sunnuntai 23. elokuuta 2015

DIY Nappikorut (päällystetty nappi)

Tein hetki sitten kaverin tytölle lahjaksi nappipompulat ja -pinnit, ja nyt toiveesta jaan ohjeen näihin helppoakin helpompiin, mutta niin ihaniin koruihin. Eritäin hyvä keino tuhota pienimmätkin kankaanpalat!


Itse olen tykästynyt näihin metallisiin nappeihin, jotka päällystetään halutulla kankaalla erillistä työkalua käyttäen. Kangaspäällysteisiä nappeja voi tehdä myös tavallisista muovinapeista langan ja neulan avulla, mutta se onkin oma tarinansa. Netistä löytyy monenlaisia ohjeita hakusanoilla "covered button" tai "cover button". 

Omat nappiaihioni ja muut tilpehöörit olen tilannut Etsystä, mutta löytynee niitä myös vaikkapa Ebaysta. Hakusanalla "fabric cover button kit" löytyy paketteja, joissa on mukana nappien metalliosat ja muovinen työkalu, ja esim. kuuden napin setti maksaa noin kolme euroa. Osia on erikokoisia, joten joka koolle tarvitaan oma työkalunsa.  Myöhemmin onnistuu tilata pelkkiä täydennyssettejä, kun työkalu on jo valmiina. Metallisista nappipohjista on valittavana "flat back" eli tasainen pohja esim. korviksia, pinneja ja sormuksia varten tai "wire-eye" eli koukullinen versio, joita voi käyttää nappeina tai pompuloissa.


Ja sitten niihin työvaiheisiin, tulossa on nyt ihan rautalankaohjeet, mutta ehkä parempi niinpäin :).

1. Tarvitset napin tekoon metallisen kuoren ja taustalevyn, kangastilkun ja muovisen kaksiosaisen työkalun. 
2. Tilkusta leikataan napin kuoriosaa mallina käyttäen ympyrä, joka saa olla muutaman sentin reilumpi kuin nappi. Mielummin liian iso kuin pieni, jotta reunat varmasti jäävät kunnolla taustalevyn alle.
3. -4 . Ota työkalun kuppiosa, aseta napin kuori tilkun keskelle ja paina nappi tilkkuineen kupin pohjalle.
5. Asettele kankaan reunat nätisti kupin sisäpuolelle, voit myös leikata reunoja tarvittaessa. 
6. Aseta napin taustalevy kuppiin kankaan päälle, kovera puoli ylöspäin (tai koukullisessa versiossa tietenkin koukku ylöspäin).
7. Purista taustalevy tiukasti kiinni kuoreen työkalun nappulaosaa käyttäen, paina pohjaan asti!
8. Pyöräytä valmis nappi pois kupista. 

Aikaa tähän kuluu noin minuutti :D


Napin voi käyttää sellaisenaan vaatteeseen tai sitten tarvitaan korun osia, jos sellaisia mielit valmistaa. Etsystä olen nämäkin ostanut; omani olen löytänyt haulla "korunnimi + flat pad" (esim. bracelet flat pad, hairpin flat pad), Hiuslenkkeihin lenksut ovat Glitteristä.


Korvakoruihin (ja muihin metallisiin koruihin) olen käyttänyt joko ihan kontaktiliimaa tai sitten kuvassa näkyvää pikaliimaa. Pikaliima on parempi tälle kiireiselle askartelijalle, koska se tietenkin on nopeampaa! Käytössäkin on kestänyt hyvin. Korvakoruissa kannattaa tappiosa liimata pikkuisen napin yläreunaa kohti, jotta se korvassa asettuu paremmin. Mitä isompi nappi, sen tärkeämpää tuo. Ai mistäkö tiedän...



Hiuspampulaan tarvitaan koukullinen nappi, jonka läpi kuminauha pujotetaan. Metallisen kiinnityskohdan puoli pujotetaan toisesta lenkistä läpi ja kiristetään. Itse en löytänyt metallittomia kuminauhoja silloin, kun juuri niitä tarvitsin, mutta niitäkin varmasti on. Silloin kaksi lenkkiä voi solmia myös yhteen ja nappi saadaan molempiin päihin.

Eipä muuta kuin nappeja napsuttelemaan!


18 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta :) Ihanan näköisiä ja varmasti kiva tehdäkin. Sellaista pientä näpräämistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli ❤️ On kyllä tosi kiva tehdä vaikka lastenkin kanssa!

      Poista
  2. Kiitos! Pitänee ruveta ebayta tutkimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, touvottavasti ohjeesta on iloa :)

      Poista
  3. Hienoja :) Vastaavia päällystettäviä nappeja löytyy myös Nappikauppa Punahilkasta ja niiden lisäksi samasta paikasta löytyy paljon muutakin mukavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Anonyymi! Kävin tutustumassa kauppaan ja sielläpä tosiaan on kaikkea ihanaa :)

      Poista
  4. Ihania! Juuri tuollaisia pieniä näprättäviä juttuja on välillä vaan niin kivaa tehdä. Harmi ettei tule käytettyä nappeja oikeastaan ikinä, kun välttelen napinläpien tekoa.. Pakko keksiä joku kohde että pääsee väsäämään noita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paulina! Tässähän on hyvä syy opetella nyt napinläpien teko ;) Itselleni olen näitä tehnyt korviksia varten, joka päivällä eri väriset :D

      Poista
  5. Vaikuttaa koukuttavalta touhulta, yritän vastustaa kiusausta tilata moisia mut oishan nuo kivoja tytön pampuloissa ja pienenä lisänä lahjoissa ja ja ja ja.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla pitkästä aikaa siusta :) Tämä on koukuttavaa, alatte tytön kanssa yhdessä askarrella! Kiitos Yllätysvieras :)

      Poista
  6. Mulla tarttu kans matkaan tiger kaupasta noita nappeja, 4e/ 12kpl jos muistan oikein, ja olikohan ne 27mm halkasijaltaan :D ei oo käyny mielest et hei niitähän pystyy ponnareihin laittamaan! Sen teen seuraavaks, kiitos vaan vinkistä! Sun tekemät näyttää tosi kivoilta, tosi hyviä lahjaksikin noi kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, jos inspis tarttui :) Tiger onkin ihan huippukauppa, harmi kun täällä ei sitä ole :( kiitos kommentista Anonyymi!

      Poista
  7. Kivaa pientä näpräämistä. :)

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia ohjeesta ja vinkeistä! Tunnustan etten ole tällaisia koskaan tehnyt, joten tarpeeseen tuli. Varsinkin, kun meidän ipana on saanut eskarin myötä tyttöjäkin kavereikseen ja synttärikutsuja alkaa tulla :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöiset ovat varmasti oikein mieluisat synttärilahjat :) Kiva, jos ohjeesta oli iloa, kiitos Hanna!

      Poista
  9. Näitä oiskin kiva tehdä. Kiitos ohjeesta! Tosin tekomotivaatiota laskee oman lapsen osalta vielä nykyisin se fakta, et tukkapompulat katoavat aina alta aikayksikön... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainut keino on siis tehdä niin iso nippu pampuloita, että aina riittää ;) tai josko ne alkaisivat kohta kestää paremmin. Kiitos Sanna!

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!