Cute as a cupcake


Reilu viikko sitten tuskailin matkalle lähtöä tavarapaljouden ja kauhuskenaarioiden keskellä, hermot semisti kireällä. No, nyt on reissu takana, matkalaukut purettuna ja pyykkikone laulamassa. Ilokseni voin kertoa murheitteni olleen aika lailla turhia; lennoista selvittiin pienillä kitinöillä, kaikki pysyivät terveinä ja tallessa, jopa vaihtovaatetta oli oikeastaan ihan sopivasti. Viikon loma oli mukava, joskaan ei ehkä niin rentouttava. 

Ensimmäinen matka Tallinnaa pidemmälle lasten syntymän jälkeen herätti pienen kaihon niitä hetkiä kohtaan, kun rannalla sai rauhassa lötköttää kirjan kanssa, ravintolassa syödä keskittyen vain omaan annokseen ja iltaa istua halutessaan hotellihuoneen ulkopuolella. Taistelun siitä, voiko viikon elää pelkällä jäätelöllä, aikatauluttamisen päiväunien pelastamiseksi ja vilauttelun rannalla aaltojen viemän lapion perässä olisin voinut jättää vähemmälle. Toisaalta meressä kahlaava ja innosta kiljuva pikkupoika sekä nauraen hiekkaa kaivava taapero antoivat lomaan sellaisen säväyksen, mitä mielellään muistelee vuosienkin päästä ♥  Lasten riemu, aurinko, yhteinen aika - parasta!

Hauskaa oli kreikkalaisten vilpitön ihastus lapsia, etenkin vauvoja kohtaan. Pikkuneitimme sai niin hillittömästi huomiota, poskien nipistelyä, suukkoja ja muuta söpöstelyä, että alkoi jo odottaa sitä kaikilta ohikulkijoilta väläyttäen hymyn valmiiksi jonkun lähestyessä. Ja tuntuuhan se äidistäkin mukavalta, kun omia muksuja ihastellaan ja kehutaan "söpöksi kuin pieni muffinssi" :) 




Yhden setin matkaa varten ompelin Verson puodin söpöstä jäätelökankaasta. Tunika on Birdie birdie-kaavalla ja jujua lisäsin hihansuihin sekä niskaan. Samasta kankaasta sain housut Belly dance-kaavalla, jolla myös pilkulliset viskoosipöksyt on tehty. Ja niiden seuraksi jälleen yksi rusettipipo, vuorittomana näin kesää odotellen. 


Viileämpiä iltoja ja automatkoja varten tein jumpsuitin niin ikään Verson puodin velourista. Kaava on ompelukaverilta saatu ja omaan malliin paremmin sopivaksi muokattu. Tosin lahkeita olisi tuolla pitkäkintulle pitänyt jatkaa vieläkin lisää... Kaveriksi kesän söpöin lippis, Noshin ilmaiskaavalla ja vuorittomana.





Vielä edellisenä iltana (yönä) ennen lähtöä ompelin trikoisen hupparin Paapiin Sato-kankaasta. Ja kyllä, edelleen vaaleanpunaista, milloinhan tämä vaiheeni menisi ohi... Kaavana Drummer (Ob 4/13), johon lisäsin hupun. Tämä kaava pääsee jatkoon, ihastuin malliin kovasti. Kaarevan helman lisäksi hihansuussa on kaarevat reunat ja neppari antaa ilmettä.

Iloa alkaneelle viikolle ♥

43 kommenttia

  1. On niin suloiset asut, tulee itsellekin vaaleanpunaisen hinku! :D Lasten kanssa reissaaminen on tosiaan oma lukunsa, ekaa kertaa oltiin mekin viime vuonna lasten kanssa etelässä. 6v joka yöllä herätettiin kahdelta lähtöä varten ei sitten nukkunut matkalla kentälle, ei lentokoneessakaan eikä muuallakaan paitsi sitten pienesti ravintolan pöydässä vasta iltapäivällä.. Kuumuus on kanssa lapsille eri tavalla rankka sietää, mutta sitten ne hetket siellä veden äärellä kun näkee sen ilon tekee siitä kaikesta sen arvoista. <3 Mulla muuten kanssa tuollaiset erilaiset hihat just tekeillä tuolla ompsun puolella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienot hihat teitkin!! Meillä onneksi nuo nukkumiset meni ihan mukavasti, vaikkakin ei kyllä enää yölentoa oteta, jos johonkin joskus vielä päästään... Nyt oli aika rankka ilta ja yö. Kiitos kehuista Paulina ♥ Äkkiä jotain pinkkiä ompelemaan ;)

