Onni on

Mitä onni on?

Jos minulta kysytään millaisen elämän toivon itselleni, on vastaus onnellisen. Se sisältää minulle niin terveyden, rakkauden, turvallisuuden kuin toimeentulon ja muuten mukavan elämänlaadun. Koska kaikki kuitenkin on suhteellista, on niin kovin vaikea määritellä, milloin on riittävän terve, riittävän rakastettu tai muuten asiat riittävästi mallillaan. Milloin siis voi sanoa olevansa onnellinen? Mielestäni silloin, kun siltä tuntuu. Kuten vastikään aiemmassa postauksessani mietin, on minulla lukuisia syitä olla onnellinen ja kiitollinen. Asiani ovat pääasiassa varsin hyvin, ja tähän asti vastoinkäymisistä on selviydytty jotenkin. Toki on niitä päiviä, jolloin alamäki alkaa jo aamusta, lapset kiukkuavat, pienimmätkin vastoinkäymiset tuntuvat maailmanlopulta ja suoraan sanoen v***ttaa. Ei siinä hetkessä muista olla kiitollinen tai tunnustella oloaan onnelliseksi. Ehkäpä elämäni pituinen oppi olisi kaivaa se onni esiin niistäkin päivistä. 

Onni on monimutkainen asia kaikessa yksinkertaisuudessaan. Sitä ei voi antaa kellekään väkisin, mutta omalla toiminnallaan voi toisenkin tunnetta kohottaa tai latistaa. Onni on parhaimmillaan, kun sen voi jakaa jonkun kanssa enkä todellakaan usko onnen kätkemisen kannattavuuteen. Onnellisen ihmisen on helpompi antaa hyvää myös toiselle. Onni ja onnellisuus voi olla päämäärä, mutta sitä kohti tehtävällä matkalla on ihan yhtä suuri merkitys. Ehkä suurinta onnea olisi se, että pystyisi olemaan tyytyväinen siihen mitä on. Helposti ainakin minä kuvittelen, että olisin varmasti onnellisempi laihempana - isommassa asunnossa - ensi kesänä - ulkomailla - sitten kun sitä , jos ja kun tätä... ja tavoitellessa koko ajan jotain suurempaa ja parempaa, voi onni tässä hetkessä liukua ohitseni.

Miltä onni tuntuu?

Onnellisuus on minulle suurempaa kuin yksi tunne, enemmänkin (toivottavasti) jatkuva olotila, jonka voimakkuus aaltoilee muiden tunteiden mukaan. Aurinkoinen päivä saa hyvälle mielelle, puhelu ystävältä iloiseksi, uutiset huolestuneeksi, hyvät tarinat liikkuttuneeksi ja oman lapsen juostessa syliin voi tuntea suurta rakkautta. Epäonnistumiset ja vastoinkäymiset kestää, kun onnellisuus on tarpeeksi vankka kannatellakseen niiden yli. Onni on ihana kupla ympärillä, jonka sisään mahtuu niin ilo, hauskuus, herkkyys, jännitys, hellyys, rakkaus ja lukuisia muita tunteita, jotka saavat elämän maistumaan elämisen arvoiselta.

Onni ja onnellisuus saa olon tuntumaan turvalliselta. Se antaa luottamuksen elämän kantamiseen -  siihen, että asiat AINA järjestyvät jotenkin. Onni saa muistamaan pahoinakin päivinä, että kurjuus on väliaikaista ja perusasiat ovat hyvin. Onni tuntuu lämpimänä hyvänä olona, tasaisena ja kevyenä fiiliksenä. Onni tuntuu sisäisenä rauhana ja hengityksen helppoutena. Ilon ollessa ylimmillään voi tanssittaa ja hyräilyttää, hymy on herkässä ja pinnakin venyy tavallista pitemmäksi. Minun onneni olisi väriltään pinkki ja keltainen, välillä jopa kultainen.

Milloin onni tuntuu?

Helteinen päivä mökkilaiturilla, mukaansatempaava kirja ja aaltojen liplatus. Rauhallinen ilta kotona hyvän ruuan täyttämin vatsoin koko perheen kesken, ilman kiirettä. Kuulas sää, mukavat lenkkarit, vauhtia antavat rytmit ja tie, mikä kuljettaa kevyesti. Perheen yhteiset metsälenkit sunnuntaiaamuisin. Hillittömän flown vallassa ompeleminen. Onnistuminen, voitto, hyväksyntä. Automatka aurinkoisena päivänä hyvän musiikin siivittämänä. Iltapuuhat, kun vauhdikas poika rauhoittuu kainaloon ja laulaa pienellä äänellään mukana unilauluja. Ihana vauva mönkimässä rinnalla aamuhetkenä, kun toiset vielä nukkuvat. Yhteyden löytäminen vielä vieraan ihmisen kanssa ja aavistus siitä, että tästä alkaa ystävyys. Kun oma lapsi kuiskaa olevansa äitin rakas.

