sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Luukku 11: Hernepussit


Leikkisää kolmatta adventtia!

Jos haluat antaa lapselle - omalle tai kaverin - hyödyllisen ja kehittävän, mutta samalla hauskan itse tehdyn lahjan, ompele hernepusseja! 

Hernepussien avulla lapsen on helppo harjoitella erilaisia motorisia taitoja: esimerkiksi tasapainoilua pussi eri kehonosien päällä tai hyppäämällä pussilta toiselle; käsittelytaitoja heittämällä, kopittelemalla tai kuljettamalla mailalla niitä maaliin, sekä liikkumistaitoja vaikkapa viestileikin muodossa. Pienelle lapselle hernepussit ovat palloa helpompi käsitellä, sillä ote ei lipsu eikä pussi karkaa käden ulottumattomiin. Hernepussit toimivat pikkuisten kanssa hauskana välineenä vuorovaikutusleikeissä ja isommat keksivät niille itse monia käyttökohteita roolileikeissä. Hernepusseja käyttäen voi keksiä erilaisia pelejä, joiden kautta voidaan esimerkiksi harjoitella laskemista, luokittelua sekä opetella eri käsitteitä. Aika monta käyttötarkoitusta yhdellä välineellä, eikö vaan? Ugh, toimintaterapeutti on puhunut ;)



Varioimalla hernepussien ulkonäköä vaihtoehdot kasvavat vielä lisää. Ne voisi tehdä eri värisinä, eri muotoisina tai kokoisina, ja niiden sivuun voisi aplikoida kirjaimia tai numeroita. Omien hernareiden kohdalla on kyllä pakko myöntää, että valitsin kankaan ihan vain ulkonäköperustein... Peruspussista poiketen tein ne kuitenkin tetran muotoisina käyttäen apuna tätä Hääräämön ohjetta. Kymmenen tetraa mahtui sopivasti kotoa löytyneeseen rottinkikoriin, joten pussukkaa en alkanut niille ommella.

Voi olla, että tonttu käy piilottamassa hernarikorin joku yö ja jättää sijainnista vihjelapun joulukalenteriin lapsia odottamaan, niin päästään pian leikkimään :)




Jouluaattoon on enää 13 yötä ♥

8 kommenttia:

  1. Kävin täällä jo monta kertaa kurkkimassa koska uusi luukku aukeaa :) Kivan värikkäitä hernepusseja! Mielenkiintoista mitä kaikkea hyötyä lapsen kehitykselle on näinkin yksinkertaisesta lelusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli jäänyt ajastus puolitiehen :D Kiitos Unelmallinen! Hernepussit on ihan loistojuttu :)

      Poista
  2. Aamulla kurkin monasti luukkua ja nyt tärppäsi. Hyvää kannatti odottaa. Miten pirteät pussit! Töissä on hernepussit pakko säilyttää kannellisessa tiiviissä muovilaatikossa. Pienet hiirulaiset löytää tiensä niiden perässä kuin ihmeen kaupalla jumppavarastoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut odottelun aiheuttamisesta, pikkujoulujen jälkimainingeissa oli jäänyt ajastus tarkistamatta ;) Kiitos Anonyymi! Hui, toivottavasti hiiret eivät meille löydä, ei tullut tuo mieleenkään! Olisi kyllä melkoinen yllätys :D

      Poista
  3. Hernepussit on kyllä niin monikäyttöisiä! :) Kiva kuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka! Räsymatto on yksi ehdottomia suosikkikuosejani :) Jos lelut kuitenkin ovat aina levällään lattialla, niin onpahan yksi juttu edes mukavan näköinen :D

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!