sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Pitsiä ja ihmissuhdekiemuroita

Minulla on ollut elämäni aikana erilaisia ystäviä.
On ollut sellaisia, joiden kanssa lapsena leikin päivittäin, mutta muutot tai koulun vaihdot ajoivat erilleen, eikä omia keinoja yhteydenpitoon silloin vielä ollut. On ollut ala-asteen aikaisia koulukavereita, joiden kanssa jaettiin salaisuuksia ja kirjoiteltiin toisillemme kirjeitä viereisissä pulpeteissa, mutta eri kiinnostuksen kohteet saivat hakeutumaan muihin seuroihin. Yläasteella kavereita oli hillitön lauma, jossa porukassa hauskuus ja tyhmyys tiivistyivät jättäen monenlaisia muistoja. Silloin kaverit olivat omaa perhettäkin tärkeämpiä. Eri suuntiin vieneet tavoitteet ja tulevaisuudenhaaveet saivat kuitenkin melko pian yhteydet katkaistua. On ollut hyviä ystäviä myöhemmissäkin opinahjoissa, mutta fyysinen välimatka on kasvanut suuremmaksi kuin yhteiset kokemukset.

Monet ystävyyssuhteeni ovat olleet sidoksissa tiettyihin elämänvaiheisiin, kouluun ja opiskelupaikkaan, harrastuksiin, samaan kaupunkiin tai yhteiseen kaveripiiriin. Kun yhdistävä tekijä on poistunut, on myös yhteydenpito unohtunut. Joihinkin tapauksiin liittyy suurempaa draamaa kuin toisiin, mutta useimmiten vain aika ja matka ovat saaneet välit jäähtymään ja puhelut harvenemaan. Tiedättekö sen tunteen, kun edellisestä yhteydenotosta on niin pitkä aika, että tuntuisi kiusalliselta enää tehdä aloitetta? Sitten annetaan vain ajan kulua, ja mietitään miksi niin kävi... Harmillisia ovat nekin jutut, kun tapaa sellaisen omantuntuisen ihmisen, jonka kanssa ajatukset käyvät yksiin, mutta jostain syystä ystävystymiselle ei tule annettua edes tilaisuutta.

Onneksi elämääni mahtuu myös niitä ystävyyssuhteita, jotka ovat kestäneet vuosia. Osa lapsuudesta, toiset nuoruudesta saakka. Niille ihmisille olisi turha esittää mitään muuta kuin on; he tuntevat sinut niin hyvässä kuin vähän huonommassakin - ja tahtovat silti olla ystäviäsi. Olen ollut onnekas saadessani muutaman rakkaan ystävän myös näin aikuisena, ja sydämestäni toivon näiden säilyvän vierelläni. Teinivuosien kaveripaljous on vaihtunut muutamiin oikeasti tärkeisiin ystäviin, ja niin on hyvä.



Edellä mainitut ajatukset eivät liity kuvattuihin vaatteisiin mitenkään, mutta kaipasivat jakamista muuten vaan. Havahduin näitä ihmissuhdekiemuroita miettimään tavatessani lähes viidentoista vuoden jälkeen erään ihanan teinivuosien ystävän, jonka kanssa meillä taisi käydä juuri niin kuin tuossa ylempänä yhteydenpidon venymisestä kirjoitin... Niin paljon kuin facebookin haittoja manaillaan, niin on siitä ihan verraton hyötykin! Itse ainakin pidän sen avulla yhteyttä moniin ihmisiin, joiden kanssa yhteys muuten olisi kadonnut. Parhaimmillaan nettiyhteys johtaa myös oikeaan tapaamiseen kuten nyt. Toisetkin mukavat tärskyt sain viettää yllättäen, kun Julia vieraili meillä päin. Olipa hauska tavata ihminen blogin ja facebook-tuttavuuden takaa :) 






Harmaana ja sateisena iltapäivänä sopi hyvin kuvata harmaata vaatetta. Miten sattui noin mörtsit ilmeetkin, niistä ei kyllä kannata välittää. Paita on oma kaavaviritelmä, jonka seuraavan kerran muokkaan lepakkohihaiseksi, tässä nuo hihat on vähän hölmöt. Kankaana on Noshin flamé, jonka epähuomiossa käytin nurja puoli ylöspäin. Visio pitsipaidasta on ollut jo kauan, ja tämä oli melkein sen mukainen.



