Kauppa nimeltä Karnaluks

Laiva saapui lauantaina satamaan kello kahdeksalta ja meidän seitsemän naisen porukka 
lähti rivakin askelin tallaamaan kohti Tartu maantietä ja tietenkin käsityötukku Karnaluksia.
Olimme perillä heti yhdeksän jälkeen, jolloin liike avautui 
ja saimme iloksemme kierrellä melko rauhassa ja välttää pitkät jonot kassalle.
Väenpaljous saapui juuri pois lähtiessämme puolen päivän tienoilla.
Hyvä ajoitus siis :)

Olin kerran aiemmin käynyt Karnaluksilla, joten osasin joten kuten ennakoida höyrähtämiseni.
Niiiiin paljon ihan kaikkea, ihan siinä käden ulottuvilla!
Ostoslista oli totisesti tarpeen ja jokunen tarvike eksyi koriin listan ohikin.



Saumurilankojen lisäksi saaliiseeni kuului tukikankaita, silitettävät tukinauhat,
metritolkulla pitsejä, nauhoja ja kumppareita, neppareita, vetoketjuja, kangasvärejä,
magneettineulatyyny, puolakotelo ja puolia, askarteluveitsi, neuloja, kukkarokehykset,
muutama nappi ja lukkoja sekä pitkä pätkä framilonia.
Framilon aiheutti itse asiassa melkoisesti harmaita hiuksia, 
sillä loppulaskun saatuani piti tovi nieleskellä sen ennakoitua isompaa summaa.
Onneksi hoksasin tavata kuittia heti ulkopuolella ja huomasin maksaneeni framilonista yli 100 euroa.
Pieni pilkkuvirhe kävi myyjälle... Sain kuitenkin asian selvitettyä helposti kassalla ja rahat takaisin.
Kannattaa siis aina tarkistaa kuitti!

Illan ratoksi ja ehkä jotakuta helpottaakseni
(ainakin omaa muistiani seuraavaa reissua ajatellen ;) ) piirustelin pikaisen kartan Karnaluksista.
Mittakaavaa ei tod ole eikä hyllyjen tarkempia määriä, 
mutta kyllä siitä summittaisen tolkun saa mistä mitäkin etsiä :)

1 Kassa
2 Helmiä, nappeja, joustopitsejä, koristenauhoja, hiuskoristeita, silityskuvia
3 Tukikankaat
4 Puuvillapitsejä
5 Tukinauhoja ja lisää pitsejä 
6 Vetoketjuja
7 Saumurilangat ja muita ompelulankoja useampi hyllyväli
8 Kuminauhoja, nyörejä, se kuuluisa framilon jne...
9 Seinän täydeltä neulepuikkoja, virkkuukoukkuja, kukkarokehyksiä, veitsiä, leikkausalustoja,
merkkauskyniä, laukun osia ja lukkoja yms. Lattian rajassa laatikoittain lyhyitä vetoketjuja
10 Pieni huone täynnä kanttinauhoja, metallivetoketjuja ja vetoketjun lukko-osia
11 Puuvillakankaita, taisi olla pellavaakin
12 Kangasvärit omassa hyllyssään
13 Takaosaa en kummemmin tutkinut, mutta siellä näkyi olevan hurja määrä lankoja, villoja ja kuteita mm.
14 Kirjontalankoja ja sen sellaista
15 Ompelukoneet, saumurit ja peittarit
16 Neulat
17 Takaseinällä nepparit, sirkat, pihdit, neulatyynyt, nuppineulat, puolakotelot ja muita ompelutarvikkeita

Tuossa siis lähinnä niitä juttuja mitä itse tarvitsin, hyllyistä löytyy järjetön määrä kaikkea muutakin.
Nyt on siis tarvikkeita enemmän kuin omiksi tarpeiksi, 
ja jälleen kaivataan enää sitä ompeluaikaa. Onneksi parin viikon päästä on lanit.
Niitä odotellessa ;)



6 kommenttia

  1. Oi, mitä herkkuja! Ja kiitos kartasta, toivottavasti saisin miehen ylipuhuttua tuonne ensi kesänä uudestaan :)

    VastaaPoista
  2. Eikö ookin, nuo pitsit houkuttelee vaan hipeltämään niitä ! Toivottavasti pääset reissuun, kiva jos piirustuksesta on apuja ;)

    VastaaPoista
  3. On siinä huisit ostokset! Kaikki niin tarpeellisia. Itse olisin höynähtänyt ihan varmaan kaikkeen ihan turhaan. Hyvä sinä! :) Ja upeat luomukset edellisessä postauksessa. Sopii pikku-herralle niin mainiosti. Hyvät kuvat poitsusta olit napannut. Musta tuntuu, että itse en saa meidän villiviikareista mitään järkeviä kuvia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huisit on juu ja kaiken tarpeellisuuskin kyseenalaista :D Silmät kyllä söi etenkin noiden vetoketjujen kohdalla ;) Kiitos, ihana kuulla, että tykkäsit setistä! Kuvien ottaminen on kyllä yllättävän rankkaa näin äidin näkökulmasta, semmoinen määrä huonoja kuvia tarvitaan, jotta saadaan se yksi onnistunut...

      Poista
  4. Ostoslista tosiaan on tuolla kaupassa tarpeen, niin kuin sanoit. Itse olen käynyt kolme kertaa ja tosiaan kahdella edellisellä kerralla on ollut tarkka ostoslista ja budjetti ¨. Mullakin alkaisi jotain pieniä tarpeita sieltä taas olemaan, elättelen toiveita, josko pääsisi kesällä Tallinnassa käymään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Seuraavan kerran pitänee ehkä tarkemmin vielä miettiä mitä värejä tarvitsee esim. lankoja. Toivottavasti pääset kesäreissulle :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!