Välineurheilua (ja 3 x Mustikat)

Kun innostuin aikuisiällä liikkumisesta, oli saatava tietenkin kunnon jumppavarusteet. Kun otimme ensimmäisen koiran, tarvitsi ulkoiluun ja harrastamiseen sopivat vermeet niin koira kuin emäntänsä. Kun ulkoilu liukkailla säillä tuli pakolliseksi edellä mainitusta syystä, ostin nastakengät. Kun perheeseemme syntyi ensimmäinen ihmislapsi, oli tarvelista vauvatavaroista varsin kattava. Kun hurahdin kynsien koristelusta, hankin ensi töikseni laatikollisen siihen sopivia välineitä. 

Minussa on aina ollut välineurheilijan vikaa sen suhteen, mitä olen milloinkin innostunut tekemään. Eihän se materia onnea takaa, mutta monesti juuri oikeat ja sopivat varusteet helpottavat elämää kummasti ja tekevät toiminnasta miellyttävämpää. Urheilu on kivempaa siihen tarkoitetuissa vaatteissa, ulkoilu sujuu mukavammin varpaat kuivina ja lämpöisinä, ja tuoreena äitinä henkistä turvaa sai siitä, että kaikki tarvittava oli käden ulottuvilla. Useasti vähemmälläkin selviäisi, mutta taidan olla enemmän "more is more"-tyyppiä, joten pelaan varman päälle tässäkin ;) 

Myös ompelun suhteen on välineurheilija minussa nostanut päätään. Ensin riitti mekaaninen ompelukone, josta löytyi toistakymmentä tikkiä ja joka toimi ihan kelvollisesti, kun sille kauniisti jutteli. Ompelukone sai kaverikseen saumurin, joka nosti harrastuksen alkuinnostuksen uudelle tasolle. Myöhemmin ompelukoneen kylkeen ilmestyi kantinkääntäjä ja yläsyöttäjäkin löysi paikkansa peruspaininjalan tilalla. Puhumattakaan muista pienistä työskentelyä helpottavista tai piristävistä jutuista, kuten framilonnauhasta, saumamerkeistä ja magneettineulatyynystä... Kyllähän se ompelu sujuisi hyvinkin vähin varustein, mutta kaikkien tilpehöörieni kera koen sen paljon mukavammaksi. That's the point. Kivempi tehdä, kun homma sujuu. 

Ompeluvarusteluni huipentui, kun messuilla jäin tönöttämään Elnan kojun viereen. Ihan vain piti moikata Katia, mutta yhtäkkiä huomasin kuuntelevani Kone-Minnan Kyöstin myyntipuhetta monimutkaisuudessaan avaruusalusta muistuttavasta koneesta. Ja niinhän siinä kävi, että tartuin hyvään vaihtotarjoukseen vanhasta koneestani ja pari päivää myöhemmin uusi Elna 680-ompelukone valtasi pienen työpöytäni. Niin että nyt voi todellakin välineurheilla, huh! Kyöstiä on kyllä kehuttava saamastani erinomaisesta asiakaspalvelusta, voin suositella lämpimästi. Uuteen Elna-rouvaan tutustun pikkuhiljaa, mutta jo nyt se on ilahduttanut hiljaisella äänellään, loistavalla automatiikallaan ja ommelvaihtoehdoillaan.

Ensimmäiset testailut tein typykän haalareihin. Lattialla mönkivä neiti tarvitsi trikoopöksyjä lämpimämpiä alaosia, ja ajattelin potkuhousujen  olevan täydelliset tähän vaiheeseen. Kaavaksi valjastin vanhan kunnon Mustikan (Ob 6/09). Lisäsin onneksi pari senttiä selkään pituutta, sillä muuten nuo olisivat pieniä parissa viikossa! Kankaat kangashamsterien kautta, maatuskat ja sydämet velouria, auringonkukat joustofroteeta. Nyt kelpaa tytön jatkaa harjoituksiaan ♥














Ensi viikolla siirrytään joulukuuhun! Sen kunniaksi ja joulumieltä nostattaakseni suunnitelmissa on ensimmäinen blogini joulukalenteri. Luvassa on toki ompeluksia, mutta myös askartelua ja leivontaa sekä mahdollisesti muitakin joulujuttuja. Sellaista pientä kivaa, mistä olen itse innostunut ja haluan jakaa idean teillekin. Toivottavasti pysyn aikataulussa ja toivottavasti tykkäätte ♥

