Hyviä päiviä


Minulla oli eräänä päivänä Huono päivä, ihan isolla kirjaimella. Mitään varsinaista syytä ei ollut, kunhan ärsyttikiukuttiharmitti ja oma olo oli kehnorumatyhmäjalihava (tai ehkä se oli syy tuohon ensiksi mainittuun). Vaikka aurinko paistoi eikä oikeaa hätää ollut, kaikki tuntui ihan shitille.

Kyllä sinä tiedät, onhan niitä päiviä kaikilla joskus. Kolmivuotiaan tottelemattomuus ja yksivuotiaan kitinä saavat hermon kireälle, savun nousemaan korvista ja irrottavat kielenkantoja liiaksi. Kun mies tussaa keittiössä eikä luvattua raparperipiirakkaa olekaan tarjolla, tulee melkein itku. Kun ompelukone sotkee langat, tuntuu se maailmanluokan vastoinkäymiseltä. Iskuja vasten kasvoja tuntuu satelevan joka puolelta. Elämä heittelee sitruunoita, etkä todellakaan osaa tehdä niistä limonadia. Ikävää Huonossa päivässä on erityisesti se, että alkuperäisen kohteen lisäksi siitä kärsii lähipiiri, joka ei valitettavasti säästy tiuskimiselta.

Huonon päivän iltana päätin, että huomisesta tulee pakosti Hyvä päivä. Somessa jaoin tsemppikuvan iloisista ajatuksista kaikille, mutta ennen kaikkea itselleni muistutukseksi. Tiedä häntä oliko päätöksellä merkitystä, toimiko alitajunnan voima vai olivatko tähdet vain sopivassa asennossa, mutta seuraavana aamuna fiilis oli ihan erilainen. Ikkunasta aukesi kaunis kesäinen päivä, lapset heräsivät hyvällä mielellä eikä minua väsyttänyt. Sähköpostiin oli saapunut mukava viesti, radiosta soi "Todella kaunis" ja koirien lenkitys sujui helteisissä tunnelmissa. Pikkuneidin nukahtaessa ja esikoisen viihtyessä Aristokattien parissa, sain jopa tunnin verran omaa aikaa.

Siellä lenkillä ollessani mietin sitä, milloin päivä on Hyvä päivä. Mitkä asiat saavat aikaan sen tunteen, että kunpa ajan voisi pysäyttää juuri tähän? Itselläni niihin hetkiin liittyy yleensä aurinko ja lämpö, hyvänmielen musiikki, liikkuminen, luonto ja joko iloiset lapset, kahdenkeskinen aika miehen kanssa tai oma rauha. Ennen kaikkea tunne vapaudesta ja kiireettömyydestä. Tunne siitä, että haluaisi jäädä siihen hetkeen, kun olo on kevyt ja rento. Jaksava, pystyvä ja pärjäävä. Tunne siitä, ettei tästä puutu mitään, kaikki on aivan loistavasti. Tunne, jota yritän tankata varastoon mahdollisimman paljon noina hetkinä.

Sen sijaan täydellisimpiin hetkiin ei liity  k o s k a a n  netissä roikkuminen, töiden hamstraaminen, turhien herkkujen mässytys, vimmainen siivoaminen, puhelimen selaaminen tai lapsille meuhkaaminen. Mistä siis johtuu, että niin paljon käytän aikaani niihin? Vessamme seinällä on iso taulu, jossa lukee "Do more of what makes you happy". Niin yksinkertaista. Tee hyvä nainen enemmän sitä, mikä tekee onnelliseksi! Sitä, mistä tulee se elossa olemisen fiilis; sitä, mitä haluat elämääsi lisää. Minkä haluat kasvavan sydämessäsi, ja antavan voimaa ja valoa. Sillä tavalla niitä Hyviä päiviä tulee paljon Huonoja enemmän.

Tämän pyrin muistamaan etenkin nyt, kun perheemme yhteinen lomakuukausi alkoi. Muistathan sinäkin? Millainen on sinun Hyvä päiväsi?





