perjantai 4. maaliskuuta 2016

KAUNISTA

Kirkasta, valoisaa, siistiä ja puhdasta. Vaaleat huonekalut, joihin eloa luovat yhteensopivat väriläiskät tekstiilien muodossa. Jokunen tunnearvokas koriste-esine ja pari valokuvaa. Harmoninen kokonaisuus, missä oleskellessa silmä ja mieli lepää. Onko teillä sellaista? 

Meillä ei. Voi kunpa olisikin. Pikkulapsiperheen ja kahden koiran miehittämä kaksikerroksinen kolmio pienillä neliöillä, tavaraa kahden perheen tarpeiksi, enemmän ja vähemmän tarpeellista, siistiä noin kymmenen minuutin ajan siivoamisen jälkeen. Voin sanoa, että pikkuisen sieluun sattuu aina välillä tämä kaaos, joka osaltaan -pakko myöntää - on itse aiheuttamani, koska ompelutilani on olohuoneessa.  Lasten käsissä lelut leviävät ympäri kotia nanosekunneissa ja ruokapöydällä ajelehtii aina vähintään yksi puolityhjä maitomuki. Oleellinen osa sisustusta muodostuu tällä hetkellä legojen ja Fisher pricen väreistä ja lattiaan tarttuneista autotarroista. Huoh. Kyllä, tavaraa on liikaa, mutta jotenkin siitä eroon pääseminenkin käy työstä ellei niitä suoraan kierrätykseen tahdo viedä. Miten teillä on organisoitu turhista rojuista eroon pääseminen? Onnea ovat ne hetket (kirjaimellisesti hetket) suursiivouksen jälkeen, jolloin pinnat ovat pölyttömiä, kaikki tavarat ovat löytäneet paikkansa ja sohvatyynytkin järjestyksessä.

Vaikka kotimme ei muistuta nyt eikä varmaan tulevaisuudessakaan Avotakan lukaalia, haluan visuaalisena tyyppinä luoda kauneutta ympärilleni edes pieninä paloina. Oman maun mukaan, sellaista mikä juuri nyt silmääni miellyttää ja sitä kautta tuo iloakin. Minulle on tärkeää miltä asiat näyttävät ja miten ne sopivat yhteen, joskus jopa käytännöllisyyden ohi. Kauniit esineet, lempivärit ja kivat yksityiskohdat piristävät mieltä ja kotia. Visuaalisuus on tärkeä osa myös käsityöharrastusta, sillä ovathan kauniit kankaat iso osa ompelemisen ihanuutta!

Pehemiän Babushka roses- kuosi on yksi tämän hetken kauniista enkä voinut sitä olla tilaamatta tässäkin värissä. Yläosaan en itselleni noin kirjavaa osaa kuvitella, mutta legginssirakkauteni ollessa voimissaan, pääsivät ruusut jalkoja lämmittämään.













Vaikka paljon kaunista voi ostaa kaupasta, ei niitä kaikista kauneimpia asioita rahalla saa. Kuulas pakkaspäivä, nukkuva lapsi, auringonlaskun punaama taivas, luonto ylipäätään ja vauvan hymy ♥. Sotkuinen kotikaan ei niitä pilaa. Kerrohan mikä Sinusta on kaunista?


22 kommenttia:

  1. Tuttuja juttuja myös meillä! Se hetken tunne siivouksen jälkeen kun koti on kuosissa, se on huippu! Harmi vaan kun se kestää ehkä sen kaksi minuuttia, sitten ainakin puolet leluista on vallanneet taas huushollin :D Välillä onkin suorastaan terapeuttista katsella omasta blogista kuvia, että on meillä joskus ollut siistiä edes niiden muutaman kuvan verran ;D Kivat leggarit oot ommellut! Kauniit vaatteet on muuten yksi sellainen asia mikä tuo iloa arkeen (olkootkin vain turhamaista) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla blobikuvien ottaminen on aina tiukkaa rajaamista, että saa suht sekamelskan ulkopuolelle :D Ei kai sitä lelujen tuomaa sotkua voi lapsiperheessä välttää, siivota vaan sitkeästi. Kiitos Eerika ♥

      Poista
  2. Söpöt pöksyt!