Huurretta ja mustaa

Talvi ei ole koskaan ollut ystäväni. Sydämeni jää aina kaipaamaan kesää, vavistelee syksyn tuulessa ja koleudessa, ja likoaa kylmissä sateissa. Talvi on pakollinen välivaihe ennen kevättä ja uuden lämmön saapumista. Talvi ei ole näyttäytynyt minulle mahdollisuutena, vaan ainoastaan rajoituksina niin autoilunopeuden, pururadoilla liikkumisen, valon kuin pukeutumisenkin suhteen. Talven ainoa valopilkku on aina ollut joulu, mutta senkään hohde ei ole tammikuun alkua pidemmälle kantanut.

Aikuistuminen tai mikä lie asennemuutos tämän suhteen oli jo enemmän kuin tervetullut. Vaikka kesää ei voita mikään, niin onhan se sääli kärvistellä puolet vuodesta kiroten säätä - yhtä niistä ainoista asioista maailmassa, joille ei oikeasti itse mahda yhtään mitään. Tänä vuonna olen kääntänyt rajoitteet toiveikkuudeksi ja mahdollisuuksiksi! Pimeyden keskellä näkyäkseni olen satsannut kauniisiin heijastimiin, jolloin ärsyttävistä hyötyesineistä on tullut sieviä asusteita. Koska jossain korkeammalla taholla on ilmeisesti säädetty hiihdon olevan ainut oikea tapa liikkua luonnossa ja jokaikinen metsäpolku pyhitetään laduille, niin tänä syksynä yllätin itseni ostamalla sukset (pinkit tietenkin :D ) aikeenani murtaa kouluaikojen hiihtotraumat. Kylmyys antaa myös ihanan tekosyyn verhoutua rakastamiini paksuihin huiveihin ja parkatakkiin, joten eipä valittamista senkään suhteen. Liikenteessä kahdeksaakymppiä körötellessäni ajattelen takapenkillä matkustavien lasteni turvallisuutta, eikä vauhti enää tunnukaan liian hitaalta. Ja se joulu, onhan se nyt ihan parasta aikaa♥ Kaikella on puolensa. Tai no melkein kaikella; auton ikkunoiden raappaamisesta en saa kyllä mitään riemua revittyä, vaikka kuinka yrittäisin.

Kun tänä aamuna ikkunasta vilkaistessa avautui valkea maisema, huomasin iloitsevani siitä yhdessä kaksveen kanssa. Vihdoinkin kirkasta ja valoisaa! Valo on nimittäin se mitä minä, kuten jokainen muukin bloggaaja, olen kaivannut. Vihdoinkin edes auttavat mahdollisuudet päästä kuvaamaan kohta pinoksi muodostuvia ompeluksia... Mustan imetysluukullisen mekon ompelin viime viikon messuille Noshin kevyestä flamésta. Sain kuin sainkin metrin riittämään! Koska maneerikseni on muodostunut yksityiskohdat niskassa ja pitsi, löytyy niitä tästäkin mekkosesta - tai tunikasta, sen verran lyhyeksi helma jäi. 






Ihanaa ja keveää tulevaa viikkoa teille ♥♥

Ps. Noshista puheen ollen, oletkohan jo huomannut heidän ilmaiskaavansa? Tarjolla on kaavoja niin naisille kuin lapsillekin, sekä ylä- että alaosaa. Omat suosikkini ovat bikersit, housut tai legginssitmitkälie, mutta ihan mahtavat jalassa :) Kaavat ovat kokemukseni mukaan reilua mallia, joten mittanauha käteen ennen kankaan leikkaamista, Kannattaa kokeilla!

Tampereelle ja takaisin: Suomen kädentaidot 2015

Silloin tietää kangashulluutensa olevan maksimissaan, kun herää klo viisi aamulla, pakkaa seitsenkuisen vauvan rattaineen kyytiin, suostuttelee mummon apukäsiksi mukaan ja starttaa kuudelta Lappeenrannasta kohti Tamperetta. Yksi ompelukamu vielä napattiin matkalta kyytiin, ja kaikki oli valmista aamuajeluun märässä ja pimeässä syysaamussa. Vihdoin kymmenen jälkeen saavuimme täpötäydelle parkkipaikalle melkoisen matkan päähän sisääntulosta, ja siinä vaiheessa kiittelin viisauttani ottaa vauvalle toppapuku mukaan. Sisällä suurimmat jonot olivat onneksi jo kaikonneet ja pääsimme reippaasti messualueelle *. 

