maanantai 7. syyskuuta 2015

Kolee

Kaavojen pyörittelyä ja mittojen vertailua. Nyhräämistä taskujen kanssa. Olkasaumat, hihat kiinni, vielä sivusaumat yhteen. Ensimmäinen sovitus, hyvältä näyttää. Resorit ja vetoketju, ja jälleen sovitus. Voi vitsi, tästä tulee kiva. Huppu paikoilleen, viimeistelyä. Lopulta valmis huppari päälle. Peilin edessä voi päästää ilahtuneen ja helpottuneenkin huokaisun; onnistuin! 

Se on se tunne, mihin ainakin minä ommellessa pyrin. On ihan mahtavaa nähdä ompelun edetessä mielikuvansa muuttuvan konkretiaksi ja muotoutuvan visiota vastaavaksi. Kun vaihe vaiheelta vahvistuu se fiilis, että nyt tästä tulee hyvä. Innostus kasvaa, työtä ei malta päästää käsistään. Hykerryttää ihan. Ja kun lopulta vaate on valmis ja se on  juuri  sellainen kuin pitikin, lähes täydellinen! Parasta. Voi olla iloinen saadessaan istuvan ja ihanan vaatteen, sekä tuntea aitoa tyytyväisyyttä omia taitojaan kohtaan. Olla ylpeä siitä, että itse tein!

Ensimmäinen vinovetskarihupparini oli farkkucollarista ja Kelopuu-kaavalla (Ob 5/14). Työn jälkeen olin tosi tyytyväinen, mutta vaatteeseen muuten en. Se ei ollut odotuksistani huolimatta näköiseni tai malliseni, joten jäi bloggaamattakin. Käyttämätön ompelus löysi facebookin kautta uuden omistajan ja omaan kaappiini vapautui hupparin paikka. 

Tämän tein Linnean ohjeella, jota suosittelen kyllä lämpimästi. Kuosittelin hupparin MIW-kaavani pohjalta verraten omiin mittoihin. Ohjeesta poiketen ompelin kaitaletaskut, sillä ne omaan silmääni näyttävät siistimmiltä. Joustocollari ja vetoketju ovat molemmat kesäreissutuomisia Käpyseltä (missä muuten tapasin ihanan Hannan ♥). Ja kuten alun tarinoinnista voinee päätellä, ihastuin tähän ihan täysillä! Juuri sopiva pituus, oikea väljyys pidettäväksi paksummankin paidan päällä, reilu huppu ja kivat värit (niin, kenestäpä musta ei olisi kiva väri... ). Katu-uskottava ja melkeinpä voisi sanoa, että aika kolee!








31 kommenttia:

  1. Hieno!
    Mie just tuosta kelopuusta koitan hupparia itelleni kyhätä :)
    Piti vaan tulla googlettamaan kaitaletaskun kuvallisia ohjeita - tai miun aivot nyrjähtää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heiri :) Teen noista taskuista ohjeistusta kuvien kera, heti kun saan aikaiseksi! Ei ne vaikeet ole, mutta pari kohtaa vaatii miettimistä :p

      Poista
  2. Hieno ku mikä!! Hyvin on onnistunut taskut ja koko kokonaisuus:-)

    VastaaPoista
  3. Vau! Ja voi kun mä jaksaisin opetella tekemään tuollaiset taskut! Parkatakkiin väkersin tuollaiset ja meni niin järki :D Jouduin purkamaan valehtelematta varmaan kolmesti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linnea, erityisesti mahtavista ohjeistasi ♥♥

      Poista
  4. Ihana! Pakko varmaan itsekin tehdä ;) Mullakin kaapissa on kyllä aukko huppareille, kaikki kaupan kutistuu aina pesussa liian lyhyiksi :( Koin semmosen onnistumisen tunteen letti-paidan kanssa, että uskaltaa taas kokeillakin! Aina kun nuista itselle tulevista ompeluksista ei ole niin takuuta onnistumisen kans... Tyyne-Esterin tikattu college houkuttaisi kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kutistuminen on ärsyttävää! Tässä ei sitä ongelmaa ole, kun pituutta riittää :) Joo se tikattu collari olisi aika ihanaa, vitsi kun en kyllä tarvitse yhtään mitään! Kiitos Noora kommentista ♥

      Poista
  5. Aivan ihana ja voi kuinka ihanaa onkaan tuntea onnistuneensa ❤️.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikkupippuri, se on kyllä parasta tässä :)!

      Poista
  6. Se on kyllä niin mahtava tunne kun jokin onnistuu täydellisesti. Vaikka se olis pyrkimyksenä niin ei siihen läheskään aina yllä. Minä ainakaan.. :) Tosi hieno huppari, syystäkin saat olla ylpeä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä täälläkään aina hurraata voi huutaa ;) Kiitos Raisa, tämä meni kyllä omaan Top kolmoseen :)

      Poista
  7. Ihana! Nämä pitkät hupparit on kyllä munkin suosikkeja, ja ekan vinovetskani kuosittelin myös tänä kesänä. Ja se huikean ihana tunne, kun vaate istuu täydellisesti! En kyllä itselle paljoa enää käytä valmiskaavoja, kun niissä menee melkein aina jotain mönkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Oman kaavan löytäminen on kyllä ihan tosi kiva juttu :)

      Poista
  8. Jee, kiva nähdä tämä kangas vaatteena :)! Siitä tulikin hieno, istuu kyllä mahdottoman hyvin sinulle (tosin en ole vielä nähnyt täällä sellaista vaatetta, joka ei istuisi sinulle ;)). Käpynen oli kiva kohde käydä ja ihana oli tavata sinut <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ♥ On niitä hutejakin tullut, hämääköhän kuvat istuvuutta ;) Olisi kyllä mahtava käydä muidenkin nettikauppojen liikkeissä joskus!

      Poista
  9. Tuo tunne on niin parasta koko ompeluharrastuksessa! Se tuo myös rutkasti intoa kokeilemaan uusia ja itselle mahdottomallekin kuulostavia juttuja:) Huppari on kyllä mahdottoman nätti:) Kuvia on tullut ihailtua aika moneen otteeseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Pipo, onpa ihana kuulla! Uusia haasteita kohti siis :)

      Poista
  10. Tosi kiva huppari! Tärkein elementti, peittää pepun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, hyvä vaate on pepun yli! Kiitos Satu ♥

      Poista
  11. No on kyl ihan hyperkolee!! 😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, lahopää unohti, ettei hymynaamat näy. No, siinä oli kolee aurinkolasihymppä. :D

      Poista
  12. On kyllä hieno! :) Sattuisitko muistamaan mistä olet hankkinut tuollaisia huppariin/housuihin sopivia nauhoja? Itse olen koittanut löytää, mutta varmaan taas väärät hakusanat käytössä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Senni :) ! Omat nauhani ovat ebaysta tilattuja kengännauhoja ;) Mahdollisimman pitkä ja leveä litteä nauha, niin hyvin toimii!

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!