tiistai 25. huhtikuuta 2017

Lapsimessut 2017
















*Sisäänpääsy blogipassilla postausta vastaan.

Niinhän se viikonloppu taas vierähti, hauskoissa merkeissä. Lapsimessut kokosi hirmuisen määrän aikuisia ja lapsia Helsingin Messukeskukseen kolmen päivän aikana, ja itse pääsin mukaan lauantaina*.  Ennakko-odotuksia minulla oli viime vuoden messupäivän perusteella, ja pääasiassa ne kyllä täyttyivät. Kun tarjolla on leikkiä, laulua, kauniita vaatteita, inspiroivaa tyyliä, hauskoja tavaroita ja iloisia ihmisiä, syntyy niistä kevään kivoin viikonloppu!

Tänä vuonna lähdimme matkaan kolmistaan mieheni ja pojan kanssa, sillä joka paikkaan sinkoileva ja kaikkea tahtova kaksivuotias ei vaikuttanut varteenotettavalta messuseuralta. Neljävuotiaan kanssa oli jo oikeastaan ihan mukavaa - hän malttoi kulkea mukana, jaksoi kävellä ja pääsi innokkaana kokeilemaan ja osallistumaan erilaisiin aktiviteetteihin. Messuilla meteli ja ärsyketulva on kuitenkin sen verran kova, että muutaman tunnin jälkeen alkoi lapsella vähän vauhti hyytyä. Siinä vaiheessa sai poika jäädä iskän hoteisiin ja minä perehtyä itsekseni messutarjontaan.

Olimme perillä jo ennen puolta kymppiä, joten alkuun saimme kierrellä hyvin rauhassa ennen kuin väkeä alkoi valua paikalle enemmän. Lapsimessujen parhaimmistoa oli minun makuuni -ylläri -ne putiikit, missä myytiin kankaita vaatteiden lisäksi. Metsolan ja Verson puodin pisteille pyyhälsin heti sisälle päästyäni ja onnistuinkin saamaan juuri toivomani saaliin. Kotimaisten vaatemerkkien, kuten Papun, Vimman, Roon, Blaan  ja Mainion kojuilla vietin tovin, mutta hyvistä alennuksista huolimatta en päätynyt ostoksille. (Eikun hups, ostinhan minä Vimmalta mustat lettilegsut!Lettikuosi oli kyllä niin hyvin edustettuna messuilla, että hihittelin tyytyväisenä mielessäni, etten ollut itse siihen tällä kertaa pukeutunut.) Vaikka muuten en ruuhkasta ja ihmispaljoudesta ahdistu, olisin vaatteiden hypistelyyn tarvinnut jotenkin enemmän tilaa ja rauhaa. Ja iskihän se peruspulma taas; mitä sitä ostamaan valmista, kun voi ommella. Vähän jäi silti kaihertamaan, miksi en sittenkään tarttunut tilaisuuteen...

Koska se ipana oli mukana, piti meidän tietenkin kiertää kaikki leluosastot ja leikkipaikat. Niitä oli mukavasti tarjolla ja vaihtoehtoja riitti hiekkaleikeistä temppurataan ja legoilla rakentelusta askarteluun. Liikennekaupunki olisi ollut ihan hitti, mutta pojan ikä ei riittänyt sinne. Lapsimessuilla oli kyllä ihan hurjan hyvin panostettu lapsiasiakkaisiin myös mm. esteettömyyden, eväspisteiden, ravintolapalveluiden ja vaippavarikon avulla. Vaikka porukkaa oli tupa täynnä, mahtui käytävillä kulkemaan hyvin ja suunnistamaan paikasta toiseen. Kiinnostavia luentojakin olisi ollut tarjolla, mutta oma lapsi mukana ei tilaisuutta sellaiseen istuskeluun löytynyt.

