sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Jujunan kaavalla naisten huppari


Joko on juhannuksesta selvitty? Me kotiuduimme mökiltä eilen jalat täynnä itikan pistoja ja takapenkki täynnä pyykkiä ja väsyneitä, mutta onnellisia lapsia. Kesän eka mökkireissu, voi että sitä oli odotettu! Koko viime viikon poika hihkui, ettei malta odottaa pääsevänsä Ukin ja Mummon mökille ja puhua pulputti suunnitelmia uimisesta, kerrossängyssä nukkumisesta ja sorsien syöttämisestä. Ilo oli, kun kaikki hänen suuret haaveensa toteutuivat - sorsiakin riitti jopa kahden poikueen verran. Ja juhannussää, pitkästä aikaa ei voi kyllä valittaa yhtään ♥

Aatonaattona, ennen mökille lähtöä, asetin ompelun jälleen yöunten edelle ja ompelin itselleni hupparin. Sain testattavakseni Jujunan vastikään myyntiin tulleen kaavan, josta löytyvät versiot naisten huppariin kahdessa pituudessa, muotolaskoksilla ja ilman sekä suoralla ja vinolla vetoketjulla. Kokoja löytyy laaja skaala, aina 32 koosta 56 asti!

Itse päädyin suoraan vetoketjuun ja pidempään malliin. Vinovetskari on tosi kiva, mutta se näyttää avonaisena vähän hölmöltä päällä, joten tämä perusmalli oli nyt näppärämpi. Valitsin muotolaskoksellisen version ja hämmästelin alkuun sen sijoittumista kädentielle, kun yleensä ompelen sen sivusaumaan. Valmistaja kertoi kaavan olevan slimmihköä mallia, joten otin varman päälle ja valitsin koon tarkkaan kokotaulukon mukaan. Epäsuhtaisen kroppani takia päädyin tekemään rinnanympäryksen koossa 44 ja siitä kaventelin alaspäin kokoon 40. 

Olin hieman skeptinen istuvuuden suhteen, sillä mikään kaava ei ole ennen muokkaamatta ollut hyvä. Mutta tämä oli! Ei rypyn ryppyä kainalossa tai kinnausta rinnuksissa, hurraa! Jonkin verran väljäksi huppari jäi alkuun, joten kavensin pari kolme kertaa saumurisauman verran sivusaumoista, jotta miellytti enemmän itseäni (onneksi taskunsuut olivat reilut, joten kavennus ei haitannut). Ehdottomasti jatkoon tämä kaava :) Ainoana muutoksena seuraavaan kertaan suurentaisin huppua reilusti, nyt se on makuuni liian pieni. 


 Hupparin kangas on Tyyne-Esterin joustocollegea ja siihen mätsäävää resoria.


Vanhempieni nuorempi koiruus halusi kuviin mukaan... Juhannukseemme mahtui myös surua, sillä heidän 13-vuotias koira jouduttiin saattelemaan aivan yllättäen sateenkaarisilloille ♥ Onneksi läheltä löytyi päivystävä eläinlääkäri, jotta reppana pääsi tuskistaan. 


Pääntien sauman huolittelin puuvillavinokantilla. Olen aiemmin kikkaillut trikoo- tai resorisoirojen kanssa, mutta jälki ei ole minusta ollut toivotun lainen. Tämä sen sijaan on ja ompelukin sujuu huomattavasti helpommin. Voisin tehdä ehtiessäni tuosta pienen ohjeen, josko joku muukin on siistejä saumoja vailla?

Nyt alkaa minulla ompelun suhteen tehoviikko, sillä ommeltava on koko loppukesän vaatteet kerralla. Miehen loma ja kuukausi mökillä lähestyy, joten ompeluhommat saan unohtaa siksi aikaa ja siitä syystä nyt on kiire! No joo, ehkä tarvetta suurempi on oma ompeluflow.... Pitää huristaa nyt kunnolla varastoon, että jaksaa rauhassa lomailla ;)
Kauniita kesäpäiviä!


tiistai 21. kesäkuuta 2016

Lempitarinoita



Sadut ja tarinat ovat yksi helpoimmista keinoista tehdä elämästä hauskempaa, jännempää ja viihdyttävämpää! Mikäs sen parempaa, kuin heittäytyä romanttisen hömpän maailmaan kauniina kesäpäivänä aurinkotuolissa maaten, uppoutua koskettavaan tositarinaan sohvan nurkassa nenäliinaa rutistaen tai iltasella taskulampun valossa lukea hyytävää dekkaria ja pelätä niin, ettei uskalla vessaankaan mennä. 

