lauantai 31. lokakuuta 2015

Heijastinliivi hämärässä

Hei vaan pimeyden keskeltä! Voi jestas, kyllä tuo kellojen siirto on tympeä juttu. Uuteen rytmiin kyllä on jo päästy, mutta tämä pimeys - tätä on vaikea sietää. Iltapäivästä hävisi juuri se valoisa tunti, jolloin yleensä ulkoilemme, ja otsalamput piti kaivella esiin, mikäli mieli samoja metsäpolkuja tallata.

Vaikka muuten kannatan tehokasta ajankäyttöä ja järkevää organisointia, on meillä tapana lenkkeillä koirinemme koko perheen voimin aina illansuussa. Fiksumpaa voisi olla toisen jäädä taikomaan ruokaa perheelle, kesyttämään villakoiria tai taltuttamaan pyykkivuorta, sillä tehtävää totisesti piisaa ja koirien remmit mahtuvat yhteenkin käteen. Vaikka lähtörituaaliin kuuluu kitinäni siitä, että voisin tämänkin ajan sitä ja tätä, niin yleensä ulkoilma vie aina voiton. Ja nimenomaan yhdessä, perheenä.

Sisällä ollessa hössötetään kotitöitä, jo tehtyjä ja niitä tekemättömiä. Kaksvee riekkuu, pienempi kitisee ja kinaa syntyy pikkuseikoista. Ulkona keskitytään olennaiseen. Jutellaan päivästä, mietitään menneitä, pohditaan ajankohtaisia juttuja, suunnitellaan tulevaa. Kotiin päästessä kello neljän kireys on loitonnut, lapset hyvätuulisia ja koirat rauhallisia (yleensä, ainakin melkein...) ja hommatkin saadaan tehtyä (yleensä... tai sitten ne voi jättää huomiseen). Ehdottomasti siis kannattavampaa yhteinen "ajantuhlaus" kuin minuuttien maksimaalinen hyödyntäminen. Yhteinen aika = paras aika ♥

Pimenevät iltaulkoilut saivat minut ompelemaan pojalle heijastinliivin. Tekisi mieli sanoa suoraan, että vikatikki. Haaveissani on Vinkeen hauska liivi, mutta pidin hintaa suolaisena ja ajattelin itse tehdyn olevan edullinen. Alamäki alkoi Eurokankaassa, kun kaksi metriä heijastinauhaa maksoi 19 euroa (yhdeksäntoista!) ja Prismassa tuli valmis lasten heijastinliivi vastaan alle kolmella eurolla. Miehen mielestä tässä yhtälössä oli jotain vikaa... (Fiksu käy ostamassa sen parin euron liivin ja ratkoo nauhat siitä! ) Ompelukin tökki, kun kantinkääntäjällä surruutin reunat välittämättä resorin venymisestä  - ennen kuin valmiissa työssä aloin tuota kupruilua harmitella. Silityskalvo sentään käyttäytyi mallikkaasti ja kettu onnistui hyvin. Sivuille ompelin pätkät kuminauhaa pukemista helpottamaan.

Vaikka heti valmistumisen jälkeen kirosin koko liivin hornantuuttiin, on se iltalenkeillä osoittautunut varsin verrattomaksi. Hyvin näkyy eikä reunojen kuprut käyttöä haittaa. Fleece lämmittää mukavasti. Kuvaaminen sen sijaan osoittautui hankalaksi hämärässä, joten pahoittelen otosten laatua. Tarkoitukseni oli kuvata metsäpoluilla kirmaavaa pikkupoikaa, mutta asiaa hankaloitti se, että ipana nukahtaa nykyään rattaisiin joka ilta, jolloin kirmailut jäävät vähäisiksi. Näköjään valon puute väsyttää lastakin.

Huomaatteko te lapsissa väsymisen merkkejä syksyn tullessa?


Rauhallista pyhäinpäivän yötä ja mukavaa sunnuntaita!