      Poista
  2. Ihania vaatteita kaikki! Varsinkin tuo jätsitunika on ihan ylisöpö <3

    VastaaPoista
  3. Ihaniaihaniaihania <3 Niin suloisia vaatteita. Harmi kun meiän tytöt on samankokoisia, ostaisin nää muuten meille käytettynä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihana kuulla, kiitos Piia ♥ Mie olin ajatellut antaa kummitytölle meiltä jääviä vaatteita, mutta meidän neiti on niin kääpiö, että puoli vuotta nuorempi kummityttö on jo isompi :D

      Poista
  4. Aivan ihania! Tuon mekon hihat onkin kivat ,täytyypäs pitää mielessä.. Jumppis ja lippis, oi.. <3 Kiva, että reissu meni hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa ♥! Noilla hihoilla saa pienellä vaivalla jujua, resorista tehdessä onnistuisi vielä helpommin, kun voisi vaan venyttää nuo reunat.

      Poista
  5. Teiän lapsilla on kyllä niin ihania vaatteita kaapit pullollaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo joo, onhan noita vaatteita ihan tarpeeksi suhteessa säilytystiloihin ainakin :D Kiitos Yllätysvieras!

      Poista
  6. Aivan ihania vaatteita ja niin herkuista kankaista! Lippapipo täytyy kyllä itsekin ommella. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Lippapipo on meillä ollut pojan luottohattu, toimii vuorilla ja vuorittomana, eri matskuista ympäri vuoden. Ja näköjään somistettuna myös tytölläkin söpö :D

      Poista
  7. Niin söpöjä! Tuo ensimmäinen kuvakin niin ihananimelänvaaleanpunainen! Jäätelö kankaaseen en ihastunut nettikaupassa olleiden kuvien perusteella, mutta tuohan on aivan ihanaa kun näkee sen näin ommeltuna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oikein kehuin itseäni, kun olin tuutteja tilannut, vaikka kankaana ei niin alkuun sytyttänytkään :) Nyt on ihan suosikki!

      Poista
  8. Voi miten ihanat �� Voi kun saisin tuota jätski -kangasta vielä jostain..on niin herkullista!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihanat vaatteet♡ en yhtään ihmettele vaikka vaaleanpunainen on suosiossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni ♥ Saa nähdä toimiiko pinkki enää, kunhan neiti itse osaa päättää :)

      Poista
  10. Ihanat kuteet ♥
    Ompas kivan näköinen koriste ommel(?) tuossa rusettipipossa! Näyttää ihan serpentiiniltä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on hauska tikki! Nopeampi tehdä kuin perusjousto-ompeleet, mutta tosi toimiva silti. Kiitos Heiri ♥

      Poista
  11. Tuo tuutti on taas niitä kankaita, mitä alan himoitsemaan vasta nyt, vaikka en muka koskaan oo siitä tykännyt :D Nää on vaan niin kivoja nää sun ompelemat vaatteet! Housujen kaava näyttää myös kivalta, mulla ei taida tuota lehteä olla, koska nimi ei kuulosta tutulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla käy monesti niin, että ihastun kuosiin vasta vaatteena :) Kiitos ihanista kehuista Laura ♥! Tuo belly dance on kiva kaava, vitsi kun en muista eikä googlekaan kerro, että missä lehdessä.

