Luukku 7: Tähtiä tyhjistä paperirullista



Nyt ei voi kyllä kukaan väittää, että vessapaperirulla- askartelut ovat päiväkotihommia! Hullaannuin ihan täysillä, kun facebookin jouluryhmissä (jep, kuulun useampaan...) vilahti kuvissa paperirullista koottuja pieniä tähtiä. Pinterestiä selaamalla inspiraatio kasvoi ja kavereilta huhuilemalla sain nopsaan pussillisen vessapaperirullia ovelle toimitettuna (Kiitos Titille ♥). 

Mies pyöritteli tovin silmiään, kun aloin saksia rullia pienemmäksi ja kikkailla kuumaliiman kanssa. Ilme muuttui kuitenkin melkein ihailevaksi, kun ensimmäinen tähtönen oli valmiina - ja itse asiassa yllätyin itsekin iloisesti. Muutama lisää valmistui samoilla silmillä. Hehkutin tätä samaa jo hamahelmien kohdalla, mutta jälleen on pakko todeta, kuinka suorastaan koukuttavaa palasten kokoaminen oli. Askartelumeditaatiota! Ensimmäisen kasaamiseen tiirailin mallia netistä, mutta loput valmistuivat flown vallassa omiin suuntiinsa. Pienet epäsymmetriat eivät haittaa, eiväthän ne tähdetkään varmaan täydellisiä joka suunnasta ole.




Kokoamisen jälkeen maalasin tähdet spraymaalilla valkoisiksi ja lisäsin ronskisti pensselillä sutimalla kimalleliimaa, mikä ei kyllä millään suostunut näkymään kuvissa. Jatkossa pitänee ostaa vessapaperit sen mukaan, että niissä olisi valmiiksi valkoinen rulla... 






Lopuksi vielä lyhyesti vinkkivitoset omien tähtösten askarteluun. Tarvitset siis rullia, sakset ja kuumaliimaa (toimii parhaiten, sillä jämähtää kerrasta kohdalleen. Muista kuitenkin varovaisuus näppien kanssa!), maali ja hileet ovat vapaaehtoisia. Tarkempi puuhaaja mittaa ja merkitsee rullasta sentin siivut, rohkeampi leikkaa ne vapaalta kädeltä. Renkuloita käytetään kokonaisina, puoliksi taitettuina tai pienemmiksi paloiksi  leikattuina; päällekkäin, rinnakkain ja sisäkkäin. Kokeile ihmeessä sinäkin!



En malta olla hehkuttamatta, että näistä tuli mielestäni tosi kivoja! Sopivat ihanasti lasten huoneen ikkunaan roikkumaan ja kimalteetkin välkkyvät luonnossa nätisti. Löytyykö teidän joulukoristusten joukosta rullatähtiä vai ovatko ne sinulle uusi tuttavuus?

Jouluun 17 yötä ♥

25 kommenttia

  1. Ohhoh, nyt kyllä leuka putosi lattiaan, voiko oikeasti vessapaperirullita saada näin hienoja!?! Vau!

    VastaaPoista
  2. Miullakin on näitä tekeillä! =D Laitan näytille, kun valmistuu ;)

    VastaaPoista
  3. Vau! Oon joskus pinterestissä muistaakseni tämmösiin törmännytkin ja aikonut tehdä, mutten ikinä oo saanut aikaan! Nyt oon säästellyt rullia juurikin niihin päiväkotitasoisiin askarteluihin taaperon kanssa, mutta josko sitä vähän näpertelis itsekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsi voi tehdä omiaan, niin sinä voit tehdä näitä :) Varo vaan, jäät koukkuun! Kiitos Inka ♥

      Poista
  4. Enpä ollut ikinä törmännyt näihin. Vau! Tosi hienoja tähtiä olet saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
  5. No vau! Mahtavaa kierrätysta! En oo ennen törmänny tällaisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin, ei kannata heittää hylsyjä roskiin :) Kiitos Noranda!

      Poista
  6. On pitänyt tehdä, mutta ei ole inspiraatiota. Ehkä nyt pojan ikkunaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuisiko pojan kanssa yhdessä tekeminen :)? Kiva kuulla, josko inspis heräisi nyt ♥

      Poista
  7. Upeita! Sie olet kyllä nyt vienyt vessapaperitähtiaskartelun aivan uudelle levelille!

    VastaaPoista
  8. Nämä on kyllä niin upeita! Ihan pakko koittaa itsekin 😊

    VastaaPoista
  9. Siis wau, miten hienoja! Voisin oppilaiden kanssa kokeilla, minkälaisia saatais tehtyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä toimisi varmasti koulussa hyvin! Parhaita ovat tällaiset askartelut, jotka ovat näyttäviä, mutta oikeasti helppoja tehdä ja kaikki onnistuvat :) Kiitos Pikku Akka!

      Poista
  10. Mahtavaa, nyt ei muuta kun ripulia toivomaan että ehtii jouluksi:D No ei vaiskaan, ei tauteja, mutta hienoja ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Toivotaan, ettei nyt ihan ripulin uhalla tarvitse rullia kerätä :D

      Poista
  11. Oon joskus tämmöisiin törmännyt, mutta nyt vasta oikeastaan hoksasin kuinka kauniita ne on <3 Oikeastaan ihan huippuhienoja ja uskon, että puuhaan saattaa jäädä koukkuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti jää, onneksi loppui sijoituskohteet kesken, niin oli hyvä syy lopettaa :) Kiitos Eerika ♥

      Poista
  12. Olen näitä nähnyt, mutta sinulla kyllä hienoimmat! Terkuin Suska KoivulaDesignista.

    VastaaPoista
  13. Tämä oli ihan uusi tuttavuus, kaikkee sitä tyhjästä vessapaperirullasta voi keksiäkin:) Upeita koristeita!

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!