Lapsimessujen lisäksi saman katon alta löytyivät Kädentaito- ja Eläinystäväni-messut sekä OutletExpo ja ModelExpo. Eläinystävät jätin kokonaan väliin, pienoismalleja kävin vilkaisemassa noutaessani perheen miesväkeä autoradan liepeiltä ja outletostoksia tein pikaisesti, kun löysin meidän  kotiin jääneelle Hello Kitty-fanille tuliaisia (hammastahnassa on erikseen maininta, ettei sisällä sokeria. No ihan kiva! Mitä ihmettä, onko joissain hammastahnoissa sokeria?! Todnäk tuubi jää kyllä käyttämättä). Kässämessuja olin odottanut näistä eniten, mutta se oli kyllä surkea pettymys. Myyjiä oli vain jokunen, vaikka kohderyhmään kuuluvia asiakkaita olisi varmasti riittänyt. Kässäpuolen pelastivat Nuppu Print Company sekä Käpynen, joilta molemmilta poistuin kassi kourassa.

Kaiken kaikkiaan reissu oli varsin onnistunut. Ihannetilanne Lapsimessuilla olisi se, että kiertämään pääsisi kerran lasten kanssa ja toisena päivänä sitten yksin. Ehkä ensi vuonna voisin pyrkiä siihen!

Olitko sinä messuilla ja mitä tarttui matkaasi?



sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Persikkainen jumppis













Ehdinpäs kuin ehdinkin! Nimittäin kuvaamaan ja postaamaan tämän jumppiksen vielä  näiden pääsiäisvapaiden aikana. Ompelin Tinttaralle keväisiä säitä silmällä pitäen jumpsuitin pehmoisesta harjatusta collarista, jonka persikkainen väri on riittävän lähellä pinkkiä läpäistäkseen neidin seulan. Huppuun ujutin Vimman harmaita lettejä. Kaavana kokeilin ensimmäistä kertaa Jujunan Hiiop-kaavaa. Muuten tosi kiva, mutta ehkä aavistuksen reilua mitoitusta. Tämä on kokoa 92 ja vielä vähän iso.

Niitä keväisiä säitä saa näköjään kyllä hartaasti odotella, kun nytkin pakkasen puolella huitelee lämpöasteet! Ehkä ne plussakelit tuolta kuitenkin vielä saapuvat, kun vielä vähän malttaa odotella. Viimasta ja kylmästä huolimatta iloista ja suklaarikasta pääsiäisen aikaa vielä näin pyhien loppumetreillä ♥♥ 

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Sydäntalvi ♥






Ihan alkuun haluan sanoa kiitos ihanista kommenteista, joita sain viime postauksen tuskailuihini. Se on ihan totta, että kaikkeen ei voi vaikuttaa ja on uskallettava vain antaa olla ja elämän viedä. Tällä erää olen nyt tehnyt voitavani asian edistämiseksi, toivotaan että se riittää. Enempää ei tässä kohtaa voi, joten nyt pitää hellittää. 

Hihittelin itsekseni, että tämä on vähän niin kuin synnytys; pelkkä vakaa tahto ja odotus ei riitä, vaan malttamattomankin pitää odottaa oikeaa aikaa. Väkisin työntäminen ei auta, sillä mitään ei tapahdu ennen kuin kaikki on valmista. Väkisin puskemalla saa vain paikat hajalle ja hermot kireälle. Ja sitten kun hetki on sopiva, kaikki tapahtuu luonnostaan ja voi todeta, että juuri näinhän tämän pitikin mennä. Hyvä tulee.

Hyvä tuli myös tästä mekosta, jossa Tinttara sai esiintyä serkkunsa ristiäisjuhlassa. Olisin halunnut ommella tästä pökerryttävän ihanasta Nuppu Print Companyn Sydäntalvi- trikoosta hulmuavan frillaunelman, mutta joku hupsu oli hetkellisen nuukuuden vallassa tilannut kangasta vain puoli metriä. Eihän se riittänyt muuhun kuin yksinkertaiseen puolikellohelmaan, jonka söpöyskerrointa korotin vielä helmapitsillä ja solmimisnauhalla. Pieni harmin aihe tässä on turhan niukka mitoitus, jossa ei kasvunvaraa ole yhtään. Yläosan kaavana on On the road-paita koossa 86 ja helman piirsin itse. Onneksi neitonen tykkää tästä kovasti, joten mekko pääsee ainakin käyttöön niin pitkään kuin mahtuu päälle.