    Mä myös toivoisin harmonista kotia ja aina välillä siinä onnistunkin - kunhan en katso työhuoneeseen enkä makuuhuoneiden vaatekasoja enkä keittiön työtasoja enkä... Meillä siis myös on ihan järkyttävästi ylimääräistä tavaraa. :D Ylimääräinen tavara jopa vähän ahdistaa, mutta en millään jaksaisi alkaa miettiä, minne tavarat veisin. Pitäisi etsiä kierrätyskeskus, selvittää mitä kaikkea se ottaa vastaan, etsiä sijainti kartalta, pakata tavarat autoon ja vieläpä löytää aikaa tavaroiden siirtämiseksi. Huoh. Helpompi ratkaisu on jättää tavarat lojumaan kaappeihin, mutta pidemmän päälle pieni reipastuminen olisi varmasti paikallaan. Ehkä nyt kevään tullessa vetäisen perusteellisen kevätsiivouksen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miutakin tavaramäärä ahdistaa tavattomasti. Kirpparipöytä miulla on ollut pari kertaa puolen vuoden sisään ja Konttiinkin aina pusseja riittää - ja edelleen on tavaraa. Pitäisi taas varata kirppis, mutta kyllä se vaan vaatii niin kovasti aikaa ja puuhaa laputtaa yms. Kiitos Veera :)

      Poista
  3. Niin tutun kuuloista! :) Minä koitan jatkuvasti käydä kaappeja läpi ja viedä ylimääräisiä tavaroita ja vaatteita eteenpäin. Kirppispöytää en jaksa koskaan ajatella, mutta onneksi on niitäkin kirppareita jonne voi lahjoittaa tavaraa.. Tällä hetkellä on menossa keittiön kaapit ja kaikki mitä en edellisen läpikäynnin jälkeen ole tarvinnut, lähtee eteenpäin.. Tälläinen siivoaminen on vaan niin kovin hidasta mutta toisaalta, hiljaa hyvä tulee.. :)

    Lelujen kanssa mulla meinaa iskeä epätoivo! Vaikka meillä on melko vähän leluja, nekin vähät kyllä valtaa hetkessä koko talon.. Kumpikin heitämme miehen kanssa aina siivouksen yhteydessä rikki menneet lelut roskiin, mutta aina niitäkin vaan jostain lisää ilmaantuu entisten tilalle..

    Aivan ihanat leggarit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Miekin olen vienyt paljon lahjoituskirpulle, mutta hoitovapaalla ollessa kirpparilta saatu lisätienesti on ollut ihan kiva. En siis ihan kaikkea raaski lahjoittaa, vaikka niin sitä helpoimmalla pääsisi... Ja nuo lelut, niitä vaan kertyy :D

      Poista
  4. Tuttua! Juuri tänään ostin ison kimpun tulppaaneja ja jotta ne näyttäisivät kauniilta olohuoneen pöydällä, siirsin epämääräiset rojut pois... olohuoneessa sijaitsevalla toiselle pöydälle :D Se on sitä edes yksi kohta nättinä -ajattelua "parhaimmillaan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se yksikin tulppaanikimppu piristää ilmettä, etenkin jos se pysyy hengissä päivää pidempään :D Kiitos Naurispelto vertaistuesta ;)

      Poista
  5. Aivan ihania kuvia ja nuo legut <3 niin perfect <3

    VastaaPoista
  6. Hauskaa että sullakin on täällä just kukkakuvia! <3 Mä meinasin kirjoittaa kaaoksensietokyvystä blogiin vähän aikaa sitten, nimittäin se on mulla melko huono. Ja se taas on aika isossa ristiriidassa pikkulapsiperheen kodin vallitsevan olotilan kanssa.. Ainakin meillä! Ihanat leggarit, tuo varmasti iloa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaaoksensietokyky on miullakin matala. Ja kaikenmoisen epäjärjestyksen, alkaa stressata vaan... Ja todellakin pakko on vaan sietää, ei pysy muuten järki päässä lasten kanssa. Jossain sanottiin, että äiti voi valita kaksi seuraavista: siisti koti, mielenterveys tai onnelliset lapset. Välillä tekisi kyllä mieli valita se siisti koti ;) Kiitos PAulina!

      Poista
  7. Upeat legginsit!! Ei edes pieniä lapsia enkä silti pysty tuohon sisustus lehtien harmoniaan. Haluaisin kyllä, mutta koira ja laiska emäntä siivoomaan. On turhauttavaa siivota kun minuutin päästä karvoja on taas joka paikassa. Ostin kankaille vitriinin, on mahtavaa ihailla kauniita kankaita, jotka odottavat ompelu ideoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, vitriini kankaille on varmasti ihana ratkaisu! Pääsee nauttimaan väreistä, mutta eivät pölyynny :) Kiitos Unelmallinen!

