Kiire valmiissa maailmassa


Ollessani vielä töissä ennen lasten syntymää, oli vuoden paras hetki se, kun ennen kesälomaa sain kaikki keskeneräiset työni tehtyä. Siis kaikki. Saatoin istua töissä pitempään ja naputtaa vaikka kotona viimeiset lausunnot loppuun, kunhan vain sain kaiken pakettiin ja sen tunteen, että nyt olen valmis. Ihanan konkreettinen hetki, jonka jälkeen pystyin hengähtämään ja rentoutumaan oikeasti.

Muussa elämässä harvemmin mahdollistuu edellä kuvatun kaltainen nollaus ja puhtaalta pöydältä aloittaminen. Olen aina ollut tosi huono sietämään keskeneräisyyttä, epätietoisuudesta puhumattakaan. Sen sijaan että osaisin elää tätä päivää täysin sydämin ja tarttua hetkeen, elän ihan liikaa "sitten kun" maailmassani ja tulevaisuus mielessäni. Sitten kun olen saanut valokuvat järjestykseen, sitten kun olen myynyt kaikki kirppikselle menevät tavarat, sitten kun olen töissä, sitten kun opinnäytetyö on tehty, sitten kun saamme isomman kodin, sitten kun koko talo on siivottu kunnolla, sitten kun olen ommellut kaikki kankaani ja ideani loppuun, sitten kun sitä ja sitten kun tätä... Lausetta voi jatkaa monella tavalla, mutta usein "sitku" liittyy rauhoittumiseen ja olemiseen. Sitkeä tavoitteeni on saada kaikki valmiiksi, jotta voin rauhassa keskittyä muuhun elämään. 

Ja arvatkaapa lopetanko silloin, kun yksi "sitku" on hoidettu? En tietenkään, vaan keksin uuden etapin. Sillä ainahan löytyy uusia tehtäviä ja hommia ja asioita, jotka ovat kesken ja jotka nakertavat takaraivossa. Vaikka ne itse asiassa ovat juuri sitä muuta elämää, ei mikään irrallinen osa. Olen vasta vähitellen alkanut tiedostaa sen, etten kertakaikkiaan voi saada maailmaa valmiiksi ja elää vasta sitten. Elämä ja etenkään lapset eivät odota sivussa vuoroaan sillä aikaa, kun hoidan mielessä pyöriviä askareita pois alta ja keskityn tulevaisuuden petaamiseen... Ja vaikka tiedän, että vanhainkodissa tuskin murehdin sitä, etten hinkannut syöttötuolia tarpeeksi puhtaaksi, tehnyt koulutehtäviä vielä aiemmin ennen deadlinea tai ommellut enempää, en silti läheskään aina osaa tarttua arvokkaisiin hetkiin. Kiireeni tehdä jotain muka tärkeää saa vasta jälkikäteen havahtumaan siihen, että jokin oikeasti tärkeä saattoi mennä ohi.

Toisaalta kuitenkin hyväksyn sen, että olen ihminen, jolla on aina joku projekti kesken ja seuraava jo tuloillaan. Paikoillaan en oikein osaa olla ja tekemättä mitään en viihdy. Olen tehokas, innostunut ja ahkera - eikä ne pelkästään huonoja piirteitä minussa ole. Kun touhuamisestani jättäisi stressaamisen pois, osaisi oikeasti priorisoida ja jättää kiireettömät asiat surutta odottamaan, olisi kaikki oikeastaan aika mallillaan. Tekeminen pitää minut käynnissä, toiminta itsessään on terapeuttista ja nautin suuresti valmiista työstä, oli se mikä tahansa. 

Mietinnän ja harjoittelun alla olisi siis löytää tasapaino toimintaan ja olemiseen, keskeneräisyyden sietämiseen ja valmiiksi saamisen haluun, suunnitelmallisuuteen ja sekä pieneen hölläämiseen ja joustoon. Ja läsnäolo, sehän se kaikista isoin avain on. Olla läsnä ihmisille, omalle perheelle  tässä hetkessä sen sijaan, että on läsnä tiskiharjalle tai ompelukoneelle. Läsnäolon taitoa minä  siis harjoittelen - en vain läheisteni, vaan ennen kaikkea itseni takia. Että en missaisi mitään.


