Palmikot niskaan ja menoksi!

En tiedä kuinka muilla, mutta meillä ainakin muu elämä häiritsee ompelua.
Koneet tönöttää kyllä keskellä pöytää, mutta eivät pääse käyttöön yhtä tiuhaan kuin yleensä.
Ja sekös harmittaa. Mutta toisaalta, kiireen keskellä on hyvä osata priorisoida
ja välillä jopa h u i l a t a. Se on kuulkaas ihan terveellistä silloin tällöin!
Ja psst, kerron salaisuuden - ei meillä vaatteiden puutteesta päästä kärsimään, 
vaikkei uutta syntyisikään koko ajan...

Joten ihan vain pikainen, pieni postaus tähän väliin.
Askartelin itselleni siksaktopin ja pilkullisen t-paidan.
Kuvat kertovat enemmän.










Kaavana ylemmässä on pitkästä aikaa MIW muokattuna
ja alempi on kikkailtu itse piirretystä topin kaavasta.
Pilkut löytyivät EK:n palalaarista (on sellaista ohutta, lörppää trikoota)
ja siksak on Kestovaippakaupasta. 

Ps. Huomasinpa juuri, että kuvassa toppi on päällä väärinpäin. 
Loman tarpeessa ;) ?

10 kommenttia

  1. Todella upeita ompeluksia.
    Minunkin luomisen vimmaani häiritsee työt. On aina kiire.
    Olisipa päivässä enemmän tunteja.
    'Ihanaa viikonloppua.sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Enkulin käsityöt! Samaa mieltä olen, lisää tunteja olisi kiva saada :) Ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Sulla on nämä topit ja paidat niin kivoja (no, tietysti muutkin :D). Selkeitä, mutta aina niissä on kovin kiva yksityiskohta tai mielenkiintoinen juju.

    VastaaPoista
  3. Elämä häiritsee ompelemista ja päinvastoin. :D Meillä on ruokapöytä ollut jo pidempään kankaiden ym. ompelukrääsän valtaama. Ruokailu on tapahtunut lentsikkatyyliin kyynärpäät kainaloissa, tosi pienessä kolosessa pöydän nurkassa. Ihanat paidat olet ommellut. Paitaprojektia itsekin olen ollut aloittelemassa, pitäisi vaan vähän raivata tilaa ensin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hauska kuulla, ettei olla ainoa perhe, jonka lautaselle saattaa eksyä saumurisilpettä :D Oma ompeluhuone olisi kyllä ihana! Kiitos SaarA!

      Poista
  4. Tosi kivoja kesäpaitoja olet tehnyt. Erittäin kiva tuo ekan paidan takakappaleen yksityiskohta :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!