  akryylista huolimatta on ihanan tuntuinen iholla. Klompelompen parhaus tulee mielestäni hyvin esiin näissä malleissa; kuvio on selkeä ja näyttävä, mutta erittäin helppo ymmärtää ja nopea neuloa! Motivoi kummasti näin vasta-alkajaa. Sen verran pipoissa mokasin, että neuloin ne puoli numeroa liian isoilla puikoilla, koska mökillä mukana oli vain isommat ja neuloa piti tietenkin just silloin. Ihan käyttökelpoisia nämä ovat näinkin.

Ja tiiätkö mitä, posti yllätti lopulta. Ne matkalla kadonneet kaksi kirjaa saapuivat alkuviikosta, joten hyllyssäni on kolme kappaletta Klompelompeja! Yksikin riittää, joten sain ilon arpoa kaksi (2) ylimääräistä kirjaa lukijoideni kesken ♥

Speksit osallistumisen suhteen ovat tutut. Arvon toisen kirjan täällä blogissa ja toisen Instagramissa. Osallistua voit halutessasi molemmissa, jos seuraat blogiani Bloggerissa, Facebookissa, Blog'lovinissa tai Instassa (tai olet ilman somea, mutta luet säännöllisesti kuitenkin). Jätä syysterveisesi kommenttikenttään ja liitä mukaan sähköpostiosoitteesi myös. Arvontaan osallistumisaika on 30.8.- 10.9. 17.

Hyvää arpaonnea ja ihanaa syyskuun alkua ♥

101 kommenttia

  1. Voi❤! Uskon edellisen perusteella, että tässäkin kirjassa on paljo ihastuttavia kuvia inspiraatioon ja malleja työstöön😊
    Ehottomasti arvonnassa mukana!
    -Kati

    VastaaPoista
  2. Vau.. Kuvat Ja valmistuneet neuleet näyttävät ihanilta. Ehdottomasti mukana arvonnassa! es.jokinen@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Syksyn tuoksuista, aurinkoisen lämpöistä syksyä tuon ihanan kirjan parissa. Toivottavasti aikaa löytyy tikutteluun silloin tällöin (samaa toivon itselleni).
    Kirja nro 2 ei kyllä pettänyt odotuksia vaan sisälsi toinen toistaan mielenkiintoisempia ohjeita. Voisin tehdä kaikki!
    Omaksi olis mukava tuo kirja saada eli mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  4. Tämä on hankitalistalla, mutta vielä en ole raaskinut ostaa. Olispa hienoa voittaa! Mukana arvonnassa siis!

    VastaaPoista
  5. Ihanat pipot neuloit! Kirja vaikuttaa ihanalle, mukana arvonnassa siis :)

    VastaaPoista
  6. Oi, ihania malleja näyttäis olevan! Mukava ois päästä noita testaamaan �� Eli arvonnassa mukana! Arvoppa samalla tekoaikaa ��

    pinja.aho(*)hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Ihanan yllätyksen posti teki! Ja olisi yllätys jos saisin sen!
    ohwienordisch@web.de

    VastaaPoista
  8. Neulonnan iloa värikkääseen syksyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja se s.posti alinalle11@gmail.com :D

      Poista
  9. Oi tää ois ihana, nyt kun iskeny syksyn alkajaisiks kauhee neulehimo ja kun luennotkin odottaa niin olis aikaa neuloakin :)

    VastaaPoista
  10. Mä jonottelen tätä kirjaston jonossa, mutta saisinkohan sen näin nopeammin. Hyvää syksyä!
    helin.saara@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Tätä kirjaa olen minäkin ihastellut, olisi ihan huippu saada se itselle! =)
    peheka@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Mukana ehdottomasti! :) annika.jarvelin@me.com

    VastaaPoista
  13. Varasinkin just tän kirjastosta :) jenniorn@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana täälläkin. 😍 Iloista syksyä ja käsityörikasta sellasta ! ❤

    VastaaPoista
  15. Ehdottomasti mukana! tästä olisi ihana neuloa lapsenlapselle ja muillekin suvun pikkuisille,
    myy-67@suomi24.fi

    VastaaPoista
  16. Voi sentään, kauniita olet tehnyt, ja helpot ohjeet olis poikaa... ;) Mukana! -S

    VastaaPoista
  17. Ihania ohjeita, olisi kiva kokeilla.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  18. neuleohjeita ei koskaan kellään ole liikaa
    kirsti@verkkonen.net

