keskiviikko 19. helmikuuta 2014

HYPPY TUNTEMATTOMAAN

Olen varsin järjestelmällinen naisihminen.
Mapitan paperit omiin kansioihinsa ja saatan jopa värikoodata ne.
Lajittelen kirjat kirjailijan mukaan omille paikoilleen hyllyssä.
Teen matkalle lähtiessäni tarkan listan matkatavaroistani, etten unohda mitään.
Säilytän nuppineulojani  värien mukaan neulatyynyn eri lohkoissa.
Olen myös kovin suunnitelmallinen.
Suunnitelma pitää olla aina, sillä se lisää turvallisuudentunnetta.
Sillä, toteutuuko suunnitelma, ei ole niin suurta merkitystä, kunhan se on ollut.
Myös ommellessani suunnittelen huolella etukäteen tekemiseni,
asettelen kaavoja ja leikkaan tarkasti.

Saadakseni jälleen ompelurytmistä kiinni päätin hypätä pois mukavuusalueeltani.
Heittää suunnitelmat kerrankin nurkkaan.
Valita tekniikan, jossa en pysty kontrolloimaan lopputulosta.
Tartuin siis suihkepulloon, sumuttelin kuvan kankaalle
ja pidin peukkuja onnistumiselle.
Ja onnistuihan se, ensimmäinen kokeiluni kloriitin kanssa!

Muunkin suhteen luovuin väliaikaisesti tavoistani ja heitin vapaalle.
Saksin kankaan osaksi vanhan paidan mukaan, osaksi omasta päästäni,
vapaalla kädellä ja toivoen parasta.

Näköjään ohjaksien löysääminen ja kontrollin hellittäminen kannattaa välillä,
sillä tästä tuli i-h-a-n-a!









16 kommenttia:

  1. Tosi hieno paita! Hyppy tuntemattomaan todellakin kannatti :)

    VastaaPoista
  2. Hyppy tuntemattomaan kannattaa aina välillä. Pieni ylimääräinen sydämmen tykytys tekee välillä ihan hyvää. Ja tällä kertaa se todellakin teki hyvää. Ihana! Olen kyllä jotain lukenut tästä kloriitti tekniikasta, mutta en mä nyt sitten ymmärrä, että miten olet saanut tuon kuvan noin? Elikkä joku kontaktimuoviko ollut? Ja sitten kloriittia johonkin suihkepulloon ja menoks vai? Tätä olis kyllä niin kiva kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aarrerasia! Ihan juuri niin; leikkasin kuvan paperista, päällystin kontaktimuovilla ja liimasin kankaalle. Sitten suihkimaan kloriitilla, ensin kokeilin laimeampaa ja lopuksi ihan raa'alla aineella, jotta vaaleni paremmin. Sen jälkeen pikainen pesu. Avot :)

      Poista
  3. Munkin on pitänyt kokeilla tätä, kangaskin on valmiina, mutta enpä ole saanut aikaiseksi. Meillä on näköjään vähän samanlaisia piirteitä tuon suunnitelmallisuuden ja järjestelmällisyyden suhteen ;) Tästä sinun työstä tuli kyllä upea! Tuo bambi se aina ihastuttaa suloisuudellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, etten ole ainut neuroott... eikun siis järjestelmällinen :D Kiitos Krista kivasta kommentistasi! Bambit toimii aina <3

      Poista
  4. Tästä tuli tosi kiva! Ja paidan mallikin on hauska.
    Täytyisi varmaan itsekin joskus kokeilla tuota kloriittihommaa. Ensin tosin täytyy hankkia kloriitti, suihkepullo, kontaktimuovi, kangas jajajaja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Marjo! Paidan mallista tykkään itsekin, toivottavasti onnistuu joskus toistekin :) Kannattaa kokeilla, hauskaa puuhaa - kunhan olet nuo puuttuvat ainekset haalinut kasaan ;)

      Poista
  5. Älyhieno! En vaan tajua, miten mustasta tuli oranssi kloritin avulla..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri!! Musta jostain syystä vaalenee punaisen kautta, en tiiä olisko se ihan vaaleaksi mennytkään, jos olisin antanut olla pidempään... Punainen pigmentti on tosi tiukassa, joten siksi kai jää noin oranssiksi - ihan niinkuin hiustenkin värin poistossa :)

      Poista
  6. Hieno ja katu-uskottava bambi =) Mä niin tarvitsisin itselleni jotain vastaavaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, kivasti sanottu :) ! Ei muuta kuin kloriittia suihkuttelemaan...

      Poista
  7. Tämä on niin hieno! Pitäisi itsekin rohkaistua kokeilemaan noita "aineita". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! Ei muuta kuin rohkeasti testaamaan, se on helppoa ja hauskaa :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!