KURITTOMAT HEVOSET ( ja lanit)

Tiedättekö ne kankaat, joista ajattelee "Plääh, mitähän tästäkin tulee"?
Ja sitten valmis vaate yllättääkin ja on aivan ihana, suosikki suorastaan.
Minulle kävi juuri päinvastoin.
Iki-ihana kamomillaheppaa kytistelin Majapuulta, kaappasin ostoskoriin
ja odotin pakettia sormet innosta syyhyten.
Sitten se saapui ja melkein juoksin postista kotiin kangasta hypistelemään.
Mutta sitten tulivat muut kiireet ja kangas jäi kaappiin odottelemaan
valmiin vision kanssa.

Visio ei ollutkaan niin helppo toteuttaa, kuin ensin kuvittelin.
Apua piti hakea jälleen sosiaalisesta mediasta, enkä siltikään ihan ymmärtänyt.
Tarpeeseen tulivat elämäni ensimmäiset lanit, joilla vietin tämän viikonlopun!
Kiihkeää ompelua kaksi päivää viihdyttävässä ja kivassa seurassa.
Ihanasti sain myös apua pyöritellessäni hupparin paloja käsissäni
epätoivon vallassa, ja vihdoin vetoketju asettuikin kauniisti alavaran alle.

Ompelin huppariani täydet seitsemän (SEITSEMÄN!!) tuntia.
Kun valmis, suuresti odottamani vaate oli päälläni, niin oli oli - no, ikävä sanoa, hieman pettynyt.
Jotenkin kangas ei ehkä sovi minulle? 
Kuvion kohdistuksellekin uhrasin ensimmäiset ajatukset vasta,
kun näin hevosten loikkivan miten sattuu.
Taas on kantapäät kolhuilla oppimisen määrästä,
mutta olen varma, että seuraavaa hupparia tehdessä se kaikki on tarpeen ;)


Kyllä tuo vetskari on ihan suorassa, kuvatessa se vaan jäi vinoon...











'




Nyt kyllä olisin kiitollinen kommenteista häiritsevätkö kurittomat - päättömät ja jalattomat - hevoset liikaa
vai voinko käyttää hupparia hyvillä mielin? Ainakin tämä on mukava päällä :)

17 kommenttia

  1. Tiedätkö, mä yritin tänään kovasti kaavoittaa tämmöistä huppua, mut silleen et vetskari kulkis paidan sivummassa ei ihan keskellä. En sit osannut ja piti tehdä muuta :/ Oisko sun mahdollista laittaa kuvaa hupusta ja vähän mittoja vaikka spostilla mulle? Ja paljonko tuota kaulusta piti muokata että se passa siihen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki voin! Kaava on siis se Linnelin MIW, siinä huppu ja kaula-aukko ovat noin valmiina. Ongelmia tuotti se, etten tajunnut alkuun miten saan vetoketjun alavaran ja päällisen väliin hupun osalta sekä helmassa. Päädyin lopulta ompelemaan hupun alavaran yläreunan kiinni hupun vuoreen ja siten tulikin hyvä :)

      Poista
    2. Ai siinä on tuon mallinen huppu valmiina??

      Poista
    3. Aa siis tarkoitatko tuota kulmikasta muotoa? Juu ei se siis ollut, vaan ihan tavan pyöreä huppu :) Mie otan kuvan ja mitat siulle tänään ja laitan sähköpostiin!

      Poista
    4. Siis en tuota kulmikasta, vaan että tuo huppu on edestä tuommoinen korkea! :)

      Poista
    5. No niin tietysti :D Se oli siinä kaavassa valmiiksi korkeaksi piirretty. Onko siulla sitä kaavaa? Jos ei niin, sitten voin ottaa siitä vaikka kuvan malliksi :)

      Poista
    6. No ei oo ja tänään mietin jo tilaamistaki mutta kun ei pelkän hupun takia viittis. Oisko sulla mahdollista skannata sitä mulle? Siis pelkkää huppua niin voisin muokata siitä omaan paitaan sopivan?

      Poista
    7. No ei miulle ole skanneria käytettävissäni :/ Voin ottaa valokuvan ja lähettää sen mailiin.

      Poista
    8. Okei, sekin käy ja jos sais siihen vaikka jotain mittoja? Esim tuon etuosan korkeuden ja hupun pituuden ainakin?

      Poista
    9. Okei, meinasin just alkaa siulle kaavaa piirtää ja lähettää sen sitten postissa :) Mutta hyvä näin, kaavalle on varmasti käyttöä muutenkin!!

      Poista
  2. Tää on kuules punapää todella hieno!! Ja sopii siulle tosi hyvin, ihan turhaan mietit että sopiiko! Kukaan ei varmasti kato et "hitto miten tuo ei oo kohdistanu noita heppoja" vaan ihailevat tulosta! T: Vierustoveri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierustoverille ja korvaamattomalla avunantajalle <3 Ehkä tämä oma menokin on niin päätöntä, että ei ne päättömät hevosetkaan niin haittaa ;)

      Poista
  3. Ihanan mallinen! Ja ei todellakaan osittaiset hepat haittaa, kukaan ei edes tajua katsoa niitä ihastellessaan kokonaisuutta :)

    VastaaPoista
  4. Siis aivan ihana! Ei se niin nuukaa ole tuo ompelu :) . Kun ei ota liian kirjaimellisesti, niin säilyy mukava tekemisen ilo. Ja ainakaan minulle ei iskenyt silmään mitään sellaista kohtaa, että olisin pyöritellyt silmiäni. Missähän ne kohdat sitten sattui olemaan, selässä vai? :). Ehdottomasti onnistunut ja kangasvalinta sinulle ihan nappiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Aarrerasia ihanasta kommentista <3 Olet kyllä oikeassa, ettei saisi olla nuttura liian kireällä näissä hommissa... Siinä onkin opeteltavaa, että tekee siistiä ja tarkkaa työtä, mutta ei nipota turhista :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!