      Poista
  8. Tultiin eilen reissusta ja laitoin heti äitille ylistysviestin kun oli lasten ohessa hoitanut myös kodin ja kukkakin oli ostettu pöydälle. Täällä oli niin siistiä! Ihastelin sitä ja äiti kertoi vain imurilla pikaisesti ottaneensa lattioilta roskat pois. Illalla tajusin että niinhän se voi olla, täällä ei vaan kukaan ollut käynyt tuon pikaisen siivouksen jälkeen! Meillä meni noin viisi minuuttia tämän ihanuuden sotkemiseen ja nyt hyvä että kukka erottuu kaiken rojun alta ;) Neljä ihmistä ja siisti kaksio ei vaan ole mahdollista muulloin kuin kaikkien ollessa reissussa :D Noh, ei ainakaan meillä. Enkä usko että kovin monella muullakaan. Vaan eipä auta, täytyy tehdä näitä pieniä täydellisiä paikkoja ja keskittää huomionsa niihin epäkohtien sijaan.
    Onneksi tulee kevät niin voi siirtyä ulos nauttimaan kauneudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana äiti ♥ :) Miekin muistan kesällä, kun tultiin mökiltä lähtiessä juuri siivottuun kotiin ja ihailin siisteyttä. Noin kaksi minuuttia ja kuin olisi pommi räjähtänyt :D Nimenomaan pientä spesiaalikauneutta luomalla tulee arkeenkin lisää iloa!

      Poista
  9. No tämäpä tuli sopivasti:) helmikuu menikin melkein kokonaan sairastellessa, joten kodinhoito jäi kyllä ihan retuperälle. Tuskailin juuri tuossa pari päivää, että kotona ei mahdu liikkumaan, kun tavaraa on joka paikassa ja sotkua ihan joka nurkassa..otin itseäni niskasta kiinni ja siivosin tänään perusteellisesti. Ja kylläpä illalla oli niin ihana lösähtää sohvalla, kun lapset menivät nukkumaan ja kaivaa suklaalevy esiin ja mussuttaa se ihan yksin:D Vaikka tiedän, että huomen illalla olohuone on jo siinä "peruskunnossa". Mutta nautin juuri nyt tästä hetkestä! Babushka roses on kyllä ihastuttava kuosi, en osaa oikein päättää mikä väriyhdistelmä niistä on lemppari, ehkä juuri tämä:) Kauniit leggarit olet siitä ommellut! Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusteellisen siivouksen jälkeen on kyllä ihan mahtava fiilis, todellakin on siinä suklaat ansaittu :D Kiitos Villa Pipo, iloista viikkoa teillekin! Toivottavasti sairastelut on nyt sairasteltu ♥

      Poista
  10. Minustakin tämä kuosi on tosi kaunis ja sulle se sopii tosi hyvin. Kivat leggarit ja ihanat kuvat + postaus! Siisti koti? Mitä se on? Syötävää? Vaikka meillä on kohtuullisen iso talo ja vain kolme henkeä, niin ei tämä näytä siistiltä nykyään. Huomaa, miten töiden tekeminen rajoittaa sitä kodin siistinä pitämisaikaa. Ei oikeasti enää illalla viitsi aloittaa siivoamaan, vaan mieluummin tekee niitä kivoja harrastusjuttuja tai viettää perheen kesken aikaa. Minä kyllä rakastan siistiä kotia ja järjestystä, ennen lasta meillä ei koskaan ollut sotkuista, eikä tarvinnut raahata vieraiden tullessa tavaroita jonnekin oven taakse piiloon. Nyt toivon aina, että pojan kavereiden vanhemmat tulevat siihen aikaan lapsiaan hakemaan, kun lapset on ulkona leikkimässä :D. Ompeluharrastus on kyllä sellainen sotkija, että ei tosikaan. Ei tarvitse kuin vessassa piipahtaa kesken ompeluiden, niin jo on koti täynnä langanpätkiä ja kangaspölyjä. Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, helpotus kuulla, että ompelu sotkee muillakin! Jos mies levittelisi tavaroitaan samoin kuin minä, niin saisi huutia, mutta kun ne on omia, niin ei voi mitään :D Kiitos samoin Hanna siulle ❤️❤️

      Poista
  11. Tulipa ihanat legginsit, juuri sinun näköiset :) Ja sotkua, no sitä piisaa täälläkin. Mutta toisaalta, haluaisin nähdä lapsiperheen kodin, jossa ei ole sotkua! Ja jos sellainen löytyy, niin siellä vanhemmat eivät tasan harrasta muuta kuin siivoamista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se varmasti on :D Kiitos kovasti Amelia!

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!