lauantai 28. kesäkuuta 2014

Vihreä paratiisihuppari

Vakaasti olin päättänyt, että tuli mitä tuli, en enää sorru Paratiisin puutarha-kankaaseen.
Pinkit ja oranssit kukkaset sivuutin helposti, mutta kun satuin bongaamaan tämän vihreän kakkoslaatuisena ja hyvin edullisena, en voinut vastustaa kiusausta. Ja etenkin, kun en löytänyt mitään kakkoslaatuun viittaavaakaan vikaa kankaasta, ihan priimalta näyttää!

Tein itselleni kesähupparin.






Hupun reunat yltävät olkasaumoille asti ja 
lörpähtämisen estämiseksi ompelin pari nappia pitämään puoliskot paikoillaan.
Hihansuihin askartelin nappilistat, joista tuli kyllä veikeät. Pitänee tehdä toistekin, tosin vähän paremmalla mitoituksella, sillä nyt hihoista tuli liian pitkät ja tiukat. Helmaan sujautin - tietenkin - kuminauhan.
Taskujen kohtalo on vielä auki, taidan lisätä sellaiset myöhemmin.
Joustocollari on kyllä materiaalina ihana, kevyt ja napakka samaan aikaan!

Lystikästä viikonloppua ♥ ♥

Ps. Jos Siulla tulee mieleen jostakin postauksesta, että tahtoisit ohjetta johonkin kohtaan, 
niin vinkkaa ihmeessä. Mielelläni kerron :)

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kirsikat ja pitsiä

Jokunen viikko sitten nautin taas laatuajasta muutaman muun ompelijan 
sekä rakkaiden koneitteni kanssa, kun pääsin sunnuntaiksi laneille.
Siellä ompelin nämä kaksi yläosaa, ja ihan sorruin aplikoimaankin.
(Muistuipa taas mieleeni, miksen sitä yleensä tee; kone katkoo ylälangan noin sata kertaa!
Jos joku osaa ongelmassa auttaa, niin olen kiitollinen kommentista.)


Edit. Unohtui mainita, että idea kirsikoihin on apinoitu Noshin mallista, ihastuin siihen tosi kovin :)



Molempien mallista tykkään ihan hurjasti, näitä teen monen monta lisää!
Ylempi on muokattu MIWistä helmaa leventämällä ja alempi siitä iänikuisesta kaupan topista.
Etenkin hihaton on veikeä, sellaisenaan tai neuletakin alla.

Tekaisinpa myös parit caprileggarit, nuo pilkulliset yläkuvissa sekä alla olevat.
Ja vain todetakseni, että en sitten millään osaa käyttää kuosilegginssejä...
Mutta tulipas kivat kotihousut, sellaiseen ovat ihan omiaan.




torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannusta odotellessa

Melko vilakka on juhannussää tänä kesänä,
taisipa uutisissa olla mainintaa, että juhannuksena on jopa kylmempää kuin jouluna.
Onneksi omalle ipanalle olen ehtinyt jo useamman lämpöisen haalarin ommella, 
sillä nyt sellainen on tarpeen. Jos sinäkin tahtoisit haalarin tehdä, mutta epäröit aloittaa,
löytyy apu täältä (klik)! Tein Kaavoista viis-blogiin ohjeistuksen
vuoritettuun jumpsuittiin, joten nyt vaan "kesävaatetta" tekemään...


Verson puodin Sokerihiiret pääsivät tähän pikkuiseen haalariin, 
mikä menee lahjaksi pienelle kummipojalleni.

Lahjaksi tuli seuraavakin setti. Ystävän tytär täytti vuoden, ja pari tuntia ennen synttäreille lähtöä 
kiireellä kasasin mekon sekä trikoopöksyt. Mekko on Speedy girl- kaavalla (Ob 3/13) ja housut Summer sea-kaavalla tehdyt, koossa 86. Rusetteihin katsoin vinkkiä Tehtaamo-blogista, ihan huippuohje!
Oli kyllä ihana päästä ompelemaan tytön vaatetta, mukavaa vaihtelua. 


