keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Aurinkoni

Olin ennen omien lasten saamista vakuuttunut monesta asiasta. Juuri sillä nuoren lapsettoman naisen varmuudella, joka julisti muun muassa pysyvänsä muuttumattomana vauvan myötä, juoksevansa illasta toiseen jumpalla ja muissa riennoissa, sekä laittavansa vauvan alusta asti omaan huoneeseensa nukkumaan. Imetystä pidin vähintään erikoisena tapana ja epäilin jopa, pystynkö rakastamaan lasta enemmän kuin koiriani. Kasvattajana kuvittelin tietenkin olevani erinomainen, olinhan minä Sinkkoseni ja Piaget'ini lukenut.

Kyllä, kuulostaa aivan idioottimaiselta omaankin korvaan. Niin monta sammakkoa tuli silloin päästettyä suusta, ettei ole ihmekään, että välillä äiti-ihmiset pyörittelivät päätään tyyliin "voi kuule...". Turha lienee mainita, että jokainen kohta on toteutunut päinvastaisena ja opettanut nielemään oman ehdottomuuden ja hassut luulot; molempien kanssa on käytössä ollut ja pienemmän kanssa on edelleen perhepeti, imetys on yksi maailman ihanimpia kokemuksia, koirat ovat pudonneet arvoasteikossa rutkasti lasten perään, jumpat ja etenkin ne muut riennot ovat varsin vähissä  - ja todellakin olen muuttunut. Parempaan suuntaan sanoisin.

Yksi asia mistä olin vakuuttunut, oli se, että lapsesta kasvaa juuri sellainen, miksi hänet kasvatetaan. Väärin. Tai siis tietenkin ympäristö vaikuttaa monen monituiseen juttuun, mutta kyllä lapsessa itsessään on jo vahvasti sisään rakennettu temperamentti ja luonne, tapa reagoida asioihin ja kiinnostua uusista jutuista. Siinä voi äiti sitten opetella ymmärtämään lasta, joka tietyissä asioissa toimii ihan eri aaltopituudella; koettaa tarjota vaihtoehtoja rutiineja rakastavalle; tunnistaa hetket, jolloin kiukku alkaa; omaksua keinot, joilla lapsi saadaan kikattamaan ja hyvälle mielelle; osata antaa syliä silloinkin, kun pieni ei sitä tajua pyytää; ihailla lapsen loogista päättelykykyä ja hyvää hahmotusta, joita kumpaakaan ei ole äidiltään perinyt; hihitellä ihmeissään lapsen huumorintajulle ja oivalluksille. Myöntää, ettei voi itse hallita sitä, millainen lapsi on, vaan joustaa itse ja rakastaa lasta juuri sellaisena kuin hän on.

Yllätyksenä minulle tuli toisen lapsen myötä myös se, kuinka erilaisia voivat sisarukset keskenään olla. Sama perimä ja geenit, muttei juuri mitään samaa ulkonäössä eikä kyllä luonteessakaan.  Nopeatempoiseen ja runsaasti huomiointia vaativaan veljeensä nähden pikkuneiti on kärsivällinen ja rauhallinen. Kerrassaan tyytyväinen ja seurallinen, iloinen ja nauravainen. Siinä missä veikka on pitkä ja hoikka kuin pajunvitsa, on neiti pieni ja buddhamaisen pyöreä. Kun esikoiselle piti käyttää kikkakolmoset ruokailuhetkien edistämiseen, riittää pikkusiskolle lusikan näyttäminen ja suu aukeaa kuin linnunpojalla. Osaa tuo pikkumurunen toki ääntäänkin avata ja äidin silmäpusseja kasvattaa yöheräilyllä, mutta sallittakoon se hänelle. Neitokaisen aurinkoisuus pääsee tosipaikan eteen perjantaina, kun joudun ottamaan hänet kouluun mukaan. Kassillinen leluja ja evästä matkaan, niin josko sujuisi suuremmitta ongelmitta. Tässäkin on sisarusten välillä eroa; veljeään ei samanikäisenä olisi mitenkään voinut kuvitella neljäksi tunniksi luennolle, mutta nyt aidosti uskon (tai ainakin toivon), että homma onnistuu. 









Typykkä sai pirteän jumppiksen Verson puodin Maijat-kankaasta. Kaavaksi kokeilin Indian
elephantia koossa 74 sivu- ja takasaumattomana. Aiemmin olen käyttänyt Ottobren 4/12 lehdessä ollutta jumppista ja sen pääntien laajuuden takia olen huppua aina korottanut etureunasta. Samoin tein tähän hoksaamatta, että vetoketju nousee nyt liian korkealle leukaa kohti. Pienellä korjauksella muokkaan sen vielä. Muuten ihan erinomainen kaava, pääsee käyttöön uudestaan.