    VastaaPoista
  19. Mukana ♥ puikoiltapujonnu(a)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Oon sillä silmällä tätä kirjaa katsellut, tulis kyllä tarpeeseen ni vois neuloa talveksi jotain uutta ja ihanaa!��
    Tykkään tosi paljon siun blogista ja luen sitä säännöllisesti. Paljon ihania ideoita käsitöiden saralla. Kiitos siulle!��
    lotta.aapro@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Lotta, arpaonni suosi sinua! Laitan viestiä :)

      Poista
  21. Kauniita kuvia kirjasta ja niin mielelläni ottaisin tuon kirjan omaankin hyllyyni. mari.n@tintti.net

    VastaaPoista
  22. Ihana kirja! Huippuohjeita :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ihana!! Noita ohjeita kaipaisin... Mukana ehottomasti!!
    hennamake(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  24. Pipoille olisikin tarvetta ja kannen tytön pipo pääsisi ensimmäisenä puikoille.
    Mukana siis :)
    o4kaka02(at)students.oamk.fi

    VastaaPoista
  25. Kyllä mulle kelpaisi! Kirjastosta lainasin ekan osan joka aika sitten. Ja onhan siitä muutama malli tullut tehtyä :) Tämä toinen osa mahtuisi ihan hyvin kirjahyllyymme. Arvonnassa mukana siis! :) maiskulainen@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Näyttääpä kivoilta malleilta! Ekakaan kirja ei ole tuttu, pitää ehkä käydä rohmuamassa kirjastosta.
    Syksyllä on aina aivan upea neulemojo. Ihania viileneviä iltoja, puikkojen kilkettä! :)
    patikka at gmail.com

    VastaaPoista
  27. Syysterveiset :D tässäpä olisi puuhaa pimeisiin syksyiltoihin... Kauniita neuleita olit saanut aikaiseksi, hurmaavia suorastaan! ~Johanna (johannapenttinen83 (a) gmail . com)

    VastaaPoista
  28. Tätä kirjaa on kehuttu paljon. Olen yrittänyt metsästää sitä kirjastosta, mutta aina se on lainassa. Itselleni neuloisin pipon ensimmäiseksi. Tässä kirjassa on niin kauniit kuvatkin. Suloista syyskuuta sinulle! :)

    VastaaPoista
  29. Juuri kesällä sain lainattua kirjastosta ykkösosan, ja tämä kakkonen näyttää vielä paremmalta. Mukana siis. Aurinkoisia syyspäiviä!
    tanja.sieranta (at) windowslive.com

    VastaaPoista
  30. Olisipa ihana saada tämä kirja itselle. Pari kuukautta vielä vauvan syntymään aikaa, joten vielä ehtisi tehdä vaikka mitä ihanuuksia hänelle.
    nupponenkirsi at gmail.com

    VastaaPoista
  31. Olipa ihanan näköinen kirja! Syksyn tullessa neuletyöt alkavat aina houkutella ja tästä keksisin varmasti monta toteutettavaa mallia.

    Mukavaa alkusyksyä teille :)

    VastaaPoista
  32. Kivalta näyttää. (sannamummeli@gmail.com)

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa (annukka.ylikangas@gmail.com)

    VastaaPoista
  34. Sukkainto on minulla jotenkin tauolla,mutta pipoja intouduin neulomaan keväisen syto-myssy-projektin myötä.Oikein uudenlaisia puikkojakin päädyin kokeilemaan:D
    Mukana arvonnassa amto@suomi24.fi

    VastaaPoista
  35. Ihania pipoja!
    En ole koskaan neulonut, mutta olen miettinyt että pitäisi ommella niin voisi automatkoilla ja asuntoautoillessa tehdä käsitöitä, kun tuo ompelukone on turhan hankala ottaa matkaan ;)
    Tässähän se olisi mahdollisuus aloittaa uusi reissuystävällinen harrastus jos arpaonni osuisi kohdalle!
    maimyx@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis pitäisi opetella :D
      Näköjään vaan ompelu mielessä ;-)

      Poista
  36. Mukana. Kotikutoistablogi at gmail .com

    VastaaPoista
  37. Aivan ihanan näkösiä neuleita! Just mun kuulonen juttu, et kaunista mut helppoa.. :) Ehdottomasti mukana siis!