Lukeminen ja kirjat ovat kuuluneet elämääni ihan aina. Jo ensimmäiset lapsuudenmuistoni liittyvät minulle luettuihin tarinoihin, runoihin ja loruihin. Ja niihin hetkiin, jolloin minulle luettiin. Muistan edelleen monta Pikku Pegasoksen värssyä, Uppo-Nallen seikkailut, Koiramäen idyllisyyden ja sen kuinka äitini inhosi Pupu Tupunoiden kökköä kieltä, mutta ystävällisesti niitä kuitenkin meille luki. Opittuani itse lukemaan  ahmin Neiti Etsivät, Nummelan ponitallit ja monet muut klassikot aina Viisikoista Tiina-kirjoihin. Teininä kahlasin kirjaston "nuorten aikuisten" osaston useampaan kertaan edestakaisin haaveillen traagisemmasta elämästä ja suurista rakkauksista. Omakin kirjakokoelma alkoi karttua suosikeiden löytyessä. Nykyään harmittaa, etten entiseen tahtiin ehdi lukemaan, vaikka toki joku kirja aina kesken on. Tulevia kesälomasuunnitelmia varten olenkin ensimmäisenä tehnyt suunnitelmaa siitä, mitä kirjoja täytyy kassiin pakata :)

Vaikka olen lukuisia aikuisten kirjoja lukenut juonen pyörteisiin eläytyen, ovat kaikista rakkaimmat kirjat lähes poikkeuksetta löytyneet lasten osastolta. Hyvän lastenkirjan voi ottaa käteensä kerran toisensa jälkeen, se ei vanhene  eikä menetä otettaan. Tarinasta löytyy niin huvittavia kuin koskettavia piirteitä, se laittaa ajattelemaan ja sisältää ehkä opetuksenkin. Nyt aikuisena moniin liittyy myös nostalgia-aspekti, joka antaa yllättävänkin paljon lisäarvoa. On ilahduttavaa lukea omille lapsille samoja satuja, joita itse muistan lapsuudestani! Tällä hetkellä luvussa ovat Miinat ja Manut, Disneyn klassikot ja Mauri Kunnakset, enkä malttaisi odottaa, että repertuaari laajenee muun muassa Heinähattuun ja Vilttitossuun, Astrid Lindgrenin satuihin ja Pottereihin. Toivottavasti innostus kirjoihin periytyisi jo kolmannessa polvessa ♥

Luetko sinä mielelläsi? Kesälukemisia ajatellen vinkkaa ihmeessä oma lasten tai aikuisten kirjasuosikkisi :)

..............

Ainolan Tarina-trikoo on mielestäni aivan ihana! Oikeastaan onni, etten ehtinyt sitä mustavalkoisena ehtinyt saada, sillä tämä harmaapohjainen on ihan täydellinen. Koska ihana kuosi, ei turhaa kikkailua. Vain hihattomasta kuositeltu mekko, joka menee niin leggareilla kuin ilman.  Love it.




Pakko oli kuvaan saada omat suurimmat suosikkini. Jos et vielä tunne, niin tutustu ihmeessä ♥






Nyt kun ystäväni polttareista on selvitty (olen kaasona, ja voitte vaan kuvitella kuinka kriisissä olen  himostressaajana ollut) ja hänelle ompelemani kissanaisen asu tyllihameineen ja turkisliiveineen
valmistui onnellisesti, ehdin taas keskittyä paremmin omiin ompeluihin ja bloggaamiseenkin.  Koneet alkavat laulaa taas, kunhan viikonlopun jälkeinen uupumus hellittää hieman ;) Ei muuta kuin energistä tätä viikkoa!

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Järjestelyn kuningatar ja vauvanvaatteita


Käsi pystyyn ne, jotka ovat jo Konmarinsa lukeneet! Vai pitäisikö sanoa toisinpäin, ne jotka eivät sitä ole vielä tehneet... Kyse on tietenkin pienestä pinkistä pokkarista, jonka kirjoittaja Marie Kondo iski varsinaiseen kultasuoneen opuksellaan ja mullistavalla kodin järjestelyohjeellaan. Minä vastikään sen luin ja olen jo ehtinyt hehkuttaa Konmaria jokaiselle, joka on hetken malttanut kuunnella. Minuun se iski kuin häkä.