Mökkilomamme lähestyessä minuun iski ompelun suhteen vähän sama fiilis kuin tuo alussa mainittu töiden loppuunsaattaminen. Ompelin vimmatusti, kunnes pieni järjen ääni muistutti, ettei syystakkien, kerhoreppujen, huppareiden ja kaikkien muiden mielen päällä olevien ompeluiden tekeminen tässä hetkessä ole mitenkään realistista eikä todellakaan tarpeellista. Ehdin myöhemminkin, ja jos en ehdi, niin kaupasta saa, ei hätää! Koska kuitenkin aika lailla ompelutti, ehkäisin vieroitusoireita ompelemalla ennen lähtöä muutamat kesävaatteet lapsille ja itselle. Viimeiset tikkaukset tikutin siinä vaiheessa, kun mies jo pakkasi autoa. 





Pojalle tein t-paitoja Short sleeve-kaavalla (ei muistikuvaa lehden numerosta) Verson puodin "autokankaista". Lapseni nimittäin ihastui tuohon Peace-kuosiin, koska siinähän on selvästi Mersun merkkejä - autopaita siis! Lisäksi Käpysen confetti sopi poitsulle hienosti. Pääntien huolitteluissa olen tykästynyt tavallisen kanttaamisen sijaan tuohon tapaan, missä resori taitetaan kankaan reunan taakse. Näyttää mielestäni jotenkin siistimmältä ja hillitymmältä,  etenkin jos muistaa tikatessa vaihtaa alalangan resorin väriseksi. Minä en muistanut.

Tinttaralle halusin ehdottomasti kokeilla uusimmasta Ottobresta löytyvää Zebra-haalarin kaavaa, kokona 80. Aivan ihana malli ja kantinkääntäjän avustuksella nopsa tehdäkin. Lahkeiden pituutta kyllä lisäsin ja lisään seuraavan kerran vielä lisää. Ruusuhuivi-kangas Versolta sekin.




Nyt sitten mökkeilemme rauhassa, nautimme mahdollisuuksien mukaan ihanista kesäpäivistä ja lähiseutumatkailusta ja  minä yritän tulla toimeen ilman ompelukonetta. Lasten nukkuessa on onneksi aikaa bloggailla näitä jo syntyneitä tuotoksia :) Päivällä yritän olla läsnä ♥

Kerrohan, onko sinun helppo elää hetkessä vai sorrutko sinä "sitkutteluun"? Niin vertaistuki kuin hyvät neuvot ovat arvokkaita :)

12 kommenttia

  1. Valitettavasti kuulun niihin sitkuttelijoihin. Nyt kun työt alkaa kohta ja lasten pitäis aloittaa päivähoito, niin pitää ehtiä ommella vaikka mitä, siivota tietysti koko talo, kaikki .... Aina löytyy lisää hommaa. Pitäis vaan osata istua alas kaiken keskellä ja vaikka pelata pari Afrikan tähteä.. 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta Koivuhiiri ♥ Juuri noinhan se on! Joku fiksu on sanonutkin, että kummasta lapset muistavat äidin, siististä kodista vai siitä, että äiti oli heidän kanssaan :P Sama tilanne meilläkin syksyllä odottaa, ei auta kuin toivoa, että aikaa jää myös omille hommille. Ja antaa tarvittaessa kotitöiden odottaa :)

      Poista
  2. Sitkuttelija täälläkin! Miten se onkin niin vaikeaa elää tässä hetkessä.. Mustikkametsään minä selviän, koska sitä ei voi lykätä loputtomiin tai jää ilman. Hiekkalaatikon reunalle en tahdo ehtiä, kun ensin on laitettava tiskit ja viikattava pyykit ja uusi koneellinenkin pitäisi saada pyörimään kun on niin hyvä pyykinkuivausilmakin. Ruokakin pitäisi laittaa alulle niin sitten ehtisi ihan rauhassa lasten touhuja seurata.. Hoh-hoijaa.. Tunnistan itseni kyllä tekstistäsi! :)

    Ihania vaatteita olet taas ommellut. Mulla on mennyt tuo neidin haalarin kaava ihan ohi, näyttää kyllä kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten just noin, että nuo heti tehtävät, kuten marjojen keruun saa tehtyä ihan reippaasti ilman, että sitä tarvitsee vatuloida mitenkään. Ehkä se onkin just, kun se tulee kuitenkin suht yllättäen eikä sitä voi viirata pitkään, niin sen vaan tekee. Toisin kuin ne valokuvat tai kirppiskamat mitkä vaan kuluttaa hermoja :P Kiitos, kun jaat tuskani Raisa ;) ♥