Nyt ei muuta kuin oikein
leppoisaa, rentouttavaa, iloista ja toivottavasti aurinkoistakin juhannusta jokaiselle! ♥♥

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Palmikot niskaan ja menoksi!

En tiedä kuinka muilla, mutta meillä ainakin muu elämä häiritsee ompelua.
Koneet tönöttää kyllä keskellä pöytää, mutta eivät pääse käyttöön yhtä tiuhaan kuin yleensä.
Ja sekös harmittaa. Mutta toisaalta, kiireen keskellä on hyvä osata priorisoida
ja välillä jopa h u i l a t a. Se on kuulkaas ihan terveellistä silloin tällöin!
Ja psst, kerron salaisuuden - ei meillä vaatteiden puutteesta päästä kärsimään, 
vaikkei uutta syntyisikään koko ajan...

Joten ihan vain pikainen, pieni postaus tähän väliin.
Askartelin itselleni siksaktopin ja pilkullisen t-paidan.
Kuvat kertovat enemmän.










Kaavana ylemmässä on pitkästä aikaa MIW muokattuna
ja alempi on kikkailtu itse piirretystä topin kaavasta.
Pilkut löytyivät EK:n palalaarista (on sellaista ohutta, lörppää trikoota)
ja siksak on Kestovaippakaupasta. 

Ps. Huomasinpa juuri, että kuvassa toppi on päällä väärinpäin. 
Loman tarpeessa ;) ?

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Pienen pojan kesävaatteet osa 2

Projekti jatkukoon, sillä lyhythihaista vaatetta kaivataan!
Viime kesäiset bodyt mahtuisivat vielä päälle (ihan vähän oli kasvunvaraa...), mutta nyt pottaharjoitusten jatkuessa paidat ovat vaan niin paljon kätevämpiä, joten sellaisia siis piti tehdä.

Kovin värikästä settiä tuli tälläkin kerralla. Kaupunkitrikooseen tykästyin kovasti ja tilasinpa sitä lisääkin, kun paikallinen ompeluseura teki Itävaltaan tilauksen. Mansikat puolestaan vetosivat paikallisessa uudessa kangaskauppa Tyyne-Esterissä (suosittelen :) ), vaikka hetken mietin niiden sopivuutta pojalle.
Vihreän kanssa toimii kuitenkin kivasti. Pöksyjen kangas onkin samasta paikasta.




Sain viimein omat ompelumerkkini ja olen kyllä tosi tyytyväinen!
Tilasin Etsyn kautta ja 100 kpl maksoi noin pari kymppiä.


Housuihin tein takataskut, jotka kanttasin kauttaaltaan resorilla.
 Paidat tein uusimman Ottobren kaavalla Spot fish koossa 92. Kivan mallinen peruspaita,
väljempi kuin aiemmin tekemäni. Jotenkin nyt houkuttaa nimen omaan nopeat ja simppelit perusmallit, kikkailla ehtii sitten syksymmällä.


Sanoisinpa, että oli jälleen aika haastavat kuvaukset, lapseni näes liikkuu vain juoksemalla.
Suurin osa kameran kuvista oli ohi vilahtavasta selästä, mutta löytyi sieltä sentään useampi veikeä otos.






Vauhdikasta viikonloppua!


tiistai 3. kesäkuuta 2014

Farkkutakin korvike ♥

Try something new! 
Niin kuului antamani kesäkuun haaste Kaavoista viis-porukalle
ja tehtävänä oli siis toteuttaa ompelus, jossa on vähintään kolme itselle uutta juttua.
Näin ollen sain hyvän syyn aloittaa vihdoin haaveilemani kesätakki!
Halusin tehdä itselleni sellaisen hupparin, mikä sopisi melkein kaiken kanssa yhteen,
näyttäisi rennolta ja mukavalta, mutta samalla olisi siistimpi ja istuva.

Aika kivasti omasta mielestäni onnistuin!
Uutena asiana testailin Luxury flowers-takkikaavaa (ob 5/12), opettelin tekemään pussitaskut sivusaumoihin, harjoittelin vetoketjun ompelua taskunsuuhun ja huolittelemalla saumanvarat nauhalla.




Luepa lisää täältä :)