Messualue jakaantui kolmeen halliin, joista jokaisesta löytyi lukuisia näytteilleasettajia laidasta laitaan. Langat, kankaat, puutyöt, valmiit vaatteet ja muut tekstiilit, korut, askartelutarvikkeet, sisustusjutut ja paljon muuta olivat iloisesti sekaisin, mikä kaltaistani kontrollifriikkiä pikkuisen ahdisti. Olisin ollut tyytyväinen, jos alue olisi jaettu jotenkin teemoittain, jolloin itselle mieluisten kohteiden löytäminen olisi ollut helpompaa. Olin ennakkoon suosikkieni paikat jo valmiiksi etsinyt ja ehdinkin ne kiertää, mutta kaikkineen ehdin nähdä messujen koko kattauksesta ehkä noin viidesosan. Kun alue oli suuri, nähtävää mielettömästi ja ihmisiä ruuhkaksi asti, tuli tällä maalaisella ikään kuin runsauden pula! Luulenpa kuitenkin, että kukkaro kiittää siitä, etten ihan jokaiseen pöytään päässyt tutustumaan. Vinkkinä itselle ja muille messunoviiseille ensi vuotta ajatellen: tulosta kartta mukaan, tutustu etukäteen näytteilleasettajien nettisivuihin ja varaa aikaa mielellään se pari päivää.

Indie Fabrics kokosi yhteen PaaPiin, KäpysenNeenuskan ja Ikasyrin ihanat kankaat, joista etenkin PaaPiin laariin sukelsin kyynärpäitäni myöten.
Käpynen
Omalla kohdelistallani olivat lähinnä kangaskaupat. Rattaat osoittautuivat ostosten suhteen tosi käteviksi, kun täydet kassit sai pois käsistä kuleksimasta. Muuten ne olivat kyllä melko hankalat tungoksessa, ja äidistäni oli iso apu lastenvahtina sillä aikaa, kun itse ujuttauduin myyjien pöytien ääreen. Vauvoja oli messuilla mukana monella muullakin, ja omani herätti iloisella kiljahtelullaan pääasiassa ihastusta. Mutta mahtuipa joukkoon joku mielensäpahoittajakin, joka koki asiakseen paheksua ja sääliä messuille raahattuja lapsiparkoja. Voi ja voi. Toivon, ettei typykkä kovasti traumoja saanut.

PaaPii Design.
Tyyne-Esterin Anni apujoukkoineen. Toki piti oman kylän kauppiasta käydä moikkaamassa :)

Teippitarha oli sopivasti Indien lähellä ja muutaman rullan nappasin mukaani.


Messujen helmijuttu oli ehdottomasti tavata monta tähän asti vain ruudun kautta tutuksi tullutta ihmistä! Meeting pointissa kokoontui mukava porukka bloggaajia ympäri Suomen ja muuallakin messualueella törmäsin jokuseen tuttuun, joiden kanssa oli hauska rupatella hetki. Ehkä parasta messuissa onkin, että yhteinen mielenkiinnon kohde kerää ihmisiä yhteen, jutunjuurta riittää kaikkien kanssa ja jokainen ymmärtää ihastella toisen kangaslöytöjä!

Annan pajan tuotteita ihastelin kauan, erityisesti astioista tehtyjä valaisimia (joista ei tietenkään kuvaa ole), mutta jäivät kuitenkin minulta tällä kertaa ostamatta.

Verson puoti oli ykkösenä "pakko päästä"-listalla, mutta kiire kojulle ehtimisen suhteen katosi, kun kuulin himoitsemani Sielunlintu-kankaan loppuneen jo perjantaina (siis tuo ihanuus, mitä Samilla on paidassaan). Lisäerää odotellessa! Linnut jäivät siis saamatta, mutta pari muuta kangasta lähti ompeluinspiraatiota odottelemaan.