Ps. Jokohan ensi vuonna osaisi itsekin Halloweenia juhlistaa, tänäkään vuonna kurpitsajuhla ei iskenyt. Ovella käyneet lapset eivät jostain syystä arvostaneet tarjoamaani banaania, kun karkkia ei ollut ;)

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Lahjan antamisen vaikeus

Pidän itseäni ihan keskivertofiksuna ihmisenä, suhteellisen luovana ja kekseliäänäkin. Mutta on yksi kompastuskivi, jolloin minulta loppuvat niin ideat kuin lopulta aikakin - nimittäin lahjat. Saatan pyöritellä ehdotuksia mielessäni pitkään etukäteen, tutkia vaihtoehtoja netistä ja napsauttaa jotain Pinterestiinkin, mutta jotenkin siinä käy niin, että juhlaa edellisenä päivänä kiskon hiuksia päästäni ja yritän saada valmista aikaan. Ongelma ei ilmene ainoastaan itse tehtyjen lahjojen kohdalla, sillä myös niiden ostaminen jää monesti viime hetkeen. Olettaen siis, että olen edes keksinyt mitä antaisin! Kiitollinen olen niille, ketkä selkeästi ilmaisevat toiveensa ja tarpeensa, silloin todennäköisesti osuu saamiset kohdalleen ;) 

Harvinaisen hölmöltä tämä tuntuu siksi, ettei kyse ole todellakaan siitä, etten lahjaa tahtoisi antaa tai en pitäisi sitä tärkeänä. Ihan päinvastoin!! Ehkäpä hankaluuteni onkin siinä. Haluaisin niin kovasti antaa juuri oikean, persoonallisen, tarpeellisen, oivaltavan ja hauskan lahjan, että lopulta olen solmussa ajatusteni kanssa. Viivyttelen ja viivyttelen, ja lopulta kiireessä räpellän jotain. Tässäkin asiassa voin vain ihmetellä kykyäni tehdä rautakangestakin monimutkainen... 

Itse tehdyn lahjan kanssa juhliin meneminen on erityisen jännittävää. Mikä on saajan ilme pakettia avatessa? Tykkääköhän se, onko väri oikea? Huomaakohan muutkin kaikki ne virheet, mitä itse näen (ja jos ei huomaa, niin toki ne esittelen pahoittelujen kera :p )? Lahjan ostaminen on sinänsä turvallisempaa, sillä se ei ole antajalle niin henkilökohtaista, jos lahja ei miellytäkään. Itse tekemällä lahjassa on mielestäni aina vähän enemmän; siinä antaa mukana pienen palan itsestään ja aikaansa, jolloin sitä tietenkin toivoo hyväksyntää omalle työlleen. 

Eilen juhlimme rakkaan ystäväni vauvakutsuja ja halusin häntä muistaa jollakin ommellulla. Päädyin lukuisten ideoiden jälkeen tilkkupeittoon. Senkin aloitus venyi ja vanui, vaikka päivämäärä oli monta viikkoa tiedossa. Mikähän siinä on, jääkö muilla lahjaompelut viime tippaan? Kaikkia ihania vauvajuttuja olisi ollut muitakin, mutta ehkä ehdin tulevaa kummilastani lahjoa myöhemmin ♥ Vaippakakun tein yhteisenä lahjana koko juhlaväeltä. Vihdoinkin kohdalleni osui kakku, minkä sain onnistumaan! Vaippojen lisäksi sellofaaniin alle sujahti tutti, lanoliinivoidetta, harsoja, kosteuspyyhkeitä ja soittorasia.


Käyttämäni tilkut olivat Murun neuloksia, joita jäi jäljelle omasta tilkkupeitosta pari vuotta sitten, ja fleecen leikkelin torkkupeitosta. Sain vastikään postissa tilaamani yläsyöttäjän ompelukoneeseen ja tässä työssä etenkin huomasin, kuinka loistava apulainen se onkaan. Yhtään ei tikatessa kangas ruttaantunut ja liukunut kasaan, mahtavaa! (Jälleen kiitos Ebay.) 

Toisen lahjan tein pari viikkoa sitten kaverini tytölle 1-vuotislahjaksi. Hevosten ajattelin uppoavan ratsastusta harrastavalle äidille, vaikka tyylimme muuten erilaisia ovatkin. Omaa silmääni setti ainakin miellytti. Tunikassa oli kaavana Birdie birdie (Ob 1/15) ja legsuissa Catepillar samasta lehdestä, koossa 86. Heppakangas Paapiilta, raidat Koot.fi:sta ja salmiakkikangas Royaltuotteelta.



Huonon lahjanantajan painajainen lähestyy seuraavaksi joulun muodossa, kun yritän epätoivoisena kaikille keksiä jotain erityistä. Ja välissä isänpäivä, pari uutta vauvaa ja synttäreitä... Olisikohan pulmaani jotain yleispätevää ohjetta, joka ratkaisisi lahjapulmat helposti? Kerro ihmeessä omasi!

