tiistai 26. marraskuuta 2013

FARKKUTYTTÖ JA SEN MIES

Teinpä suoran lainauksen
ja kaappasin idean Kirsiltä tähän tunikaani.
Farkkujersey oli jälleen sellainen kangas,
jota en tiennyt tarvitsevani, ennen kuin näin muilla siitä tehtyjä vaatteita.
Sitten olikin PAKKO saada sitä itsellekin.
Onneksi sopivaan saumaan oli lähdössä paikallisen porukan kimppatilaus Saksaan,
ja sieltä tätä trikoota löytyikin.

Mukava tunika syntyi siis vanhalla mallilla,
mutta kerrankin ilman resoreita ja pussihelmaa.
Uutena juttuna väkersin siihen valenappilistan
ja voi ihme, kuinka siistiä jälkeä kerrankin sain aikaan!











Äitiyden iloa oli jälleen, kun tunika oli noin kahden tunnin käytön jälkeen 
sangen kuolainen ja räkäinen. Oolla on flunssa ja äidin syliin on hyvä pyyhkiä naama.
On niin ikävä seurata, kun toisella on kurja olo :/
Toivotaan sipulin auttavan tukkoiseen nokkaan ja aamulla olon olevan parempi.

Melkein sävy sävyyn tein isommalle karhulle ensimmäisen vaatteen.
Joululahjaa aioin, mutten malttanut olla paljastamatta ja sovituttamatta samantien.
Kaavan otin Joka tyypin kaavakirja 1 (jonka ehdin saada hyvin edukkaasti Suomalaisesta :) ),
ja vaatii näköjään muokkaamista jonkin verran.






Muuten istuu melko hyvin, 
mutta kaula-aukko on ihan liian tiukka ja kainaloista kiristää. 
Kaavan muokkausta on siis harjoiteltava, jos mielin lisää miestenkin pukinetta ommella.



Katsokaapas tätä, tein myös ihka ensimmäisen OIKEAN nappilistan, 
joka onnistui napinläpiä myöten erinomaisesti! 
Ja taskukin siinä on, vaikka kuvaan se hyvin katoaakin.
Kieli keskellä suuta ja  hartiat korviin jännitettyinä
sain tooosi siistiä jälkeä. Jes!
Ei muuta kuin lisää treeniä :)

Illan päätteeksi tietokoneen virtapiuha suli ( harjakoira välttyi täpärästi
sähköiskulta, kun makasi sen päällä, hui! ) ja palaneen käry vaan nousi.
Toivotaan, että saadaan pian kuntoon, jottei tule kovin pitkää taukoa blogiin.
Siihen asti, hyvää yötä :)




lauantai 23. marraskuuta 2013

DIPLOMI(T)!

"Ompeluseurallamme" oli pikkujoulut (ihan ensimmäiset!).
Oli hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja hirmuisen hyvää seuraa!
Oli hauska ja yllättäväkin huomata, miten helposti solahtaa joukkoon,
jonka tuntee vain facebookin ryhmän kautta.
Ja kuinka oikeasti tuntui, että ihan tuttujahan tässä ollaan!
Puhetta ja naurua riitti reilusti yli puolen yön 
(vaikka äiti-ihmisenä huomasi, että silmä alkoi luppaista jo siinä kympin korvilla),
lauluilta sentään vältyttiin.
Ja tämän ohessa jaettiin diplomeja eri kategorioissa.
Ryhmän jäsenet saivat aiemmin viikolla äänestää,
 ketkä heidän mielestään olivat ansioituneet tietiyllä osa-alueilla (10 hauskaa vaihtoehtoa).

Ja voi sentään, mikä ilo ja kunnia kohdalleni osuikaan!
Sain KAKSI diplomia; 
"Uskalias yrittäjä" ja "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty".


Kyllä lämmittää mieltä ja antaa ponttaa taas uusiin ompeluksiin!
Diplomit ovat Sari Ahokaisen käsialaa ja mukaan saatiin vielä pirtsakat Ponybloom-kortit.
Nyt jemmaan nämä varmaan talteen ja kaivan esiin epäuskon hetkillä 
muistuttamaan, että kyllä minussa jotain ainesta on ;)
Kiitos!