Ne on sellaisia hetkiä, jotka ovat erityisiä siinä arkisuudessaan. Niitä leimaa kiireettömyys ja yhdessäolo. Sellaisia hetkiä, jolloin tulee tunne "nyt minä elän".  Helposti tulee ajateltua, että onni kasvaa, kun arkeen saa jotain ekstraa ja erilaisia kohokohtia. Ja kuitenkin asiaa tarkemmin ajatellessa ne parhaimmat hetket ja muistot ovat ihan jotain tavallista. Siinä on minun onneni.

Millainen on sinun onni?


 Kuvissa oleva tunika sopii onnellisiin päiviin tai miksei niitä kehnompiakin piristämään. Kaavana aina uskollinen MIW, kankaana Noshin vadelmaiset trikoo ja resori ja pitsi Etsystä.




Onnellisuus on aihe, joka puhuttaa nykypäivän hektisessä elämässä monia, itseäni mukaan lukien. Teema nousee esiin kolumneissa ja nettikirjoituksissa, siitä kirjoitetaan kirjoja ja järjestetään kursseja. Kertonee ehkä siitä, kuinka tavoittelemisen arvoista onni on, mutta kuinka se on silti niin hankalaa välillä. Tällä kertaa onnellisuutta ja onnea tahdottiin mietiskellä muutamien Onni-bloggaajien kanssa, jokainen omasta näkökulmastaan. Käy ihmeessä kurkistamassa muidenkin Onnilaisten mietteitä aiheesta.


26 kommenttia

  1. Ihana kirjoitus, yhdyn kyllä täysin ajatuksiisi! Ihana, pirtsakka tunika! :)

    VastaaPoista
  2. Onni koostuu pienistä arkisista asioista; lasten punaisista poskista, hyvästä ruuasta, kauniista sanoista ja kiireettömyydestä :)

    Ja vautsivau miten hyvin pinkki pukee sinua! Aivan ihana tunika <3

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus <3
    Kyllä mun onni koostuu arjen ihanuuksista <3
    Ja oikeesti tosi mageita kuvia susta! Upee tuo tunika, voisin itsellekkin kuvitella vastaavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, itse innostuin tuosta kuvauspaikasta, kun sopi just tähän miusta :) Kiitos Nadja ♥

      Poista
  4. Tuo tunika on kyllä niin herkku. Itse tuppaan käyttämään aika mustavalkoisia tai muuten maanläheisiä värejä, pitäisi joskus repäistä ja tehdä tuollaisia onnenvaatteita myös, varmasti nostaa mielialaa harmaanakin päivänä! Ainakin mulla vaatetus kyllä vaikuttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paulina ♥ Jep, miekin just hetki sitten kehuin, että nyt on vaan asiallista ja tummaa, mutta tää vadelma oli vaan liian herkullinen ;)

      Poista
  5. Kirjoitit ihanasti! <3 Ja helposti just ajattelee et sit kun on oma talo, sit kun ollaan kumpikin töissä, sit kun oon 5kg hoikempi. Onni on tässä ja nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on! Hyvä potkia itseä välillä ja muistutellakin, ettei pidä itsestään selvyytenä :) Kiitos Johanna ♥

      Poista
  6. Onni on tavoittelemisen arvoinen herkku.. Mutta minkälaista onnea tavoittelee? Kuvitteleeko sen olevan napurilla AINA suurempaa ja parempaa :)? Onneksi osaat löytää onnen arjesta .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Birgit kommentistasi ♥ Ihan naulan kantaan! Vähän olen tosiaan taipuvainen havittelemaan aina vihreämpää ruohoa, mutta onneksi koko ajan paremmin se onni tosiaan löytyy tästä hetkestä :)

      Poista
  7. Onni on juuri ne pienet ihanat hetket. <3 Arki on onnea! :) ihana postaus.

