Run and Crawl - Jujunan housukaavat testissä



Lasten housut ovat monelle se ensimmäinen ompelus, mistä kokemattomammankin on helppo aloittaa ompelu-uransa. Parhaimmillaan vain kolme saumaa ja resoreiden kiinnitys ja jes, vaate on valmis. Itsekin itse asiassa aloitin vauvanpöksyillä, joiden kanssa tosin onnistuin mokaamaan useammassa kohdassa... Kukapa sitä ei sotkisi haara- ja lahjesaumoja keskenään. Nykyään sujuu onneksi jo vähän paremmin.

Housut ovat mielestäni myös melko tylsiä ommeltavia, vaikka nimenomaan niistä pojan kaapissa oli suurin pula. Hän tuntuu ottaneen  tämän hetkiseksi elämäntehtäväkseen yllättävän pituuden venymisen, jonka johdosta pieniä vaatteita saa nakkoa kirppiskasaan koko ajan. Sen takia olikin mukava päästä testaamaan uusia Jujunan lasten housukaavoja ja saada sitä kautta motivaatio näihin tarveompeluihin. 

Kaavat tulevat myyntiin nyt helmikuun alussa ja kaava-arkilla on seitsemän eri housumallia kokohaitarilla 80-164 cm. Kaavat ovat selkeät ja helppo hahmottaa arkilta. En tiedä onko myyntiin tulossa pdf-kaavojen lisäksi myös postitettava versio, mutta jos on, niin suosisin sitä. Kaava-arkissa on sen verran kova tulostaminen ja kokoaminen, että mielelläni sen säästän sellaisenaan myöhempiä kaavojen piirtämisiä varten. Kuvalliset ompeluohjeet tekevät housujen kasaamisesta helppoa, joten tämä kaava sopii hyvin vasta-alkajillekin :)


Testasin Run- ja  Crawl - housuja.  Run on kapoisempi etu-, taka- ja sivusaumallinen malli, jossa on taskut sekä polven kohdalla kiva leikkaus. Crawl puolestaan on tosi simppeli baggy-malli, josta taskut pois jättämällä saa superhelpot. Taskuineen jälkimmäisten ompeluun meni vartti. Ompelin 108 cm pituiselle hoikalle lapselle koon 110, mutta pituuden lisäsin 116 koon mukaan (ei ehkä olisi tarvinnut). Lahjeresoreista tein taitettavat käyttöiän pidentämiseksi ja vyötäröresorin tein vähän ohjetta korkeampana. Molemmat kaavat pääsevät meillä jatkoon - kivat ommella ja hyvät päällä! Housukankaat ovat Tyyne-Esterin unelman pehmeitä joustocollareita, joita poikakin silitteli onnellisena "onpa nämä kyllä ihanan tuntuiset" ♥.


Huosujen lisäksi ompelin pari pertsaa hilloamistani Vimman trikoista. Kaavana näissä on Ottobren Sealife, joka mielestäni muuten on ok mitoitusta, mutta hihat ovat turhan väljät. Hyviä käyttöpaitoja silti. Etenkin kalapaita ihastutti ipanaa.

Toiveesta tein myös "ison pojan hupparin" Jujunan hupparikaavalla, koossa 110. Anekdoottina kerrottakoon, että minulla on muovikassillinen vetoketjuja, mutta miten ollakaan, ei siellä tietenkään ollut tähän sopivaa. Käykö kellekään muulle niin, että sitä muka fiksuna ostaa tarvikkeita varastoon, mutta tosipaikan tullessa on pakko lähteä kaupoille, kun juuri se sopiva puuttuu? Omalla kohdallani varsin tyypillistä!






Nämä viimeisten kuvien mustat housut on myös Jujunan Run-kaavalla, mutta niiden kanssa kävi pikkiriikkinen moka. Tulostaessa tarkastusruudun piti olla 3x3 cm, ja minulla oli 2,7 x 2,7 cm. Asian tarkastin tietenkin vasta ompelun jälkeen... Poika sai siis vähän slimmimmätkin housut, mutta onneksi hoikkaselle lapselle mahtuvat myös kapoisemmat. Kasvunvaraa ei ole kyllä lainkaan, joten saa nähdä, kenen jalkaan nämä seuraavaksi mahtuisivat.