Ei postausta ilman jotakin itse tehtyä.
Tällä kertaa lahja ystäväni 6-vuotiaalle neitokaiselle, 
jonka synttäreille saimme kutsun.
Ompelin hänelle pipon söpöisestä pöllökankaasta
(arpoen koon kanssa, päädyin 51 senttiseen),
ja sen kylkeen pinni-pompulasetin kangasnapeista.
Nuo on kyllä niin omia suosikkejani, tehdä sekä antaa.
Toivottavasti saajakin tykkää!


Rentouttavaa viikonloppua jokaiselle <3

torstai 21. marraskuuta 2013

NE KUULUISAT ALAVARAT... (lanit osa 3)

Tekisi mieleni sanoa, 
että hellin käsin ja rakastavin ajatuksin
ompelin pehmoisia yöhaalareita kullannupulleni.
Ihan laitoin alavaratkin, ettei muruseni ihoa vaan vetoketju paina.

Se ei valitettavasti olisi kuitenkaan aivan totuudenmukaista.
Hellät otteet ja rakkaudentäyteiset ajatukset vaihtuivat nopsaan
ratkojaan ja ärräpäihin, kun suhrasin minkäpä muun kuin 
alavarojen kanssa.

En ymmärrä miten se voi niin vaikeaa olla.
Aloitin urakan lanisunnuntain lopuksi ja taas sain apujakin kivasti (Kiitos Miialle kärsivällisyydestä :) ).
Lopputuloksena haalarit näyttää ulkopuolelta hyvältä,
kunhan kukaan ei kurkista nurjalle puolelle.
Ehkä sitten jo neljättä haalaria ommellessani muistaisin
huolitella alavarojen reunat ennen ompelua ja ylipäätään leikata ne  riittävän pitkiksi,
sekä hahmottaisin sen, mihin suuntaan ne taitan.
Tai sitten valitsen kaavan ja teen OHJEEN mukaan,
taidot eivät selvästi riitä suureen soveltamiseen vielä.

Mutta hei, se leuanalusuojaläpykkämikälie onnistui hyvin! Pienet sille!











Ai kauhistus, missä välissä miun pikkuvauva on kasvanut 
86-senttisiä vaatteita käyttäväksi taapertajaksi??


Onhan huonokin kuva parempi kuin ei kuvaa ollenkaan?
Kamerani päätyi uudelleen huoltoon ja taas räpsitään pokkarilla.
Kunpa tuohon kymmenkuiseen saisi jonkun pysäytysnappulan, 
jotta se olisi hetken paikoillaan kuvassa.
Haaveilen myös valokuvauskurssista, ehkäpä keväällä sellaiselle voisin suunnata...

Leppoisaa loppuviikkoa, ei anneta sateen liikaa masentaa :)

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

RAKKAUDESTA RAITOIHIN (lanit osa 2)

Lanilauantai kului edellisen postauksen hupparin parissa
(olemme jo suht sujut sen kanssa, hevoset ovat saaneet anteeksi päättömän menonsa),
mutta myös sunnuntaina koneeni hurisivat hyvää tahtia.
Koneen hurinasta huolimatta valmista ei tullut niin suurta määrää
kuin lanittajakavereilla, vaan nyssyttelin parin ompeluksen kanssa.
Menköön noviisiuteni piikkiin, eiköhän vauhti kasva kokemuksen karttuessa.
Mutta yhden jutun muuten opin; kuinka saumuri öljytään!
Jopas muuttui ääni pehmeämmäksi ja leikkuri yhteistyökykyisemmäksi.

