Kiittämisiä

Joskus asiat loksahtavat kohdalleen täydellisesti.
Niin kävi tänä syksynä lapseni hoitojärjestelyjen suhteen -
pystyin opiskelemaan eikä Oota tarvinnut vielä laittaa päiväkotiin. 
Kiitos siitä kuuluu mummolle sekä ihanalle naapurilleni,
jolta myös sain pikkuisen hoitoapua!

Mummoa muistetaan toisella kertaa, 
mutta naapurin "hoitotätiä", tai oikeastaan hänen lapsiaan, 
halusin muistaa ja kiittää ompeluin. 
Ovathan kyseiset lapsoset myös oman poikani ensimmäiset kaverit!


Neljävuotias poika sai Verson puodin maastocollarista hupparin.
Kaavana oli Fearless eagle (Ob 4/14) koossa 116.




Kaksivuotias tytöntyllerö puolestaan sai hupullisen tunikan, 
mikä on tehty Banana sweet-kaavalla (muistaakseni sekin Ob 4/14?), koko 98.
Koko näytti silmääni tosi pieneltä, mutta päinvastoin - kasvunvaraa jäi onneksi reilusti.



Rakastuin tähän vaatteeseen sydämeni pohjasta, huppari on ehkä kaunein tekemäni ikinä! Malli on ihana helmarypytyksineen ja nappilistoineen ja voi miten mukavaa oli pitkästä aikaa ommella tytölle ♥
Pikkuisen kun olisi isompi koko, niin olisin käyttänyt itse ;)
Napinlävillä en uskaltanut alkaa pilaamaan muuten onnistunutta vaatetta,
joten nappien alla on isot nepparit. Ihan toimiva ratkaisu sekin.


Nyt ei auta kuin toivoa vaatteiden olevan mieleisiä saajilleen!

20 kommenttia

  1. Aivan täydellisen kauniita ompeluksia:-) . Pojan huppari on hyvänmallinen ja tuo kangas on huippu, niin poikamainen. Tykkään myös valtavan paljon tytön hupparista. Suloinen malli, kerta kaikkiaan. Kiva tuo kiinnitys neppareilla, toimii loistavasti tuo valenapitus:-) . Mukava kun hoitoasiat. on järjestynyt noin kivasti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos Kanneli mieltä piristävästä kommentistasi ♥

      Poista
  2. Aivan huippuhieno toi hupputunika! <3 Tosi kiva kiitoslahja ja varmasti mieluinen saajille! :)

    VastaaPoista
  3. oijoij, miten hienoja ompeluksia!! Ja niin siististi tehty <3 . Ihanaa, että lapsen hoitajat löytyivät 'lähipiiristä'. Jotenkin ei ehkä silloin ole niin sydäntä riipivää viedä lasta hoitoon.. tai niin oletan, mitä minä tiedän, kun ei ole vielä ajankohtaista ollut meillä hoitoon laittaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin oli kyllä ihanteellista meille :) Päiväkotiin vienti on varmasti kovempi juttu sitten joskus. Kiitos kehuista <3

      Poista
  4. Ihania! Pitäis varmaan perustaa joku napinläpiä kammoavien vertaistukiryhmä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jade! Tukiryhmä olisikin tarpeen, pelkään aina saavani muuten onnistuneen vaatteen sutattua pilalle napinlävillä. Onnea olisi automaattinen napinläpi ;)

      Poista
  5. Voi kuinka ihanat muistamiset! Tytön hupparin kaava sopii hauskasti metsolan kankaaseen,,punaiset yksityiskohdat ovat kuin piste iin päälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaankin silmään mustavalkoinen oli hauska tässä, kuosi ei vie huomiota mekon mallilta liikaa :) Kiitos kivasta kommentista Katja ♥

      Poista
  6. Ihanat muistamiset! Ja tuo huopari on aivan huikee, niin hyvin sopii nuo punaiset lisäykset tuohon mustavalkoiseen kankaaseen <3

    VastaaPoista
  7. Wau! Kyllä lapset varmasti ovat mielissään, sinä osaat tehdä niin siistiä jälkeä ja kivoja yksityiskohtia. Molempien kankaat ovat sellaisia, että menevät niin monen muun vaatteen kanssa, joten ei ihme, jos näitä käytetään paljon. Minäkään en pidä napinläpien ompelusta, joten tuo tunikan valenappilista täytyy laittaa muistiin. Hyvät hoitajat ja hoitokuvioiden helppous antavat kyllä hyvän mielen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi ♥! Tämä olikin eka kerta, kun tein nappilistan noin ja teen kyllä toistekin! Sopivasti tuli aikanaan ostettua Karnaluksin reissulla noita ommeltavia neppareita, joten onnistuu hyvin :)

      Poista
  8. Tuo tytön tunika on aivan ihana <3 Pitää kai uskaltaa pestä tuo omakin pala samaa kangasta ja jos se kestää hyvänä, yrittää taikoa jotain edes melkein yhtä ihanaa!

    VastaaPoista
  9. Voi että kun on kivat kankaat ja ihanat vaateet <3

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva tytön tunika! Värit ja kuviot passaa hyvin yhteen.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!