Lämmin käsi, lämmin sydän!

Tänä vuonna ommellut lahjat jäivät nolostuttavan vähiksi.
Ideoita oli vaikka millä mitalla ja kiltteinä olleita lahjansaajia vähintään yhtä monta.
Ei vaan yksinkertaisesti riittänyt aika eikä rahkeet tässä vaiheessa,
kun yöunet veivät voiton ompelusta, joten saldo jäi vaatimattomaksi. 
Onneksi muistamisia saa valmiinakin, joten ei kukaan onneksi kuitenkaan ilman jäänyt...


Parhaille ystävilleni ja kummitädilleni tein lämpöistäkin lämpöisemmät lapaset,
vuori merino- ja päällinen keittovillaa. Kaavana käytin Kipidin Kirsin kanssa piirtelemääni kaavaa,
joka löytyy täältä (alareunassa linkki). Tykkään tästä mallista, jossa kämmeneen ei tule saumaa, vaan lapanen leikataan taitteelta ja peukalolle leikataan reikä sivuun. Harmaitakin lapasia tuli kaksi paria. Ainut ongelma oli se, että villa loppui kesken siinä vaiheessa, kun olisin tehnyt lapaset itsellekin!
Päällisen villat olivat Euronkankaasta ja vuori Myllymuksujen merinoa.


Miehen kummipoika sai paketista hupparin koossa 104.
Kaavana käytin Beagle boyta, joka vakuutti sen verran, että pitänee kokeilla uudestaankin!
Kangas löytyi jemmoistani, minne olin säästänyt tämän Verson puodin Ullakon aarteen.


Joulun vietto jatkukoon vielä loppuviikon, on ollut kyllä kerrassaan rentoa ja mukavaa!
Joulusiivouskin onnistui sen verran hyvin, etten ole raaskinut ompelukonetta pöydälle nostaa maisemaa pilaamaan. Ehtiihän sitä tuonnempanakin ♥♥

4 kommenttia

  1. Kiva kaava, menee heti kokeiluun! Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Epäonninen puutarhuri! Kiva kuulla :)

      Poista
  2. Voi kuinka herttainen pallokangas! Tämä lapaskaava pitää testata, mutta miten tuon peukun ompelu onnistuu hermoja menettämättä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SaarA, itsekin tykkäsin siitä :) Mie tein niin, että ompelin peukun ensin valmiiksi (siis sen yhden sauman) ja pujotin peukun omalle paikalleen. Saumanvarat kannattaa olla riittävän reilut! Kun peukku on ommeltu kämmenosaan, niin sitten vasta lapaskappaleen sauma yhteen :) Kyllä se onnistuu ;)!

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!