Loppuun haluan kiittää erityisesti kaikkia teitä, jotka olette muistaneet minua kommenteillanne! On ollut ihan suunnaton ilo lukea viestejänne, saada vertaistukea ja hauskoja vastauksia omiin pohdintoihini. Välillä mietin, onko ihan hassua kirjoittaa vaatekuvien yhteydessä milloin mistäkin aiheesta, mutta kommenttien perusteella uskallan jatkaa samalla linjalla :) Ihania ootte ♥♥

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Aurinkoni

Olin ennen omien lasten saamista vakuuttunut monesta asiasta. Juuri sillä nuoren lapsettoman naisen varmuudella, joka julisti muun muassa pysyvänsä muuttumattomana vauvan myötä, juoksevansa illasta toiseen jumpalla ja muissa riennoissa, sekä laittavansa vauvan alusta asti omaan huoneeseensa nukkumaan. Imetystä pidin vähintään erikoisena tapana ja epäilin jopa, pystynkö rakastamaan lasta enemmän kuin koiriani. Kasvattajana kuvittelin tietenkin olevani erinomainen, olinhan minä Sinkkoseni ja Piaget'ini lukenut.

Kyllä, kuulostaa aivan idioottimaiselta omaankin korvaan. Niin monta sammakkoa tuli silloin päästettyä suusta, ettei ole ihmekään, että välillä äiti-ihmiset pyörittelivät päätään tyyliin "voi kuule...". Turha lienee mainita, että jokainen kohta on toteutunut päinvastaisena ja opettanut nielemään oman ehdottomuuden ja hassut luulot; molempien kanssa on käytössä ollut ja pienemmän kanssa on edelleen perhepeti, imetys on yksi maailman ihanimpia kokemuksia, koirat ovat pudonneet arvoasteikossa rutkasti lasten perään, jumpat ja etenkin ne muut riennot ovat varsin vähissä  - ja todellakin olen muuttunut. Parempaan suuntaan sanoisin.

Yksi asia mistä olin vakuuttunut, oli se, että lapsesta kasvaa juuri sellainen, miksi hänet kasvatetaan. Väärin. Tai siis tietenkin ympäristö vaikuttaa monen monituiseen juttuun, mutta kyllä lapsessa itsessään on jo vahvasti sisään rakennettu temperamentti ja luonne, tapa reagoida asioihin ja kiinnostua uusista jutuista. Siinä voi äiti sitten opetella ymmärtämään lasta, joka tietyissä asioissa toimii ihan eri aaltopituudella; koettaa tarjota vaihtoehtoja rutiineja rakastavalle; tunnistaa hetket, jolloin kiukku alkaa; omaksua keinot, joilla lapsi saadaan kikattamaan ja hyvälle mielelle; osata antaa syliä silloinkin, kun pieni ei sitä tajua pyytää; ihailla lapsen loogista päättelykykyä ja hyvää hahmotusta, joita kumpaakaan ei ole äidiltään perinyt; hihitellä ihmeissään lapsen huumorintajulle ja oivalluksille. Myöntää, ettei voi itse hallita sitä, millainen lapsi on, vaan joustaa itse ja rakastaa lasta juuri sellaisena kuin hän on.

Yllätyksenä minulle tuli toisen lapsen myötä myös se, kuinka erilaisia voivat sisarukset keskenään olla. Sama perimä ja geenit, muttei juuri mitään samaa ulkonäössä eikä kyllä luonteessakaan.  Nopeatempoiseen ja runsaasti huomiointia vaativaan veljeensä nähden pikkuneiti on kärsivällinen ja rauhallinen. Kerrassaan tyytyväinen ja seurallinen, iloinen ja nauravainen. Siinä missä veikka on pitkä ja hoikka kuin pajunvitsa, on neiti pieni ja buddhamaisen pyöreä. Kun esikoiselle piti käyttää kikkakolmoset ruokailuhetkien edistämiseen, riittää pikkusiskolle lusikan näyttäminen ja suu aukeaa kuin linnunpojalla. Osaa tuo pikkumurunen toki ääntäänkin avata ja äidin silmäpusseja kasvattaa yöheräilyllä, mutta sallittakoon se hänelle. Neitokaisen aurinkoisuus pääsee tosipaikan eteen perjantaina, kun joudun ottamaan hänet kouluun mukaan. Kassillinen leluja ja evästä matkaan, niin josko sujuisi suuremmitta ongelmitta. Tässäkin on sisarusten välillä eroa; veljeään ei samanikäisenä olisi mitenkään voinut kuvitella neljäksi tunniksi luennolle, mutta nyt aidosti uskon (tai ainakin toivon), että homma onnistuu. 