Jalkaan vetäisin ruttulegginssit, joiden materiaali on itselleni uusi tuttavuus scuba. Kangas on saatu blogiyhteistyönä Kangaskapinalta ja tykästyin tähän nimenomaan housukankaana. Sopivan paksua, jotta lopputulos on "housumaisempi" (vrt. trikoo), mutta kuitenkin joustava, joten ovat huiput päällä. Tätä lisää! Legginssien alkuperäinen idea on Mallikelpoisen Emmin, mutta en sitä tähän hätään löytänyt linkitettäväksi. Tein nämä niin, että halkaisin normilegginskaavan (Ob 2/10? ) keskeltä 6 cm kaitaleen. Rypytysosa on kaksi kertaa housujen pituus (laitoin sauman puoleenväliin) ja rypytyksen tein framilonilla. Framilonin leikkasin lahkeen pituiseksi ja kiristin ommellessa niin tiukaksi kuin helposti sain. Sitten vaan tavalliseen tapaan housut kasaan.




Seuraavaksi taas jotain kesäisempää, sehän lupailee melkein hellettä lähipäiville!

Onnenhetkiä tulevalle viikolle ♥♥

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kaksi vuotta takana, monta vielä edessä

Kaksi vuotta sitten kesällä, näin juhannuksen jälkeen bongasin ystävälläni Kirsillä kivan appelsiinikuosisen hameen. Keskustelu eteni siihen, että hän lupautui ompelemaan jotain minullekin, jos tilaan kankaat itse. Antoipa vielä listan nettikaupoista, mistä niitä löytäisin. Kukapa olisi arvannut mihin se tie minut veikään.

Syttyi nimittäin ajatus siitä, että opettelisin itse ompelemaan - ihan vain koska huomasin lastenvaatteisiin löytyvän niin superherkullisia kankaita! Olin pienen pojan tuore äiti, tympiintynyt kauppojen vaaleansinisiin vaatteisiin, mutta haluton maksamaan monia kymppejä esim. Metsolan ihanuuksista. Lomarahat tulivat juuri sopivasti ja niillä ostaa päräytin Elnan ompelukoneen. Ennen omaa konetta olin jo pientä tuntumaa ompeluun ottanut lainakoneella, minkä melkein hajotin (oli siis pakko ostaa oma ennen kuin kaverin kone olisi oikeasti rikki...).


Nämä housut olivat ensimmäinen ompelukseni yläasteen jälkeen. Hupsis-kaavalla ja Kirsin virtuaaliopastuksella. Vaikeuksia tuotti jo se, etten tunnistanut kaavasta kumpi on lahje ja kumpi vyötärö. Kankaatkin leikkasin väärinpäin, jolloin velourin nukka oli toiseen suuntaan toisessa lahkeessa. Mutta voi jestas kuinka ylpeä olinkaan! Ensimmäinen oikea vaate, itse tehtynä ja oman vauvan päällä! Sittemmin olen miettinyt aina välillä, miksi taitotason noustessa myös oma kriittisyys on noussut - miksi on niin vaikea olla ylpeä omasta käden jäljestään vertaamatta sitä taitavampiin ompelijoihin?

Pelkän ompelukoneen turvin olisin tuskin niin innostunut, joten mullistavaa harrastukseni kannalta oli saumurin saaminen sukulaistädiltä. Hänellä parikymmentä vuotta kaapissa seissyt Huskylock sai luotani hyvän kodin ja toimii edelleen kuin unelma, kunhan saa öljyhörpyt säännöllisesti. Iso kiitos siis Oilille ♥!


Tämän setin tein mukaan Tallinnan matkalle. Näistä tykkäsin silloin kovasti, vaikka tämän hetkisen viisauden mukaan tekisin tosi monta asiaa toisin ja paremmin. 