Onko muilla ollut hassuja luuloja lapsistaan etukäteen? Entä ovatko teidän lapsosenne toistensa kaltaisia? Ihan parasta on aina saada lukea teidän kokemuksianne kommenteissa ❤️

48 kommenttia:

  1. Ihana pieni neiti-Aurinkoinen. Ja hienoa pohdintaa, samantyyppisiä käsitysten romuttumisia on koettu täälläkin vanhemmuuden myötä, vaikka olinkin jo sen verran iäkkäämpi äidiksi tullessani ja ammatin kautta jollain tapaa asiaan tutustunut, ettei ihan niitä mustavalkoisimpia mielipiteitä ollutkaan ainakaan enää odotusaikana. Mutta kai se on niin, että jos ennen vanhemmuutta ladeltaisiin kaikki lapsen syntymän aiheuttamat muutokset karuina faktoina ilman hormoonihuuruja ja sitä tunnetta, jonka pienten pulleiden käsivarsien kietoutuminen kaulaan aiheuttaa, ei kukaan enää lisääntyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta tuo viimeinen lauseesi! Se on todennäköisesti aika oleellista, ettei kaikkia faktoja voi eikä tarvitse tietää etukäteen, vaan saa rauhassa luulla mitä vaan ;) Kyllä miullakin kokemusta muiden lapsista oli työn kautta ja ikääkin, mutta ehkä tuo ehdottomuus on enemmän luonteesta kuin muusta kiinni. Ihan hyvä saada vähän nenilleen :) Kiitos Kirsi kivasta kommentistasi ♥

      Poista
  2. Niin ihana aurinkoinen, ja niin kauniit kuvat! Joo, on ollut äitiyden taival kyllä opettavainen. Samoja luuloja oli itselläkin ja niin vaan ne on osoittautuneet vääriksi. Usein on jouduttu kyseenalaistamaan omaa vanhemmuutta ja kasvatustaitojaan lapsen temperamenttisuudesta johtuen. Siitä voisin kirjoittaa pidemmältikin mutta tyydyn vaan toteamaan että ylpeä olen siitä millaisia lapseni ovat. Toinen niin fiksu ja hauska tulisielu, toinen niin tyytyväinen ja hyväntuulinen vauhtivauva. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisilta juuri kuulostavat meidän lapset! Peiliin saa katsoa usein ja jotenkin tuota kasvatusasiaa pohdin tosi paljon, etenkin esikoisen kipakan luonteen kohdalla (tai enhän mie vauvasta vielä tämän pidemmälle tiiän, millainen sisupussi tulee). Moni asia varmasti olisi helpompi turhia miettimättä, mutta jostakin syystä teen asioista usein monimutkaisempia kuin ovatkaan. Kiitos kehuista Paulina ♥

      Poista
  3. Ihana jumppis ja sisältö varsinkin! Meillä on kans nuo kaksi vanhinta niiiiin eri puusta! Veeti oli niin helppo ja tyytyväinen vauva ja Aava kaikkea muuta. Viia onneksi näyttää tulleen veljeensä, niin luonteeltaan kuin ruumiinrakenteeltaankin :D Ja samalla lailla on kasvatettu ja syötetti ja silti kasvavat miten tykkäävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kontrolliin taipuvaiselle sielulleni tekee tiukkaa hyväksyä, että ei voi vaikuttaa ;) Kiitos Laura, hauska kuulla teidän kokemuksesta!

      Poista
  4. Ihana tuo "voinko rakastaa lasta enemmän kuin koiriani"!!! Mua katsotaan oudosti kun hihittelen puhelimelle täs ootellessani psykologisia soveltuvuustestejä xD Ja toi haalari on niin kaunis!!! Mä taidan väsäillä saman tyylisen huppari+housut setin Lillileni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, toivottavasti ei hihittely vaikuttanut psykologisiin tulkintoihin :D Kiitos Hanski! Kiva nähdä, milaisen setin sinä teet :)

