Mekkotehtaan Vilma

 Palelee ja vettä vihmoo, mutta koska kesä, on mekkoja tehtävä. Sain viimein käsiini Mekkotehdas aikuisille -kirjan ja ensimmäiseksi testailin Vilma-kaavaa (muut mallit eivät vielä ainakaan suuremmin houkutelleet). Vilma taisi olla ainut joustavalle kankaalle tarkoitettu kaava, joten sekin saattoi päätökseen vaikuttaa. 

Mekkokankaaksi valitsin Kangaskapinan meleeratun viskoosijerseyn. Kangas on tosi mukavantuntuinen iholla ja laskeutuu ihanasti. Sen verran läpikuultavaa kuitenkin, että vaati alleen topin. ( Vähän kyllä viheliäistä ommeltavaa, mutta vaivan arvoista.) Liehukemallisena neuletakkina olisi ihan huippukangas! Kangaskapina- verkkokauppaan pääsin tutustumaan blogiyhteistyön kautta ja valikoima (sekä hinnat) olivat iloinen ylläri :)


Mekkotehtaan kokotaulukon tulkinta oli kohdallani vähintäänkin mielenkiintoista ( omat mitat olisivat vaatineet muokkauksen kokojen 46 ja 40 välillä!) ja niinhän siinä kävi vanhanaikaisesti, että tein himppasta liian pienen. Valitsemani kangas ei ollut niin joustavaa kuin olisi pitänyt tässä olla. Sainpahan hyvä syyn hankkiutua vihdoin eroon viimeisitä raskauskiloista...



Pääntien huolittelin kaksinkertaisella kaitaleella ja niskaan tein pisarahalkion. Kuvaa katsellessani tuli mieleen, että taidan laittaa koristenapin vielä tuohon pisaran kärkeen. Hihoihin jätin raakareunat rullautumaan,



Nyt näyttäisi sää jo vähän kirkastuvan aamupäivään verraten, josko tästä viikonlopusta vielä aurinkoinen saataisiin. Toivossa on hyvä elää ♥♥

27 kommenttia

  1. Kivalta näyttää! :) Usein olen selaillut Kangaskapinan sivuja siskoni vinkattua minulle siitä ja siellä on kyllä edullisia kankaita! Mulla tuo samainen kirja on varattuna kirjastosta, melkoisen pitkät jonot vaan tuntuu olevan.. Hyvä tietää että mittoja kannattaa tarkistaa jos sieltä sattuu jotakin ommeltavaa löytymään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P ❤️ Eiköhän ne koot passaa, jos on kropastaan sopusuhtaisempi kuin minä. Toivottavasti saat kirjan käsiisi pian :)

      Poista
  2. Ihana! Minun pitää kyllä ostaa itselle tämä kirja, se on niin lyhyt tuo kirjaston kuukausi laina :) Oli ja meni enkä muka yhtään kerennyt kokeilla, sopivia kankaita kyllä kertyi kaappiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika, miullakin kirja on lainassa, mutta pitää hankkia kyllä oma :) kiitos Unelmallinen!

      Poista
  3. Tosi nätti kangas ja mekkonen sopii sinulle ihanasti!

    VastaaPoista
  4. Näyttää niin hyvälle! Väri on kaunis, ja sopii sinun ihoon ja hiuksiin ihanasti. Sinun päälläsi näyttää todella hyviltä nämä mekot/tunikat, missä on rinnan alla leikkaus. Minä näytän niissä raskaana olevalta, sillä en tätä Vilmaa ollut edes ajatellut tehdä. Minustakin nuo kokotaulukot olivat aika kummalliset, normaalisti minun vaatekokoni on 40 ja noissa olisi saanut ry:n ottaa sieltä 46 koosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla muillakin olleen sama vika ;) Tuo leikkaus jäi vähän liian ylös kankaan joustamattomuuden takia, muuten olen tyytyväinen. Miun on tämän mallisiin tehtävä tuo sauma, kun muuten näyttää niin tasapaksulta möhkäleeltä :D toivottavasti en näytä kuitenkaan enää raskaana olevalta... Kiitos Hanna Mi!

      Poista
  5. Kaunis, malli sopii sinulle täydellisesti!

    VastaaPoista
  6. Voi että ihanan näköinen päälläsi:-) . Niskan pisarahalkio on kaunis, niin sievä ja halkion nimikin on ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Tykkäsin tuosta pisarasta itsekin, näitä lisää :)

      Poista
  7. Tosi kaunis! Pitäisköhän lainata kirjastosta ja katsoa löytyiskö sieltä ommeltavaa itsellekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! Kannattaahan se tarkistaa, josko löytyisi sopivia malleja :) Itse en siitä löytänyt Vilman lisäksi kuin ehkä yhden mallin, mutta saattaisihan se mieli muuttua.

      Poista
  8. Kaunis mekko! Pitäiskin joku kerta tilata tuolta kangaskapinasta. Sitä tulee aina vaan tilattua niistä samoista kaupoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ompiainen! Se on kyllä totta, että helposti tulee turvauduttua omiin vakkarikauppoihin :)

      Poista
  9. Todellakin on nyt sekä malli, että kangas kohdanneet toisensa :). Sopii sinulle todella hyvin ja on kaikken kaikkiaan niin ihana. Tuo pisara selässä kruunaa kokonaiseuuden.

    VastaaPoista
  10. Ihastuttava malli ja tuo pisara niskassa,menee heti minultakin kokeiluun. Kangaskapinasta minäkin tilasin ensimmäiset trikoot ja yksivärinen musta yllätti minutkin täysin hinta/laatusuhteellaan. Mekkotehdas taitaa jäädä minulta ostamatta...tuntuu nuo pari luottokaavaa riittävän. Kiitokset ideoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luottokaavat on kyllä kullanarvoisia, välillä tulee kuitenkin hairahdettua :D Kiitos Milmajohanna ♥

      Poista
  11. Niin ihana taas! Että mää en kestä näitä sun tekemiä ihanuuksia :)

    VastaaPoista
  12. En tiedä huomaatko tätä, mutta onko kangas säilynyt hyvänä pesuissa? Aina vähän epäilyttää nuo tekokuidut, mutta tää ois mekoksi ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekat pari pesua on kestänyt ainakin :) tää on ihan unohtunut, pitääkin ottaa käyttöön! Sitten näkee kuinka kestää käyttöä :)

      Poista
    2. Sitten voisin uskaltaa tilata, usein ne kun nyppääntyy jo ensimmäisessä pesussa :(

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!