Kuten kirjan kirjoittaja, olen minäkin aina ollut varsin innostunut tavaroiden järjestelystä ja pois heittämisestäkin. Kaappien tyhjennys, kodin rymsteeraus ja säilytysjuttujen suunnittelu on ollut mielipuuhaa nuoresta asti, ja se hetkellinen järjestys ja hallinnan tunne on ollut mannaa sisäiselle kaaokselleni. Bravuurini ovat olleet erilaiset laatikot ja korit, joihin olen milloin mitäkin irtaimistoa sijoittanut ja asetellut ympäri asuntoa kuvitellen, että jestas, kun onkin siistiä. Tavaroiden kiertoon laittaminen ei ole ollut koskaan minulle ongelma, ja rompetta on jo vuosia lähtenyt pussitolkulla kirpparille tai lahjoitukseen. Olen kuitenkin esikoisen syntymästä asti kiukutellut pienehköä kotiamme, ahtaita neliöitä, vähäistä säilytystilaa ja etenkin liiallista tavaran määrää. Yksi kirppiskuorma kerrallaan ei ole tilannetta juurikaan helpottanut, vaikka aina hetken olen ollut sitä mieltä, että nyt ei meiltä mitään turhaa löydy. 





Siihen nähden olikin melko hämmentävää, kuinka paljon rojua ja roipetta sain kaapeista ja laatikoista kaivaa, kun pääsin "marittamisen" alkuun! Homma ei vielä ole loppu, mutta jo nyt on helpompi hengittää. Se on ihmeen tyydyttävä tunne, kun vaatehuoneen hyllyllä on tyhjä kolo tai keittiön muovikipot mahtuvat kauniisiin pinoihin rinnakkain. Tuntuu melko nololta valittaa sitä, että jotakin on liikaa - niin tavaraa, ruokaa tai tekemistä, kun maailma on täynnä heitä, joilla tilanne niin ei ole. Kuitenkin koen, että liikakin tukahduttaa ja ahdistaa, joten tasapaino on haussa kaiken suhteen.

Mikä siinä Konmarissa sitten on niin ihmeellistä? Tiivistetysti idea on se, että koti käydään läpi tavararyhmä kerrallaan (vaatteet, kirjat, paperit, sekalaiset, muistotavarat...) ottaen jokainen esine käteen ja kysyen itseltä "Tuottaako tämä minulle iloa?". Jos ei tuota, niin se saa lähteä. Omalla kohdallani mullistavin muutos aiempaan oli ajatuksen kääntäminen luopumisesta säilyttämiseen. Kun ennen olen avannut kaapin ja miettinyt mistä voisin luopua, niin nyt tarkastelin tavaroita sillä mielellä, että haluanko oikeasti säilyttää sen. Muutos oli huima! Olin hommasta niin fiiliksissä, että jos ei töitä omassa ammatissa riitä, niin ammattijärjestelijänä olisin sikahyvä!

On tuossa vähän kritisoitavaakin enkä ihan kirjaimellisesti ole ohjeita noudattanut. Ensinnäkin Marie Kondo ei selvästikään elä ilmastossa, jossa ulkoileva ihminen tarvitsee vaatetta goretexista toppatakkiin ja kumppareista hellemekkoon. Hän ei myöskään ilmeisesti harrasta mitään, mihin liittyy laaja määrä asianmukaista vermettä ja tilpehööriä, sillä ainakin meillä koirakamat ja minun diy-jutut sieppaavat edelleen säilytystilasta ison osan. Ennen kaikkea hän ei taatusti elä lapsiperheessä, jossa keittiön hyllyltä löytyy niin nokkamukit kuin nenäfriida ja lattia tulvii legoja viisi minuuttia siivouksesta. Myös hänen parisuhdettaan epäilen, sillä omalla kanssaihmisellä on kumma halu säilyttää sellaisiakin tavaroita, jotka eivät minulle iloa tuota. Ja ylipäätään tuo ilo. Valitettavasti minun on säilytettävä ja etsittävä oma paikka monille jutuille, mitkä eivät minua varsinaisesti ilahduta, mutta tarvitsen niitä johonkin. Siivoamaankin joudun edelleen, koska edellä mainituista syistä tavarat eivät aina todellakaan paikoilleen löydä.