Tällä kertaa ei tarinointia irtoa millään enempää. Hihkaisen lopuksi vain hyvät pääsiäisen toivotukset, jos emme ehdi ennen sitä tavata ♥ 

Ps. Facebook-sivullani on vielä pari päivää auki arvonta Lapsimessu- lipuista, käy ihmeessä osallistumassa! Kevään kivoin viikonloppu starttaa viikon päästä, ja niitä kinkereitä odotan jo innolla. Ehkä nähdään siellä?

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Sulkamekko ja stressiä


Siitä asti, kun olen tehnyt käsitöitä, olen koko ajan vähemmän jaksanut seurata televisiota tai elokuvia, kirjatkin ovat harmi kyllä jääneet taka-alalle.  Oma luomisen into ja tekemisen tarve ovat ajaneet sen ohi, että keskittyisin istumaan ja katsomaan mitä kuuluu ihmisille ruudun toisella puolella, olivatpa he todellisia tai kuvitteellisia.

Tästä vinkkelistä on suorastaan outoa, millä imulla koukutuin vastaantulleeseen sarjauutuuteen. Joko arvaat mikä on kyseessä? No tietenkin Skam! Jos et tiedä mistä on kyse, ei hätää, en minäkään vielä viikko sitten tiennyt. Jos taas päätät olla tutustumattakaan, niin hyvä sekin, säästyt takuuvarmalta koukkuun jäämiseltä. Skam on siis norjalainen nuorten sarja, jonka kolme ilmestynyttä kautta ovat kaikki katsottavissa Yle Areenan kautta. Ja voi kyllä, kyllä minä sitä katsoinkin. Kaiken liikenevän vapaa-ajan vietin puhelin kourassa ja katsoin jakso toisensa perään malttamatta käydä nukkumaan.

Skam on tarina nuoruudesta, juhlimisesta, sekoilusta, epävarmuudesta, itsetunnosta, valinnoista, ystävyydestä ja ennen kaikkea rakkaudesta. Henkilöt ovat riipaisevan aitoja ja tuntevia, jolloin heidän elämäänsä on helppo tulla tempaistuksi mukaan. Samaistumispintaa on paljon.

Mutta mitä yhteistä on norjalaiselle bilettävällä lukiolaisella ja päälle kolmekymppisellä lappeenrantalaisella perheenäidillä? Ei suoranaisesti ehkä mitään, vaikka Skam tunteisiini osuikin kovaa. Toisaalta sarja nosti vahvasti muistoja omasta nuoruudesta; sitä kuinka ystävät olivat se tärkein ihmissuhde ja roolimalli, miten paljon aikaa piti käyttää miettiäkseen millainen ihminen olen ja millainen haluaisin olla, millaista epävarmuutta ja riittämättömyyttä tunsi suhteessa toisiin, kuinka vaikeaa oli kiemurrella tunteidensa kanssa, kuinka merkittävää oli se kenestä minä tykkään ja kuka taas tykkäsi minusta. Muistoissa on epätietoisuus siitä, mitä tulevaisuus toisi tullessaan ja millaisia valintoja minun nyt tulisi tehdä sekä pohdintaa siitä, mitkä ihmissuhteet säilyvät ja mitkä lakastuvat ajan hampaissa. 

Vaikka aikaa on välissä viitisentoista vuotta, painin monen samankaltaisen asian kanssa edelleenkin. Ihmissuhteet ovat edelleen mielenkiintoisia ja toisinaan hämmentäviä, riittämättömyyden tunteet arkipäivää ja oman toiminnan ja olemisen reflektointi varsin tarpeellista. Luojan kiitos  parisuhde sentään on vakaalla pohjalla, eikä tarvitse epäillä tykkääkö se vai eikö tykkää.