      Poista
  3. Todellakin tunnistan tuon ajattelun, koska arkipäivää täälläkin. Ja sitten naputan siitä kumminkin lapsille, jotka eivät malta keskittyä vaan tekevät vielä vähän sitä ja tota. Ihmisiin sisäänrkennettu juttu vai tän ajan riesa? Läsnäolon taitoa joudun harjoittelemaan varmasti vielä jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juurikin niin, lapsilta kyllä pitäisi onnistua keskittyminen meneillään olevaan ;) Varmaan osaltaan on kyse tämän hetken riesasta, mutta myös paljon ihmistyypistä. Ihailen suuresti yhtä ystävääni, joka osaa olla stressaamatta turhia, nauttia olostaan ja huolehtia kuitenkin tarvittavat ajallaan. Ja voihan läsnäolo... niin tärkeää ja niin vaikeaa!

      Poista
  4. Tuttua, tuttua, taas niin tuttua! Mulla on ollut sellainenkin ressi monesti ennen lomaa, että koti pitää suursiivota, että ei tarvitse sitten koko lomaa siivota. :D Nyt kun töihin palaaminen häämöttää parin viikon päässä, niin pitäis ommella hirrrveästi työvaatteita ja varsinkin vanhimmalla lapselle paitoja. Miksi ne kaikki pitäis ehtiä tehdä lomalla, kun onhan niitä päiviä sittenkin? Minusta tuntuu, että nämä tämmöset ajatukset ovat paljon enemmän naisten ajatuksia kuin miesten. Miksikähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivoaminen on kyllä ikuisuusongelma, etenkin lapsiperheessä tuntuu, ettei siistiä hetkeä olekaan. Juuri kun saa homman loppuun, voi aloittaa uudestaan alusta, kun se on jo sotkettu uudestaan :D Voi olla tosiaan, että naiset enemmän kantaa huolta "pitäisi" ja "sitku"-hommista. Meillä ainakin niin, ei mies huolta kanna siitä, ettei valokuvia ole järjestetty viimeisestä kahdesta vuodesta tai lasten laatikoissa on pieniä vaatteita. Ja ompelutaito osaltaan lisää kyllä tuota touhuamisen tarvetta, kun olisihan se ihana ehtiä ommella kaikki mitä mielen päällä on! Voi meitä ♥

      Poista
  5. Kuulostaa hyvin tutulta! Mä oon pahemman luokan sitku-ihminen ja siitä tavasta on todella vaikea päästä. Tuntuu, että ompelu ja muu käsitöiden tekeminen osaltaan pahentaa sitä, kun helposti ajattelee, että sitten kun tämän oon tehnyt, teen sen ja sen, sitku nää kankaat on käytetty, ostan vasta uusia ja eihän semmosta tilannetta vaan voi tekevällä ihmisellä tulla, että kaikki kankaat ois ommeltu ja kaikki ideat käytetty :D Hetkessä eläminen on kyllä taito sinänsä, itsekin sitä opettelen, huonoin tuloksin... Mä oon kärsinyt ihan hirveitä omantunnon tuskia, kun oon ollut nyt pari kuukautta ns.lomalla ja itellä oli kuvitelma, miten ompelukone surisee ja virkkuukoukut kilisee tauotta ja mulla on syksyn tullen kasa uusia vaatteita, mutta sitten onkin välillä ollut mukava vaan olla tekemätä mitään. Miksi sitä asettaa itselleen tuommoisia tavoitteita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samoin koen noiden ompeluiden ja kankaiden osalta! Vaikka ideat, ompelu vaiheineen ja etenkin kankaat ovat ihania, enkä ilman osaa olla, luovat ne myös pienen paineen ja nimenomaan haaveen lisäajasta, että ehtisi itseään toteuttaa :p Miulla oli lomallekin monta juttua mielessä, mutta on ollut kyllä ihana välillä käpertyä kirjan kanssa sohvannurkkaan! Sitäkin niin tarvitsee ♥ Tsemppiä sinnekin!

      Poista
  6. Tää on nyt sitten se teksti! Symppaan ja komppaan ja allekirjoitan. Toiminnan ihmiselle ei oo vaan niin helppo unohtaa se tulevaisuuteen suuntautunut ajattelutapa, vaikka sit jos asiaan ottaa etäisyyttä niin olisihan se hyvä. Yhdessä opetellaan! 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paulina ♥ Just se teksti, vihdoin sanat asettuivat kohdilleen ja punainen lanka löytyi ajatustulvan seasta :) Yritetään löytää tasapaino harjoittelun ja hyväksynnän välillä.

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!