Varmistaakseni, että jotain valmista syntyy,
surautin kaksi peruspaitaa itselleni.
Ei mitään kikkailua tai koristelua, vaan suorat saumat ja kaksikertaiset resorit.
Paras paita syntyy pelkällä saumuriompeleella! 
Paininjalan alle pääsivät Noshin raitatrikoot, jotka ovat ihan unelmanpehmoisia ja joustavia.
Tykkään kovasti.
Tykkään myös raidoista. Ne vetoavat aina 
- iloisia värejä, mutta hillityssä järjestyksessä.
Muotijulkaisuista olen kyllä lukenut, 
 että vaakaraidat sopivat lähinnä hoikille ja sironmuotoisille ihmisille.
Jollainen en itse siis ole.
Ei auta kuin heittää Trendi-lehdet nurkkaan, kiskoa raitapaita päälle
ja vetää mahaa sisään. sillä tästä kuosista en luovu ;)

Ei pidä välittää paitojen asettelusta, ompeleet ovat niskassakin oikeasti suorassa...
Oli hieman kiire napata kuva ennen kuin pieni tuholainen nappaa ne mukaansa.







Kaava: Mikäs muu kuin Make it work
Koko: M
Kankaat: Nosh

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

KURITTOMAT HEVOSET ( ja lanit)

Tiedättekö ne kankaat, joista ajattelee "Plääh, mitähän tästäkin tulee"?
Ja sitten valmis vaate yllättääkin ja on aivan ihana, suosikki suorastaan.
Minulle kävi juuri päinvastoin.
Iki-ihana kamomillaheppaa kytistelin Majapuulta, kaappasin ostoskoriin
ja odotin pakettia sormet innosta syyhyten.
Sitten se saapui ja melkein juoksin postista kotiin kangasta hypistelemään.
Mutta sitten tulivat muut kiireet ja kangas jäi kaappiin odottelemaan
valmiin vision kanssa.

Visio ei ollutkaan niin helppo toteuttaa, kuin ensin kuvittelin.
Apua piti hakea jälleen sosiaalisesta mediasta, enkä siltikään ihan ymmärtänyt.
Tarpeeseen tulivat elämäni ensimmäiset lanit, joilla vietin tämän viikonlopun!
Kiihkeää ompelua kaksi päivää viihdyttävässä ja kivassa seurassa.
Ihanasti sain myös apua pyöritellessäni hupparin paloja käsissäni
epätoivon vallassa, ja vihdoin vetoketju asettuikin kauniisti alavaran alle.

Ompelin huppariani täydet seitsemän (SEITSEMÄN!!) tuntia.
Kun valmis, suuresti odottamani vaate oli päälläni, niin oli oli - no, ikävä sanoa, hieman pettynyt.
Jotenkin kangas ei ehkä sovi minulle? 
Kuvion kohdistuksellekin uhrasin ensimmäiset ajatukset vasta,
kun näin hevosten loikkivan miten sattuu.
Taas on kantapäät kolhuilla oppimisen määrästä,
mutta olen varma, että seuraavaa hupparia tehdessä se kaikki on tarpeen ;)


Kyllä tuo vetskari on ihan suorassa, kuvatessa se vaan jäi vinoon...











'




Nyt kyllä olisin kiitollinen kommenteista häiritsevätkö kurittomat - päättömät ja jalattomat - hevoset liikaa
vai voinko käyttää hupparia hyvillä mielin? Ainakin tämä on mukava päällä :)

torstai 14. marraskuuta 2013

ILOA ELEFANTEILLA

Hyväntekeväisyys on mielenkiintoinen asia.
Omalla kohdallani osallistun sellaiseen muutamasta syystä.
Ensimmäisenä on velvollisuudentunto.
Jos minulla on jotain, mitä jollain muulla ei ole
tai jos voin jotain, mitä joku muu ei voi,
niin koen velvollisuudekseni auttaa tai antaa omaa hyvää toisellekin.
Toisena innoittajana tulee syyllisyydentunto.
Jos ensiksi mainittu syy ei ole minua jo saanut toimimaan hyvän asian puolesta,
niin tämä viimeistään saa.
Olen mestari tuntemaan huonoa omatuntoa milloin mistäkin asiasta. 
Se, että OLISIN VOINUT auttaa helpostikin, mutta EN SILTI auttanut, 
on melko sietämätön ajatus.
Lisäksi tiedän tekeväni elämässä monia "huonoja", omasta mielestäni vääriä valintoja
(syön lihaa, kuljen omalla autolla, tykkään materiasta, kiukuttelen turhasta...), 
joten yritän valita oikein sen ollessa minulle mahdollista.