Tämän mekon piti näyttää ihan joltain muulta kuin siltä, mikä valmis tuotos on. Leikkasin ihanasta Elvelyckanin täpläkankaasta väljän yläosan suoralla helmalla, aikomuksenani kuroa se rennosti vyöllä kasaan. Ensimmäisessä sovituksessa totesin jälleen, ettei sellainen vain kerta kaikkiaan toimi minulla, vaikka sitkeästi sitä yritän silloin tällöin. Eipä muuta kuin rivakkaa saksimista ja saumurointia, jonka jälkeen huomasin tehneeni timanttimekon! Nimitys tulee helman muodosta, mikä on mielestäni hauska, mutta tekee ahteristani kyllä melkoisen suuren...

Tämän havainnon jälkeen mekko kaipasi vielä taskuja, joten jälleen sakset käteen ja taskujen upotus sivusaumoihin. Helman taitoin kahdesti, eli varaa pidentää on muutama sentti. Pidän tällaisia kuitenkin oikeastaan aina legginssien kanssa (koska lasten kanssa liikkuessa on aina riskinä vilauttaa pikkareita), joten pituus on ihan jees. Vyöksi letitin mustaa trikoosoiroa. Mekosta tuli lopulta niin kiva, että ihan harmittaa se, ettei näistä "muokkaa-saksi-saumuroi"-vaatteista jää kaavaa uutta yritystä varten.


Pelkästään Hyviä päiviä alkaneelle viikolle ♥



25 kommenttia

  1. Hieno muistutus hyvästä päivästä. Välillä tuntuu että huonoja päiviä seuraa vaan lisää vaan huonoja päiviä. Aika paljon on varmasti kiinni omasta asenteesta. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aivan totta, että negatiivisuus synnyttää vaan lisää negatiivisuutta, ellei kierrettä yritä itse katkaista. Aina se asenteen muutos ei kovin helppo ole, mutta tiedostaminen auttaa jo paljon :) Kiitos Koivuhiiri ♥

      Poista
  2. Valtavan kaunis mekko, sopii sinulle oikein hyvin.
    Pitää oppia nauttimaan hyvin pienistä asioista, ne luovat minun hyvät päivät ja jos mikään muu ei auta parantamaan oloa niin matkustan ajassa taaksepäin ja muistelen Tätä olotilaa, ihanan kevyttä, pehmeää...Kun käy lukemassa tämän kymmenen postauksen paketin niin ymmärtää.
    http://villananna.blogspot.fi/search/label/Krakow

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nelli ♥ Kävin lukemassa Krakovan tarinoitasi, ja alkoi ihan poltella päästä sinne itsekin! Ihana tunnelma :)

      Poista
  3. Ihana mekko ja tekstisi niin osui ja upposi! Nyt pois netistä ja vietetään hyvä päivä!

    VastaaPoista
  4. Kaunis mekko todellakin ja varmasti mukava päällä. Ja mikä maisema taustalla...
    Viisaita sanoja kirjoitit. t. Anni

    VastaaPoista
  5. Todella hyvin kirjoitit. Samojen asioiden kanssa kamppaillaan aina välillä täälläkin. Että miten sen huonon päivän voisi kääntää hyväksi. Kauniit seesteiset kuvat ja mekko ja sinä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paulina, ihana kuulla ♥ Kyllä niitä kaikenlaisia päiviä varmasti mahtuu jokaisen arkeen, kun vaan muistaisi, ettei pura lapsiin omaa ketutustaan...

      Poista
  6. Ihana kangas ja ihanan lopputuloksen sait aikaan muokkaamalla! Hyvin tuttu työskentelytapa itsellekin :D Voisin kokeilla tällaista mallia myöskin, saa nähdä kuinka toimisi omassa täysin päinvastaisessa kropassa kuin sinun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos kovasti Inka! Heh, päinvastainen kroppa - kaunis ja hoikka siis :D Tämä malli toimii kyllä varmasti monella, itse tykkäsin tuon "timantin" olevan aika maltillinen muodoltaan.