Aiempaa kokemusta minulla ei koulun kässäntuntien lisäksi ollut, joten aika pohjalta sain alkaa taitojani kartuttamaan. Peruspaitaa pidin jo vaativana enkä uskaltanut unelmoidakaan esimerkiksi takin tai haalarin tekemisestä. Alkuun ompelujälki oli sangen mielenkiintoista, eikä nurjaa puolta kannattanut kurkistella. Ompelukoneen säädöt vaativat totuttelua enkä osannut saumuriin vaihtaa lankoja. 


Melko nopsaan rohkenin tarttua vetoketjuihin, neppareihin, nappilistoihin ja resorikanttauksiin, kun Ottobren kaavat houkuttelivat kokeilemaan enemmänkin. Alkuun pärjäsin pelkillä neuloilla, mitalla ja muutamalla eri värisellä lankarullalla. Sittemmin olen sortunut pahimman luokan välineurheilijaksi, kun laatikko kerrallaan alkoi täyttyä muun muassa framilonista (suuri rakkauteni ;) ), tukikankaista, pitsivetoketjuista, langoista, napeista ja nauhoista, ompelumerkeista ja silityskalvoista - kaikesta tarpeellisesta ja tarpeettomastakin. Kankaista puhumattakaan...


Tämä tunika on edelleen yksi suosikeistani!
Ompeluohjeiden ymmärtäminen oli toisinaan vaikeaa, jolloin isoksi avuksi tuli Facebookin ompeluryhmä Saumanvara. Myös paikallinen "ompeluseura" tuli tutuksi ja etenkin lanit olivat aivan huikea juttu! Sosiaalisen median ja blogien vaikutus on ollut kyllä suuri; sieltä saadut neuvot, inspiraatio ja uudet tuttavat ovat olleet ehdottomasti tämän harrastuksen parhaita juttuja ja vieneet kiinnostusta eteenpäin. Niiden myötä olen rohkaistunut myös haastaamaan itseäni ja hyppäämään välillä ulos mukavuualueelta. 




Ompelemistani vaatteista löytyy niin hittejä kuin huteja. Lastenvaatteet ovat yleensä suht onnistuneita ja päässeet aina käyttöön. Niissä onnistuminen on mielestäni helpompaa kuin omissa vaatteissa, joissa istuvuudella ja mallilla on suurempi merkitys. Omista tekeleistä löytyy liian ahdasta hihansuuta, liian avaraa kaula-aukkoa tai lähtökohtaisesti liian pientä kokoa. Joissakin on malli väärä ja joissakin kuosi ei sittenkään miellyttänyt. Ja sitten on niitä hyvin onnistuneita vaatteita, missä kaikki toimii ja joista on muodostunut ihan luottovaatteita. Yleensä vasta aika näyttää kumpaan sarjaan uusi vaate kuuluu. Eivät ne huditkaan onneksi hukkaan ole menneet, vaan sopivampi käyttäjä on löytynyt aina lähipiiristä.


Aloittaessani kaksi vuotta sitten retrokuosit olivat vielä pinnalla ja rakastuin niihin ihan täysillä. Värimaailma ompeluissani painottui oranssiin ja ruskeaan muita värejä kaihtamatta. Mitä kirkkaampi sen parempi. Nyt en voisi kuvitellakaan sellaisilla väriyhdistelmillä kikkailua, eivätkä retrot iske enää samalla tavalla. Parin vuoden aikana olen huomannut makuni muuttuneen valtavirran mukana ja on melkein pelottavaa, kuinka herkästi alan pitää siitä, mihin silmä tottuu. Nekin värit, kuosit ja mallit, jotka eivät ensinäkemällä sytytä, alkavat monesti houkutella, kun niitä olen tarpeeksi monta kertaa nähnyt. Hyvänä esimerkkinä toimikoon minttu ja ruusukuosit :) Tällä hetkellä mustavalkoisuus ja keltainen väri ovat ehkä ne suurimmat suosikkini, ja on hauska nähdä säilyykö tilanne tällaisena kuinka kauan. Yksi ikisuosikki kuitenkin löytyy; värit voivat vaihdella, mutta raidat pysyy! 