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoista pohdintaa onnesta ja onnellisuudesta! Btw. toi paita on upee, tulee itelle näppejenkihelmöintiä ja mietin jo josko sitä itsekkin ompelisi välillä muutakin kuin lastenvaatteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanski! Ehdottimasti pitää ommella välillä itsellekin, lisää onnea kovasti :D

      Poista
  9. Erittäin hyvä postaus!
    Kumpa niinä huonoina päivinä muistaisi, että "tämäkin menee ohi" :)
    Miulla on perusilme vissiin vähän surullinen (vetovoima vetää poskia ja sitämyöten suupieliä alaspäin..) ja oon monesti saanut vakuutella, että en ole surullinen vaan vaikka esimerkiksi vain ajatuksissani tai muutenvain peruslukemilla :) Miun elämä on nyt onnellista ja toivon sen tunteen jatkuvan hamaan tappiin asti, vaikka murheita mahtuu joka päivään ja vuoteen ♥
    Elämä on nyt eikä sitku :)

    Ihana paita ♥



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas ihana kuulla Heiri, juur noinhan sen pitää ollakin :) Jos aikoo olla onnellinen, vasta täydellisellä hetkellä, niin aika kauan saa odottaa... Kiitos siulle ♥

      Poista
  10. Hannariina, tämä on todella ihana kirjoitus <3! (ja tunika, wau. Pitsikaulus sopii tuohon pinkkiin. Mahtava). Joskus on todellakin vaikeaa lopettaa se sitku-ajattelu. Sortunut olen monet kerrat. Onnen tunteen tavoittaminen arjen kiireessä ja kireillä hermoilla vaatii todella paljon työtä, mutta on se ihan mahdollista. Minulle onni koostuu juuri niistä pienistä asioista, lapsi on tottakai iso asia ja suunnaton onnen lähde (erityisesti sen takia, kun häntä saimme odottaa kauan ja sisarusta emme varmaan koskaan hänelle saa. Hermostun kyllä silti häneen ajoittain, sehän on luonnollista :D) samoin pienet ihanat asiat arjessa. Joku muistaa jollakin kivalla tavalla, kirjoittaa kommentin blogiin, hymyilee. Niin kurjaa kuin se onkin myöntää, niin joskus toisten epäonni tai surulliset asiat saavat vasta ymmärtämään oman onnen määrän. Usein tulee miehelle valitettua asioista ja töiden määrästä, mutta eilen erään ihmisen kanssa keskustellessa taas tajusin, että on mulla hyvä mies. Juuri nyt on ihanaa olla onnellinen, vaikka kaikki asiat eivät olekaan juuri niinkuin itse toivoo. Muistaisi aina katsoa niitä hyviä asioita ja ei liikaa painottaisi oman elämänsä epäkohtia, sitä kohti matkani vie :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta näiden postausten tekemisessä on ehdottomasti kommentit siitä, että joku toinenkin ajattelee samantyyppisesti. Kiitos Hanna, kun jaoit siekin oman onnesi ♥ Jos joku äiti väittää, ettei ikinä hermostu lapsiinsa, niin se kyllä valehtelee ;) Meilläkin ensimmäistä odoteltiin useampi vuosi ja ehkä maailman isoin onni oli,kun pikkusiskonsa ilmoitteli tulostaan heti toivottaessa. Ei ole sekään itsestään selvää. Toivottavasti teillekin se onni suodaan, jos se toiveissa on ♥♥

      Poista
  11. Kauniisti kirjoitettu. Minusta onni on ehkä kaikkein eniten sitä, että osaa hyväksyä elämän kaikissa tilanteissa sellaisena kuin se on. Se on välillä vaikeaa, mutta mitä paremmin sen oivaltaa, sitä onnellisempana pystyy elämäänsä elelemään. Kaunis paita ja sopii malliltaan sulle ihan täydellisesti. Ja minussa joku kohta aina sykähtää, kun näen kivoja kuvia, joiden eteen on selkeästi nähty ajatuksen tasolla hivenen vaivaakin. Ihanan pirteä värimaailma ja istuu tähän teemaan täydellisesti. :) Onnellista loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Hienoa kuulla, että ajattelet noin kuvistani - ihan ajatuksen kanssa juuri tähän nämä kuvat valitsin :) Samoin siulle ♥

      Poista
  12. Ihana kirjoitus! Mielestäni onnen tuntee parhaiten juuri niinä pieninä hetkinä. Onni on myös elämän hyväksymistä sellaisena kun se on. Toisinaan tulee liiankin usein ajateltua sitten kun. Vaikeina aikoina pitäisi muistaa, että asiat järjestyy tavalla tai toisella. Kaunis tunika, tuo pitsi sopii täydellisesti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelmallinen ♥ Samankaltaisia ajatuksia meillä siis :) Pitsit on kyllä ikisuosikkejani!

      Poista
  13. Ihana kirjoitus:) minun onni koostuu juuri niistä arkisista asioista, perhe on terveenä, ihanat lapset ja mies, työ, harrastus. Siltikin jaksan vähän valittaa, tänään pitää lähteä töihin..korjaan siis pääsen töihin:) ehkä löydän sen unelmaammattini joskus, nyt lupaan keskittyä tähän hetkeen:) ihana ja pirtsakka tunika sinulla:)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!