      Poista
  5. Aika ihana jumppis, ja ihana hymyileväinen pieni! Itse en noista ennakkoajatuksista tiedä, oliko sellaisia lasten luonteiden suhteen tai muutenkaan. Mutta kolmen pojan äitinä allekirjoitan täysin sen, miten erilaisia lapset voikaan olla! Meidänkin omat on samoista vanhemmista, mutta luonteiltaan täysin erilaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa usein olla kuitenkin, että lapset ovat ihan erityyppisiä, vaikka geenit ja kasvuolosuhteet samat ovatkin. Kiitos Heluna ♥

      Poista
  6. Voi suloisuus mikä aurinko! <3 ja jumppis on ihana! Samansuuntaisia ajatuksia. Kyllä sitä on äitinä joutunut kasvamaan ja omia ajatuksiaan muuttamaan..:) Ja yksikään lapsista ei todellakaan ole samasta muotista. Luonteissa on paljonkin eroja, ja sehän on just parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Äitiys kyllä kasvattaa ja pakottaa huomaamaan myös niitä omia ärsyttäviä tapoja, etenkin jos lapsella on niitä samoja :p Kiitos Raisa ♥

      Poista
  7. Ihan ku omasta kynästä tää teksti! Ja kyllä vaan nää meiän Oot ja Hoot on niiiin samanlaisia :)

    Itse ajattelin ensimmäistä oottaessa, että tottakai siitä tulee sellainen herttainen, hyväkäytöksinen pikku piltti. Todellisuus onkin tosiaan ollut jotain ihan muuta, O on uskomattoman vauhdikas, temperamenttinen ja oikukas tättähäärä. Toki samaan aikaan myös nokkela, kohtelias ja rakastava, tietenkin ihana pikkupoika. H on alusta lähtien ollut ihan erilainen, rauhallisesti tössöttää omia juttujaan. Saa nähdä millainen sisupussi neidistä tulee kasvaessaan!

    Ihanaa on ollut myös seurata miten nää kaks pientä ihmistä ovat niin kovin kiintyneitä toisiinsa! H on O:n suurin fani :) Jos isoveli lähtee yläkertaan, jää pikkusisko alakertaan rappusten juurelle oottelemaan ♡

    Ihanaa syksyä teille sinne!
    T.Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin H on jo tosi ihastuksissaan Oon touhuista :D Kätkättää kippurassa toisen töllöilyille. Varsin samanlaisilta kuulostavat meidän sisarusparit :) Kiitos Heidi kommentista, ihana kuulla, että osui teksti ♥

      Poista
  8. Kiva kirjoitus :) Ja jännä kyllä tuo miten erilaisia saman perheen vauvat/lapset voikaan olla. Meillä kyllä löytyy paljon samojakin piirteitä lapsista, molemmat on kovin uteliaita ja tarkkaileepi tilannetta :) Poika oli vauvana tyytyväisempi kuin tyttö ja viihtyi paljon yksinkin, tytön kanssa pitäisi kovasti touhuta ja koko ajan olla vieressä että voi kiipeillä äidin päälle jne... :D Ihania on molemmat ja onneksi kuitenkin helppoja, yöt nukutaan hyvin jne. Huomenna isompi rakkaus täyttääkin jo 4! <3 Kyllä nuista saa olla onnellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihaniahan ne (ainakin omat :D) lapset aina on! Meilläkin poika, vaikka muuten on tarvitsevampiollut, nukkuu hyvin, mikä on kyllä ihan luojan lykky. Pikkuneiti sen sijaan on alkanut harrastaa heräilyä, joten väsymys alkaa kyllä painaa. Onnea teidän päivänsankarille ♥ Ja kiitos Noora kommentista!

      Poista
  9. Ihanan aurinkoinen jumppis, aurinkoiselle tytölle! :) Itse en ole koskaan halunnut omia lapsia, joten en osaa tällä kertaa tekstiisi samaistua. Olen edelleen, omaksi onneksi se lapseton tietäjä nainen ;) Myönnän kuitenkin ajatelleeni joskus tuota samaa, voisinko oikeasti rakastaa lasta enemmän kuin koiraani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teitäkin tarvitaan ;) Ymmärrän hyvin rakkauden lemmikkiin, pääasia on se, että on joku kelle antaa kaikki hellyys ja rakkaus mitä tarjolla on ♥ Kiitos Unelmallinen!

