Kolmevuotias + Jouluarvonnan voittajat!

Siitä tammikuisesta pakkaspäivästä, jolloin meidän elämässämme meni palikat uuteen järjestykseen, on jo kolme vuotta. Silloin löytyi uusi napa, jonka ympärillä maailma pyöri, kun tuo silloin puolimetrinen rimpula teki pariskunnasta perheen. Meidän pieni poika on siis kolmevuotias! Minä olen kolmevuotiaan pojan äiti. En enää vauvan tai taaperon, vaan ihan rehdisti leikki-ikäisen lapsen äiti. Jestas sentään! 

Poikamme on hauska ja mainio, kuten kaikki tuon ikäiset ovat ja tietenkin maailman ihanin, kuten kaikki vanhemmat omastaan ajattelevat. Iän edetessä kakkosesta kolmoseen on ipana oppinut monta tarpeellista taitoa kunnollisesta syömisestä vessassa asiointiin ja vaatteiden vaihdosta kylpyveden laskemiseen. Ilahduttavimpana äidin mielessä kuitenkin on kielellinen kehitys, mikä lähestulkoon yhdessä illassa ryöpsähti yhdestä sanasta pitkiin tarinoihin. Nyt sen kanssa voi oikeasti jutella! Ja onhan ne jutut monesti aika hassuja ja oivaltavia, kun lapsen näkökulma asioihin tuo ihan uutta perspektiiviä niihin. Monta kertaa itse aikuisena saa hämmästyä siitä kuinka hyvä muisti, sanavarasto ja tarkat korvat mukulalla onkaan...

Tasan metrin mittainen kolmivuotiaamme rakastaa eniten autoja, legoja ja kirjoja, osaa tehdä hienosti palapelejä, söisi mielellään pelkästään perunamuussia, pinaattikeittoa tai pitsaa, on innokas yökyläilijä isovanhempien luona, leikkii vauhdikkaita mielikuvitusleikkejä nukkevauvojen ja pehmolelujen kanssa, hoitaa siskoaan välillä turhankin suurella sydämellä, jaksaa kävellä pitkät metsälenkit koirien kanssa, tykkää vitsailla ja saada vanhemmat nauramaan, sekä saa äidin sydämen pakahtumaan tullessaan pyytämään "annetaan haaali, annetaan suuukko". Ja sitten annetaan. 

Hän ei tykkää kaalilaatikosta, heijastinliivistään eikä tukan pesusta (että kiitos vaan mummille, joka halusi käyttää omaa sampootaan pojan päähän....) . Hän suuttuu siitä, kun tarrat eivät tartu uudestaan, jos ne on kerran jo revitty irti ja siitä, kun pikkusisko tahtoo osallistua liikaa hänen leikkiinsä. Hän pystyy kiljumaan niin kovaa, että ääni kuuluu naapuriin asti ja saa äidin haaveilemaan yksisuuntaisesta lentolipusta. Hän osaa myös pyytää anteeksi (ja niin osaa äitikin). Hän on kohtelias ja älykäs, temperamenttinen ja utelias - varsin veikeä kolmevuotias siis ♥

Synttärijuhlat juhlittiin eilen sunnuntaina sukulaisten ja kummien kanssa, ja tänään jatkettiin  vielä rääppiäisten merkeissä. Kemuja varten ompelin pojalle paidan hänen valitsemastaan (!) kankaasta ja itselleni taskutunikan. Vauvallekin oli suunnitelmissa juhlataminetta ommella, mutta tunnit hupenivat koristeluiden ja leipomisten kanssa. Yllätin niin itseni kuin vieraat onnistumalla tekemään itse täytekakun; suklaakakku, vadelmaa, banaania ja dumle-kermavaahtoa sokerimassalla kuorrutettuna, koristeautot tilasin muualta. Lisäksi tarjolla oli mangojuustokakkua, brookieseja, keksejä, fetaparsapiirakkaa, kanarieskarullia ja kinkkujuustotähtiä.













Tuolta näyttivät meidän 3 v-kekkerit :)

Ja lopuksi vielä Jouluarvonnan voittajat! Kommentteja tuli ihan uskomattoman valtaisa määrä, kiitos kaikille osallistuneille!. Oli ilo ja kunnia lukea toiveitanne tulevalle vuodelle, sekä vastaanottaa itse niin monet hyvän onnen toivotukset - kiitos, onnea tarvitaan aina ♥♥ Voittaja ratkesi Random.org-palvelun avulla ja arpaonni suosi nimimerkkiä  S-MT! Onnea isosti, kolme metriä Verson puodin herkkuja on sinun! Olen yhteyksissä sähköpostilla.
Ja koska seuraajien määrä pompsahti niin lukijapaneelissa kuin fb-sivulla, arvoin vielä toisen palkinnon ja sen voittaja on Nelly, onnea! Olen sinuunkin yhteydessä. 