Suurin tunnekuohu liittyy kuitenkin tällä hetkellä epätietoisuuteen tulevaisuudesta. Yhtäkkiä tajuntaani on iskostunut käsitys siitä, että noin neljän vuoden pituinen "breikkini" on päättymässä ja pian olisi aika hypätä jälleen oravanpyörään. Valintojen äärellä on mietittävä mihin suuntaan kääntyisi ja yritettävä nähdä niiden seurauksia pidemmällekin. Hankalinta on se, kuinka kaikki asiat liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa, jolloin välillä tuntuu kuin olisi umpisolmussa. Ja se, ettei omalla toiminnalla pysty saamaan asiaa kerralla ratkeamaan, vaikka kuinka mieli tekisi. Kun asiaan liittyvät perhe, asuntolaina ja työpaikka, on soppa melkoista hämmennettävää. Kyllä nuorempana oli helpompaa... 

Epätietoisuuden kanssa eläminen on erityisen vaikeaa sellaiselle (tällaiselle) ihmiselle, joka mielellään suunnittelisi kaiken etukäteen ja pitäisi narut tiukasti omassa kourassaan. Koska kristallipallot ovat harvassa, ei auta kuin yrittää vain sietää ja pitää verenpaineet alhaalla hokemalla mantraa siitä, kuinka asiat ovat aina ennenkin järjestyneet. 

Luulen, että epävarmoina hetkinään aikuinenkin ihminen taantuu jollekin aiemmalle tasolle. Siinä sitä voi nuoremman minänsä kanssa rauhassa istua alas ja keskittyä vaikkapa sitten siihen Skamiin. Kun murehtii norjalaisten teinien rakkauselämää, voi oman stressin tulevaisuudesta unohtaa hetkeksi.



Ompelin kepoisen mekon Ainolan sulkatrikoosta jo neidin synttäreitä varten, mutta jäi silloin kuvaamatta. Mekko on kuositeltu omasta peruskaavasta ja vyötärön hujakoille laitoin framilonin. Sivuissa on pienet halkiot. Jos vastaavanlaisen mekon kaavan muokkaaminen itselle sopivasta paitakaavasta kiinnostaa, niin voisin seuraavaa tehdessä tehdä ohjetta? 

Mallista tuli melko suosikki, sillä tämä toimii tosi kivasti niin sukkisten kanssa kuin leggareitten ja villatakin kanssa. Tästä kankaasta tehtynä kyllä hieman arvelutti onkoliian yöpaitafiilis, mutta toisaalta valkoinen pohjaväri tuo kivaa vaihtelua mustaan vaatekaappiini. 

Vuodatuksesta huolimatta valoisia ajatuksia sinullekin ♥ Jos ei ole muuta puuhaa, kurkkaa vaikka sitä Skamia ;)




tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kaksivuotias Seikkailija




Ei yksikään lapselle annettu suukko mene hukkaan, 
ei iloinen ilme, ei tyynnyttävä kosketus,
ei laulu, ei ihmeellinen satu.
Niistä tulee osa kaikkea sitä,
mitä lapsesta itsestään tulee.

-Pam Brown

Kaksi vuotta sitten sain kokea rakastumisen ensisilmäyksellä. Kun tyttäreni syntymän jälkeen sain hänet syliini ensimmäistä kertaa, oli kuin ympärillemme olisi poksahtanut suuri purkkapallo. Kaikki sen ulkopuolella muuttui lähes merkityksettömäksi, olimme vain minä ja hän. Täydellinen pieni tyttö pyöreine kasvoineen ja suurine silmineen, kaikki varpaat ja sormet paikoillaan. Aika pysähtyi hetkeksi kuplassamme eikä ympärillämme eteenpäin kulkeva muu maailma  tiennyt mitään siitä ihmeestä, mikä minulle loisti kirkkaana. Tuntui, että minulla oli siinä kaikki.