Kolmantena, mutta kuitenkin tärkeimpänä tekijänä, on vilpitön halu auttaa 
ja tuoda iloa sitä tarvitsevalle.
Kun Suomen suurimpaan joululahjaan pyydettiin ompelemaan pehmoleluja, 
niin osallistuminen keräykseen oli ainoa vaihtoehto.
Tarkoituksena on kerätä pehmoleluja sairaaloihin eri puolille Suomea, 
jotta pienet potilaat saavat itselleen pehmoisen paijattavan piristämään arkeaan.
Ajatus siitä, että joku pikkuinen, kipeä lapsi voisi saada 
iloa tai lohtua ompelemastani lelusta,
lämmittää sydäntä.
Asian arvostusta nostaa henkilökohtaisella tasolla se, 
että olen itse aikanani joutunut olemaan se pikkuinen, kipeä lapsi, 
joka varmasti olisi pehmolelusta ilahtunut.

Ompelin siis elefanttiperheen, josta jokainen perheenjäsen
pääsee toivottavasti uuteen ja rakastavaan kotiin.














Kaavana "Ommellaan pehmoleluja"-kirjan Alli Afrikannorsu.
Punainen ja musta norsu ovat suurennetulla kaavalla, violetti alkuperäisellä.
Materiaalina puuvilla, vanu ja napit.

Oletko sinä osallistunut jo Suomen suurimaan joululahjaan :) ?

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

JOULU TULEE, OLETKO VALMIS?

 Minä ainakin olen.
Olen ollut henkisesti valmis jo pitkään, ja nyt kotikin alkaa valmistautua.
Minulle joululaulut eivät soi koskaan liian aikaisin
eivätkä kyntteliköt syty liian varhain.
Joulutorttuihin en ehdi kyllästyä 
ja lahjapapereista haaveilen jo syyskuussa.
Joulumainoksia - niin paperisia kuin audiovisuaalisia -  suorastaan rakastan!
Joulukuusen - muovisen kylläkin - olen yleensä koristanut nurkkaan 
jo marraskuun alussa saadakseni nauttia
sen kynttilöiden tuikkeesta, värillisten pallojen loisteesta ja 
latvatähden kimaltelusta mahdollisimman kauan. 
Tänä vuonna joulukuusi jäänee kyllä pystyttämättä,
koska nelivedolla kulkeva mönkijämme tuskin malttaisi tyytyä sitä kauempaa ihailemaan.

Mönkiäisen takia kehitin pakottavan tarpeen tehdä perheellemme joulukalenterin.
Ei sillä että hän siitä vielä ehkä ymmärtäisi, 
mutta PITÄÄHÄN se nyt olla. Ja toki itse tehty.
Idea syntyi ja Etsyn kautta tilasin jouluisia tilkkuja.
Aivan ihastuttavan ystävällinen täti vastaili viesteihini Atlantin toisella puolen
 ja lupasi koota toivomani setin.
Vikaan meni kuitenkin siinä, etteivät saamani tilkut olleetkaan niitä,
minkä kuvia hänelle Etsyssä oli ollut.
Valittaakaan en voinut, koska olin antanut tätille vapaat kädet tilkkuihin.
Hätäpäissäni nakkelin kaikista karseimmat kankaat pois
ja leikkasin punaiset tilkut omista jemmoistani pelastamaan joulukalenterin ulkoasua.
( Ja jälkikäteen keksin, että olisi pitänyt  tehdä kaikki taskut polka dot-kankaista, 
se olisi ollut ihana! No, ehkä ensi vuonna uusin osan taskuista.)

