ONNENAPILAA ETSIMÄSSÄ

 Tämä mutsi tahtoi muskariin uuden paidan,
joten ei auttanut kuin leikellä jo pidempään kaapissa haudottu,
Metsolan ihana ( ja kallis :p) apilajoustis.
Nyt alkaa olla luotto omiin taitoihin riittävän vahva
näiden "piece of cake"-tunikoiden kohdalla,
kun ei edes hirvittänyt saksiin tarttua!

Alkaa olla jo kulunut klisee, mutta tämä on uusi suosikkini!
(Tiedän, sanon niin melkein jokaisesta tekeleestäni,
mutta sehän on vain positiivista, eikös?)
Pehmeä, lämmin ja mukava.
Näissä itse tehdyissä pidän eniten siitä, 
että pituutta, leveyttä ja kaula-aukkoa
voi säätää haluamallaan tavalla, eikä päällä ollessa tarvitse nykiä mitään kohtaa.



Jujuna napit helmaresoria koristamassa.


Lopusta kankaasta jälleen pipo, jonka pien ihan ite.
Kun niitä opin tekemään, niin juuri mitään muuta en tekisikään :)





Tunikan malli on kyllä niin vakiintunut,
pussittava helma ja napakka yläosa on se miun juttu.
Tässä viihdyn ja se on tärkeintä.

Hauskaa on se, että ennen en pitänyt pipoja koskaan.
Olen juuri se ääliö, joka pakkasen paukkuessa kulki pää paljaana,
korvat punaisina ja aivot jäässä,
ettei mene tukka huonosti myssyn alla.
Suurin syy oli se, että pääni on valtavan kokoinen 
ja kaikki valmispipot näyttää siltä kuin olisi sukkahousut päässä.
Omissa myssyköissä sitä ongelmaa ei ole!

Kuten voi huomata, harjoittelen kuvankäsittelyä. 
Olen suorastaan ihastunut kaikkiin niihin mahdollisuuksiin kuinka 
värejä, kontrasteja ja tehosteita pystyy käyttämään ja muokkaamaan!
Älä siis hämäänny kuvien epätasaisuudesta, haen vielä tyyliäni.
Toivotaan sen löytyvän pian, tai sitten kokeilen kaikkia variaatioita ensin ;)

Kuvien ottamiseen antoi oman haasteensa tänään pieni ja kiukkuinen apulainen,
jolle vain äidin syli kelpasi lohduksi. Miun murunen. Ja tähän pakollinen sydän.




Kaava: Tunika/ Linnel Handmade "Make it work" omilla muokkauksillani
Pipo/ piirretty valmispiposta
Koko: Tunika M ja pipo GIANT
Kankaat: Metsola

7 kommenttia

  1. Aivan ihana tunika :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti! Joustofroteeta on saatava lisää, niin ihana on tällaisessa(kin) vaatteessa :)

    VastaaPoista
  3. Haluaisin tuollaisia tunikoita, olis töissä tosi hyviä. Marimekon tunika jäi kauppaan hintaan 124e...Taidanpa tulla Lappeenrantaan kylille ja pipoillekin on käyttöä!

    VastaaPoista
  4. Tule vaan Eeva-Liisa, katsotaan josko pipokangastakin löytyisi :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis ja kivan näköinen tunika!! Se on kyllä huippu kun tekee ite niin saa justiin itselle sopivan.
    Jäänpä seurailemaan tekemisiäsi :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!