Paapolla minua houkutteli tuo mustavalkoinen kude, mutta jätin kuitenkin ostamatta. No tiedänpähän mistä sellaista löytyy, kun seuravan kerran tulee hinku virkata mattoa.


Tätä kojua etsin pitkään (vaikka ohi kuljin jo pari kertaa)! Olin facebookin ompeluryhmästä bongannut muiden messuostoksien joukossa kiinnostavia silityskuvia ja niitä oli pakko saada. Kuvien tekijä ja myyjä on kuvittaja Pia Westerholm Tampereelta. Nettisivuja ei ole, mutta kuvia voi kuulemma sähköpostilla tilata.

Pikkuneiti oli kyllä superreipas messuilija, vaikkakin tuntien autoilu puudutti pientä matkustajaa. Onneksi kaveri suostui (joutui) ajamaan ison osan matkaa, niin itse pystyin toimimaan viihdyttäjänä takapenkillä ja harrastamaan imetysakrobatiaa turvavöissä. Mutta joo, innolla odotan, josko ensi vuonna pääsisin ihan ilman lapsia matkaan. Sillä todellakin, ensi vuonna on päästävä uudestaan! Josko sitten ehtisi tutustua myös työpajoihin ja näytöksiin, sillä tällä kertaa päivä kului ihan vaan satunnaiseen kiertelyyn.

Lopuksi vielä kuvia ostoksista. Noiden lisäksi kassiin mahtui pari käsintehtyä kynttilää. Kelpo saalis.


Kettu-lapaset pojalle Villa Linus // Heijastin MouMou Design // Mangosalsaa, Pitoapu Wanha Kuttula (messuilla oli myös Deli-osasto ) 

Paapolta ostin pillejä, koska kuvittelen ehtiväni askartelemaan himmelin (juu, saa nauraa ihan ääneen), handmade-nappeja ja ilmakuivuvaa askartelumassaa, josta toivon mukaan syntyy jotain kivaa jo täksi jouluksi.

Kuusipohjan pyyhenipsut olivat heräteostos, mutta myös ainoa oikeaan tarpeeseen tuleva ostos. 

Indie/ PaaPii // Verson puoti // Viljamin puoti // Muru

Tältä näytti minun messureissuni. Olitko Sinä Tampereella? Mitä tykkäsit, mitä jäi käteen?

Ps. Ostoslistallani oli ensimmäisenä rullaleikkuri ja aakkosleimasimet. Arvatkaa muistinko niitä katsoakaan...





*blogiyhteistyö Suomen kädentaidot-messujärjestäjän kanssa.




Lähtölaskenta jouluun

Jos tarvetta ei ole, luodaan sellainen! (Sama pätee myös stressiin - jos sitä ei ole, niin koskaan ei ole liian myöhäistä kehittää sellaista, hehheh.) Taloudestamme löytyi jo kaksi vuotta sitten tekemäni ja mainiosta palvellut joulukalenteri, mutta kuten jo silloin manailin, oli se väärän värinen kotiimme. Sietämätön juttu, tiedättehän? Kun vielä sopivasti löysin uuden kodin tuolle kalenterille, syntyi tarve tehdä meille uusi. Ja vielä näin hyvissä ajoin, ei tullut edes kiire!

Tällä kertaa kaikki tarvikkeet löytyivät kotoa, kun tutkailin tilkkulaatikkoani. Joustamattomia puuvilloita on ihan huomaamatta päässyt kertymään melkoinen pinkka, vaikka harvemmin niistä mitään ompelen. Siinäpä kunnostautumisen paikka, ehkä typykälle jotain jouluksi... Kalenterin pohjana on yksinkertainen puuvilla, sydämet kaksinkertaista puuvillaa ja pitsit reunoissa vielä koko koreutta kaunistamassa. Sopivat puiset numerot kaivelin askartelutarvikkeideni seasta, jonne oli joulujuttuja hamstrannut edesmenneen Tiimarin loppuunmyynnistä (voi kuinka kaipaan sitä putiikkia etenkin näin joulun aikaan, se oli virallinen joulukorttitarpeiden ostopaikka lapsuudesta asti!), ja ompelin ne parilla pistolla kiinni. 