    VastaaPoista
  38. Näyttääpä kivalta! Viime aikoina on tullut vain ommeltua, mutta tuosta voisikin saada uuden neuleinnostuksen :-)

    VastaaPoista
  39. Olipas mielenkiintoisen oloinen kirja! Ja pihlajanmarjat kuvissa teki siitä vielä kiinnostavamman! Siispä toivotan itselleni hyvää arpaonnea 😊

    VastaaPoista
  40. Ihanaa syksyä myös sinulle! tipin82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Ihmettelen tässä just, miksen ole ostanut sitä ekaa Klompelompea, vaikka kirjatosta joskus lainasinkin... Todellakin mukana arvonnassa!
    kirsikanblogit(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Oiii, olisipa ihana saada tämä kirja itselle, mukana arvonnassa :)
    sarkku86@msn.com

    VastaaPoista
  43. Ihanan näköinen ja kuuloinen kirja 😍
    emma.karppinen80@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Tämä olisi niin mahtava inspiraation lähde talven asusteisiin!
    Sivonnii(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Mukana arvonnassa! Olen etsinyt itselleni uuden syyspipon mallia, ehkä tuosta kirjasta löytyisi sellainen :)
    synkletika ät gmail.com

    VastaaPoista
  46. Aurinkoisia syyspäiviä!
    Mukana kivassa arvonnassa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Ihanaa syksyä! Fb-lukijana mukana.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  48. Olisipa ihanaa saada uusia neuleita syksyyn ja talveen ^_^ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Mukana arvonnassa! Tykkäsin kovasti tuosta ekasta kirjasta, tämä olisi varmasti vähintään yhtä kiva.

    lotttav [ @ ] gmail.com

    VastaaPoista
  50. Kivan näköisiä malleja. Hyvää syksyä. Mukana arvonnassa. pirjo.immonen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  51. Arvontaan mukaan. Meillä äitini neuloo lapsenlapsille tuon edeltävän osan ohjeilla ja olisi ihana lahjoittaa äidille seuraavakin osa <3

    VastaaPoista
  52. Olen taas innostunut enempi neulomisesta, joten olisi kiva saada uusia ohjeita.
    Lähinnä sukkia olen tehnyt aiemmin, kovasti houkuttelisi muukin!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  53. Usein jossain kohtaa syksyä/talvea iskee neuleinnostus. Josko jotain uutta helppoa mallia tulisi silloin kokeiltua!
    saara.lahtivirta@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Vähän heräillyt jo neulontainnostus, mutta toistaiseksi vielä ompelukoneet vieneet puikoista voiton :D Lastenkirjasta on mummilla neulotettu ihana huppuviitta, lapaset ja yksi myssy ja vinkkailtu vähän naisten piponkin perään. Ihanaa syksyä! tiia.ronnberg gmail.comissa

    VastaaPoista
  55. Ensimmäisestä Klompelompe-kirjasta olen tykännyt todella paljon ja olisi ihana saada tämä toinen omaan kirjahyllyyni!
    annamari@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Aivan ihania pipoja! Kirja vaikuttaa erittäin hyvältä, siispä osallistun innolla arvontaan :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Suloisia pipoja! Mukana kivassa arvonnassa :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Houkuttelevan näköisiä neuleita kirjassa, joten mukaan arvontaan.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  59. Kivoja pipoja ja tuubi huiveja, mukana arvonnassa.
    katja.ahtimaa@kotinet.com

    VastaaPoista
  60. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  61. Mukaan arvontaan tietysti! todwlla kivannäköisiä pipoja. annele76 (a) gmail piste com

    VastaaPoista
  62. Tän mäkin haluaisin hyllyyni, sais tehdä jotain muutakin välillä kuin villasukkia, joita saa tehdä paitsi syksyksi, talveksi ja kevääksi, niin ainakin tänä vuonna myös kesäksi. lmhellbom@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Kauniilta näyttää ja lämpimältä! Ei vain villan lämpimältä, vaan myös värisävyltään ja tunnelmaltaan. Kiitos, että tällainen sometonkin saa osallistua. Luen ihan vakituisesti blogiasi, lähes päivittäin. Arvonnassa siis mukana. Pirteää syksyn alkua! T. lemuri ät luukku piste com

    VastaaPoista
  64. Kerrassaan kauniita neuleita! Tämä olisi ihana voittaa. Kaunista neulesyksyä! mirva.alm(at)gmail.com

    VastaaPoista
  65. Upeita neuleita :) Olisi mahtava kirja :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Oijoi, neulomisessa olen ihan aloittelija mutta josko sitä senkin vielä oppisi... ihania malleja kirjassa!

    saramariia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  67. Puikot ovat valmis jo !
    frantsi.v@netti.fi

    VastaaPoista
  68. Tämä on pakko saada! Ihania ohjeita :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Saisin varmaan tämän kirjan kanssa kipinän kutomiseenkin kun ompelu vie aina voiton. t: Hanna hannakaisahakanen (at) gmail.com