      Poista
  7. Hieno kirjoitus! Olen itsekin miettinyt niitä hyvän päivän aineksia. Niissä päivissä on sellainen mainio flow. Kaikki sujuu ilman kenenkään rähinää, jankutusta tai narinaa. Kotiäidin, vuorotyöisän ja pian 2 ja 4 vuotta täyttävien lasten kanssa kasatun palapelin palaset loksahtavat kivasti kohdilleen. Jokaisella (krhömm vanhemmilla) on sopiva tarpeellinen määrä omaa aikaa. Minulla yleensä ompelua/blogia ja isännällä urheilua/autotallia. Ja varsinkin kun ne omat ajat solahtavat yksiin ilman uhrautumista tai marttyrointia.. Upea mekko (varsinkin vapaasti saksituksi!!), upea nainen ja upeat maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan juurikin noin! Kyllä sillä omalla ajalla on iso merkitys, pitää päästä hengähtämään välillä, että jaksaa taas olla positiivinen silloinkin, kun kaikki ei heti natsaa :) Ei tämä ihan vapaasti saksittu ole, vaan topin kaava on ollut vähän suuntia näyttämässä tuossa yläosassa sentään :D Kiitos Pingale ♥

      Poista
  8. Tuttuja tunteita ja ajatuksia.. Mulla huonoja päiviä on ehdottomasti silloin eniten, kun sitä omaa aikaa on ollut syystä tai toisesta tavanomaista vähemmän..

    Mekko on tosi nätti. Tuo on juuri harmi, kun summissa saksitusta ei jää kaavoja talteen..

    VastaaPoista
  9. Hyvä kirjoitus ja täyttä asiaa! Mikä siinä onkin, että niitä jonnin joutavia ja tylsiä asioita tulee tehtyä ihan tarpeettoman paljon. Miksei voisi enemmän tehdä asioita, joista nauttii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, miulla ainakin some nielaisee enemmän kuin tahtoisin myöntää. Ihan liikaa kaikkea kiinnostavaa! Nyt siis huomio niihin oikeasti tärkeisiin asioihin :) Kiitos Ida!

      Poista
  10. Ooo <3 Todella magee mekko! Ja tää menee talvellakin mainiosti . Must tuntuu, että mä olen viime aikoina tehnyt liikaa sitä mistä nautin. Kun syö suklaata joka pv ja neuloo lähes 24/7 alkaa se kaikki maistua puulle :D. Kohtuus. sitä opetelllessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin menee neuletakin kanssa ihan superisti :) Aijaa, voiko kivoja juttuja tehdä liikaakin, ei kai sentään :D ?! Ei vaan, kohtuus on täälläkin aika vieras käsite, olisi syytä opetella. Kiitos Kipa ♥

      Poista
  11. Mekko on niin ihana! Mulla ois yks kangas mistä oon saman tyyppistä kesämekkoa suunnitellut itselleni :D Hyvää pohdintaa hyvästä päivästä. Samanlaisia ajatuksia täälläkin ja olen huomannut juurikin sen, että kun on monta asiaa meneillään samaan aikaan, niin alkaa hyvä päivä katoamaan. Pienten lasten kanssa ois muistettava, että päivällä aikaa annetaan lähinnä vain heille. Joka kerta, kun erehdyn tekemään omia puuhiani, esim ompelua tai netin selailua, niin pinna alkaa kiristymään kaikilla. Tämän yritän taas pitää mielessäni. Onhan lapset niin hetken pieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta muuten tuo! Yleensä miullakin hermo alkaa mennä silloin, kun tekee jotain omaa mikä vaatisi ajatusta, ja sitten joku keskeyttää koko ajan. Hyvä muistutus, kiitos 9-10 ♥

      Poista
  12. Sopiipa hyvin yhteen tyyni järven ranta, kirjoittamasi teksti ja rauhallinen mekkokangas.

    VastaaPoista
  13. Kauniit kuvat kauniista sinusta! Mekko on myös ihana :). Niin, mitenkä se onkin niin vaikeaa nauttia... Ihan samaa täälläkin tapahtuu. Sen verran olen oppinut, etten edes yritä ommella, kun ollaan pojan kanssa kahden. Hermot vaan menee jatkuviin keskeytyksiin :D.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!