HUPSISTA HEI, MUTTA KYLLÄ NE HOUSUIKSI TUNNISTAA

Saanen jakaa näin alkuun kuvia kesän aikana tekemistäni ompeluksista. 


Näistä kömpelö vasta-alkaja aloitti. Ompeleva ystäväni ystävällisesti antoi "harjoituskangasta" ja vinkkasi kokeilemaan Hupsis-housuja, joiden kaava löytyy Ottobresta 1/09. Olivat kuulemma helpot tehdä. No, kenelle oli ja kenelle ei ;)  Pari konsultaatiopuhelua vaadittiin siihen, että hahmotin mikä on lahkeen sisäsauma ja mikä haarasauma. Lahkeensuukappaleet ompelin ohjeen mukaan renkaaksi, totesin tehneeni väärinpäin ja purin ne vain huomatakseni alkuperäisen ratkaisun olleenkin oikea. Mutta valmista tuli lopulta, noin kahden tunnin ähertämisen jälkeen. Ylpeyden määrä oli suunnaton - minä olin tehnyt oikeat, käyttökelpoiset HOUSUT!

Seuraavaksi otin ison harppauksen ja kokeilin bodyn ompelua ja sen seuraksi trikoopöksyt. Myös sortsit tarvittiin hellepäivien pukineeksi.


Kaavana käytin muiden blogeissa kehumaa Kisuliinia (Ob 6/12). Tiedättekö tarinan pingviinistä, joka oppi lentämään vain, koska kukaan ei ollut kertonut sille, että ei se osaa lentää? Minulle kävi vähän samoin resorikanttien kanssa; en tiennyt niiden olevan "vaikeita", joten en ennakkoon panikoinut ja ahdistunut taidottomuudestani, vaan tyytyväisenä surruuttelin. Ja osasin! (Tarkoitukseni ei ole kehua itseäni ja ylistää taitojani sen kummemmin, vaan hehkutukseni johtuu ainoastaan siitä vilpittömästä ilosta, kun yllätän itseni onnistumalla. Se on ihan parasta tässä :) )


Vielä vähän harjoitusta ja tein Kisuliinista jatkojalostetummat versiot, jotta Oon pää mahtuisi helpommin läpi kaula-aukosta. Idean lainasin alunperin Ilolla tehty-blogista. Kisuliinin raglansaumaan lisäsin kanttauksen ja nepparit. Nämä bodyt ovat itse asiassa vielä niin isot, etteivät ole edes käytössä olleet. Alkuun leikkelin kaikki kaavat ilman saumanvaroja reilummasta koosta, mutta jälleen kantapään kautta oppimalla olen nyt päätynyt leikkaamaan mukaan ne saumanvaratkin.


Aikas kivat nämä viimeiset, eikö vaan?


2 kommenttia

  1. No kumpi on kumpi noissa Hupsis-housussa? Oonkohan ymmärtänyt väärin... Täällä siis yksi vasta-alkaja hei! :) Aloittelen ompelu-uraa myös näillä housuilla eikä ole ketään keneltä kysyä neuvoa. Eksyin sitten googlella tänne ja kysynpä sinulta.

    Eli minulla ei asetu lahkeet kohdikkain kun yritän ommella oletettua sisäsaumaa (jalan sisäreiteen tuleva
    ). Toinen puoli (takapuoli?) on pitempi. Ilmeisesti sillä saa tilaa vaipalle, mutta pitäisihän lahkeiden suut ja sisäsauman yläosa osua kuitenkin kai kohdakkain? Miten tämä "ylimäärinen" kangas saadaan asettumaan nätisti, ettei jää rypylle?

    Kiitos jos viitsit auttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne :) Luulenpa, että sinulla on juurikin sama ongelma kuin miulla alkuun, eli olet lahkeiden sijaan ompelemassa vahingossa haarakoukkuja yhteen. Niissä takareuna on pidempi, jotta pylly mahtuu kunnolla. Lahkeiden sisäsivujen tulisi olla saman pituiset. Vauvojen housuissa se on kyllä hämäävää, kun lahkeet ovat niin lyhyet, että haaraosa on saman kokoinen - koon kasvaessa ero on selvä. Kokeilepa kääntää kappaleet toisinpäin eli se mitä luulit haaraosaksi, onkin todennäköisesti lahje. Voit myös verrata leikattua kappaletta Ottobren ohjekuvaan, siinä se on oikein päin.
      Tule ihmeessä kysymään lisää, jos apuja tarvitset ja kertomaan, kun saat pöksyt onnistumaan :)
      Tsemppiä ompelu-uran aloitteluun <3

      Poista

Ilahdun kommentistasi, kiitos!