TALVEN TALTUTUSTA

"Keveillä keijusen kengillä liikkuu 
kirpakka kuurantyttö. 
Sipsuttaa, silaa pensselitupsulla 
huurretta heinien päihin. 
Piirtelee puille pakkasen parran, 
puroille pitsistä rannat. 
Helmoissa helke helmien nauhan 
kutreissa kultainen väike. 
Tyttönen tuisku tossuissaan tanssii, 
nauruna nurkissa napsaa. 
Sievällä sormella ikkunaan koskee, 
suutelee siihen tähden."
(Lainaus netistä, kirjoittaja Melissa)


Alkoi tulla jo tunne, että näinköhän kevät koittaa
ennen kuin uskallan merinovilloihini kajota.
Paukkuvat pakkaset tulivat kuitenkin sopivasti,
ja vihdoin, tarkasti harkiten, uskalsin saattaa villakankaan valmiiksi vaatteeksi.
Legginssejä (tai sanotaan nyt suoraan, että villahousuja) 
varten minä tämän ostin, mutta lopulta neuletakki houkutti enemmän.
Kuulemani kokemukset lupailivat paljoa
- merino on lämmin ja hengittävä materiaali, 
joten kaltaiseni viluinen tarvitsee ehdottomasti siitä lämmikkeen.






Kaavan pohjana MIW, jota saksin vapaalla kädellä
ja lisäsin reunakaitaleen. 
Note to self seuraavaksi kerraksi:
pitää muistaa pyöristää reunoja enemmän, 
sillä nyt helmaan ja kaula-aukon kaarteeseen jäi inhottava ruttu.
Pitänee liikkua rivakasti, jotteivat muut huomaa.

Yhden taskunkin sain ujutettua, toisenkin laitan, jos sopivan tilkun saan käsiini.







Siellä se puiden raossa kajastaa,
aurinko, valo, lämpökin lie.

27 kommenttia

  1. tosi nätti malli ja sopii sulle hyvin.

    VastaaPoista
  2. Oi, hieno paita! Mulla samainen merinovilla odotuttaa vielä inspiraatiota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Kangas on kyllä niin ihana, ettei sitä ihan pikaistuksissaan kannata tuhotakaan, vaan odottaa "sitä oikee" ideaa :)

      Poista
  3. Tosi upea! Ja varmasti passeli tällaisille keleille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo! On todella, oikeasti lämmin, ihana <3

      Poista
  4. Ihan mielettömän ihana villatakki <3 ja ihania kuvia! Pah siinä mitään ryppyjä ole, hieno kuin mikä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Eitsu kauniista sanoistasi <3

    VastaaPoista
  6. Nätti neuletakki! Sopii hyvin sinulle. P.s Ihanat kengät! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iina :) Kengät löytyi Topsportin lastenosastolta, säästin monta kymppiä aikuisten vastaaviin nähden :D Ovat kyllä ihan älyhyvät!

      Poista
  7. Ihana! Mie haluun kans! Ja varmasti lämmin myös..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna <3 On lämmin, suosittelen lämpimästi ;)

      Poista
  8. Komppaan edellisiä: tosi kaunis villatakki :)

    VastaaPoista
  9. Tosi ihana takki, kangas on ihan <3 ja siinä mitään ruttujä näy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina, eikös olekin <3 Rutut onneksi päällä oikenee aika hyvin ;)

      Poista
  10. Mahtava! Minunkin rupesi tekemään nyt mieli tällaista takkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna <3 Ei muuta kuin villatakkia ompelemaan :)

      Poista
  11. Kaunis, ja mä en vielä oo ostanu yhtään noita neuloksia. Mut olis kai pakko, sillä vilukissana kans nauttisin ihan varmasti tollasesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia :) Ihan varmasti nauttisit! Mie yllätyin kuinka pehmeää ja lämmittävää merino ihan oikeasti on, täytti täysin lupauksensa. Tänäänkin tarkenin vain hihaton ja villatakki takin alla ulkonakin :) Ja se on jo tosi hyvin.

      Poista
  12. No tämähän toimii! Näyttää kyllä tosi lämpimältä ja pehmoiselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unna :) Sitähän se on! Näillä pakkasilla oiva olemassa :)

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Ps. Värjäätkö hennalla vai millä sun ihanan leiskuvaa tukkaa?

      Poista
    2. Kiitos Sanna :) Miun tukka värjätään tyvestä kestovärillä (se vähän vaalentaa samalla, jotta kupari tarttuu) ja pituudet ja latvat suoravärillä. Siinä ei siis ole hapetetta, joten tukka ei mene huonoon kuntoon ja itse asiassa se kestää paljon paremmin kuin ns. kestävimmiksi luullut värit. Suosittelen :)

      Poista
  14. OI mikä kaunotar paksuissa punaisissa hiuksissaan ja mageessa neuletakissaan.! Jotain neuletakkia mäki tarttisin, mutta... katsotaan ens kuus ;). Kivat popot sulla. Mahtaa nekin olla lämpimät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No herttinen, johan tässä ihan punastuu! Kiitos <3

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!