Typykkä sai pirteän jumppiksen Verson puodin Maijat-kankaasta. Kaavaksi kokeilin Indian
elephantia koossa 74 sivu- ja takasaumattomana. Aiemmin olen käyttänyt Ottobren 4/12 lehdessä ollutta jumppista ja sen pääntien laajuuden takia olen huppua aina korottanut etureunasta. Samoin tein tähän hoksaamatta, että vetoketju nousee nyt liian korkealle leukaa kohti. Pienellä korjauksella muokkaan sen vielä. Muuten ihan erinomainen kaava, pääsee käyttöön uudestaan.

Onko muilla ollut hassuja luuloja lapsistaan etukäteen? Entä ovatko teidän lapsosenne toistensa kaltaisia? Ihan parasta on aina saada lukea teidän kokemuksianne kommenteissa ❤️

perjantai 16. lokakuuta 2015

Miksi tehdä muuta, kun voi ommella

Vaipanvaihtoa, pyykinpesua, pukemista, riisumista, satamiljoona kertaa kakkapyllyn pesua. Vastauksen etsimistä ikuisuuskysymykseen: "Mitä tänään syötäisiin?" Jauhelihakastiketta, kanawokkia, makaronilaatikkoa, kasvisten höyryttelyä, sekoittamista ja paistamista. Koirien lenkitystä, kaupassa käynti, ehtisiköhän kirjastoonkin. Miehen harrastukset, omat harrastukset. Koulupäivät ja tehtävät. Illtapalat, -sadut, - pesut ja operaatio Nukutus. 

Perhearki rytmittyy hyvin pitkälti rutiinien ja toiston avulla, ja täyttyy asioista mitä pitää tehdä ja hoitaa. Ruuhkavuodet sanana aiheuttaa väristyksiä ja antaa mielikuvan uupuneesta äidistä, joka rientää tukka putkella paikasta toiseen painavat silmäpussit lepattaen, ja jossain määrin on pakko tunnustaa määritelmän sopivan itseeni loistavasti. Ja jestas sentään, meidän arjessa ei vielä edes ole kiireisiä päiväkotiin juoksemisia tai lyhyeksi jääviä iltoja. Huhhuh, hengästyttää jo valmiiksi. Illalla voisi olla ihana hautautua sohvannurkkaan kirjan kanssa, mutta eihän sitä malta! 

Säännöllisin väliajoin minulta kysytään, että miksi ihmeessä ompelen - eihän minun tarvitsisi tehdä vaatteita itse. Kun voisi nauttia vapaa-ajasta ja vain olla. Jotenkin se hämmentää. Juu ei tarvitse, mutta haluan. Ompelu on harrastus, ei pakottava kotityö tai velvollisuus, vaikka se ehkä etenkin vanhemman sukupolven silmissä sitä on ollut. Itselleni se kuitenkin on juuri sitä vapaa-aikaa, mahdollisuus arjen keskellä heittäytyä flown valtaan, tehdä jotain mitä oikeasti tahdon tehdä vain tekemisen ilosta, ei siksi, että olisi pakko. Ja toki suorittamaan taipuvainen luonteeni nauttii aikaansaamisen tunteesta, sillä kukapa ei omaa kättensä jälkeä tahtoisi ihailla. Eihän se aina putkeen mene, ja armas mieheni kehtaakin silloin kyseenalaistaa sen, aiheuttaako tämä harrastamiseni enemmän harmaita hiuksia kuin iloa. Ja silti, satunnaisesta ratkojan ja kirosanojen viuhumisesta huolimatta, ompelu on juuri se ajanviete, jonka pariin tahdon karata, jos tunti tai pari ikiomaan käyttööni jää.

Viime aikoina ompelukone ja ompelija sen takana ovat joutuneet pähkäilemään kaikenmaailman kikkailujen ja taskujen askartelun kanssa, ja enemmän kuin tarpeeseen tuli täysin aivoton surruuttelu ja valmista vartissa- ompelu. Legginssejä siis, mitäpä muutakaan!






Jos maailma olisi täydellinen, ei kolmekymppisen naisihmisen tarvitsisi ikinä laittaa päälleen housuja, vaan legginssit olisivat aina edustuskelpoinen vaate. Vanhemmiten muutun näköjään villimmäksi, sillä vaatekaappiin ovat ilmestyneet muutamat kuvioleggarit iänikuisten mustien lisäksi. Ruusukangas Pehemiän silkkisen sileää joustocollaria ja sulat Metsolan napakkaa trikoota. Ei puutu muuta kuin lisää mustia yläosia.