Ainakin tämän hetkiseen värimaailmaani kalenteri istuu täydellisesti, tykkääntykkäätykkään ♥♥ Täällä ollaan valmiina joulun lähtölaskentaan, oletteko te?








Maailman mainiointa viikonloppua, nähdään huomenna Tampereella! Nyt nukkumaan, jotta jaksaa viideltä herätä :) 



Baabaabaa-naa-naa-nanaa

Voihan Minionit! Nuo keltaiset pallerot ovat valloittaneet meidän kaksivuotiaan sydämen melkein yhtä hyvin kuin Salama kavereineen. En edes tiedä mistä hän nuo alunperin bongasi, mutta nykyään suurinta huvia on saada katsoa youtubesta klippejä Kätyreiden kohelluksesta. Kyllä oli vanhemmuuden huippuhetkiä, kun seurakunnan perhekerhossa laulettiin jotain enkeliviisua, niin oma muksu kajauttaa "Baabaabaa-na-naaa-na-naa, noin laulaa Minion!". Ihan käsittämättömiä tyyppejä, piereskelevät ja mussuttavat banaaneja siansaksaa puhuen ja nauravat makeasti päälle. Ei kuulosta järin viisaalta, mutta pakko myöntää, viihdyttää myös aikuista (etenkin riittävän väsynyttä aikuista). Muutaman kerran olemme pojan kanssa yhdessä kikattaneet muun muassa tälle pätkälle :)

Aiempien äitiysavautumisteni jälkeen joku voi jo arvata, mikä oli ennakkoon suhtautumiseni tällaisiin hahmokankaisiin tai muuhun krääsään. Juu ei meille, meille ei tule mitään tyhmiä muoviukkoja tai printtivaatteita. Meillä leikitään puuleluilla tai korkeintaan legoilla, eikä lapsi katso juurikaan telkkaria tabletista puhumattakaan. Jep, tähän kohtaan sellaista huutonaurua. Tabletti on ollut ylivoimaisesti parhain lapsenvahti isommalle, kun itselläni kuluu tovi jos toinenkin pikkusiskoa syöttäessä ja nukutellessa. Ja ne hahmot ja muoviroina ... kyllähän sitä on kertynyt, sillä lapsen ilo on mennyt heittämällä yli äidin visuaalisista toiveista. Tykätäänkö teillä Minioneista vai viekö joku muu voiton?

Nähdessäni tämän kankaan Jyväskylän kangaskaupan sivuilla en voinut vastustaa kiusausta, sillä arvelin ipanan ilahtuvan. Ja ilahtuihan se, liihotteli kangas harteillaan ja hihkui "äiti tekee tästä miiinionpaidan". Äiti teki siitä sitten yöpuvun, mutta jostakin syystä meillä erimielisyyttä asiasta, sillä lapsi väittää kyseessä olevan ehdottomasti päiväpuku. Olkoon.







Mitä Sinä muuten teet tulevana viikonloppuna? Jos mahdollista, tule ihmeessä Tampereelle Kädentaitomessuille, joilla ohjelmaa ja tutkittavaa riittää perjantaista sunnuntaihin. Minä suuntaan matkaan täältä Etelä-Karjalasta lauantaiaamuna ihan järjettömän varhain vauva mukanani, rapiat kolme ja puoli tuntia taitaa suuntaansa olla. Onneksi seuraa ja apukädet saan myös mukaan... Jos sinäkin siellä olet ja törmätään, niin tule ihmeessä nykäisemään hihasta, mukava olisi tavata ♥ Minut löytää myös Meeting point- tapaamisalueelta (kahvila Bremenin kupeessa) klo 13 muutaman muun bloggaajan kanssa, paikalla ainakin Mehukekkereiden Veera ja Weekend chicin Piia. Nähdään!