Jos jätetään saivartelut sikseen, ja yritän kiteyttää tämän eepokseni jotenkin, niin kehotan näin: Jos koet, että kotisi on ahdas, olosi hermostunut ja kaipaat selkeyttä niin kaappiisi kuin mieleesi, niin suosittelen Konmaria lämpimästi. Minulla matka jatkuu vielä, hyvän alun jälkeen ♥








Konmarista hyvin löyhällä aasinsillalla kuvien vaatteisiin. Rakas ystäväni lahjoitti aikaansa useita tunteja lasteni hoitamiseen koulupäivieni aikana, joten vastapalveluksena ompelin hänen lapselleen (eli kummitytölleni) tällaisen setin. Sama ystävä on jo teini-iästä saakka pyytänyt minut kerran vuodessa tyhjentämään hänen vaatekaappinsa, eli järjestelykykyni on huomattu jo nuorena :D 

Bodyt ovat Bert-kaavalla, kissamekko Birdie birdie, legginssit Catepillar, toppi viimeisimmän Ottobren Little mermaid ja heppamekko oma muokkaus Bertistä. Kaikissa kokona 74/80 eli sama kuin omalla neitosellani, sillä vaikka ikäeroa on yli puoli vuotta, niin kokoeroa ei yhtään. Kankaina pääsin hyödyntämään jämäpaloja, kun halusin kissaperheeseen kissakuosisia vaatteita tehdä. Siitä se ajatus sitten lähti, ja tuli näköjään oodi Paapiille, jonka kuoseja suurin osa on. Nyt peukut pystyyn, että saaja äiteineen tykkää!

Suloista sunnuntaita tyypit ♥

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Iloa ♥

Noin kuukausi sitten Villa ja Villa-blogin ahkerat ja sydämelliset naiset käynnistivät Ommellen iloa-projektin ja kutsuivat mukaan meitä bloggareita ja instagramista tuttuja ompelijoita. Mukaan hyppäämistä ei tarvinnut montaa kertaa miettiä ja pian olinkin jo töiden kimpussa.

Sain ommella 7-vuotiaalle nuorelle miehelle, joka tykkää kirkkaista ja iloisista väreistä, ja jonka suosikkeja ovat Kätyrit ja Barbapapat. Pojan toiveena oli saada huppari, jonka taskusta kurkkaa joku hahmo sekä pehmeät farkut. Kurkkaava hahmo ei tällä kertaa toteutunut, mutta muuten yritin toiveita 
mukailla.












Näihin vaatteisiin löytyi kankaat omista jemmoista ja ompelututtujen kautta, mutta mukana projektissa oli myös kuusi kangaskauppaa:  IkasyrKoot.fiKäpynenNappinjaPaaPii Design ja Tyyne-Esteri.  Paitojen kaavana on Formal or fun, huppari on muokattu Beagle boy-kaavasta ja housut Mock Denimistä. Kaikki koossa 122, tosin pienillä fiksauksilla mittojen mukaan.

Voi vitsi, kuinka jännää oli odottaa lähettämisen jälkeen, että onko yllätyspaketti onnistunut! Vihdoin kilahti sähköpostia, jossa kerrottiin vaatteiden olevan mieluisia ja sopivia. Ommellen iloa tuli niin perheelle kuin minulle itselleni ♥ Mahtavaa olla tällaisessa mukana.




keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Robottihuppari ja haikeita ajatuksia



Se iski heti aamusta. Niin suuri haikeus ja ikävä, että piti jo autossa pienet itkut tirauttaa. Esikoinen on kevään ajan käynyt leikkikerhossa, jonka viimeinen kerta oli nyt tänään. Kerho toki jatkuu syksyllä, mutta meidän murunen ei sinne enää pääse, sillä kunnalliset hoitopaikat on syksyä varten haettu ja niiden päätöksiä tässä odotellaan kuin tulisilla hiilillä. 