      Poista
  10. Ihana pieni <3 Mie mietin ennen tytön syntymää että sosiaalinen elämä loppuu ja en voi enää ikinä tehä mitään. Ja niinhän siinä kävi :D Hehe, no ei onneks ihan niin kuitenkaan. Minusta on ihana touhuta tytön kanssa ja nykyään sitä nauttiikin ihan eri jutuista kuin ennen tytön syntymää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no niinhän siinä käy ;) Tai ehkä ei lopu, mutta muuttuu. Itsekin olen huomannut, että eri asiat painottuvat ja se lasten kanssa kotona illanvietto oikeasti kiinnostaa enemmän kuin joku muu (vaikka en sitä voinut millään uskoa ennen näitä!). Toki omaa aikaakin tarvitaan, se on ihana henkireikä :) Kiitos aino-maria ♥

      Poista
  11. IIK miten soma neiti somassa haalarissaan ♥
    Tää postaus sai miut vihdoinviimein kaivamaan kärpässienet esille, kiitos inspiksestä :D

    Ai, että oliko harhaluuloja lapsensaannista? Muutamia! Lomittaja aikoina mietin lähteväni töihin 3kk synnytyksestä... mikä nyt sinällään ei mitään, mutta nyt ollut kotona pian 5 vuotta synnytyksen jälkeen :) Muutenkin muksut osaa parhaiten kasvattaa ennenkuin on omia. Poikasen ilmotettua tulostaan suunnittelin myös hevosen palauttamista kotiin ylläpitopaikasta, mutta juuei... ei ois ollu hummalle aikaa :D

    Itse oon sen jo aika aikaisin tajunnut, että vaikka miten hyvästä ja onnellisesta kodista lapsi kasvaa niin jossain kohtaa voi alkaa mennä päin mäntyä monella tapaa. Toisaalta nyt pelkään jo valmiiksi lasten kasvamista tuonne ulkomaailmaan. Ei oo oo varmaan ok pitää muksuja fleksissä kolmikymppiseksi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, siitä tuli tosi hieno! Eih, ihan mahtavia ajatuksia ollut siullakin :D
      Mutta tuokin joo on totta, ikävä kyllä. Ihan ahdistaa välillä, että miten voisi oman lapsen sulkea johonkin pumpuliin, ettei ympäristö pääsisi negatiivisesti vaikuttamaan. Fleksi olisi hyvä ;) Kiitos Heiri ♥

      Poista
  12. Minä kans aikanaan olin sitä mieltä etten mitään voisi rakastaa kuin mun koiriani. Paljonpa rakkaudesta tiesin ;) Kyllä on äiti kasvanut vähintään yhtä paljon kuin lapsetkin. Hyvin kirjoitettu ja supersuloinen tuo teidän pikku-buddha <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, etten ole yksin tuonkaan ajatuksen kanssa :D Todellakin, paljon on äitiys opettanut, myös omasta tunne-elämästä. Ja näin imetyshormoneissa se välillä oikein ryöpsähtelee vieläkin... Kiitos Sonja ♥

      Poista
  13. Kiva teksti. Joo, ei ole tuo lasten kanssa eläminen useinkaan ihan oppikirjakamaa. ;) Eikä elämä nyt ylipäätäänkään. Meilläkin on molemmat lapset ihan älyttömän erilaisia persoonia. Tyttö ja poikakin kyllä, mutta silti. En kyllä oikeastaan kuvitellutkaan, että lasten kuuluisi olla jotenkin samanlaisia. Perhe toki muovaa jonkin verran, mutta perusluonne yleensä on ja pysyy. Niin tosi söpö tuo teidän pikkuinen. Ihania ilmeitä! Ja söpön haalarin oot hälle tehnyt. - Aurinkoa tänne pimeyden keskelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miusta olisi ihanaa, jos elämä olisi oppikirjakamaa! Olen ikuinen "oikeiden vastausten" etsijä... Tai ehkei se olisi kuitenkaan mukavaa, kävisi tylsäksi. Hyvä näin :) Kiitos Sanna!

      Poista
  14. Ihana neiti aurinko aurinkoisessa jumppiksessaan ❤ ! Kyllä monet periaatteet sai lentää lapsen myötä romukoppaan. Vaikka olin lasten kanssa työskennellyt, niin on se oman lapsen kasvatus ihan erilaista verrattuna toisten lapsien kasvatukseen. Vannoin että jaksan aina vastata kaikkiin kysymyksiin oikein ja kaikki toimet suoritetaan leikin kautta, hauskasti. Olihan se helppoa tehdä silloin, kun lapset olivat vain osan päivästä läsnä. Oman lapsen kanssa ne hermotkin joskus valitettavasti menee, eikä tosiaan joka ikinen aamu jaksa hymy huulilla leikin kautta hoitaa lähtöjä. Harvassa varmaan on ne ihmiset, joiden periaatteet säilyvät vuodesta toiseen samana. Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne lentää. Omien lasten kanssa siihen liittyy aina omat tunteet ja heidän peilaaminen omaan äitiyteen, joten se on paljon vaikeampaa joissakin kohdissa kuin toisten lasten kanssa. Itsekin lasten kanssa työskennellessäni olen kärsivällinen ja hauska, enkä alennu ikinä käyttäytymään niin kehnosti kuin oman kaksveen kanssa joskus häpeäksieni alennun :p Ihan terapeuttista kuulla, ettei muillakaan aina mene putkeen! Samoin siulle, kiitos Hanna ♥