Meillä päiviä jouluun lasketaan siis tällaisen kalenterin avulla.
Kokoa riittää täyttämään eteisen seinää, mitat ovat 110 x 70 cm.
Taskutkin ovat riittävän suuret, jotta niihin mahtuu kunnon ylläreitä sitten,
kun Oo on riittävän vanha niitä odottamaan.
Tänä vuonna taskuihin taitaa sujahtaa kuitenkin vain suklaata 
vanhempia ilahduttamaan.


Pohjana on yksinkertainen puuvilla käännetyillä reunoilla.
Taskutilkkujen reunat on silitetty taitteelle ja tikkailtu pohjaan.
Numerot leikkasin vapaalla kädellä ja aplikoin taskuihin.
Yläreunan kujassa on pätkä puulistaa, jonka päissä on silmukkakoukut ripustuslankaa varten.





Joulusisustukseen ompelin myös lämpöisemmän sävyiset verhot.
Kuosista tykkäsin niin kovin, että nyt samoja marjoja löytyy siis kahdessa värissä.




Jouluvalot ovat minusta ihania ja virittelisin niitä mielelläni jokaiseen ikkunaan ja lasipurkkiin.
Kotiin tulee jotenkin niin paljon lämpöisempi ja kotoisempi tunnelma!



Tänään sain vihdoin  myös kovasti kaipaamani huonekalun!
Tähän asti kankaani ovat olleet laatikoihin pinottuna portaiden alla,
mikä ei visuaalista silmääni miellyttänyt.
Ja luonnollisesti kangasmäärän kasvaessa, myös laatikoiden määrä kasvoi.
Syntyi siis tarve saada kaappi, jonka kätköihin sulkisin kaikki ihanaiset trikooni, 
pehmoiset velourit ja iloiset joustofroteet.
Mutkien jälkeen se oikea löytyi paikallisesta antiikkiliikkeestä,
jossa on parhaillaan loppuunmyynti.
Sain kaapin suht edullisesti ja samaan hintaan loistopalvelua,
johon kuului kotiinkuljetus ihan yläkertaan saakka.

Siinä se nyt on.





Jos pimeys alkaa masentaa, epäonni lannistaa tai muuten vaan 
arjen harmaus ketuttaa, niin riittää kun avaan taikakaappini
ja ihastelen aarteitani <3

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

SAVUPIIPUN UUMENISSA

Pehmoinen joustocollari kotiutui minulle alunperin legginssejä varten.
Eipä kuitenkaan leggareita tullut, tulikin paita.
Aika mukava paita kaiken lisäksi.

Piippukauluksia on näkynyt blogeissa viime aikoina runsaasti,
ja olin vakuuttunut sen sopimattomuudesta itselleni. 
Kun Linnea laittoi ohjeistuksen tutun ja ah,  jo niin rakkaan, MIW-kaavan muokkaukseen,
niin en minäkään malttanut olla sitä kokeilematta.
Ja hyvä niin.

Näin päästiin oikeastaan perusluonteeni ytimeen.
Sanon yleensä aina ensin ei, miettimättä edes sen tarkemmin
olenko oikeasti sitä mieltä.
Ein jälkeen alan kuitenkin lämmetä ja lopulta minä olen se,
joka eniten kannattaa aluksi vastustamaani asiaa.
Tavoitteenani olisikin opetella sanomaan 
mieluummin Joo tai edes varovainen Ehkä,
kun jotain uutta eteeni tulee.









Toinen ominaisuuteni on nähdä ensin kokonaisuus ja sitten vasta yksityiskohdat.
Ompelussa se tarkoittaa sitä, että teen vaatteen valmiiksi 
ja sitten vasta keksin, millaisia yksityiskohtia ja tehosteita siihen tahdon.
Nämäkin hihojen koristeet edellyttivät resoreiden purkua kertaalleen,
koska visio suostui ilmestymään vasta valmiin paidan nähdessään.