Tästä linkistä voit käydä kurkistamassa millainen tyylien sekamelska mahtui viime vuoteen ;)


Blogini aloitin ommeltuani pari kuukautta. Päiväkirjaksi itselleni siitä mitä olen tehnyt ja miten olen edistynyt. Sanomattakin selvä, että siitä on kasvanut jotakin paljon enemmän. Toki tämä on edelleen muistikirja ommelluista vaatteista, mutta myös vuorovaikutuskanava mahtavien lukijoiden kanssa ja väylä ilmaista itseä. Kommenttienne lukeminen uuden postauksen jälkeen on niin ilahduttavaa, ette arvaakaan mikä merkitys kannustuksella ja kauniilla sanoillanne on ollut! 



Myös bloggaamisen suhteen edistymistä on ollut havaittavissa, kun kamera on vaihtunut pariin otteeseen parempaan eikä heikkoa kuvanlaatua tarvitse kompensoida tyhmillä muokkauksilla. Tekisi ihan mieli poistaa vanhimmat postaukset, mutta mistäpä muutosta muualta paremmin huomaisi? Epätoivon hetkellä voisikin olla hyvä palata niiden ensimmäisten housujen äärelle muistelemaan sitä mistä olen aloittanut ja saamaan uskoa mahdollisuuteen kehittyä taas piirun verran taitavammaksi.




 Ompelemisen merkitystä ja vaikutusta voisin pohtia lisää, mutta jääköön se toiseen kertaan. Yhteenvetona uskaltaudun sanomaan olevani ihan keskiverto-ompelija, oppineeni matkan varrella paljon ja osaavani tehdä kivoja käyttövaatteita. Opittavaa on koko ajan lisää ja uudet haasteet odottavat niihin tarttumista. Suurimpana tavoitteena pidän oman tyylin löytämistä, jotta niitä hutivaatteita ei tulisi sekä kärsivällisyyden saavuttamista kaavan muokkauksen opetteluun. Tällä hetkellä henkinen kantti ja aika eivät kuitenkaan tunnu riittävän perusjuttuja kummempaan, maitoaivoille pertsoissakin on tarpeeksi mietittävää. Uusien asioiden aika on myöhemmin, teen niitä sitten, kun siltä tuntuu. Hyvää on se mitä on jo tehty, parasta se, mikä on vielä edessä päin :)

Tässä oli pikakelaus ompeluhistoriaani ja siihen mistä kaikki alkoi. Miten Sinun tarinasi menee?




tiistai 23. kesäkuuta 2015

Pääskysten lento

Eräs tuttavamme lausui juhannuksen aikoihin pitkästä aikaa osuvimman viisauden. "Paljon asioita jää tekemättä, jos vain säätiedotusta tuijottaa." Säätiedotusten takia meillä jäi tekemättä perinteinen juhannuksen mökkireissu, koska luulimme sateen ja kylmyyden kiusaavan meitä liiaksi. Siinä vaiheessa kun lämpömittari kapusi lähes hellelukemiin, oli jo myöhäistä alkaa kasata koko komppaniaa ja matkatavaroita autoon, kun mökkimatka on muutama tunti suuntaansa. Jäätiin siis suosiolla kotiin, ensimmäistä kertaa moneen vuoteen.

Juhannusjuhlintaan mahtui grillailua, paljon ulkoilua, tivolikäynti ja vohvelikestit, joten ei ne vapaat hukkaan menneet. Lisäksi kotoilu mahdollisti osallistumisen Saumanvaran juhannushaasteeseen. Posti toi mukanaan Verson puodin yllätyspussin, josta löytyi 1,5 metriä "Vapaa kuin taivaan lintu"-trikoota ja pätkä pompom-nauhaa. Ohjeen mukaan toteutukseen piti tulla jotain itselle, jotain keltaista, jotain maksia ja jotain uutta.


