Lapsimessut 2016 ja vähän kässämessujakin

Kun tarjoutui mahdollisuus päästä viettämään Kevään kivointa viikonloppua bloggaajapassi* kaulassa, niin pitihän se matkaan lähteä täältä vähän kauempaakin! Lapsimessujen lisäksi minua kiinnosti erityisesti Käsityömessut ja mukaan houkuteltu parempi puolisko innostui koiraharrastajana PetExposta. Lapset jätimme mummin hellään hoivaan ja pääsimme ihan niinkuin parisuhdeaikaakin viettämään miehen kanssa.

Lapsimessuilla en ollut aiemmin käynyt ja iloinen yllätys oli huomata, kuinka selkeä ja suhteellisen avara messualue oli. Tilaa oli kulkea lukuisien lastenrattaiden seassa helposti ja kartan avulla kaikki odottamani näytteilleasettajatkin löytyivät nopsaan. Ompelija oli tietenkin erityisesti kankaiden perässä, mutta myös lastenvaatteet ja -tarvikkeet kiinnostivat. Enemmän olisin odottanut kaikenlaisia näytteitä ja huikeita houkuttelevia messutarjouksia, mutta niiden suhteen ehkä vähän petyin. Tai olisihan sitä kaikenlaista tilpehööriä ollut tarjolla, mutta lähinnä lapsille vaan. Seuraavan kerran pitänee ottaa siis heidätkin mukaan ;)

Lapset otan mukaan seuraavan kerran senkin takia, että tarjolla oli oikeasti kivoja juttuja muksuille. Monenmoista temppurataa, karusellia, onnenpyörää ja tuttujen suosikkihahmojen tapaamista - olisi ollut varmasti kolmevuotiaan mieleen. Toisaalta helpommalla kyllä päästiin kahteelleen, sillä sen verran monet väsyneet itkupotkuraivarit näkyi iltapäivästä, sillä onhan tuollainen hulina lapselle rankkaa.

Metsolan kangaspöytää penkomaan suuntasin heti alkuun bongaten muutaman ihan kivan kuosin, mutten mitään pakkosaadakangasta.  Vaatteitakin ihastelin, mutta ostamatta jäivät. 

Verson puoti kutsui herkkuineen heti alueelle saapuessa. Ostoksilta vältyin kuitenkin, sillä kotiutin juuri pari päivää sitten Versolta ööö... muutaman metrin kankaita eikä tarvetta tällä kertaa enää ollut. Ihanuuksia kaikki ♥

Second Chance on itselleni uusi tuttavuus, jonka ihaniin kuoseihin ihastuin ensisilmäyksellä. Jos myynnissä olisi valmiiden vaatteiden lisäksi ollut kankaita, niin heti olisi kukkaro keventynyt! Nyt tyydyin hipelöimään ja kehumaan kauniita vaatteita putiikin pitäjälle, joka on itse asiassa myös kuosien takana. 

Ompelijoiden kohtauspaikkana toimi itse oikeutetusti Indie fabricsin piste, joka kokosi alleen Paapiin, Käpysen, I k a s y r in ja Neenuskan kankaita ja muita tarvikkeita. Hauska oli tavata livenä virtuaalisesta ompeluryhmästä tuttuja ihmisiä, joiden kanssa juttu luisti heti kuin vanhojen tuttujen kanssa :)

Messualueen keskellä oli ihana puutarha-alue, jossa lapsilla oli mahdollisuus mm. mansikantaimien istuttamiseen.

No sitten niihin ostoksiin! Ainoat kangasostokseni, maltillisesti selvisin.

Pojalle en voinut olla ostamatta Blaa:n collaritakkia, koska hinta oli edullinen ja takki juuri sellainen, mitä olin ajatellut ehtiessäni ommella. Takin kaveriksi ipana sai lippiksen Gugguulta. Se ehdittiin ostaa juuri ennen järkkyjä jonoja, en ihan ymmärrä miten sekaisin äidit tuosta merkistä ovatkaan?! Ihan kivojahan ne on, mutta muuten olen siitä hypestä kyllä pihalla.

Mukaan lähti vähän tarpeettomuksiakin, kun en voinut vastustaa veikeää mollamaijaa pikkuneidille. Tuota Lightboxia olen himoinnut jo nettikaupasta,  ja toista kertaa sen ohi kulkiessani messuilla, oli se saatava mukaan. 

Ipanaisen kojusta sai ostosten (meidän tapauksessa juomapullon) mukana hauskan kortin. Ehdottomasti sanomaltaan kehystämisen arvoinen, pääsi heti lastenhuoneen seinälle ♥



Sellaiset oli minun messuni pähkinänkuoressa. Olitko sinä paikan päällä, ja jos olit, mitä pidit?


*Yhteistyö Messukeskuksen kanssa.

20 kommenttia

  1. Harmittaa niin pirusti olla juuri tämä vkl persaukinen, sen verran kivoilta noi messut näytti näin eri somekanavien kautta! 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh! Kyllähän tuolla pääsee halutessaan kaikista rahoistaan :p Ja on kyllä itse asiassa melko hintavat kekkerit silti (ruoka, parkki, sisäänpääsy), vaikka ostoksista malttaisi pysyä erossa. Ensi vuonna ehkä uusi yritys :) ?

      Poista
  2. Kivoilta näyttää, hauska tuo kortti kyllä!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa kivoilta messuilta. Tuo kortti on kyllä ehdottomasti kehystämisen arvoinen, ihana! :)

    VastaaPoista
  4. Minkä hintainen tuo lightbox oli siellä ? :)

    VastaaPoista
  5. Näyttää ja kuulostaa tosi kivoilta messuilta, tuli hinku päästä ens vuonna itsekin paikalle! :)

    VastaaPoista
  6. Ei oltu tänä vuonna. Vähän harmittaa, että ei päästy. Täytyy tehdä joku lohdutustilaus jossain kohtaa ;) Houkuttelevan näköiset ostokset sinullakin.

    VastaaPoista
  7. Light Box oli minunkin ostoslistallani. Päädyin pienempään versioon. Niin hauska keksintö. Pikku neidillä oli messuilla oikein mukavaa. Satumetsä oli kyllä ehdoton suosikki. Sitä kierrettiin ja monta kertaa. Isälle on esitetty pyyntö, että samanlainen meidän pihalle kiitos. Hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä veikeä, tosin oli jo tuska, kun kaikki keksimämme lauseet olikin liian pitkiä :D Mutta kiva keksintö tosiaan! Oi uskon, että satumetsä oli lapsistakin ihana ♥

      Poista
  8. Kiva päivä teillä ollut! Sun löydöt on hienoja :). Kyllä ne parhaat messut on aina tuolla jossain kaukana, ei meidän seudulla vaan mitään järkeviä ole :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, että kauemmas pitää aina lähteä,jos jonnekin mielii. Ei meilläkään likellä mitään ole :/ Olivat kuitenkin käymisen arvoiset :)

      Poista
  9. Mukavat messut siis takana ja kivoja ostoksia:) Pääsinpä minäkin messuilemaan, tosin Jyväskylän kässämessuilla:) Pienethän ne oli, mutta löytyi sieltä silti mielenkiintoista katseltavaa ja tietysti parasta, kun messuseuralaisena oli blogiystävä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän tuon parempaa olekaan :) Tuollakin tosiaan ne kässämessut oli, mutta ehkä noin kymmenen esittelijää vaan, tosi pienet!

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!