      Poista
  15. Voi, mä niiiiin komppaan sua! :D Aika monta asiaa on tullut pyörrettyä tässä 2,5 vuoden aikana ja tosi monessa asiassa on ajatusmaailma huomattavasti muuttunut tai laajentunut! Samoin jatkuvasti ihmettelen, kuinka voikaan siskokset olla niin erilaisia - vaikka molemmat ovat iloisia ja hyväntuulisia, on toinen vastasyntyneestä lähtien ollut rauhallinen ja tarkkaavainen herkkäsielu ja toinen päättäväinen rämäpää. Ja joka päivä tyttöjen kasvaessa ja oppiessa uusia juttuja tulee asioita, joissa he ovat toistensa ääripäitä. Mutta mikäpäs tässä ollessa - ihana nähdä, kuinka erilaisia mutta tavallaan samanlaisia he ovat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kasvun seuraaminen on kyllä ihan mahtavaa, ihania pieniä ihmisiä eroineen ja samankaltaisuuksineen ♥ Kiitos Emonen! Meillä onkin esikoiset aikalailla samanikäisiä :)

      Poista
  16. Suloinen pikkuinen! <3 Hyvä aihe ja ainakin omalla kohalla osittain pitää paikkaansa. Nyt olen kuuden pienen lapsosen äiti ja jokainen on kasvattanut minua äidiksi omalla tavallaan.. enkä varmasti koskaan tule olemaan se täydellinen äiti. Mutta parhaani yritän voimieni mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuuden lapsen kanssa riittää varmasti ihmeteltävää ja lukuisia hetkiä, joissa äititaitoja testataan :) Parhaansa yrittäminen riittää, olet varmasti ihana äiti ♥ Kiitos Silja!

      Poista
  17. Voi mikä aurinko, tyttö ja jumppis <3
    Kolmen lapsen perusteella on ainakin saanut todeta sen että jos joku jippo on toiminut yhden kanssa niin ei varmasti päde enää seuraavaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman olen havainnut näiden kahden kanssa... Turhaan säästin esim.kapaloliinaa vannoen sen toimivuuteen, kun tyttö ei siitä koskaan tykännytkään kuten poika. Kiitos Villakiana :)

      Poista
  18. Ihana jumppis ja pikkuinen <3 <3 Ja hyvä teksti!
    Näin se juuri on, parhaiten lasten kasvatuksesta tietää ne, joilla niitä ei ole ;) Edelleenkin olen kuullut monelta, että lapsi ei tule rajoittamaan heidän elämäänsä, vaan menevät ja tekevät, lapsi vaan kulkee mukana. Aaasia selevä. Toki voihan niinkin käydä ja kiva, jos se onnistuu ja tuntuukin vielä kivalta. Itse en jaksaisi, kyllä se lasten mukana raahaaminen tuo sen verran haasteita mukanaan. :D

    Meillä on kaikki kolme olleet ihan erilaisia. Tyttö on yhäkin oikea draamakuningatar, keskimmäinen pieneen tyytyväinen ja lungi, mutta niiiin vilkas. Nuorimmainen on ehkä helpoin lapsi ikinä (tai sitten itse osaa olla välittämättä pikkujutuista). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihan hauska olla nyt itse "tällä puolella" elämää ja tietää enemmän kuin itse tiesi lapsettomana :) Mutta eipä tunteitaan voi etukäteen ennustaakaan, ja ne ainakin miun kohdalla vaikuttavat paljolti siihen, millainen äiti haluaisin ja yritän olla. Kiva kuulla, että teilläkin on "helppo" vauva - tai sitten sie olet jo niin konkari :D Kiitos Johanna ♥

      Poista
    2. Ei voikaan :) esikoisen raskausaikana terkka kysyi että luulrtko et elämä tulee muuttumaan paljon vauvan myötä. Vastasin että ei nyt varmaan niin hirveesti.. eipä :D

