Juhla-mekko ♥


Tiedättekö, me olemme lähdössä matkalle! (Tai itse asiassa tämän ilmestyessä ollaan jo, sillä napsautin postauksen ajastukselle.) Ihana juttu, tarpeeseen tulee ja kivaa on, vähän jännittääkin. Mutta voi jestas, miten kovasti lähtöhässäkkä voi kaltaiseni superstressaajan verenpainetta kohottaakaan! Miehen kanssa ehdimme reissata ennen lapsia jonkun verran ja toki silloinkin vähän hötkyilin ennen lähtöä, mutta ei se ollut mitään tähän verrattuna, kun eka kertaa matkustetaan lasten kera. 

Sitä kuuluisaa metatyötä olen tehnyt jo kuukausia, pari viikkoa kasaillut kamppeita ja metsästänyt puuttuvia uikkareita ja sandaaleita, vähän aikaa panikoinut mahtuvatko vaipat ja vauvanruuat mukaan ja viime päivät ollut hermostuksissani suorastaan sietämätön. Lapsilta olen joutunut äänen korottamista pyytämään anteeksi aika monta kertaa ja facebookissa manailin miehen harkitsevan pian jo avioeroa  näin hankalasta emännästä... Huh, ihan vähän stressailen tällaista. Kateellisana ihailen niitä rentoja mutseja, jotka nakkaavat vauvan reppuun ja kevyet kantamuksensa olkalaukkuun, ottavat äkkilähdön Balille, ja vapautunein mielin ja fiilistellen lomailevat toista kuukautta. Ei onnistu minulta ei. 

Pakettimatka tuttuun ja turvalliseen rantakohteeseen on valintamme tällä kertaa - juurikin se setti, mitä en muutama vuosi sitten olisi harkinnutkaan! Matkatavaramme voisi sekoittaa muuttokuormaan ja sisällöstä päätellä, etten usko kreikkalaisten myyvän kaupoissaan yhtään mitään lapsille sopivaa. Lentomatkan pelkään olevan katastrofi ipanoiden kanssa ja suurin murheeni on, kuinka saamme kentällä roudattua tavaravuortamme ja lapsiamme ilman kenenkään katoamista.

Hauskinta tässä on tietenkin se, että todennäköisesti vaihtovaatteista puolet jäävät käyttämättä, huolet ovat turhia (toivottavasti), lentomatka sujuu hyvin ja oikeastaan mistä vaan selviää, jos lapset, passi ja visakortti pysyvät tallessa. Eiköhän tämä tästä helpota viimeistään huomenna, kun perille päästään :) Hauskaa lomaa siis meille!

Noshin naisten mallistosta löytyvä Juhla-kuosi oli minusta aika ihana, ja siitä tein mekon sivukietaisumallilla. Tämä valmistui jo hyvä tovi sitten, toisin kuin tyttären matkavaatteet, joita alan kohta kiireellä ommella. Kuvatkin ovat "vanhoja", sillä näissä kevätlämpöjen saapuminen on vielä haaveissa vaan. Kävi muuten klassisesti, kun kevään parhaat säät ovat tietenkin meidän ressuviikolla! Toivottavasti helteitä riittää vielä jatkossakin.





Loppuun vielä ilmoitusasiaa! Ompeluporukassa on alullaan hyväntekeväisyysprojekti nimeltä "Ommellen iloa". Tarkoituksena on ilahduttaa vähävaraisten perheiden lapsia heidän toiveiden mukaisilla vaatteilla. Lisätietoja projektista ja hakumenettelystä löytyy Villa ja Villa-blogista, jonka Jaana ja Minna ovat koko idean takana. Mukana iloa jakamassa on yli 20 ompelijaa sekä kangaskaupat Käpynen, Tyyne-Esteri, Koot.fi, Ikasyr ja Nappinja. Tästä tulee hieno juttu ♥♥

18 kommenttia

  1. Ihanaa ja onnistunutta reissua teille! Toivottavasti uusi mekko pääsee matkalla käyttöön :)

    VastaaPoista
  2. Heh, hauska teksti! Ootpas kyl stressannut sit ihan huolella. ;) Toivottavasti loma rentouttaa ja stressi unohtuu. Kaunis mekko. Tuo malli sopii sulle kyl tosi kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti se on tapanani :/ Eiköhän tämä loma tee tehtävänsä, sen verran kun lasten kanssa relata nyt voi :D Kiitos Sanna!

      Poista
  3. Olinki jo unohtanut tuon metatyö-sanan, sitä tulee kyllä harrastettua jatkuvasti. :) Rentouttavaa lomaa kera uuden mekkosen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metatyö se vaativinta onkin, miusta oikeestaan se stressaavin osio! Kiitos Katja ❤️

      Poista
  4. Kaunis mekko, tää menee varmasti arjessa ja juhlassa :) Kuosi "piilottaa" mielenkiintoisesti kietasumallin, en siis ensi silmäyksellä tajunnut millä kaavalla tää oli tehty, näyttää oikein hienolta! Rentouttavaa lomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelmallinen, tämä on kyllä ihan lemppari malliltaan ❤️

      Poista
  5. Punahius on taas ommellut itselleen upean mekon. Ihailen <3. Iloista tulevaa viikkoa teille ja paaaaaljon huumoria arkeen!

    VastaaPoista
  6. Voi sinua:) Kaikki pääsitte varmasti perille ja matkatavaratkin tallessa:) Nyt vain nauttikaa lomailusta!! Mieheni kanssa myös matkustelimme jonkin verran ennen lapsia, ja vannoin silloin että Kanarialle en halua koskaan. Noh, ensimmäinen koko perheen loma tehtiin sitten viime keväänä Kanarialle:D Ihana loma olikin, mutta ei ehkä täysin rentouttava:) Kauniin mekon olet ommellut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika sama tilanne meillä kuin teilläkin ollut :) Nyt kun loma lähenee loppua jo, voi tosiaan sanoa, että mukavaa on, mutta ei kyllä rentouttavaa ;) Kiitos Villa Pipo ❤️

      Poista
  7. Kaunis mekko! Hauskaa lomaa, toivottavasti kaikki menee hyvin! :)

    VastaaPoista
  8. Tosi kauniin mekon olet ommellut.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistau arvontaan.
    Hyvää torstai iltaa sulle.

    VastaaPoista
  9. Kauniin mekon teitkin, sopii sinulle ihanasti <3! Minä tunnistan sinun stressaamisessa itseni jokunen vuosi sitten. Vaikka me paljon reissattiin pojan ollessa pieni, niin stressasin aika paljon juuri noista tavaroista. Nyt on niin helppoa lähteä matkalle, kun a) poika on niin iso (vähemmän tavaraa ja pärjää sillä ruualla, mitä löytyy kohteesta) b) minä olen rentoutunut ja höllännyt otettani (ei ihan napista painamalla tosin :D) c) monet matkakerrat on osoittaneet, että vähemmälläkin pärjää. Nyt jopa nautin lomamatkoista koko perheellä ja osaan rentoutuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ♥ Mukava kuulla, että reissaaminen on helpottanut. Tuon rentoutumisen opettelu olisi niin tarpeen miullakin, voi että, miten sen oppisinkaan... Mutta joo, kesälomaa jo odotellessa :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!