Lämpimästi tervetuloa kaikille uusille lukijoille, toivottavasti viihdytte jatkossakin ♥ 

50 kommenttia

  1. Onpa hyvän näköisiä herkkuja! Mitä noissa rieskoissa on, joku kana-tuorejuustotöhnä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyviä, vaikka itse sanonkin :D Rieskarullissa on salaattia ja mössö, jossa kanaa, paprikaa, tuorejuustoa ja paprikamajoneesia. Nam ;)

      Poista
  2. Onnea ihanalle Otsolle <3 Ja apua mitä herkkuja! Ja äitikin niin kauniina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadja ❤️ Kunpa ne herkut loppuisi pian, ihan liikaa tullut syötyä :D

      Poista
  3. No älä viitti! Siis MITÄ on Dumlekermavaahto?!! :P Ihanan näköiset kemut ja herkut (näin sokerilakkolaisen silmin vähän meinaa kuola valua) Paljon onnea kolmeveelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oli kuules mitä suurinta herkkua! Kinuskikissan ohjeella; kermavaahtoa, muscovada-sokeria ja dumlesuklaalevy, toimii ;) Kiitos Marika!

      Poista
  4. Kolmevuotta on niin ihana ikä lapsella. Onnea Pienelle Miehelle!
    Ihanan näköiset herkut teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka ♥ Vaikuttaa kyllä hyvältä iältä, josko se uhmakin vähenisi vihdoin ;)

      Poista
  5. Onnea sankarille! :) Ihania ompeluita, etenkin tuon oman tunikasi kuosi on tosi kiva. Ja kakkuhan on kerrassaan upea! Ihailen teitä ,jotka jaksatte ja viitsitte koristella kotia lasten synttäreille. Minusta se olis kyllä kivaa ja hauskaa näpräämistä, mutta siltikään en koskaan ole saanut aikaiseksi, edes silloin kun lapsia oli ne kaksi tai kolme.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa :)! Miulla lähtee aina vähän lapasesta nää koristelut, kun jotain keksin, niin en osaa jättää tekemättä. Katsotaan mielenkiinnolla miten jaksaa typykän kemuihin panostaa keväämmällä ;)

      Poista
  6. Vau mitkä herkut ja ihanan näköiset juhlat! Onnea sankarille :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat koristukset, herkulliset tarjottavat (vaikka koristeita en maistanut ;D ) ja suloinen päivänsankari ♥
    Taidan udella siulta rieskarullien tarkan reseptin ;)

    VastaaPoista
  8. Ihanat juhlat ja niin hyvännäköiset tarjottavat, miten tässä nyt jaksaa lounaaseen asti ;) Nuorella herralla on hyvä maku, tosi nätti tuo paitakangas, kuten myös tietenkin oman tunikasi kangaskin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin yllätyin, kun tuon sulkakankaan valitsi tarjotuista vaihtoehdoista (tosin autokangasta ei ollut tarjolla ;) ) Kiva tuli! Kiitos Amelia ♥

      Poista
  9. Onnea Otsolle, ja jestas mikä kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villakiana! Kakku oli kyllä sellainen voimainponnistus, että seuraavan tilaan valmiina :D Mutta oli se hyvää, ja nyt jo loppu onneksi ;)

      Poista
  10. OI, miten ihanan näköiset synttärit ja herkut ja ompelut <3 Onnea vielä 3-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  11. Oi miten ihania vaatteita ja kakku! Tuo(kin) on kyllä niin ihana ikä, eniten ehkä just sen vuoksi että voi tosiaan keskustella. Mitä huippujuttuja sieltä aina tuleekaan! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paulina :)! Sitä tosiaan aina välillä hämmästyy pojan juttuja, on se aika velikulta ♥

      Poista
  12. Nyt vasta tulin kunnolla sun blogia kurkkaamaan. Oon aika surkea lukija, kun pitää jollain lailla tätä oikeetakin elämää elää ja omaa blogia päivittää. Päivät kuluvat liiankin nopeaan täällä virtuaalimaailmassa :)

    Ihana tuo pojan paita. Oon vähän kyllästynyt yksinkertaisiin kuosipaitoihin ja nuo taskut ja olkakappaleet tuo kyllä kivaa särmää ja miehekkyyttä. Sitähän ne meidän kolmivuotiaatkin jo toki tarvii :D Saatanpa siis koöioida tulevaisuudessa hyvän idean. Ja onnea kolmivuotiaalle. Meilläkin juhlitaan ensi viikolla yhtä kolmevuotiasta pikkupoikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *kopioida... Puhelimella mulla tulee aina vähintään 1 kirjoitusvirhe/kommentti :/

      Poista
    2. Kiva kun tulit viimein Sinikka, kiitos kehuista ♥ Blogien seuraaminen ja ahkera kommentointi vie kyllä aikaa, enemmän miekin tahtoisin sitä tehdä, mutta ei vaan aika riitä... Onnea teidänkin kolmevuotiaalle :)!