      Poista
  19. Sun blogiasi on niin ihana lukea, kun monet kirjoituksistasi ovat kuin suoraan mun päästäni! Ja huomaan sen jälleen, puet sanoiksi omat ajatukseni lapsista ja kasvatuksesta. Niin vaan on itselläkin kasvatusalan ammattilaisena mielipiteet muuttaneet suuntaa omien lasten myötä. On kyllä saanut huomata, kuinka paljon lapsen voimakas temperamentti vaikuttaa kasvatukseen, eikä kaikki todellakaan mene suoraan kuin kasvatustieteen oppikirjoista. Niin vannoin ennen, etten ikinä sorru kiristys-uhkailu-lahjonta -linjaan, mutta niin sitä väsyneenä vauva kainalossa kiukkunälkäisen isoveljen kanssa tulee otettua kaikki keinot käyttöön. Ihana on myös huomata, kuinka lapset oppivat uusia asioita usein täysin itsestään (onneksi!) tai millaisella innolla ja vauhdilla uutta tietoa imetään. Ja miten ne samoista vanhemmista tulleet lapset voivatkin olla niin erilaisia keskenään, huhheijaa! Ainakin voin rehellisesti sanoa palaavani tämän vauvavuoden jälkeen työelämään rutkasti kokeneempana kasvattajana, toivottavasti se myös näkyy työssäni.

    Niin, ja ihana tuo Maija-jumppis! Itselläni minttuinen versio on juuri leikkuussa, jumppikseksi tietenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Satu, kiitos! Ihanasti sanottu ♥ Monet on keinot täälläkin, vaikka niin olin päättänyt ettei ikinä. Esim. tabletin käytöstä käyn jatkuvaa taistelua itseni kanssa; toisaalta en tykkää siitä noin pienellä, mutta se on ainut millä saan esim. rauhassa aikaa nukuttaa vauvan. Meilläkin varhaiskasvatuksen opettaja juuri sanoi, etteivät omat lapset pätevöitä ketään työhön, ja varmaan niin onkin. Uskon kuitenkin, että itse vanhempana pystyn paremmin tulevan varhaiskasvattajana ymmärtämään lapsia ja etenkin heidän vanhempiaan :) Kiitos ♥

      Poista
  20. Aivan ihana kuvasarja aurinkoisesta neidistä! Odotan esikoistani ja myönnän, että minulla on joitain ajatuksia, jotka todennäköisesti tulevat autuaasti romuttumaan lapsen syntymän ja kasvun myötä. Mutta ehkä jos me tulevat äidit ja isät liian hyvin tietäisimme mitä on tulossa, uskaltaisimmeko hankkia lapsia ollenkaan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti on niitä ajatuksia, mitkä huomaa ihan hassuiksi, sitten kun ne omalle kohdalle osuvat :) Todennäköisesti ei uskallettaisi :D Kiitos Henna ja ihanaa loppuodotusta!

      Poista
  21. Voi apua mikä murunen teillä siellä, todellakin neiti aurinkoinen <3 Ja kyllä, täältäkin löytyy sisarukset jotka ovat kuin kuu ja aurinko. Mutta täydellisiä molemmat, miten lie ne geenit sattuneetkaan kohdalleen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se sitten on enemmän sääntö kuin poikkeus, että luonne-eroja löytyy :) Kiitos Yllätysvieras! Todellakin ovat ihan täydellisiä, meilläkin :D

      Poista
  22. Sisarukset voivat todellakin olla täysin erilaisia keskenään. Niin meilläkin ovat kaikki kolme. Keskimmäinen oli se rauhallinen, iloinen ja tyytyväinen vauva, nukkui hyvin ja oli vain niin kertakaikkisen helppohoidettava että oli helppo tuntea itsekin olevansa hyvä äiti. Noh, nämä tyttäret ovatkin olleet haastavampia tapauksia ;) Ei voi todellakaan ajatella, että kun on jo kolmas lapsi niin osaa kaiken, koska jokainen lapsi tarvitsee erilaista vanhemmuutta.

    Aivan ihanan aurinkoinen jumppis! Minua niin harmittaa kun juuri tuo väri jäi ostamatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin tästä keltaisesta kovasti! Jotkut asiat varmaan sujuvat moninkertaisella äidillä helpommin jo, mutta uskon kyllä, että lapset kyllä kouluttavat vanhempiaan omia tarpeitaa vastaamaan :) Kiitos Susanna ♥

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!