      Poista
  12. Voi suloisuutta <3 Tyttö on kyllä aivan syötävän suloinen ja vaatteet aivan ihanat, jokainen! Lemppari on silti Birdie noilla yksityiskohdilla. Kiva myös kuulla vähän reissusta! Ollaan aina välillä mietitty missä vaiheessa kannattaa lähteä näiden nyt 3,5 ja 1,5 -vuotiaiden kanssa lähteä naapurimaita kauemmas lomailemaan. Tämä kesä menee vielä ihan kotomassa ja vähän Ruotsin puolella, jospa vuoden kuluttua jo rohkaistuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ♥ Kyllä se matkustus aina kannattaa, jos se mahdollista muuten on :) Pitää alkaa säästämään, josko parin vuoden päästä voisi taas lähteä ;) Kotimaan matkailu kesällä kuulostaa kyllä hyvältä myös! Meillä kun on mökki käytettävissä, niin ihan liian vähän tulee muita paikkoja nähtyäkään.

      Poista
  13. Niin suloisia vaatteita! Me kävimme loppuvuodesta ekaa kertaa lomalla ja onnistui tosi hyvin. Lapset kyllä hieman isompia ja se auttoi että olimme kaveriperheen kanssa yhdessä. Pääsi hieman myös yksin liikenteeseen kun aikuisia neljä, kuutta lasta kohden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä teidänkin reissunne! Pojan kanssa oli jo paljon helpompaa, kun osasi leikkiä ja viihtyi hetken itsekseenkin, mutta typy taas oli vaativampi matkustaja. Onneksi oli päikkärit :) Kiitos Heidi ♥

      Poista
  14. Siis onko kukaan muu sanonut, että IHANIA? Voi söpöys! Kuin karkkeja!
    Ehkä mun pitää kokeilla uudelleen tuota lippapipokaavaa. Kokeilen sitä viime kesänä, ei tullut yhtään "istuva". Sulla tuo näyttää just hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka ♥ Tuo lippis on meillä ollut ihan huippu, poika ei suostu muita pitämäänkään :) Tuohon tytön lippikseen jouduin niskaan laittamaan pienen pätkän kumpparia, koska jäi vähän reiluksi. Menee pitkään :)

      Poista
  15. Siis EN KESTÄ miten suloinen tyttö ja miten söpölöisiä vaatteita!

    VastaaPoista
  16. Nämä sun tytön vaatteet on niin söpöjä! Monesti mietin et hommaisin samanlaista kangasta ja päästäisin sisäisen pinkki hulluni vallalleen. Mut kummasti kotiutan turkooseja ja petrooleja kankaita :D

    Mutta nyt päätin et seuraava kangasostos pitää olla pinkki ;)

    VastaaPoista
  17. Tosi suloisia vaatteita minustakin! Kiva on aina reissata, katkaisee mukavasti arjen rutiineja, vaikka se matkustelu lasten kanssa vähän erilaista onkin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista kovasti! Kyllä tässä jo uusia reissuja haaveissa on, kunhan saa taas säästeltyä tovin :)

      Poista
  18. Ihan super ihania!! Onneksi vaaleanpunaista ja pinkkiä ei voi koskaan olla liikaa ;) Mukavaa, että reissu meni lopulta hyvin.

    VastaaPoista
  19. Ei ihmekään, että teidän lapsia on ihasteltu, ovat he niin suloisia! Suloisia on nämä vaatteetkin <3!

    VastaaPoista
  20. Ihanuus vaatteita:) Aikas hauska ja söpö tuo jätskikuosi, sopis kyllä meidän tyttösellekin:) Just tuollaisille kevyemmille trikootakeille ois käyttöä, kesällä kun välillä tarvitsee jotain pientä lämmikettä. Collegetakit on turhan kuumia kesäkeleillä ja niitä saa ees taas pukea ja riisua. Hienosti selvisitte reissusta, uutta reissua vaan suunnittelemaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo trikoohuppari on ihan huippu kyllä, tekisi mieli tehdä toinenkin :) Kiitos Villa Pipo ♥ Uutta reissua on sitten heinäkuussa, tosin ihan kotimaassa vaan!

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!