      Poista
  13. Ihanat juhlat ollut teillä, onnea Otsolle! Niin iso poika jo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, ihan kauheen iso poika! Välillä se oikein iskee tajuntaan, ja apua kun se kasvaa koko ajan lisää :P Kiitos Yllätysvieras ♥

      Poista
  14. Wau miten paljon oletkaan nähnyt vaivaa. Visuaalisesti niin tyylikäs, yhdenmukainen värimaailmakin. Ja upea kakku ja hienot vaatteet ja niin hauskasti kirjoitettu teksti! :) nauratti tuo kommentti et poika suuttuu kun tarrat ei tartu uudestaan. - Tuo yleismaailmallinen mielenpahoitusaihe. :) onnea pikkumiehelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noooo, en voi väittää, että ei ollut vaivaa ollenkaan ;) Meni taas vähän överiksi, mutta kunnialla ja kohtuullisilla yöunilla selvittiin :D Kiitos Sanna kehuista, mukava kuulla! Nuo tarrat on kyllä tämän hetken kirous number uno :P

      Poista
  15. Niin ja teillä näemmä koirakin mätsää väreihin!;)

    VastaaPoista
  16. Onnea Otso!!
    Kyllä on ihanan kankaan poika osannut valita. Nätit vaatteet, herkullinen kakku ja koristeetkin vimpan päälle ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Perfektionisti sisälläni hyrisee tyytyväisyydestä ;)

      Poista
  17. Kivan näköiset synttärijuhlat siellä ollut :)

    VastaaPoista
  18. Meillä on 3-v ja 1-v juhlat reilu viikon päästä, kiitos vinkeistä ;) Ihania herkkuja, kauniita vaatteita ja iloisen näköistä menoa. Paljon onnea sankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos sait inspistä, kiitos Hanna ♥ Ihania juhlia ja onnea teidän murusille :)!

      Poista
  19. Aika vesseli poika teillä:) Raikas ja tyylikäs teema synttäreissä, herkulliset tarjoilut ja iloinen meno:) Teilläkin ollaan innostuttu tarroista:) Meillä niitä on kaivettu välillä pesukoneesta, sukan pohjista ja eräs kaunis päivä myös töissä ollessani paidan selästä, kun joku ystävällinen siitä huomautti:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinäpä sen sanoit, melkoinen vesseli tosiaan ;) Ja voi vitsit noitten tarrojen kanssa, niitä on tosiaan joka paikassa. Lisäksi monissa on ärsyttävän huonot liimat, kun eivät kestä tarrakirjoissa kunnolla... Kiitos kehuista Villa Pipo ♥

      Poista
  20. Onnea pienelle suurelle miehelle :) Kivan näköiset kemut, taidetaankin olla samanlaisia näpertäjiä! :D Moni nuista pojan kuvauksista voisi osua meidänkin pojuun, etenkin tuo hiustenpesu :D Ei ole kauaa kun poika lopetti huutamisen hiuksia pestäessä. En tiedä miksi se oli niin kamalaa, mutta huudon kanssa jouduttiin pitkään niitä pesemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora ♥ Näpertäjiä, ehdottomasti :D Joo tuo tukanpesu on kyllä haaste. Olen yrittänyt neuvoa kallistamaan päätä kunnolla, mutta eihän se osaa ja malta. Onneksi ei tarvitse sampoota juuri käytellä vielä :)

      Poista
  21. Onnea Otsolle! Tosi hienot koristelut ja tarjoilut. Meillä on myös 3- ja 4-vuotiaat pojat (Ohto ja Otso toisina niminään) :) Tuota muisti- ja tarkkakorvaisuushommaa olen itsekin pohtinut. 3-vuotias osaa myös olla ihan uskomattoman jääräpäinen (kehenhän tullut :D), kunnon väännöt tässä tahtoiässä parhaillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Naurispelto! Hyvät nimivalinnat teilläkin :) Ja juu, kyllä riittää jääräpäätä täälläkin, niin pojassa kuin peilikuvassa ;)

      Poista
  22. Oikein paljon onnea hurmaavalla nuorelle miehelle <3! Upeat juhlakuvat ja kaikki yksityiskohdat juhlissa, tykkään valitsemastasi värimaailmasta. Ja vaatteet on hienot taas :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi ♥ Värimaailma oli kyllä niin äidin valitsema, pitää iloita nyt, kun saa vielä itse häärätä :D

      Poista
  23. Onnea sankarille, vaikkakin rutkasti myöhässä! :) Kivan näköiset kemut teillä ollut! Ja ihanat juhlavaatteet olet ommellut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelmallinen, näin vuoden myöhässä 😄 Uudet juhlat on jo kulman takana!

      Poista
  24. Ihanat juhlat ja kuvat! Ja varsinkin ihana tuo mekkosi! Onko se tehty jollain yleisellä kaavalla, vai omalla? Haluaisin tehdä itselleni samantapaisen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi! Tunikan kaava on itse muokattu, taisi olla jossain fb-ryhmässä ohje vuosi sitten. Ei ole kyllä vaikea muokata, kannattaa kokeilla :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! =)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!