Huomenna lähden ulkoiluttamaan legginssejäni ihan tuonne isolle kirkolle, kun extempore päätin ratkaista ompelutilan puutteen ja sen, että ruokapöytään ei mahtunut koko perhe syömään. Ikeaan käy siis tie, lähempää ei sopivaa settiä löydy. Pysykäähän kuulolla, niin kerron, mihin tilaihmeeseen tässä pikkukolmiossa päädyttiin! (Ja jos olet Vantaalla huomenissa, niin tule moikkaamaan :) ) 

Iloa ja inspiraatiota viikonloppuunne ♥

Ps. Parhaimmat vinkit arjen pyörittämiseen ja ylimääräisen ajan taikomiseen saa jakaa nyt! Onko muiden perheissä hulinaa? 

perjantai 9. lokakuuta 2015

NOSH AW 15 POLKU



Vielä toinen erä Noshin syksyn uutuuksia!*
Vastikään julkaistiin uusin naisten mallisto, ja heti perään asiakkaita hemmotellaan suloisen pastellisella Polku-mallistolla! Saamastani kangaspaketista löytyi herkkuja mintun ja mustan sävyissä; Polku- kuosia, minttua vinoraitaa sekä jo aiemmin tutuksi tullutta mustaa farkkucollaria.

Enpä olisi vuosi sitten uskonut mintulle lämpeneväni ikinä! Ajattelin tuon värin olevan tosi kasaria muistellessani joitakin lapsena käyttämiäni vaatteita, ja kuuluvan lähinnä pakastealtaaseen jäätelön muodossa. Hempeät sävyt eivät muutenkaan ole kuuluneet suosikkeihini, vaan olen aina ollut rouheamman tyylin ystävä. Minttu kuitenkin alkoi vähitellen vallata tilaa joka suunnasta niin kankaissa, valmisvaatteissa ja sisustuksessa -  ja kävi kuten monen muunkin asian suhteen; aloin pitää siitä, mitä totuin näkemään. En pue minttua edelleenkään itselleni, mutta lapsilla se on suloinen väri.

Näistä syntyi vaatekombo neitokaiselle, ja unisex-värin takia en voinut vastustaa kiusausta lisätä vaatteisiin pientä hörhellystä ♥




Vinoraidoista ompelin frillapyllyhousut (ekat frillat ever) simppelin mustan bodyn pariksi. Frillojen reunoja en huolitellut, vaan rypytin vain trikookaitaleen framilonilla. Kivempi olisi ehkä tullut, jos housuissa värit olisivat olleet toisin päin, mutta yhdistelmä setissä olisi ollut liian synkeä. Mintturaitaisen bambin aplikoin suoralla ompeleella etukappaleeseen. Bodyn kaavana on Bert koossa 68/74, johon lisäsin hupun. Housujen nimi ei muistissa ole, mutta löytyvät Ottobresta 1/09.








Farkkucollarista syntyi tunika koristeleikkauksilla ja sivutaskulla, mikä jatkuu taakse - tunika koostuu siis kolmesta palasta. Tikkaukset tietenkin mintulla, kuten helman nauhakin. Legginsseissä eivät polvipaikat ihan polvien kohdalle nousseet, kun mitattavat kintut olivat nukkumassa juuri ompeluhetkellä... Somat ne silti jalassa ovat.








Polku- kankaasta halusin mekkobodyn. Perhoshihat leikkelin vapaasti kaaren muotoon ja helma on puolikellokaavalla tehty. Olisi pitänyt joku rusetti tuolle hiuksensa hukanneelle neidolle vielä tehdä, niin olisi söpöys huipussaan. (En voi ymmärtää miten tässä näin kävi, syntyessään typyllä oli ihan paksu ruskea tukka!)





Turha kai sanoakaan, että Noshin laatu on ennallaan; kankaat ovat ihanan pehmeitä ja joustavia, mutta kuitenkin napakoita tunnultaan.  Ensimmäisen pesun jälkeen kankaat ovat uudenveroisia ja pinta kauniin sileä. Mie tykkään ♥ Pitäisiköhän pitää vielä kotikutsut, että pääsisi hipelöimään muitakin kankaita...