Ajatukseni jumiutui maksisanan kohdalla maksimekkoon ja sellaisen aluksi ompelinkin. Pitkä helma näytti ihan kivalle,  mutta tiesin heti, ettei se sellaisenaan käyttöön tulisi. Ei siis muuta kuin helma poikki ja pitsi reunaan (toistan itseäni, nyt on jokin pitsikausi menossa). Toimii jo paremmin. Keltaista löytyy tikkauksista, maksiksi jäi iso halkio selässä, vanhaa nappi ja vyö, uutta kaava(ttomuus) ja kuosi.



Pätkäistystä helmasta sain leikattua "väärään suuntaan" Oolle hupparin (Beagle boy 104 jälleen, josko jo seuraavalla kerralla muistaisin, että kaula--aukkoa pitää pienentää tai jatkaa huppua risteämään enemmän). Pääskyset yhdistin farkkucollariin, jota käytin myös resorina.





Isosta palasta kangasta sain tehtyä vielä hatutkin molemmille mukuloille - pojalle Noshin lippapipon ja tytölle Piian kaavalla hellehatun, josta tosin madalsin pari senttä päälaelta. Koko puolitoista metrinen kangaspala tuli hyödynnettyä siis varsin tehokkaasti. Päänvaivaa aiheuttanut pompomnauhakin löysi paikkansa.




Tässä typykän hattu on ennen päälliosan madallusta, keskimmäisessä kuvassa jälkeen.

Auringonpaistetta tälle viikolle, miulla on muutamia tosi kivoja juttuja tulossa :) Toivottavasti teilläkin! ♥♥










perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannusruusut

Kaavoista viis- blogi on kaivettu naftaliinista ja tällä kertaa teemana oli Summer! eli kesäsettiä pukkasi. On se hyvä, että edes jotain kesän merkkiä löytyy, sillä täällä päin Suomea ei ihan kesäkelejä olla saatu - ainakaan vielä.

Pehemiän Babushka roses- kangas sytytti minulla hitaasti, mutta roihahti näiden vaatteiden myötä täyteen liekkiin. Mekko piti taas saada, tästäkin kankaasta, Helma on puolikello ja yläosa pitsivetoketjulla somistettu, välissä framilon. Yläosaa muokkasin MIW:stä pitkään ja hartaasti enkä edelleenkään täysin tyytyväinen ole. En vaan hoksaa missä vika piilee, sopiva topin kaava olisi siis edelleen etsinnässä.


Tästä tuli ihan kiva, toimii myös neuletakin ja sukkisten kera viileämmällä säällä.

Alunperin suunnittelin tekeväni vain oman mekkoni, mutta helmasta jääneet pikkutilkut saivat ajatuksen lentämään. Ruusuja oli saatava myös vauvan ylle. 


Ehkä koskaan tekemistäni vaatteista kauneimmat rakentuivat mustasta trikoosta ja yksitellen kiinnitetyistä ruusutilkuista. Melkoista askartelua, mutta vaivan väärti ♥




Lisää kuvia ja tekstiä kannattaa käydä kurkkaamassa täältä.


Nyt myö tytöt samistellaan koko juhannus ruusumekoissamme, kun ei mökillekään tarettu lähteä.

Lämpöiset juhannustoivotukset jokaiselle ja tervetuloa uusille (ja vanhoille toki myös) lukijoille! ♥

Ps. Löydät minut nykyään myös Instagramista nimellä @hannakatrie, tulehan mukaan :)


perjantai 12. kesäkuuta 2015

Mekkotehtaan Vilma

 Palelee ja vettä vihmoo, mutta koska kesä, on mekkoja tehtävä. Sain viimein käsiini Mekkotehdas aikuisille -kirjan ja ensimmäiseksi testailin Vilma-kaavaa (muut mallit eivät vielä ainakaan suuremmin houkutelleet). Vilma taisi olla ainut joustavalle kankaalle tarkoitettu kaava, joten sekin saattoi päätökseen vaikuttaa. 