Kauluksen napinlävet aiheuttivat hammasten kiristystä.
On suositeltavaa tehdä ensin harjoitusversio, ennen kuin suhraa 
valmiin, muuten onnistuneen tuotoksen.
Arvatkaa, teinkö minä?
Voin sanoa, ettei napinläpiompeleen purkaminen ole ihan herkkua...
Onneksi tykkään kauluksesta enemmän kiinni, niin näyttää siistimmältä ;)







Niin mukava ja lämpöinen tästä tuli, 
että tiedän mitä tulevana talvena päälleni laitan pakkasen paukkuessa.

Ehkä .


maanantai 4. marraskuuta 2013

PUSSUKKA POIKINEEN

Nyt voisi sanoa, että tämähän on jo nähty.
Niin kuin onkin.
Laitan silti, eipähän pääse kukaan kuvittelemaan,
että laakereillani lepäilisin.

Kymenlaaksossa on ilmeisen suuri pula 
kukkaroista, meikkipusseista, aarrepussukoista
- mitä kukakin niissä haluaa säilyttää -
sillä anoppini tilasi 13 sellaista.
Viikon verran tein työtä pätkissä;
ensin kaikkien palojen leikkaaminen,
sitten silitykset, vetoketjut,
kasaan ompelu 
ja lopulta koko nipun höyrytys.
Hurraa, nyt on valmista!






















Tällainen värisuora harmaaseen sadepäivään. 
Seuraavat pussukat teen kyllä jo eri kuoseista :)



lauantai 2. marraskuuta 2013

OMPELUA TUTUSSA SEURASSA

Kokeilin monien suosimaa kaavaa vauvan potkupukuun. 
(Miksi sen nimi muuten on POTKUpuku? ).
Pienillä muokkauksilla tulee hyvä ja monia eri variaatioita, niin sanottiin.
Niinpä minäkin aloin muokkauspuuhiin
omaa luovuutta ja sosiaalista mediaa apuna käyttäen.
Siinä vaiheessa, kun halusin laittaa alavarat vetoketjun alle,
mukaan astuivat vanhat tuttavani - Yritys ja Erehdys.

Yritys istahti viereen reippaasti, nappasi sakset käteensä ja alkoi leikellä kangasta.
Erehdys myhäili vieressä eikä muistuttanut ollenkaan siitä, 
että lapsen mittoja olisi kannattanut verrata kaavaan ensin.
Yritys oli innoissaan keksiessään kuinka ne surullisen kuuluisat alavarat tehdään oikeaoppisesti.
Erehdys ei raaskinut vielä silloin huomauttaa Yrityksen heikosta hahmotuskyvystä.
Yritys päätti näppärästi ommella vetoketjun paikoilleen.
Erehdys piilotti tukikankaat ja nauroi vahingoniloisesti, 
kun Yritys ompeli vetoketjun KAHDESTI vinkuralleen.
Tarjosi sentään auliisti ratkojaa Yrityksen käteen.
Siitä Yritys alkoi jo suivaantua, tönäisi Erehdyksen syrjään 
ja ompeli vetoketjun kolmannen kerran tukikankaan kanssa.
Erehdys alkoi tehdä lähtöä ja Yritys sai rauhassa koota saumat kasaan ja ommella resorit,
toki omaan tyyliinsä (Ikävä kyllä kolmas tuttavani, Harkinta, on edelleen lomailemassa. 
Ollut jo vuosia. Sitä kaivataan aika ajoin.)
Yritys nosti valmiin haalarin eteeni ja esitteli työn ylpeänä.
Onhan siinä pikkuvikoja, mutta kestän ne kyllä.
Alavarojen ompelusta en edelleenkään ymmärrä hölkäsen pöläystä.
Paitsi sen, ettei niitä ainakaan kokeilemallani tavalla tehdä!






Ikävöin niin kunnon kameraani. 
Kuvien surkea laatu harmittaa ihan vietävästi.
Ehkä niistä jonkun selvän silti saa.






Kaava: Villikko (Ob 1/13), etukappale halkaistu vetoketjulla
Koko : 80 (Pituus on oikein hyvä, mutta jestas miten leveä se meillä on)
Kangas: Pehemiä