Jossain kohtaa vaaleanpunainen kupla - onneksi - rakoili ja arki, elämä jatkoi taas kulkuaan. Pystyn kuitenkin edelleen tavoittamaan noiden muutamien satumaisten päivien tunnelman, kun pitelen lasta sylissäni. Jos koskaan epäilen, olenko saanut elämässäni mitään täydellisen hyvää aikaan, tarvitsee minun vain katsoa tyttöäni. 

Hänessä loistaa valo. Kupliva nauru, pieni laulu, salaperäiset tarinat, joille voi itsekseen kikatella. Innosta ilmaan hyppääminen, ilosta tanssiminen. Kasvot, joille mahtuu lukuisia ilmeitä - kasvot, jotka kertovat paljon. Myös tahtoa, ja kiukkuakin, jos asiat ei suju. Draaman taju on kai saatu syntymälahjana... Hellyys, läheisyys ja vilpittömät rakkaudenpuuskat, jotka saavat sydämen läikähtämään. Rohkeus ja välittömyys, jolla lähestyä ihmisiä. Lapsi, jonka katsomisesta tulee hyvä mieli. Tämä tyttö tulee pärjäämään elämässään. Olen kiitollinen saadessani olla juuri hänen äitinsä ♥
















* Lightbox, pastellikirjaimet, Honeycombs-paperipallot ja osa kattaustarvikkeista saatu blogiyhteistyönä Juhlahumua-verkkokaupasta.



Neitosen kaksivuotissyntymäpäiviä juhlittiin viikonloppuna isovanhempien, kummien ja muutamien ystävien kesken. Koska synttärit on hyvä syy heittää juhlavaihde  kunnolla päälle, otin ilon irti niin koristeluiden ja herkkujen kuin Tinttaran juhla-asun suhteen. Söpö, mutta kuitenkin arkikelpoinen mekko syntyi Verson puodin ihanasta yksisarviskankaasta. Mekon juju on alareunaan ommellussa röyhelössä, joka antaa hauskasti muotoa helmalle. Vyötäisille solmittu rusetti on irroitettava.


Kemujen teemana oli tällä kertaa Tinttaran suosikki, Seikkailija Dora. Dora näkyi synttärikutsussa, kakun päällä sekä lapsivieraille tarkoitetuissa kertisastioissa ja innostuin näpertelemään jälleen myös koristetikkuja muffinssien päälle. Ilmapallot, kirjainbanneri, Lightbox-valotaulu* ja paperipallot toivat juhlatunnelmaa. Tarjolla oli mokkapaloja, sitruuna-lakritsakuppikakkuja, marenkeja, hedelmä"taikasauvoja", lohitäytteisiä ruisnappeja, pestopuusteja, kinkkupiirakkaa ja herkullista täytekakkua, minkä tilasin paikallisesta Unelmien Kakkupajasta. Turha lienee mainita, että herkkuöverit... Päivänsankarikin oli ihan liekeissä, kun sai "pinttiä tattua" ;) Ja ihania lahjoja - kaikkea supersöpöä ja herttaista, juuri mistä hän tykkää eniten! 

Hitsi kun kaikki reimukkaimmat ilmeet jäivät niihin valokuviin, missä näkyy muitakin ihmisiä. Nyt siis tarjolla vain totisia ilmeitä, mutta voitte uskoa, että hymy oli herkässä sankarittarella ♥



Nyt on meidän perheen synttärit tältä vuodelta paketissa! Jännä nähdä mikähän juttu on ensi vuonna pinnalla tämän vuoden Ryhmä Haun ja Doran jälkeen.

Innostutko sinä synttäreiden järjestelystä? Kivoja juhlavinkkejä olisi mukava kuulla :)

Iloa ja valoa tälle viikolle ♥