JOULU TULEE, OLETKO VALMIS?

 Minä ainakin olen.
Olen ollut henkisesti valmis jo pitkään, ja nyt kotikin alkaa valmistautua.
Minulle joululaulut eivät soi koskaan liian aikaisin
eivätkä kyntteliköt syty liian varhain.
Joulutorttuihin en ehdi kyllästyä 
ja lahjapapereista haaveilen jo syyskuussa.
Joulumainoksia - niin paperisia kuin audiovisuaalisia -  suorastaan rakastan!
Joulukuusen - muovisen kylläkin - olen yleensä koristanut nurkkaan 
jo marraskuun alussa saadakseni nauttia
sen kynttilöiden tuikkeesta, värillisten pallojen loisteesta ja 
latvatähden kimaltelusta mahdollisimman kauan. 
Tänä vuonna joulukuusi jäänee kyllä pystyttämättä,
koska nelivedolla kulkeva mönkijämme tuskin malttaisi tyytyä sitä kauempaa ihailemaan.

Mönkiäisen takia kehitin pakottavan tarpeen tehdä perheellemme joulukalenterin.
Ei sillä että hän siitä vielä ehkä ymmärtäisi, 
mutta PITÄÄHÄN se nyt olla. Ja toki itse tehty.
Idea syntyi ja Etsyn kautta tilasin jouluisia tilkkuja.
Aivan ihastuttavan ystävällinen täti vastaili viesteihini Atlantin toisella puolen
 ja lupasi koota toivomani setin.
Vikaan meni kuitenkin siinä, etteivät saamani tilkut olleetkaan niitä,
minkä kuvia hänelle Etsyssä oli ollut.
Valittaakaan en voinut, koska olin antanut tätille vapaat kädet tilkkuihin.
Hätäpäissäni nakkelin kaikista karseimmat kankaat pois
ja leikkasin punaiset tilkut omista jemmoistani pelastamaan joulukalenterin ulkoasua.
( Ja jälkikäteen keksin, että olisi pitänyt  tehdä kaikki taskut polka dot-kankaista, 
se olisi ollut ihana! No, ehkä ensi vuonna uusin osan taskuista.)

Meillä päiviä jouluun lasketaan siis tällaisen kalenterin avulla.
Kokoa riittää täyttämään eteisen seinää, mitat ovat 110 x 70 cm.
Taskutkin ovat riittävän suuret, jotta niihin mahtuu kunnon ylläreitä sitten,
kun Oo on riittävän vanha niitä odottamaan.
Tänä vuonna taskuihin taitaa sujahtaa kuitenkin vain suklaata 
vanhempia ilahduttamaan.


Pohjana on yksinkertainen puuvilla käännetyillä reunoilla.
Taskutilkkujen reunat on silitetty taitteelle ja tikkailtu pohjaan.
Numerot leikkasin vapaalla kädellä ja aplikoin taskuihin.
Yläreunan kujassa on pätkä puulistaa, jonka päissä on silmukkakoukut ripustuslankaa varten.





Joulusisustukseen ompelin myös lämpöisemmän sävyiset verhot.
Kuosista tykkäsin niin kovin, että nyt samoja marjoja löytyy siis kahdessa värissä.




Jouluvalot ovat minusta ihania ja virittelisin niitä mielelläni jokaiseen ikkunaan ja lasipurkkiin.
Kotiin tulee jotenkin niin paljon lämpöisempi ja kotoisempi tunnelma!



Tänään sain vihdoin  myös kovasti kaipaamani huonekalun!
Tähän asti kankaani ovat olleet laatikoihin pinottuna portaiden alla,
mikä ei visuaalista silmääni miellyttänyt.
Ja luonnollisesti kangasmäärän kasvaessa, myös laatikoiden määrä kasvoi.
Syntyi siis tarve saada kaappi, jonka kätköihin sulkisin kaikki ihanaiset trikooni, 
pehmoiset velourit ja iloiset joustofroteet.
Mutkien jälkeen se oikea löytyi paikallisesta antiikkiliikkeestä,
jossa on parhaillaan loppuunmyynti.
Sain kaapin suht edullisesti ja samaan hintaan loistopalvelua,
johon kuului kotiinkuljetus ihan yläkertaan saakka.

Siinä se nyt on.





Jos pimeys alkaa masentaa, epäonni lannistaa tai muuten vaan 
arjen harmaus ketuttaa, niin riittää kun avaan taikakaappini
ja ihastelen aarteitani <3

12 kommenttia

  1. Ei oo todellista, meillä on täsmälleen samanlainen kaappi! Ihana <3 Pitää muutenkin itsekin kaivaa tunnelmavalaistusta jo esille, kiitos inspiraatiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma! Tämä oli kyllä juuri täydellinen tarkoitukseensa <3

      Poista
  2. Oi, tulipa ihanan jouluinen fiilis <3 Miullakin on työn alla joulukalenteri, 2/3 valmiina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jouluinen fiilis on aina hyvä :) Innolla odotan kuvia siun kalenterista!

      Poista
  3. Hyvinhän siullakin alkaa tuota kangasvarastoa olemaan :) Tutun tyylinen kaappi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi voisit ottaa vähän vastuuta tästä koko jutusta ;D Miun kaappi saa jäädä tämän väriseksi sittenkin, sopii muuhun sisustukseen.

      Poista
    2. Kummasta miun pitäis ottaa vastuuta kangashamtrauksesta vai kaapista ;)

      Poista
  4. Soma kalenteri ja iiiiihania kankaita kaappi pullollaan! (: Juuri tuollainen kaappi minullakin on toivelistalla. Ei vain harmikseni ole vielä sattunut silmään missään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Aika lahjakkaasti olen kyllä varastoa kerryttänyt, kun vasta heinäkuussa olen aloittanut sen ;)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Ihana kaappi! :> ja sisältökin!

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!