    VastaaPoista
  70. Mukana ihanassa arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  71. Mukavaa syksyn alkua :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  72. Kiinnostaa kovasti, mukana arvonnassa! Edellinen kirja ei ole tuttu, koska sen ilmestymisen aikaan ei vauvabuumi ollut vielä tuttavapiiriin iskenyt, mutta nyt olisi lahjaideoille niin isompia kuin pienempiä kohteita! katarimaria@iki.fi

    VastaaPoista
  73. Mua kiinnostaa kovasti tämä kirja, instassa on näkynyt aivan ihania klompelompen neuleita! On muuten aivan upeat värit pojalle tekemässäsi Loki-neuleessa! ❤ Ihanaa syksyä!
    maikku_5(at)netti.fi

    VastaaPoista
  74. Ihania pipoja! Ehdottomasti mukana arvonnassa. loytoni(at)gmail.com

    VastaaPoista
  75. Upeita pipoja :)
    Valoisia syyspäiviä sinne suunnalle
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Oi mikä kirja <3 ihanan kirpeitä ja aurinkoisia syyspäiviä koko perheelle!!

    VastaaPoista
  77. Mukana arvonnassa, näyttää tosi kivalta neulekirjalta. Kirjaston jonossa olen jonottamassa, mutta olisipa kiva saada oma.erja.makila@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  78. Arvonnassa mukana. Neulekirja näyttää mukavalta, kivat kuvat ja mallit. Kokeilemisen arvoisia varmasti!
    hunza86@suomi24.fi

    VastaaPoista
  79. Oi, kivalta näyttää kirja. Osallistun arvontaan! Yhteystiedothan on.

    VastaaPoista
  80. Täällä käsitöistä vastikään hullun lailla innostunut lukija! Ehdottomasti mukana arvonnassa ��
    n.niina.pitkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Voi miten söpösiä pipoja olet tein muksuille tehnyt.
    Osallistun mieluusti arvontaan =)
    saija.karhu@luukku.com

    VastaaPoista
  82. Arvonnassa mukana ja lämmintä syksyä odotellen :)

    VastaaPoista
  83. Mukana arvonnassa!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  84. Mukana arvonnassa! :) Iloista syksyä! hekkalaheidi@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Sain vasta käsiini ensimmäisen osan ja ihastuin täysin! Olisipa ihana voittaa tämä kirja! Vaikuttaa lupaavalta! Ihanaa syksyä! <3

    VastaaPoista
  86. Mukana arvonnassa :) Tarpeellinen kirja! Ihanaa syksyä :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Ihania neulehetkiä syksyyn😍

    Henna/Siksakaten

    VastaaPoista
  88. Tää ois kyl niin ihku. Se ekakin oli tai on edelleen. 🙂

    VastaaPoista
  89. Blogisi on yksi inspiroivimmista, palaan aina uudelleen! Leena.p.virkki@gmail.com

    VastaaPoista
  90. Löysin tänne nyt, ryhdyin seuraamaan fb:n puolella. Kylläpä kirja näyttääkin houkuttavalle, ihan syksyn parhautta!
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  91. Nyt haluaisin ihan oikeasti oppia neulomaan. Aivan ihania kuvia <3 (sandberg.charlotta (a) gmail.com)

    VastaaPoista
  92. Mukana arvonnassa <3 yhden tyttären nimikkopipo ja -kauluri löytyy kirjasta :) Annie <3 ne on pakko tehdä <3 kaivolanmaki ( ät) saunalahti.fi

    VastaaPoista
  93. Näyttää ihanalta! Mukana!reetta.kivela(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  94. Onko tämä arvottu? Olisi mielenkiintoista tietää kuka/ ketkä voitti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pahoitteluni, olisi pitänyt tosiaan kommentoida tänne ketjun loppuun. Voittajakommenttiin vastasinkin suoraan, eli arvottu on ja voittaja oli Anonyymi/Lotta 😊 Instagramin kautta on arvottu myöd toinen kirja ja kirja lähtenyt voittajalle postissa :)

      Poista
  95. Kiitos kaikille osallistuneille! ❤️ Voittaja on arvottu viime viikolla ja onni suosi Lottaa :)

    VastaaPoista
  96. Tosi kauniit asusteet<3 Näyttää niin ihanan lämpöisille ja pehmoisille. Ois kyllä kiva joskus kokeilla/oppia neulomaan erilaisia neulepintoja. Sitten joskus kun innostun neulomaan, niin tiedän kyllä minkä kirjan käyn lainaamassa kirjastosta;)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!