*Postaus tehty yhteistyössä Noshin kanssa



torstai 8. lokakuuta 2015

Roosanauhahuutokauppa '15

Saumanvara-ompeluryhmä järjestää tänäkin vuonna mahtavan käsityöhuutokaupan Roosanauhan hengessä, eli varoja kerätään rintasyöpätutkimukseen ja hoidon kehittämiseen. Huudettavana on monenlaista itse tehtyä; vaatteita kaiken ikäisille, leluja, asusteita, sisustustavaraa, koruja, laukkuja, mattoja, vaikka mitä! Tuotteet maksetaan suoraan Roosanauha-keräystilille, joten apu menee taatusti oikeaan kohteeseen ja lisäksi vastineena saat jotain ihanaa käsintehtyä ♥

Huutokauppa pidetään huomenna 9.10.2015 klo 10-22 facebookissa, osoitteessa
https://www.facebook.com/groups/499769313515610/?fref=ts

Käyhän liittymässä ryhmään, tsekkaa tuotteet ja huomenna huuda äänesi käheäksi!

Oma panokseni on tänä vuonna pienenlainen, mutta jotakin sain myyntiin laitettua. Josko sitten ostajan osassa tulisi suurempi potti ;)



tiistai 6. lokakuuta 2015

Nosh AW15 Women

Noshin syksyyn saatiin uusia ihanuuksia, kun  viimeisin naisten mallisto julkaistiin; tuttuja laadukkaita kankaita ja kuoseja mainioissa syksyisissä väreissä! Ilo oli minun puolellani, kun sain oman pakettini käsiini ennakkoon* ja pääsin kangasuutuuksista ompelemaan. Valinnan vaikeus oli suuri, sillä niin monta kaunista ja oman näköistä kangasta olisi ollut tarjolla, ja lopulta päädyin punaiseen joustocollegeen sekä navy-siniseen trikooseen. 







Toivottavasti et ole vielä huppareihini lopen kyllästynyt, sillä nyt näitä pukkaa ihan urakalla! Joustava ja juuri oikean paksuinen collari oli kuin tarkoitettu hupparikankaaksi, joten niinhän siitä sellainen syntyi jälleen kerran vinovetskarilla. Avattava huppari toimii kätevästi vauvan ruokinnan suhteen ja on muutenkin mitä parhain arkivaate. Itselleni mieluisan siitä tekee reilun mittainen helma ja vetskaritaskut, mitkä upotin etukappaleiden leikkauksiin. Leikkaukset löytyvät myös hihoista. (Voitte uskoa, että tuhrasin kaavojen kanssa puolet kauemmin, kuin itse ompeluun...) Tikkaamista siis riitti, mutta antavathan ne kummasti näköä ja viimeistellympää ilmettä vaatteelle. Värikin on aika veikeä - enemmän oranssi  kuin punainen oman silmäni mukaan, mutta juuri sellainen kivan tomaatinpunainen mistä tykkään. Kauniissa riitasoinnussa tukan kanssa.

Tummansininen trikoo ja punaisen jämät saivat elämän pojan paidassa. Siinäkin on toisintoa aiempiin ompeluksiini nähtävissä, mutta tuo kappaleilla kikkailu on vaan niin hauskaa! Ympyrän kanssa kokeilin ensimmäistä kertaa alikeompelua, jotta keskelle ei tule liian paksusti kangasta. Yllättävän helppoahan se oli, ehkä seuraavalla kerralla uskallan kokeilla vaativampaa kuviota. Vinkkinä; talouspaperi toimii erinomaisesti revittävän tukikankaan sijasta nurjalla puolella! Päälle ommellun tähden olisin kyllä voinut laittaa vielä enemmän vinoon, kun nyt se näyttää jokseenkin vahingossa vinksahtenaalta. Paidan kaavana on Formal or fun 104.



Pipo oli oleellinen kuvausrekvisiitta, josta kaksivuotias ei suostunut luopumaan. Ihan viisasta sinänsä, ihan järkyttävän kylmähän tuolla oli!



Kankaiden lisäksi naisten mallistosta löytyy tietenkin valmiita vaatteita, ja tällä kertaa moni malli olisi minullekin tosi mieleinen. Kaapin ollessa kankaita pullollaan ei itselläni valmisvaatteille juuri tarvetta ole, mutta onneksi niistä voi käydä inspiraatiota kurkistamassa ;)

Kiitos Noshille tästä tilaisuudesta ♥♥


*Blogiyhteistyö Noshin kanssa