Äiti saa näyttää äidiltä

Esikoistani odottaessani sain neuvolasta opuksen, jossa pariinkin otteeseen todettiin, että "äiti saa näyttää äidiltä". Kai sen oli tarkoitus huojentaa tulevan äidin mieltä ja auttaa hyväksymään se, ettei heti synnytyksen jälkeen tarvitse olla entisissä mitoissa ja että joitakin pysyviäkin muutoksia on saattanut tuossa tuoksinassa kehoon jäädä. Silloisissa hormonihuuruissani koin lauseen kuitenkin suoranaisena pään aukomisena. Tarkoittiko se, että äidin ei tarvitse tai kuulu enää välittää ulkonäöstään? Sitä, ettei äiti-ihminen olekaan enää nainen ja oma persoonansa, vaan joku stereotypinen hahmo? Tarkoittiko se sitä, että äidiksi tultuaan ei tarvitse tukkaa pestä saati vierailla meikkipussilla? Pukeutuuko äiti lötköpaitaan ja pieruverkkareihin? Muistan erittäin tuohtuneena itku kurkussa meuhkanneeni miehelleni, että kieltäydyn tästä, en halua näyttää äidiltä, haluan näyttää itseltäni. Ja miltä se "äiti" edes näyttää, onko siihen joku malli? Mustavalkoinen ajatusmaailmani tulkitsi fraasin vain negatiivisesti, eikä nähnyt siinä sitä samaa armollista vivahdetta kuin se nyt kolmisen vuotta myöhemmin näkee.

Tämän hetkisellä viisaudella ymmärrän paremmin mitä tuolla lauseella ehkä on haluttu sanoa. Ei kettuilla tunnemyrskyissä painivalle ja pientä kääröä ihmettelevälle naiselle, jonka vartalo todennäköisesti tuntuu herkältä ja omituiselta tai käskeä unohtamaan omaa itseään jonkin äitimuotin alle. Sen sijaan sillä ehkä on haluttu muistuttaa, että on ihan ok, vaikka nuo ensimmäisessä kappaleessa luetellut seikat olisivat totta. Ainakin joinakin päivinä. Ei ole niin vakavaa, jos valvotun yön jälkeen ehostautuminen ei ole prioriteettilistan kärjessä tai jos asukokonaisuus koostuu yöpuvusta. Mutta ihan yhtä ok on, jos huulipuna on uloslähdön edellytys tai vaatteet menee vaihtoon ensimmäisestä puklutahrasta. Tuo ystävällinen lause tuo hyväksyntää myös mahdollisille arville, jämähtäneille makkaroille ja kroonisille silmäpusseille.

Lähtökohtaisesti en usko äitiyden näkyvän kenestäkään päällepäin, mutta viime aikoina olen joitakin merkkejä itsessäni pistänyt sen piikkiin. Varhaisina kouluaamuina äitiyden yölliset ilot kummittelevat mustina silmänalusina ja kiireiset aamupalat näkyvät rahkaisina kädenjälkinä farkunlahkeessa. Raskaudet ja imetys ovat tehneet vartalostani pehmeämmän eikä painovoimaakaan pysty vastustamaan kuten kymmenen vuotta sitten. Lattialla junarataa rakentaessani tai sohvan alta pikkuautoja kaivaessani joustavat legginssit ja pitkä tunika ovat oivallinen valinta ja mukavuus on tärkeämpää kuin ennen. Toisaalta haluan kuitenkin näyttää edes jotenkuten siistiltä ja huolitellulta, sillä tunnen oloni niin paljon paremmaksi. Tukkapompulalla, ripsivärillä ja valokynällä saa jo paljon aikaan, ja mieluisat vaatteet piristävät mieltä sekä peilikuvaa.

Miten sinä tuon "äiti saa näyttää äidiltä" -lauseen ymmärrät?

Tällaiset paidat ovat aikalailla lemppareita opiskelevan kotiäidin vaatekaapissa. Kelpaavat niin koulun penkille kuin kotona lasten kanssa nujuamiseen. Jotenkin tuo raglanhihaisuus omissa paidoissani tuo mieleen yöpaidan ja hihatkin ovat liian löysät (pitäisi uskoa ja pysyä hyväksi havaitussa MIWissä eikä sovellella muuta), mutta ihanat kuosit nostivat nämä silti suosikkilistani kärkeen. Aiemmista legsuompeluistani jäi juuri sopivasti etukappaleiden verran sekä Vimman lettejä kuin Pehemiän ruusuja. Helman pituuden kanssa ei olisi kyllä tarvinnut ahnehtia ihan noin paljon, mutta onneksi lantiolle rypyttämällä sitäkin voi säätää. Ja mikä parasta, niin superhelpot ommella - ihana oli vain huristella ilman mitään kommervenkkejä!






Kuulasta loppuviikkoa täältä Saimaan rannalta ♥