Heipat ja onnekasta loppuviikkoa ♥

22 kommenttia

  1. Tosi näppärän näköiset housut, pienillä kikoilla saa kivasti ilmettä! Mistä numerosta tuo paitakaava oli? Oma herra on juuri saman kokoinen niin voisin kokeilla kaavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina :)! Pahoittelut viiveestä vastauksessa. Sealife-kaavan muistelisin olevan 6/16 Ottobressa, mutta en kyllä varmaksi muista... On tosiaan aika reilu malli. Housuista tykkäsin juuri siksi, että on tosi kivasti muokkailtavissa eikä ole vaikeaa :)

      Poista
  2. Onpas kivan näköisiä ja värisiä vaatteita! Tykkäsin varmasti omallakin pojalla tuon mallisista housuista.

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää housut! Ja niin hienot värit! :) Minä en myöskään tykkää pdf -kaavasta kun voi mennä helpommin rikki uusinta käytössä. Ja voi sitä kokoamista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, suosin kyllä jatkossakin kaava-arkkeja mielummin kuin pdf-juttuja... Mutta tämän kyllä säästän, kivoja malleja :) Kiitos Heidi ♥

      Poista
  4. Onpas kivan näköisiä! Tuo Run -kaava pitää kyllä hommata jos se tulee tilattavaksi eikä pelkästään pdf-muotoisena! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi kyllä tulevan, joten eikun vaan tilaamaan :) Kivoja ompeluhetkiä ja kiitos Marika ♥

      Poista
  5. Hurjan hienot ison pojan vaatteet, tykkään tuosta hupparin ja housujen väriyhdistelmästä kovasti! Minullakin on vetskareita jemmassa vaikka kuinka, mutta mikä siinä onkin ettei ikinä kuitenkaan juuri oikeanmittaista ja - väristä?? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ikuisuusongelma! Kuinka sitä osaisikin ostaa juuri passeleita vetskoja varastoon, kun jotenkin oikeanlaisen hommaaminenkin on niin työlästä... Kiitos Manda, minustakin värit oli kivat :)!

      Poista
  6. Onko housunpolvien kohdalla kangas kaksinkertaista? Meidän suvun tenavilla kuluu aina polvet puhki.Oikeakätisillä vasen ja vasenkätisillä oikea polvi.Huppari näyttää paremmin istuvalta kuin ottobressa samantyylinen.
    Minullakin on Karnaluksista ostettuja "edullisia" vetoketjuja jotka ei käy mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä tuo polvien kuluminen! Meillä ei ole puhki kuluneet ikinä, joten näihinkin laitoin vain yksinkertaiset paikat. Onnistuisi kyllä tuplanakin tai sitten voisi vaikka tikkailla niitä :) Kiitos sinulle kommentistasi!

      Poista
  7. Kivoja vaatteita, pirteitä värejä ja hyvät mallit. Jujunan kaavat ovat kyllä hyvät.

    VastaaPoista
  8. Onpa kiva yhdistelmä tuo keltaiset housut - turkoosi huppari. :)

    VastaaPoista
  9. Voi että, teidän poika tosiaan näyttää kasvaneen ihan hurjan paljon! Tosi kivoja vaatteita kaikki, oikeita isomman pojan :). Tosi mahtava juttu, että Jujunan kaavoissa on nuo koot vähän isommillekin. Ottobretä en ole pitkään aikaan ostanut, kun niissä ei ole kovin hyvin kokoja meidän pojalle. Minä luovuin suuresta osasta vetoketjujani juuri tuon takia, ettei niissä kuitenkaan ole sitten sopivan väristä/kokoista/näköistä :D. Tosin mulla oli aika paljon vaaleanpunaisia vetskareita, en tiedä mihin ihmeeseen niitä aioin käyttää tässä meidän taloudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se onkin, ihan iso poika! On kyllä tosi laaja kokoskaala housuissa, senkin puoleen kiva kaava. Pitäisi itsekin laittaa noita turhia romppeita myyntiin, mutta jos sitten just tarve iskeekin... Hih, ompelet itsellesi jonkin ihanan jutun vaaleanpunaisista vetskareista :D Kiitos Hanna ♥

      Poista
  10. Just katoin et onpa kiva slimmi malli tuo alin :) tosi kivoja housuja, mulle kans on housut ihan inhokit aina. Varmaan jos kiva kaava löytyisi, niin jaksaisi niitäkin ommella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään noista slimmeistä, ei paha ollenkaan :D Kokeiles tätä kaavaa, jos innostut, ainakin variaatioita riittää! Kiitos Johanna ♥

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!