Haikeuteen oli siis kaksi syytä. Ensinnäkin inhoan kaikkia viimeisiä kertoja ja lopun hetkiä. Asian ei tarvitse olla edes kovin kummoinen, kun jo alkaa sentimentaalisuus nostaa päätään ja alahuuli väpättää. Jos esimerkiksi synnytysosastolta poistuminen ja kätilölle heipan sanominen herätti itkun tyrskeet (ei siis ainoastaan sen takia, että avuton käärö annettiin mukaan ilman käyttöohjeita, vaan siksi, että en enää hoitajaa tapaisi), niin voitte vaan kuvitella minut vaikkapa koulujen päätöspäivinä tai työpaikkaa jättäessä. Kyllä vain, se olen minä, joka ensin yritän kaikin voimin laskea ikkunaruutuja, mutta lopulta ulisen räkä poskella. Kiinnyn helposti ihmisiin ja asioihin, eikä luopuminen ole helppoa. Ei, vaikka kovin järjellistä syytä suruun ei edes olisi.

Toinen, ja tällä kertaa suurempi syy  haikeuteen oli kuitenkin kotiäitiyden loppumisen realisoituminen. Syksyllä joku muu ottaa lapseni hoteisiinsa siksi aikaa, kun minä itse opiskelen sitä, kuinka niitä muiden lapsia hoidetaankaan. Hiukan paradoksaalista. Vaikka lasten kanssa kotoilu ei aina juhlaa ole, on tämä silti ollut niin merkittävä ja ihana ajanjakso, että sen loppuminen kouraisee rintaa kovasti. Paluuta ei ole, sillä valmistuttuani typykin on jo melkein kolmevuotias. Nyt kun jäljellä on vielä pari kuukautta kotona, niin osaisinkohan viimein arvostaa kiireettömiä aamujamme, vapauttamme tehdä mitä haluamme ja sitä, kun poika lakkaamatta kertoo tarinoitaan tai sitä, kun saan hakea pienen päikkäripörröisen tytön syliini? Kuinka lapseni pärjäävät vieraan ihmisen kanssa, löytyykö kavereita, riittääkö meillä yhteinen aika?

Vetistelyni keskellä havahduin tajuamaan, että mitä todennäköisimmin lapset pärjäävät kyllä. Se kenestä enemmän huolehdin, olen minä itse. Mitä minä menetän, mitä minä jään kaipaamaan. Lapset sopeutuvat, nauttivat uusista leikeistä ja varmasti kiintyvät uuteen hoitajaansa. Luultavasti ovat kotona onnellisempia sellaisen äidin kanssa, joka on heitä päivän mittaan kaivannut ja saanut tyydytettyä myös oman ajan tarpeensa. Luultavasti hoidossa ja nimenomaan ryhmässä (toivon mukaan pienessä) oleminen tekee molemmille hyvää, opettaen sitä kuinka toimitaan yhdessä ja kasvetaan fiksuiksi, muut huomioiviksi lapsiksi. Napanuoran katkaiseminen lienee hyödyksi etenkin isommalle, mutta ai että, kuinka se kirpaisee. 

Oivallukseni tältä aamulta oli siis se, että vaikka lapseni ovat täällä minun ansiostani (miehelläkin toki pieni osuus asiaan), eivät he ole täällä vain minua varten. Heidän tehtävänsä ei ole minun arkeni rikastuttaminen, vaan pikemminkin päinvastoin. He ovat täällä oppimassa, kokemassa ja elämässä omaa elämäänsä, jonka päähenkilö ei eräänä päivänä ole enää äiti. Jotta he saavat parhaat mahdolliset eväät pärjäävinä, reippaina ja ystävällisinä ihmisinä, vaatii se välillä irti päästämistä. 

Arvatkaapa kuinka monta nenäliinaa kului tässä kirjoitellessa...

......

Pojan yksi lempisatu on Mauri Kunnaksen Riku, Roope ja Ringo avaruudessa. Siitä on robotteja tutkailtu monta kertaa, ja kun robokangas hamssuissa tuli vastaan, niin piti se saada meille. Ompelin kevyen hupparin Crocodile-kaavalla koossa 104 pienillä muokkauksilla. Poika ihastui, joten mikäs sen parempi.





Oletko sinä haikeilija vai pysyykö silmäkulma kuivana tiukemmissakin paikoissa? Miten teillä on valmistauduttu perhevapaiden päättymiseen, onko siirtymä sujunut hyvin?

Toivottavasti nähdään vielä loppuviikosta, yritän päästä esittelemään vaatteet, mitkä tein Ommellen iloa - projektiin ♥