Mekkokankaaksi valitsin Kangaskapinan meleeratun viskoosijerseyn. Kangas on tosi mukavantuntuinen iholla ja laskeutuu ihanasti. Sen verran läpikuultavaa kuitenkin, että vaati alleen topin. ( Vähän kyllä viheliäistä ommeltavaa, mutta vaivan arvoista.) Liehukemallisena neuletakkina olisi ihan huippukangas! Kangaskapina- verkkokauppaan pääsin tutustumaan blogiyhteistyön kautta ja valikoima (sekä hinnat) olivat iloinen ylläri :)


Mekkotehtaan kokotaulukon tulkinta oli kohdallani vähintäänkin mielenkiintoista ( omat mitat olisivat vaatineet muokkauksen kokojen 46 ja 40 välillä!) ja niinhän siinä kävi vanhanaikaisesti, että tein himppasta liian pienen. Valitsemani kangas ei ollut niin joustavaa kuin olisi pitänyt tässä olla. Sainpahan hyvä syyn hankkiutua vihdoin eroon viimeisitä raskauskiloista...



Pääntien huolittelin kaksinkertaisella kaitaleella ja niskaan tein pisarahalkion. Kuvaa katsellessani tuli mieleen, että taidan laittaa koristenapin vielä tuohon pisaran kärkeen. Hihoihin jätin raakareunat rullautumaan,



Nyt näyttäisi sää jo vähän kirkastuvan aamupäivään verraten, josko tästä viikonlopusta vielä aurinkoinen saataisiin. Toivossa on hyvä elää ♥♥

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Tilkkulaatikolla

Tarve vauvan omalle peitolle syntyi isoveljen toimesta. Alkuun peittelin typykän sohvan kulmaan pojan aikoinaan saamalla vauvapeitolla, joka oli ollut jo pitkään pois käytöstä. Erään kerran erehdyin Oolle kuitenkin kertomaan, että peitto on oikeastaan hänelle tuotu ja siitähän se riemu repesi. Paristi ennätin jo vauvan pelastaa, kun isoveli reippaalla otteella tempaisi peiton itselleen, koska se on hänen. Hupaisaa sinällään, kun nyt Oo tahtoo aina oman peiton jaloilleen telkkaria katsoessaan, tietenkin. Pieni, mutta tärkeä juttu hänelle.

Pikkusisko sai siis oman tilkuista kootun peiton.


Tämän hetken suosikkiväriyhdistelmääni on varmasti varsin vaikea arvata... Peiton reunat huolittelin pilkullisella kanttinauhalla, jota kului pikkuista vajaa neljä metriä. Harmittavasti nuo reunat alkoivat kupruilla, vaikka kuinka yritin olla venyttämättä peittoa. Käytössä se ei onneksi näy.




Toisella puolella on Metsolan siksak-joustofroteeta.





Peitosta olisi varmasti riittänyt vähän vähempikin kuvamäärä, mutta pikkumurua oli niin ilo kuvata, että en malta olla näitä laittamatta. Tyllerö on ihanan hyväntuulinen vauva ♥


Pienistä kangaspaloista sain tehtyä neidille myös pari vähän kevyempää pipoa ja tumput. Jospa nekin kohta jäisivät jo tarpeettomiksi sään lämmetessä. Myssy on Little Pixie-kaavalla (6/14), mutta vuoriton ja kantattu. Tumput ihan omasta päästä.



Noita myssyjä kanttaillessa muistui mieleeni kaapissa odotteleva kantinkääntäjä. Sen avulla homma kävisi varmasti siististi ja nopeasti, mutta kääntäjän käyttöön perehtymiseen en ole vielä aikaa löytänyt. Siinäpä siis yksi odottava projekti.

Tulevalle viikolla toivon pitkää pinnaa ja hyvätapaisia lapsia, sillä meillä alkaa putkiremontti. Kotona voidaan onneksi asua koko aika ja päivisinkin evakkopaikka on lähellä, mutta onhan tuo aikamoinen muutos taas rutiineja rikkomaan. Lopputulos olkoon vaivan arvoinen!